Mieheni äiti kuoli vuosia siten.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mikä avuksi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mikä avuksi

Vieras
Mies menetti silloin elämänilon. Tai ei kaikkia iloa, ja on päässyt jatkamaan elämässä eteenpäin. On käynyt vuosien aikanaammattiauttajallakin asiasta. Mutta.. niistä on ollut apua ei ehkä niin paljon kuin olisi pitänyt. Mies on kertonut nyt viimeaikoina, että tekisi mieli luovuttaa. Ei vaan jaksa. Ehkä kun nyt loppuvuodesta tuli lapsen kanssa vähän isompi ongelma (joka suurelta osin ratkennut) niin vaikeutti jotenkin asiaa. Mies sanoi, että tämä lapsen asia ei ainakaan helpottanut mitään.

Kysynkin teiltä mitä tässä voisi tehdä vielä? Joo kyllä tiedän, että ei täällä kukaan ole ammattiauttaja, mutta jos jollain olisi omakohtaisia kokemuksia ja voisi antaa vinkkejä.
 
[QUOTE="vieras";23100521]Jos siis ei tällä hetkellä käy. Onko masennuslääkitystä?[/QUOTE]

Ei ole lääkitystä. Oli välillä jotain hetken ja alkoi helpottaa ja lääkitys jätettiin. Mies sanoo että on siis tosi hyvin päässyt yli, mutta silti on joskus vaan tunne ettei jaksa jatkaa
 
Taustalla kai muutakin. Ei kai pelkkä äidin kuolema ole tuota voinut tehdä? Itselläni kesti noin kaksi vuotta toipua isäni kuolemasta ja alussa oli tosi hankalaa. Jossain vaiheessa siitä surusta on vain päästettävä irti. Vie mies papin juttusille niin kertoo tunnoistaan hänelle?
 
No.. kun anoppi kuoli niin se oli vaan tosi shokki kaikille läheisille. Appiukko on päässyt jatkamaan elämää, vaikkakin oli alussa pari vuotta ihan lopussa. Mutta kun nyt on jo aikaa 6 vuotta, niin pitäs helpotta miehellänikin. Ja on siis suurelta osin päässyt surusta yli. Mutta elämä välillä tuntuu tyhjältä. Joskus tämä vaan rasittaa itseänikin.

Myönnän että itsekkin kaipaan anoppia välillä, mutta ei vaan saisi jäädä takertumaan.
 

Yhteistyössä