Miehen outo käytös

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nainen19834
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nainen19834

Vieras
Ollaan 8kk tapailtu yhden miehen kanssa. Suhteemme on edennyt oikeen hyvin huolimatta siitä että hänellä ei aina ole tarpeeksi aikaa suhteelle (työ on monen yrityksen johtaminen). Kesällä meillä oli pieni tauko, hänen aloitteestaan ja ihan hyvä syy siihen oli. Itse en halunnut silloin tapailla muita, hän ilmeisesti oli.. mutta kesän jälkeen hänen aloitteestaan palasimme yhteen.

Olen rakastunut ensimmäisen kerran ja olemme puhuneet perheen perustamisesta. Suhteemme peruspilari on ollut alusta asti se että pitää olla rehellinen ja siinä olemme onnistuneet hyvin.

Välillä olen kyllä sanonut aika pahastikin kun ei ole aina ehtinyt näkemään, olen olettanut automaattisesti että se ajanmäärä määrittää suhteemme arvokkuuden. Jossain vaiheessa siihenkin tottui, joskus näemme enemmän toisinaan vähemmän. Päätin hyväksyä tilanteen ja katsoa miten suhteemme kehittyy sen sijaan että valitan siitä koko ajan.

Tiedän hänestä sen verran että edellisessä suhteessa on häntä petetty ja siksi on todella varovainen ja että haluaa perheen perustaa pian mitä edelliset eivät halunneet. Ja että tunteista puhuminen on hänellä todella vaikeaa mutta onneksi on niistäkin pystynyt vähän puhumaan.

Nyt on kuitenkin jotain outoa tekeillä. Vaikka joskus menee viikkokin että emme näe niin nyt niitä viikkoja on jo useampi. Olemme toki olleet yhteydessä ja hän on kertonut mitä kiireitä milloinkin on ollut, olin jopa aistimassa jotain burnoutin merkkejä.

Nyt on itse ehdottanut näkemistä että päästäisiin juttelemaan mutta perui sen kun oli kipeänä. Sen jälkeen en ole kauheasti kuullut hänestä.

Olemme aina puhuneet asioista avoimesti ja uskon että hän on ainoa joka voi vastata kysymyksiini. Tuntuu vain todella pahalta kun toinen käyttäytyy oudosti ja ei tule puhumaan asioista niin kuin lupasi monista yrityksistä huolimatta.

Neljä kertaa on siis pitänyt tulla näkemään nyt parin viikon aikana.. Yleensä hän on tullut.. nyt en tiedä miksi ei tule. Itse vielä ehdotti..
 
Born out - yliväsymys on tila, jossa ei kertakaikkiaan jaksa. Jos ihminen yrittää revetä joka suuntaan, niin käy juuri noin, pää ja kroppa tekevät tenän.

Luulenpa, että havaintosi yliväsymyksestä on oikea. Silloin joutuu säästämään itseään, eikä seurustelulle jää aikaa puhumattakaan, että jaksaisi pohtia syviä asioita. Sen sijaan, että automaattisesti kuvittelisin kuvioon muita naisia, arvelen hänen yrittävän järjestää aikaa levolle, ehkä jopa on jo käynyt lääkärissä ja saanut neuvoja ja muutakin apua. Ja jos ei ole tehnyt niin, olisi aika hakea kokeneiden neuvoja!

Ota nyt sinä rauhallisesti. Älä anna mielikuvituksen laukata. Et menetä mitään, vaikka annat ajan kulua, mutta patistelemalla voit saada toiselle lisää stressiä aikaiseksi. Kyllä hän tietää, että sinullekin pitäisi olla aikaa ja kantaa siitä huonoa omaatuntoa. Toista ei yleensäkään kannata yrittää pakottaa tai kiirehtiä, siitä ei seuraa parisuhdeasioissa mitään hyvää.

Sitten, kun aika on hyvä, puhutte asioista avoimesti ja rehellisesti.
 
Hei!

Kiitos vastauksista. Viimesin vastaus jäi mieleeni ja siinä on varmasti paljon totuutta. Olemme nähneet ja keskustellee tilanteesta. Olin oikeassa, hänellä on jotain hampaankolossa. Hänellä on luottamisen kanssa ongelmia. Aiempien suhteiden päättymiset pettämiseen ovat aikaansaaneet pysyvät haavat hänessä ja hän ei luota keneenkään eikä varsinkaan minun sanaani. Jonkin verran on perääkin hänen puheissaan, en ole ollut epärehellinen mutta ymmärrän miksi on joskus niin voinut luulla. Emme päässeet kuitenkaan aivan täysin yhteisymmärrykseen jatkon kannalta. Hänellä on ongelma mitä minä en pysty poistamaan, olen yrittänyt vakuutella ja näyttää että olen hänen luottamuksen arvoinen. Kaikesta huolimatta ei ole varma riittääkö hänellä aikaa suhteelle. Minä taas haluaisin yhteisen tulevaisuuden. Varovasti tai hitaammin.... sekin sopii. En missään nimessä haluaisi lopettaa tähän. Rakastan.
 
En haluaisi olla paholaisen sanansaattaja, mutta sinun kannattaisi miettiä seuraavia seikkoja:

-Mies kantaa siis yhä edellisten suhteiden painotaakkaa selässään -hän silloin ei ole valmis uuteen suhteeseen.

-Kauanko itse uskot jaksavasi alituista epäluuloa, epäluottamusta ja pahimman pelkäämistä miehen taholta? Voiko rakkautesi syventyä alkuhuumasi mentyä ohi sellaisessa tilanteessa?
 
En haluaisi olla paholaisen sanansaattaja, mutta sinun kannattaisi miettiä seuraavia seikkoja:

-Mies kantaa siis yhä edellisten suhteiden painotaakkaa selässään -hän silloin ei ole valmis uuteen suhteeseen.

-Kauanko itse uskot jaksavasi alituista epäluuloa, epäluottamusta ja pahimman pelkäämistä miehen taholta? Voiko rakkautesi syventyä alkuhuumasi mentyä ohi sellaisessa tilanteessa?


Mietin juurikin näitä samoja asiota, en tiedä mitä tehdä.
 
Viimeksi muokattu:
Niinpä, nämä eivät ole helppoja asioita.

Ehkä (?) sinun kannattaisi ottaa itse hieman etäisyyttä. Olla miehen kanssa vaikka vain ystävä ja siten antaa hänen käsitellä tunteitaan sekä tutustua ja oppia luottamaan sinuun ilman suhteen tuomia paineita. Ja ehkä hän sellaisessa tilanteessa miettii itsekin, mihin on valmis ja kuinka tärkeä suhteenne on hänelle.

Olet käsittääkseni vielä nuori (tiedän, ei kukaan halua, että siihen vedotaan, sorry) eikä sinulla ole kiire mihinkään. Jos tuo suhteenne tulee onnistumaan, tulee se onnistumaan myöhemminkin. Älä nyt ainakaan "alistu" epävarmaan suhteeseen, jossa et ole onnellinen ja jossa huolehdit ja pelkäät koko ajan -sinäkin olet onnesi ansainnut.
 
Niinpä, nämä eivät ole helppoja asioita.

Ehkä (?) sinun kannattaisi ottaa itse hieman etäisyyttä. Olla miehen kanssa vaikka vain ystävä ja siten antaa hänen käsitellä tunteitaan sekä tutustua ja oppia luottamaan sinuun ilman suhteen tuomia paineita. Ja ehkä hän sellaisessa tilanteessa miettii itsekin, mihin on valmis ja kuinka tärkeä suhteenne on hänelle.

Olet käsittääkseni vielä nuori (tiedän, ei kukaan halua, että siihen vedotaan, sorry) eikä sinulla ole kiire mihinkään. Jos tuo suhteenne tulee onnistumaan, tulee se onnistumaan myöhemminkin. Älä nyt ainakaan "alistu" epävarmaan suhteeseen, jossa et ole onnellinen ja jossa huolehdit ja pelkäät koko ajan -sinäkin olet onnesi ansainnut.

Täytin juuri 31 ja mies on 28v. Kiireinen mies joka ei ole ehkä onnistunut töiden takia paljoa ottamaan aikaa itselleen, vastapainoksei matkustelee jonkin verran. Reppureissaa joskus yksikseen, suhteemme aikana ei ole vielä reissunut mutta noin kerran vuodessa lähtee hetkeksi kaikkea pakoon. Olen usein ollut huolissani hänen jaksamisestaan, hän ei tunnu välillä näkevän kuplan ulkopuolelle. Elämässä on paljon muutakin kun työ. Yhdessä vaiheessa olimmekin vähän aikaa vain ystäviä kun hän halusi hetken olla ajatuksineen, hän itse teki aloitteen palata yhteen. Ajattelin silloin että hän on päätöksensä tehnyt. Luottamusongelma tuli tavallaan yllätyksenä, aikaisemmin suhteen alussa oli samanlainen tilanne mutta luulin päässeemme sen yli. Ilmeisesti se oli kuitenkin alkanut kaivertamaan.

Ihmettelen itse kovasti sitä, että miten hän on niin epäuskoinen ja ei luota minuun vaikka minä olen meistä se joka heti poisti Tinderin kun suhteemme vakiintui, joka odotti kun hän halusi aikaa. Joka haluaa odottaa ja antaa hänelle aikaa tehdä ihan mitä lystää, tietämättä missä menee ja ei ilmoittele itsestään. Minä taas kerron kaiken. Hän ei vaan aina kuuntele.

Ystävien mielestä olen alistunut juurikin epävarmaan suhteeseen. Jos olisi helppoa päästä irti niin sen olisin jo tehnyt. Hän ei vain tunnu jättävän kamalasti vaihtoehtoja. Kun näimme ja hän sai sanottua sanottavansa niin minäkin puhuin. Kerroin kuinka minusta tuntuu pahalta elää epävarmuudessa, kun en kuule hänestä ja joskus hän ei edes vastaa viesteihini. Hän vastasi tähän, että mitä järkeä tässä sitten on jos olet tota mieltä?

Joskus tunnen itseni vangiksi näiden tunteiden ja ajatusten kanssa. Hän uskottelee kiireen olevan syy kaikkeen. Silti tuntuu että hänen mielenkiintonsa on kausittaista, joskus erittäin kiinnostunut, paljon seksiä. Ja joskus kuten nyt 1,5kk tuskaa ja odotusta ja epävarmuutta.. päivät odotan hänen yhteydenottoaan ja se aika vaan pysähtyy.

Viimeksi laitoin viestiä eilen ja vastasi vaan ok. Kun kommentoin olipa tympeästi vastattu niin laittoi viestiä "onhan se parempi kuin ei mitään". Ihan kuin hän olisi jotenkin.. luottamusongelman esille tuotuaan luovuttanut. Tollasta vittumaista käytöstä en kyllä jaksa.
 
Viimeksi muokattu:
Hmm, mistäköhän sain päähäni että olet parikymppinen...? Anteeksi.

Anyway, sanon nyt suoraan mitä ajattelen. Sitä kai toivotkin sen sijaan, että sinua vain käärittäisiin pumpuliin.

Mieti nyt mitä mies saa sinulta. Seksiä silloin kun kiinnostaa ja jaksaa, seuraa silloin kun huvittaa, jonkun joka kuuntelee jos huvittaa puhua, jonkun joka antaa omaa äijäaikaa, jonkun jonka hän (varmasti) tietää odottavan vaikka miten itse käyttäytyy...

Mitä sinä saat häneltä?

Sanoit, että olet ensimmäistä kertaa rakastunut -onko tuo nyt sitä, mitä ajattelit sen olevan ja mitä rakkaudelta halusit?
Kyllä mä tiedän, että se on vaikeaa, mutta kuulostaa nyt siltä, että vajoat koko ajan vaan syvemmälle suohon noiden tunteidesi kanssa. Ei se siitä helpotu, jos asiat siis ei välillänne muutu.

Tuntuu, että sinulla on nyt 3 vaihtoehtoa:
-Jätät miehen (laastari kerralla pois, sitten sattuu, itket ja kaipaat aikasi ja jossain vaiheessa huomaakin olevasi ok, et kuollutkaan sydänsuruun)
-Annat "uhkavaatimuksen" -suhteessa on otettava huomioon myös sinut ja sinun tunteesi, toiveesi jne. Ei mitään mietintäaikoja tms., jos mies sellaista tarvitsee, ei hän sinua sitten niin kovasti haluakaan. Itse en tällaisista vaatimuksista pidä, minulle kertoo tarpeeksi jo se, että sellainen yleensä pitäisi tehdä....
-Jatkat tuohon malliin, rikot itsesi koko ajan yhä enemmän ja kohta koko elämäsi pyörii vain sinut onnettomaksi tekevän suhteen (jos sitä sellaiseksi voi edes sanoa) ympärillä
 
Hmm, mistäköhän sain päähäni että olet parikymppinen...? Anteeksi.

Anyway, sanon nyt suoraan mitä ajattelen. Sitä kai toivotkin sen sijaan, että sinua vain käärittäisiin pumpuliin.

Mieti nyt mitä mies saa sinulta. Seksiä silloin kun kiinnostaa ja jaksaa, seuraa silloin kun huvittaa, jonkun joka kuuntelee jos huvittaa puhua, jonkun joka antaa omaa äijäaikaa, jonkun jonka hän (varmasti) tietää odottavan vaikka miten itse käyttäytyy...

Mitä sinä saat häneltä?

Sanoit, että olet ensimmäistä kertaa rakastunut -onko tuo nyt sitä, mitä ajattelit sen olevan ja mitä rakkaudelta halusit?
Kyllä mä tiedän, että se on vaikeaa, mutta kuulostaa nyt siltä, että vajoat koko ajan vaan syvemmälle suohon noiden tunteidesi kanssa. Ei se siitä helpotu, jos asiat siis ei välillänne muutu.

Tuntuu, että sinulla on nyt 3 vaihtoehtoa:
-Jätät miehen (laastari kerralla pois, sitten sattuu, itket ja kaipaat aikasi ja jossain vaiheessa huomaakin olevasi ok, et kuollutkaan sydänsuruun)
-Annat "uhkavaatimuksen" -suhteessa on otettava huomioon myös sinut ja sinun tunteesi, toiveesi jne. Ei mitään mietintäaikoja tms., jos mies sellaista tarvitsee, ei hän sinua sitten niin kovasti haluakaan. Itse en tällaisista vaatimuksista pidä, minulle kertoo tarpeeksi jo se, että sellainen yleensä pitäisi tehdä....
-Jatkat tuohon malliin, rikot itsesi koko ajan yhä enemmän ja kohta koko elämäsi pyörii vain sinut onnettomaksi tekevän suhteen (jos sitä sellaiseksi voi edes sanoa) ympärillä

Tuota keskimmäistä olenkin tässä miettinyt. Mutta en itsekään siitä pidä. Tavallaan jo semmoisin keskusteluja on käyty, ei vaan niin jyrkästi. En halua antaa väärää kuvaa, se että juuri nyt menee huonosti ja on tämmöistä ... ei ole se mitä se yleensä on. Meillä meni hyvin koko syksy. Kävimme monissa eri paikoissa, vietimme loisatavaa aikaa lapsien kanssa. Harrastimme paljon urheilua ja teimme pitkiä vaelteluja metsikössä. Olemme siis kaikkea keretty tekemään. Mutta liian vähän rehellisesti.

Seksin ja siihen liittyvät asiat voi sivuuttaa.. seksiä tosi paljon koska itse ruinaan sitä koko ajan kun tuntuu että kerran viikossa tai kahdessa ei minulle riitä.. olen ehdottanut seksiä joka päivä mutta hän vähän naurahti että kukas sitten hänen työt tekisi? Ei hän kyllä koskaan kieltäydy..

Minun olisi helpompi ymmärtää tilanne ja hyväsyä se jos vain tajuaisin mitä hänen päässään liikkuu. Viimeksi kun näimme kysyin häneltä, että onko nyt tilanne se että hän ei halua enää nähdä tai olla niin kuin tähän asti. Ei osannut sanoa ennen kuin välillämme olevat ongelmat ratkeaa. Tuntuu, että suhde on ollut koko ajan jotenkin.. hänen käsissään. Vaikka minä olen se joka valittaa ja itkee ja raivoo. Hänellä tuntuu silti olevan päätösvalta kaikkeen. En väitä että hän ei huomioisi minua yhtään, hän on vaan sitä sorttia että ei jaksa semmoista kiukuttelua miksi hän sitä kutsuu. Sanoin viimeksi kuin näimme että yksi meidän suurimmista ongelmista on yhteinen aika jota on liian vähän. Jos sitä olisi enemmän niin loppuis minultakin se vänkkääminen. Sitten hän naurahti =)

Ystäväni oli törmännyt häneen eilen ja olivat puhuneet jotain meijän suhteesta. Ei nyt mitään uutta ilmennyt, oli lähinnä kuunnellut ystäväni puhetta siitä että minä kaipaisin enemmän aikaa yhessä ja sanonut takaisin että työ vie kaiken ajan johon ystäväni oli todennut, että "kaikkihan me töitä teemme, ei ne työt tekemällä lopu, ne voi hetken odottaa"...

Siis tuntuu että tää suhde kaatuu joko niin että kyllästyn tähän tilanteeseen koska hän ei ainakaan näköjään osaa laittaa ovea kiinni. Vaikka en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa jos hän ei välitä minusta. Tai välittää varmaan jollain oudolla tavalla kun ei halua poikki pistää mutta ei tämä ole parisuhde. Enemmänkin tapailua.. ja alusta asti on tiennyt että haluan parisuhtene ja perheen pian. Miksi jäädä rinnalle jos ei ole valmis?

Mitä hän oikein saa suhteelta? Jos saisin päättää tekisin niin paljon toisin. Tapaisimme paljon useammin..

Minulla oli synttärit.. ei edes päässyt näkemään.. se tuntui pahalta.
 
Viimeksi muokattu:
Putosin jutun juonesta siinä vaiheessa, kun aloittaja kertoi ensin parin viettäneen syksyn mittaan paljon aikaa lasten kanssa ja myöhemmin totesi haluavansa parisuhteen ja lapsen.

Onko siis miehellä entisestä suhteestaan lapsia, joihin hänen vapaa-aikansa menee?
 
Olen ollut samankaltaisesa tilanteessa kuin sinä, joten tiedän ainakin osittain, miltä sinusta tuntuu. Minä ajattelin silloin, että arvostan itseäni niin paljon, etten suostu niin yksipuoliseen suhteeseen. En todellakaan suostunut elämään vain toisen ehdoilla. Tottakai se sattui, mutta nyt 10 vuotta jälkeenpäin olen iloinen ja ylpeäkin itsestäni, etten tuhlannut aikaani silloin yhtään sen enempää.

En tietenkään rupea tässä vertailemaan, jokainen tilanne on erilainen ja tiesitkin jo varmasti, ettei kukaan voi täällä sanoa, mikä olisi oikea ratkaisu juuri sinulle.

Musta vain yhä kuulostaa siltä, että tuo mies roikottaa sinua elämässään, koska ei halua olla täysin yksinkään ja sinä olet "helposti saatavilla" -silloin kun hän haluaa. Ei kovin suurta kunnioitusta osoita se, että hän vain naurahtelee ja hymähtelee asioille, joiden tietää olevan sinulle tärkeitä.
Jos luottamus on suurin ongelma, senhän voit vain ajan kanssa ansaita. Aikaa pystyy kyllä jokainen järjestämään, jos vain haluaa...

Oletko valmis uhraamaan toiveesi hyvästä parisuhteesta ja perheestä jonkin sellaisen vuoksi, joka nyt jo tuntuu pahalta ja jonka paranemisesta ei ole mitään takeita? Onko se todella sen arvoista -vai voisiko olla, että olet jossain määrin rakastunut rakastumiseen, et 100% juuri tuohon ihmiseen?

Voimia sulle ja tsemppiä. Kerro vain ajatuksiasi ja vaikka tilanteen kehittymistä, joskun ihan se että niitä ajatuksiaan sanoo ääneen (=kirjoittaa tänne) auttaa niitä myös selvittelemään.
 
Minusta tässä on kyse paljolti siitä, että naisella on kova hinku parisuhteeseen ja lastentekoon, miehellä ei. Miehellä on kuitenkin tarpeensa ja tässä on halukas nainen näitä tarpeita tyydyttämään.
Kovaa tekstiä, mutta elävässä elämässä monesti todeksi nähtyä - sitä paitsi, olen 2 aikuisen miehen äiti ja meillä on aina puhuttu keskenämme kaikesta!

Olipa tuon miehen menneen elämän suhteet menneet miten tahansa, kyllä rakastunut mies pitää naiseensa ihan varmasti yhteyttä tiiviisti. Varmistaa, että muut eivät ehdi väliin. Kerrotun mukaan niin oli aluksi, mutta ei enää. Siis alkuhuuma on miehellä ohi ja hän hivuttautuu suhteen "kahleista" irti. Naisen aktiivinen patistelu ei tuo lähemmäs, se ajaa pois!

Eihän tässä mitään erikoista ole, tätä tapahtuu kaiken aikaa ympärillämme. AP:n kannattaisi pitää mielessä, jotta mies tykkää metsästää. Helppo saalis ei kiinnosta.
 
Olen ollut samankaltaisesa tilanteessa kuin sinä, joten tiedän ainakin osittain, miltä sinusta tuntuu. Minä ajattelin silloin, että arvostan itseäni niin paljon, etten suostu niin yksipuoliseen suhteeseen. En todellakaan suostunut elämään vain toisen ehdoilla. Tottakai se sattui, mutta nyt 10 vuotta jälkeenpäin olen iloinen ja ylpeäkin itsestäni, etten tuhlannut aikaani silloin yhtään sen enempää.

En tietenkään rupea tässä vertailemaan, jokainen tilanne on erilainen ja tiesitkin jo varmasti, ettei kukaan voi täällä sanoa, mikä olisi oikea ratkaisu juuri sinulle.

Musta vain yhä kuulostaa siltä, että tuo mies roikottaa sinua elämässään, koska ei halua olla täysin yksinkään ja sinä olet "helposti saatavilla" -silloin kun hän haluaa. Ei kovin suurta kunnioitusta osoita se, että hän vain naurahtelee ja hymähtelee asioille, joiden tietää olevan sinulle tärkeitä.
Jos luottamus on suurin ongelma, senhän voit vain ajan kanssa ansaita. Aikaa pystyy kyllä jokainen järjestämään, jos vain haluaa...

Oletko valmis uhraamaan toiveesi hyvästä parisuhteesta ja perheestä jonkin sellaisen vuoksi, joka nyt jo tuntuu pahalta ja jonka paranemisesta ei ole mitään takeita? Onko se todella sen arvoista -vai voisiko olla, että olet jossain määrin rakastunut rakastumiseen, et 100% juuri tuohon ihmiseen?

Voimia sulle ja tsemppiä. Kerro vain ajatuksiasi ja vaikka tilanteen kehittymistä, joskun ihan se että niitä ajatuksiaan sanoo ääneen (=kirjoittaa tänne) auttaa niitä myös selvittelemään.

Rakastuin häneen silloin jo alussa. En ollut koskaan tavannut ketään niin hyväsydämistä ja aitoa ihmistä. Joka ei tuomitse, on ennakkoluuloton, kiltti ja rakastava. Rakastan edelleen häntä. Mutta en kiellä etteikö välillä itseänikin ihmetytä miten voin rakastaa häntä kun hän on viime aikoina alkanut kohtelemaan minua näin?

Olen pohtinut pitkään onko vika minussa, syyttänyt itseäni. Lopulta ymmärsin että vika ei voi pelkästään olla minussa. Kenties olen liian vaatika, kenties hoputan häntä vaikeassa elämäntilanteessa? Oln joskus kysynyt häneltä kun olimme vähän aikaa vain ystäviä.. että mitä jos tapaat jonkun ja rakastut, mitä minulle sitten käy, ystävyys meidän välillä on tästä syystä hyvin vaikeaa. Hän vastasi kysymykseeni takaisin kysymyksellä, mitäs jos sinä tapaat jonkun? Siihen oli pakko todeta että ei tunnu missään koska rakastan sinua, en halua muita enkä edes ajattele ketään muuta.

On joskus ollut aikoja jolloin itse olen ollut etäinen.. hän on aina ottanut yhteyttä, ei ehkä heti.. kun ole kysynyt, että tulitko luokseni kun minusta ei kuulunut vähään aikaan.. hän totetaa, että ei edes huomannut että en ollut viikkoon ottanut yhteyttä. Vaikka tiedän että huomasi. Yrittääkö hän esittää kovempaa kuin on?

Olen tehnyt jonkinlaisen persoonallisuusanalyysin hänestä ja kyseessä on siis kaikkien kaveri ja ystävällinen kiltti ihminen kenestä ei kukaan pahaa sano. Mutta sisimmissään hän on herkkä ja ehkä eksynytkin.. ammatissaan joutuu olemaan johtaja, selviää mistä vaan mutta todellisuus on jotain muuta.

Elämä on kuitenkin hänelläkin muuttumassa pian, jää työt hetkeksi sivuun.

Kyllä kirjoittaminen ehdottomasti tänne helpottaa. Omille ystäville tuntuu kurjalta puhua kun tuntuu että kukaan ei ymmärrä. Tai ymmärtää mutta sanovat että ansaitsen enemmän ja ovat kyllästyneet kuulemaan. Ovat alkaneet arvostelemaan miestä ja syyttelemään minua ikään kuin rinnalle jäämisestä... ei huvita kertoa enää heille. Muutama ystävä löytyy jotka kuuntelevat edelleen mutta hekin ovat vähän voimattomia keksimään ratkaisuja ongelmiimme jotka ei ole vain minun ratkaistavissa.

Olenko valmis uhraamaan kaiken? En tiedä.. en kai. Aluksi odotin että suhteemme muuttuu parisuhteeksi, sitten tuli taukoa.. sitten lähennyimme syksyllä todella paljon ja aloimme puhumaan perheestä ja yhteenmuutosta. Sitten tuli stoppi ja nyt en ole itsekään varma keksiikö hän syitä, ostaako hän aikaa, onko hän sittenkin myöntänyt itselleen että ei kykene.. vai olenko vain sokea ja hän leikkii tunteillani? en osaa sanoa.. koko ajan olen odottanut jotain... aina on ollut joku syy kaikkeen.. nyt alkaa syyt loppua itseltänikin.. ei ole takeita tuleeko tilanne muuttumaan. Olen ajatellut että ajan kanssa hänkin oppii luottamaan minuun ja sitä kautta rakastamaan. Enää en tiedä mitä tässä teen.
 
Viimeksi muokattu:
Minusta tässä on kyse paljolti siitä, että naisella on kova hinku parisuhteeseen ja lastentekoon, miehellä ei. Miehellä on kuitenkin tarpeensa ja tässä on halukas nainen näitä tarpeita tyydyttämään.
Kovaa tekstiä, mutta elävässä elämässä monesti todeksi nähtyä - sitä paitsi, olen 2 aikuisen miehen äiti ja meillä on aina puhuttu keskenämme kaikesta!

Olipa tuon miehen menneen elämän suhteet menneet miten tahansa, kyllä rakastunut mies pitää naiseensa ihan varmasti yhteyttä tiiviisti. Varmistaa, että muut eivät ehdi väliin. Kerrotun mukaan niin oli aluksi, mutta ei enää. Siis alkuhuuma on miehellä ohi ja hän hivuttautuu suhteen "kahleista" irti. Naisen aktiivinen patistelu ei tuo lähemmäs, se ajaa pois!

Eihän tässä mitään erikoista ole, tätä tapahtuu kaiken aikaa ympärillämme. AP:n kannattaisi pitää mielessä, jotta mies tykkää metsästää. Helppo saalis ei kiinnosta.

Kyllä näinkin on. Minulla kun on kaksi pientä lasta ja olen sen ikäinen kuin olen niin haluaisin perheen mutta en ole sitä mielestäni pakottanut tai painostanut. Hän sanoi pari viikkoa sitten että haluaisi alle vuoden sisällä vauvan mutta nyt hän ei haluakkaan. En saa selvää mistä on kysymys. Aina kun lähennymme hän menee karkuun.

Helppo saalis ei tosiaan kiinnosta. Sen olen itsekin elämässä oppinut. Haluaisinkin vinkkejä miten olla vaikea saalis? Viimeisen kuukauden aikana kun hänen käytöksensä muuttui ja hän muuttui etäiseksi.. olen itsekin ollut aika etäinen.. ei ainakaan vielä lähentänyt meitä. Jos alan välttelemään ja siirtelen näkemisiä.. niin sekin voi olla joko hyvä tai huono juttu, mitä mieltä olet tai mitä ehdottaisit?

En halua alkaa valehtelemaan että menen treffeille muiden kanssa tai muuta vastaavaa.. koska emme muita tapaile. Pari viikkoa sitten kun hän perui näkemisemme kerroin hänelle että siinä tapauksessa menen tänä iltana järjestettäviin ystäväni tupareihin. Ja meninkin. En siis jäänyt kotiin suremaan, minullakin on oma elämä.
 
Viimeksi muokattu:
Naisen kannattaa kyllä tarkkaan miettiä, haluaako hän lapsia useamman kuin yhden miehen kanssa.
Ja miehenkin kannattaa harkita asiaa, ennen isäpuoleksi ja uusperheen isäksi ryhtyessään. Poikaystäväsi on vielä nuori. älä liikaa painosta häntä alkamaan viettää perhe-elämää. Sinun on kai parasta keskittyä omiin lapsiisi ja pitää miestä vain ystävänä. Älä harrasta seksiä hänen kanssaan. Jos hän harrastaa seksiä toisen kanssa, sen on hänen asiansa. Hän on vapaa, mutta sinulla on lapsesi.
 
- Rakastuin häneen silloin jo alussa. En ollut koskaan tavannut ketään niin hyväsydämistä ja aitoa ihmistä. Joka ei tuomitse, on ennakkoluuloton, kiltti ja rakastava. -

Minusta tuo tyyppi ei ole ollenkaan sitä mitä tuossa kerrot, vaan omahyväinen ja itsekäs mikä pallottelee vaan sinua. Käyttää hyväkseen silloin kun haluaa. Ehkä jopa itsekseen naureskelee sinun lapselliselle roikkumisellesi. En ymmärrä miksi ihmiset jotka ovat _vasta vähän aikaa_ tapailleet ja tunteneet toisensa yrittävät väkisin - kuten sinä nyt - saada siitä jotain aikaiseksi. Kun näkee että ei toimi niin ei toimi, miksi väkisin vääntämään, miksei voi vain todeta että ei tästä tule mitään, anti olla? Keskity sinä olemaan hyvä äiti lapsillesi äläkä vaivaa päätäsi moisella tyypillä.
Jos oikean ihmisen tapaat niin tiedät kyllä kuka on se oikea ja sen tietää se toinenkin. Näin tylysti minä valitetavasti ajattelen.
 
- Rakastuin häneen silloin jo alussa. En ollut koskaan tavannut ketään niin hyväsydämistä ja aitoa ihmistä. Joka ei tuomitse, on ennakkoluuloton, kiltti ja rakastava. -

Minusta tuo tyyppi ei ole ollenkaan sitä mitä tuossa kerrot, vaan omahyväinen ja itsekäs mikä pallottelee vaan sinua. .

Voi olla myös että on kiltti, sellainen ihminen ei osaa laittaa suhdetta poikki. Odottaa vain toisen osapuolen reaktiota tai sitten suhde vain kuihtuu kun kumpikaan ei pid enää yhteyttä.Mutta jos ihmisellä on hektinen työelämä, niin sitoutuuko hän ihmiseen, jolla on lapsia, meinaan, eihän silloin ole rauhaa missään. Loppu tulisi ennemmin tai muöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, mustain kuvio on ihan selvä. Mies ei halua sitoutua, on ehkä mennyt aluhuumat ohi tai jostain muusta syystä. Mutta mikäs siinä kun on halukas nainen odottamassa ja pönkittämässä itsetuntoa. AP ei vain halua sitä myöntää ja siksi nyt puolustelee miestä ja keksii tekosyitä sen käytökselle. Kukaan ei oo niin sokea kuin se joka ei halua nähdä jne...
Mikä meitä naisia oikein vaivaa?
 
Voi olla myös että on kiltti, sellainen ihminen ei osaa laittaa suhdetta poikki. Odottaa vain toisen osapuolen reaktiota tai sitten suhde vain kuihtuu kun kumpikaan ei pid enää yhteyttä.Mutta jos ihmisellä on hektinen työelämä, niin sitoutuuko hän ihmiseen, jolla on lapsia, meinaan, eihän silloin ole rauhaa missään. Loppu tulisi ennemmin tai muöhemmin.


Tuskin niin kiltti kuitenkaan :) Olemmehan aikuisia kaikki, uskon hänen tienneen mihin ryhtyy kun tapasi minut ja lapsista kerroin heti. Ei pystykään sitoutumaan sillä tavalla kuin minä toivoisin.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, mustain kuvio on ihan selvä. Mies ei halua sitoutua, on ehkä mennyt aluhuumat ohi tai jostain muusta syystä. Mutta mikäs siinä kun on halukas nainen odottamassa ja pönkittämässä itsetuntoa. AP ei vain halua sitä myöntää ja siksi nyt puolustelee miestä ja keksii tekosyitä sen käytökselle. Kukaan ei oo niin sokea kuin se joka ei halua nähdä jne...
Mikä meitä naisia oikein vaivaa?

Ei nyt ilkeä tarvitse olla. Sanoissasi saattaa olla perääkin mutta ei se aivan noinkaan mene meillä. Aika paljon kiukuttelen, että ei tämä vaan toisen ihannointia ole, päinvastoin...alkuhuumat on viel päällä mielestäni.
 
Viimeksi muokattu:
- Rakastuin häneen silloin jo alussa. En ollut koskaan tavannut ketään niin hyväsydämistä ja aitoa ihmistä. Joka ei tuomitse, on ennakkoluuloton, kiltti ja rakastava. -

Minusta tuo tyyppi ei ole ollenkaan sitä mitä tuossa kerrot, vaan omahyväinen ja itsekäs mikä pallottelee vaan sinua. Käyttää hyväkseen silloin kun haluaa. Ehkä jopa itsekseen naureskelee sinun lapselliselle roikkumisellesi. En ymmärrä miksi ihmiset jotka ovat _vasta vähän aikaa_ tapailleet ja tunteneet toisensa yrittävät väkisin - kuten sinä nyt - saada siitä jotain aikaiseksi. Kun näkee että ei toimi niin ei toimi, miksi väkisin vääntämään, miksei voi vain todeta että ei tästä tule mitään, anti olla? Keskity sinä olemaan hyvä äiti lapsillesi äläkä vaivaa päätäsi moisella tyypillä.
Jos oikean ihmisen tapaat niin tiedät kyllä kuka on se oikea ja sen tietää se toinenkin. Näin tylysti minä valitetavasti ajattelen.

Viime aikoina kyllä.. ei sitä tarvitse puolustella. Silti on liioteltua että sitä se olisi aina ollut. Väkisin saada siitä jotain aikaiseksi? Hmm.. en ole huolinut ketään muutamaan vuoteen. Otin riskin kun tämän tapasin. Muistutettakoon -sen takia että vaikutti todella lupaavalta. Se mitä myöhemmin tapahtui tottakai on pettymys.. ei kukaan väkisin mitään yritä. Jos toinen menee miettimään ja palaa -niin täytyy olla täysin tyhjäpää jos ei ole tietoinen mihin ryhtyi tuon jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

L
Viestiä
35
Luettu
12K
L
S
Viestiä
65
Luettu
4K
Perhe-elämä
Täh? Täh? Sivupersoona?
T
L
Viestiä
20
Luettu
4K
T
N
Viestiä
2
Luettu
337
Perhe-elämä
kohtalotoveri
K

Yhteistyössä