A
ap
Vieras
Meillä on nyt 1 v lapsi ja tarkoitus olisi olla hoitovapaalla vielä vuosi ja opiskella sinä aikana jatkaa kandin tutkintoni maisteriksi. Halutaan yksimielisesti pitää lasta kotihoidossa tietyn aikaa. Oltais jaettu hoitovapaa, mutta päädyttiin nyt yhdessä siihen, että mä olen kunnes lapsi 2 v, koska pystyn käyttämään ajan samalla muuten kokoperheen hyödyksi pitkällä tähtäimellä. Mies on sitten kotona seuraavan lapsen kanssa, jos sellainen saadaan. Näin mulla jotkossa toivottavasti paremmat tulotkin, niin on paremmin vara miehen jäädä. Tähän diiliin oltiin aluksi molemmat tyytyväisiä.
Todelllisuus on ollut, että mies tekee jatkuvasti pitkää päivää ja työt tunkevat lomallekin. Mulle jää siis jatkuvasti vähemmän aikaa, esim. nyt kesätenttejä jää tekemättä, kun ei olekaan aikaa lukea. Jos sama meno jatkuu, niin mun valmistuminen alkaa näyttää epätodennäköseltä: reilusti puolet syventäviä opintoja jäljellä ja gradusta vasta aihe olemassa. Nämä siis pitäisi suorittaa yhdessä lukuvuodessa iltapuhteena. Luentoja onneksi aika vähän ja niiden ajaksi on ulkopuolinen hoito järjestetty, mutta se kaikki muu...
Miehen palkka on taloudellinen välttämätömyys, eihän näillä tuilla millään elettäis. Mun palkalla elettäis ehkä nippa nappa vähän aikaa. Otisaalta vaikee kai mun töihin olisi palatakaan, kun olen hoitovapaan ilmottanut. Meillä on jossain määrin eri rahat ja mä edelleen maksan oman oman osani isoimmista kuluista ja elän pääosin säästöilläni. Mies toki maksaa suuremman osan päivittäisistä menoista, vähän siinä rajoilla elättääkö mua vai ei, mutta lapset lähes täysin.
Mies vetoaa kokoajan siihen, että kun on tällaiset ajat niin hänen pitää tehdä töitä silloin kun niitä on. Lisäksi miehen työkaveri lähti uuteen duuniin, joka meni alta firman kaaduttua ennen kuin ehti kunnolla alottaa, sai paikan toisesta firmasta, joka taas nurin parissa kuukaudessa ja on nyt palaamassa vanhaan duuniin. Eli tähän vedoten, mies ei näe työpaikan vaihtoakaan mahdollisuutena.
En haluaisi tehdä tästä rahakysymystä. Molemmat kuitekin haluaa perheen parasta, nyt ja pitkällä tähtäimellä. Mua hiertää vaan kovasti se miten mun suunnitelmat näyttävät koko ajan mahdottomammilta. Aika jonka luulin investoivani lapsen lisäksi omaan ja perheen tulevaisuuteen, ei menekään niin kuin oli tarkoitus. Olin varautunut siihen, että jos lapsi on haastava, niin voi tyssätä siihen. Lapsi kuitenkin on aivan ihana pieni ilopilleri, eikä haastavaan nähnytkään
Mikä teidän mielestä olisi paras järjestely tästä eteenpäin? Entä oikeudenmukaisin?
Todelllisuus on ollut, että mies tekee jatkuvasti pitkää päivää ja työt tunkevat lomallekin. Mulle jää siis jatkuvasti vähemmän aikaa, esim. nyt kesätenttejä jää tekemättä, kun ei olekaan aikaa lukea. Jos sama meno jatkuu, niin mun valmistuminen alkaa näyttää epätodennäköseltä: reilusti puolet syventäviä opintoja jäljellä ja gradusta vasta aihe olemassa. Nämä siis pitäisi suorittaa yhdessä lukuvuodessa iltapuhteena. Luentoja onneksi aika vähän ja niiden ajaksi on ulkopuolinen hoito järjestetty, mutta se kaikki muu...
Miehen palkka on taloudellinen välttämätömyys, eihän näillä tuilla millään elettäis. Mun palkalla elettäis ehkä nippa nappa vähän aikaa. Otisaalta vaikee kai mun töihin olisi palatakaan, kun olen hoitovapaan ilmottanut. Meillä on jossain määrin eri rahat ja mä edelleen maksan oman oman osani isoimmista kuluista ja elän pääosin säästöilläni. Mies toki maksaa suuremman osan päivittäisistä menoista, vähän siinä rajoilla elättääkö mua vai ei, mutta lapset lähes täysin.
Mies vetoaa kokoajan siihen, että kun on tällaiset ajat niin hänen pitää tehdä töitä silloin kun niitä on. Lisäksi miehen työkaveri lähti uuteen duuniin, joka meni alta firman kaaduttua ennen kuin ehti kunnolla alottaa, sai paikan toisesta firmasta, joka taas nurin parissa kuukaudessa ja on nyt palaamassa vanhaan duuniin. Eli tähän vedoten, mies ei näe työpaikan vaihtoakaan mahdollisuutena.
En haluaisi tehdä tästä rahakysymystä. Molemmat kuitekin haluaa perheen parasta, nyt ja pitkällä tähtäimellä. Mua hiertää vaan kovasti se miten mun suunnitelmat näyttävät koko ajan mahdottomammilta. Aika jonka luulin investoivani lapsen lisäksi omaan ja perheen tulevaisuuteen, ei menekään niin kuin oli tarkoitus. Olin varautunut siihen, että jos lapsi on haastava, niin voi tyssätä siihen. Lapsi kuitenkin on aivan ihana pieni ilopilleri, eikä haastavaan nähnytkään
Mikä teidän mielestä olisi paras järjestely tästä eteenpäin? Entä oikeudenmukaisin?
