Mieheni ei arvosta kotiäityttäni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olen hoitanut kahta lastamme kotona ja mieheni tuntee jatkuvasti katkeruutta siitä, että joutuu maksamaan laskut ja elättämään minua. Olen yrittänyt keskustella tästä ja selittää, mutta aina palataan tähän samaan ongelmaan. Minun päähäni ei vain mene se, ettei näe minun panostani tai ansionmenetyksiäni. Itse en edes osaa ajatella rahaa tässä asiassa, koska minulle tämä on niin selvä asia. Samoin mieheni on ollut myös sitä mieltä, että lasten on paras kasvaa kotona. Eli kotihoito on ollut yhteinen päätös. Olen myös perustanut yrityksen ja yrittänyt pyörittää sitä ollessani lasten kanssa kotona. Mies taitaa pitää hommaa täysin puuhasteluna eikä osallistu oikein mitenkään. Ei ymmärrä, että tarvitsisin aikaa yritykseni hoitoon ja on hyvin vaikeaa sitä häneltä anella. Iltaisin kun tulee töistä, ei haluaisi olla lasten kanssa, että saisin omia "töitäni" tehtyä saati että tarjoaisi apuaan jotenkin. Jostain syystä mies tuntuu menettäneensä kunnioituksen minua kohtaan kokonaan. On todella ilkeä ja suorastaan halveksiva. Olen ollut myös mukana yhdistystoiminnassa ja tämäkin häntä kovin ärsyttää. Olemme erilaisia ja hän viihtyy oikeastaan vain kotona. Minä haluan tehdä muutakin. En tiedä löytyykö ratkaisua mitenkään? Perheneuvontaan on aika varattu jo, en tiedä lähteekö mies. Eroko tässä on ainoa vaihtoehto vai voiko kunnioituksen saada takaisin molemmin puolin?
 
  • Tykkää
Reactions: Nelda
No minkä ikäisiä ne lapset ovat?
Jos kerran yhteinen päätös, niin sano miehelle, että lopettaa valituksen.
Ja joo, aika surkeaa, jos ei isää kiinnosta yhtään viettää aikaa lastensa kanssa. Eikä tuo teidän keskinäinen suhdekaan miltään aivan huipulta vaikuta.
Mitä mies sanoo, kun asiasta keskustelette?
Oletko kertonut, miten itse koet tilanteen?
 
Olen hoitanut kahta lastamme kotona ja mieheni tuntee jatkuvasti katkeruutta siitä, että joutuu maksamaan laskut ja elättämään minua. Olen yrittänyt keskustella tästä ja selittää, mutta aina palataan tähän samaan ongelmaan. Minun päähäni ei vain mene se, ettei näe minun panostani tai ansionmenetyksiäni. Itse en edes osaa ajatella rahaa tässä asiassa, koska minulle tämä on niin selvä asia. Samoin mieheni on ollut myös sitä mieltä, että lasten on paras kasvaa kotona. Eli kotihoito on ollut yhteinen päätös. Olen myös perustanut yrityksen ja yrittänyt pyörittää sitä ollessani lasten kanssa kotona. Mies taitaa pitää hommaa täysin puuhasteluna eikä osallistu oikein mitenkään. Ei ymmärrä, että tarvitsisin aikaa yritykseni hoitoon ja on hyvin vaikeaa sitä häneltä anella. Iltaisin kun tulee töistä, ei haluaisi olla lasten kanssa, että saisin omia "töitäni" tehtyä saati että tarjoaisi apuaan jotenkin. Jostain syystä mies tuntuu menettäneensä kunnioituksen minua kohtaan kokonaan. On todella ilkeä ja suorastaan halveksiva. Olen ollut myös mukana yhdistystoiminnassa ja tämäkin häntä kovin ärsyttää. Olemme erilaisia ja hän viihtyy oikeastaan vain kotona. Minä haluan tehdä muutakin. En tiedä löytyykö ratkaisua mitenkään? Perheneuvontaan on aika varattu jo, en tiedä lähteekö mies. Eroko tässä on ainoa vaihtoehto vai voiko kunnioituksen saada takaisin molemmin puolin?

Yhdessä olette lapset saaneet ja jopa kyenneet yhdessä päättämään kotihoidosta.
Mutta missä kohtaa päätitte, ettei miehen tarvitse " haluta" olla lasten kanssa? Nyt olisi korkea aika haluta viettää aikaa, sitä parasta aikaa, pienten lasten kanssa. Nyt he ottavat vastaan kaiken, tuntevat suurta rakkautta jokaisesta yhteisestä hetkestä.
Ymmärtääkö miehesi, että yhteinen päätös kotihoidosta syö SINUN eläketuloja? Voisiko miehesi kokeilla tätä koti-isyyttä lomallansa? Aloittaa vaikka viikosta ja sinä hyppäisit miehen rooliin. Jos miehesi ei edes halua ymmärtää sinua ja ei ole valmis pienimuotoiseen kokeiluun, saattaa todella terapia olla tarpeeseen.

Itse en ymmärrä miehiä jotka perustavat perheen eivätkä halua olla osa sitä. Toki jonkun pitää leipä pöytään tuoda, mutta ei se tänä päivänä vaadi 24/7. Yhdessä ne lapset saadaan ja yhdessä heihin sitoudutaan loppuelämäksi, yhdessä tai erillään.
 
Onko yritystoimintasi kannatavaa ja vaivan arvoista? Oma kokemukseni on ollut, että kokpäivätyön lisäksi on raskasta, jos joutuu osallistumaan lisäksi puolison yrityksen pyörittämiseen.
 
Mies on sitä mieltä, että kotona olo on lähinnä lorvailua. Sitä se ei todellakaan ole kun hoitaa lapset ja yrityksen ja tekee kaikki kotityöt. Ne kuuluu minulle. Mies pesee omat pyykkinsä. Hoidan neuvolat, hammaslääkärit, puheterapiat ym. Puhuttu on, mutta asenne paistaa läpi aina. Yritystoimintani on niin alussa, ettei voi vielä sanoa kannattavuudesta. Mutta omillaan se pyörii, perheen rahoja siihen ei mene.
 
Mieti asia toisinpäin. Jos sinun olisi vuosia ja vuosia elätettävä aikuista ihmistä? Ei se niin hääviä ole

Jos meillä olisi varaa, niin mieluusti eläisin siten, että mieheni hoitaisi kodin ja minä saisin käydä töissä. On ihanaa tulla kotiin, kun astuu siistiin asuntoon, jossa pyykit on pesty ja viikattu kaappiin, pinnat pyyhitty ja ruoka valmiina pöydässä. Sen jälkeen on ilta aikaa miettiä, että mitä kivaa nyt tekisi koko perheen voimin.

Sensijaan tilanteessa, jossa kummatkin käyvät töissä, on arki ja viikonloput pelkkää suorittamista. Se on pelkkää pyykinpesua, ruuanlaittoa, jälkien korjaamista ja taas iltapalan laittoa, kaupassakäyntiä, pyykkien viikkaamista, jälkien siivoamista, rojujen raivaamista, tiskikoneen tyhjentämistä ja kaikkea muuta paskaa, mitä arjen pyörittämiseen kuuluukin.

Töissä on aivan hemmetisti helpompaa kuin himassa.
 
Oletteko keskustelleet siitä, milloin palaat takaisin palkkatyöhön? Silloin mies hahmottaisi paremmin, että kyse on väliaikaisesta tilanteesta eikä jatkuvasta. Mies ilmeisesti on käytöksestä päätellen sitä mieltä, että olet ollut kotona jo riittävän kauan. Todennöisesti hän haluaa, että palaisit palkkatyöhön pian.
 
Meilläkin oli yhdessä päätetty asia että jään kotia. Mutta todellisuus olikin kovempi paikka miehelle kuin ymmärsikään, asenne todella paistoi läpi, säännöllisesti kuulin että hän maksaa kaiken, omar säästöni olin käyttänyt loppuun viimeistä penniä myöten vaikka säästöjäkin oli useampi tonni, yhtäkään vaatetta en ollut itselleni ostanut ainakaan 1,5vuoteen.

Paloin loppuun, en jaksanut ja koin etten kelpaa.
->Palasin töihin.
Taisteluhan siitäkin tuli, kun mies koki joutuvansa liian koville, eikä antanut minun levätä samanlailla kun oli saanut itse levätä.
Mutta asiat taisteltiin.
Ja sanotaan, että oli todellakin oikea ratkaisu palata töihin.
 
No nämä miehet tiedetään. Ei niille ikinä mikään kelpaa. Kun puoliso on kotona ja hoitaa kaikki kotiasiat, nämä kulkee naama pitkänä kun pitää maksaa suhteessa suurempi osa perheen menoista. Aivan kuin heillä olisi hirveän rankkaa. Vaikka miehen ei siis tehdä minuuttiakaan enempää töitä työpaikassa eikä rasittua kotitöistä eikä valvoa öitä eikä soitella aamulla työnantajalle että lapset on oksennustaudissa eikä raahata kiukkuisia lapsia aamulla hoitoon ja iltapäivällä kotiin ja aloittaa sitten loputon kotityörumba. No sitten kun puoliso palaa töihin, ja se kotiarki on myös miehen vastuulla, niin sitten se riemu vasta repeääkin. Että kuinka rankkaa on nyt sen työpäivän päälle hoitaa lapset ja koti. Ja että kuinka törkeää, että isä joutuu jäämään kotiin kun lapsi sairastaa, vaikka töissä olisi juuri silloin joku todella tärkeä ja mielenkiintoinen juttu. Kummasti se oma onnellisuus ei siitä lisääntynytkään että perheellä on kuussa enemmän rahaa käytössä (josta menee heittämällä se 500 euroa päivähoitomaksuihin.)
Nämä miehet eivät ole ikinä oikein tyytyväisiä elämäänsä. En tajua millaista sen pitäisi olla että siinä viihdyttäisiin, omassa elämässä jossa kaikki ratkaisut ja valinnat on kuitenkin itse tehtyjä. Aina ollaan syyttämässä milloin ketäkin, yleensä sitä puolisoa.

Aivan kuten joku aiemmin kirjoitti, minäkin kävisin mielelläni töissä ja elättäisin kaikki jos mies jäisi koti-isäksi. Kuinka helppoa vaan käydä töissä ja tulla kotiin ja olla lasten kanssa. Yöllä voisi vaan kääntää kylkeä kun jossain on jollakulla pissahätä tai se pissa ehti kappas vaan tulla jo sänkyyn. Aina olisi ruokaa valmiina ja koskaan ei tarvitsisi siivota. Maksaisin siitä hyvästä aivan mielelläni ekstraa.
 
No nämä miehet tiedetään. Ei niille ikinä mikään kelpaa. Kun puoliso on kotona ja hoitaa kaikki kotiasiat, nämä kulkee naama pitkänä kun pitää maksaa suhteessa suurempi osa perheen menoista. Aivan kuin heillä olisi hirveän rankkaa. Vaikka miehen ei siis tehdä minuuttiakaan enempää töitä työpaikassa eikä rasittua kotitöistä eikä valvoa öitä eikä soitella aamulla työnantajalle että lapset on oksennustaudissa eikä raahata kiukkuisia lapsia aamulla hoitoon ja iltapäivällä kotiin ja aloittaa sitten loputon kotityörumba. No sitten kun puoliso palaa töihin, ja se kotiarki on myös miehen vastuulla, niin sitten se riemu vasta repeääkin. Että kuinka rankkaa on nyt sen työpäivän päälle hoitaa lapset ja koti. Ja että kuinka törkeää, että isä joutuu jäämään kotiin kun lapsi sairastaa, vaikka töissä olisi juuri silloin joku todella tärkeä ja mielenkiintoinen juttu. Kummasti se oma onnellisuus ei siitä lisääntynytkään että perheellä on kuussa enemmän rahaa käytössä (josta menee heittämällä se 500 euroa päivähoitomaksuihin.)
Nämä miehet eivät ole ikinä oikein tyytyväisiä elämäänsä. En tajua millaista sen pitäisi olla että siinä viihdyttäisiin, omassa elämässä jossa kaikki ratkaisut ja valinnat on kuitenkin itse tehtyjä. Aina ollaan syyttämässä milloin ketäkin, yleensä sitä puolisoa.

Aivan kuten joku aiemmin kirjoitti, minäkin kävisin mielelläni töissä ja elättäisin kaikki jos mies jäisi koti-isäksi. Kuinka helppoa vaan käydä töissä ja tulla kotiin ja olla lasten kanssa. Yöllä voisi vaan kääntää kylkeä kun jossain on jollakulla pissahätä tai se pissa ehti kappas vaan tulla jo sänkyyn. Aina olisi ruokaa valmiina ja koskaan ei tarvitsisi siivota. Maksaisin siitä hyvästä aivan mielelläni ekstraa.
Nyt kiiltää. Ihan yhtälailla naiset dissaa sitä perheen elättäjää. Tämäkin ketjukin täynä itseriittoisia naisia. Miksi ylipäätään sitten otatte sen miehen kun pystytte ihan kaikeen ihan itse??

Eipä sinällään eihän niillä miehillä siellä kotona paikkaakaan ole. Rouva täydellinen on määritellyt perheen rutiinit ja tavat toimia ja auta armias jos mies pukee mico-petterille väärän väriset sukat. Siitä seuraa kolmas maailman sota.
 
Nyt kiiltää. Ihan yhtälailla naiset dissaa sitä perheen elättäjää. Tämäkin ketjukin täynä itseriittoisia naisia. Miksi ylipäätään sitten otatte sen miehen kun pystytte ihan kaikeen ihan itse??

Eipä sinällään eihän niillä miehillä siellä kotona paikkaakaan ole. Rouva täydellinen on määritellyt perheen rutiinit ja tavat toimia ja auta armias jos mies pukee mico-petterille väärän väriset sukat. Siitä seuraa kolmas maailman sota.

Mikäs sulla mättää? Aloittajan mies ei arvosta sitä työtä mitä puoliso perheen eteen tekee. Nämä miehet on niin nähty. He jotenkin luulevat, että senkin jälkeen, kun puoliso menee töihin, ne kotityöt jotenkin hoituvat itsestään ja lapset hoituvat itsestään, ja miehellä on kotielämä yhtä helppoa kuin nyt, ainoastaan että perheellä on enemmän rahaa käytössä. Mies luulee, että elämä silloin helpottaisi, ja ainahan se ei ihan just niin mene. Jos aloittajan esikoinen on viisivuotias, eli mies ei ole viiteen vuoteen joutunut kohtaamaan kahden työssäkäyvän aikuisen pikkulapsiperheen arkirealismia, niin ennuste on heikonlainen sen suhteen mitä tapahtuu kun aloittaja menee töihin. Mies tuskin on tyytyväisempi, todennäköisesti hän on näitä jotka olettavat, että töihin paluun jälkeen puoliso tekee sekä sen päivätyönsä, että hoitaa kodin kuten kotiäitinäkin.
Tietenkin voin olla väärässä. Toivottavasti. Toivotaan, että ensi vuonna tähän aikaan mies on laittanut lasten märät vaatteet kuivumaan, pessyt kurahoust, pakannut tarharepun, lukenut viisi iltasatua koska tarhan päiväunien virkistämät lapset eivät halua mennä nukkumaan, ja tekee tämän kaiken iloisena siitä, että nyt sentään molemmat vanhemma käyvät töissä.
 
Nyt kiiltää. Ihan yhtälailla naiset dissaa sitä perheen elättäjää. Tämäkin ketjukin täynä itseriittoisia naisia. Miksi ylipäätään sitten otatte sen miehen kun pystytte ihan kaikeen ihan itse??

Eipä sinällään eihän niillä miehillä siellä kotona paikkaakaan ole. Rouva täydellinen on määritellyt perheen rutiinit ja tavat toimia ja auta armias jos mies pukee mico-petterille väärän väriset sukat. Siitä seuraa kolmas maailman sota.
No minä perustin perheeni ilman miestä, ja tähän mennessä perheeni elämä on sujunut erinomaisesti ilman miestä. Haastaisin jopa miettimään sitä vaihtoehtoja, että annetaan miesten olla sitoutumatta ja annetaan heidän lentää kukasta kukkaan koko elämänsä ja olemaan elättämättä vaimoja. Kun miehiltä kysytään, suurin osa heistä ei edes halua lapsia, naisista taas suurin osa haluaa lapsia. Miksi siis kiusata miehiä sitomalla heitä lapsiperheeseen, annetaan heidän elää elämänsä ikisinkkuina, ja annetaan naisten elää perhe-elämää ihan itse omilla ehdoillaan.

Koska väkiluvun kannalta on oleellista, että lapsia syntyy, pitää toki lasten hoidosta syntyvät tulonmenetykset korvata paremmin sekä työntekijälle että työnantajalle, joten tässä on yhteiskunnalla vielä tekemisen varaa.
 
Ap. varaudu siihen, että kun alat työskennellä kodin ulkopuolella, niin sitten se mies vasta nillittääkin! Nimittäin sitä että HÄNEN pitäisi työpäivän jälkeen jaksaa vielä kotihommat hoitaa! Pidäkin huoli, että saa tehdä tosiaan sen oman leiviskänsä kotitöistä +viettää myös aikaa lasten kanssa, ja osallistuu kasvatukseen yhtälailla.

Ukkosi kuulostaa juuri sellaiselta vätykseltä kuin monet valitettavasti on.... pilalle passattuja, helpon elämän tuotoksia.
 
Onko miehesi koskaan ollut päivää tai paria yksin vastuussa lasten hoidosta? Ilmeisesti ei. Ota itsellesi viikonloppuvapaa huushollinhoidosta, pakkaa kamppeesi ja mene viikonlopuksi kaverille tai vaikka hotelliin naapurikaupunkiin. Älä pidä puhelinta päällä. Jospa se jotain oppisi.
 
Kertakaikkisen mahtava ketju. Naurattaa ihan suunnattomasti kuinka samankaltaisia ajatuksia minulla on miehistä! Mitä vätyksiä suurin osa heistä onkaan. Siksi hankinkin lapseni yksin. En voisi olla onnellisempi!
 
  • Tykkää
Reactions: Ammu Moolok
Meilläkin oli yhdessä päätetty asia että jään kotia. Mutta todellisuus olikin kovempi paikka miehelle kuin ymmärsikään, asenne todella paistoi läpi, säännöllisesti kuulin että hän maksaa kaiken, omar säästöni olin käyttänyt loppuun viimeistä penniä myöten vaikka säästöjäkin oli useampi tonni, yhtäkään vaatetta en ollut itselleni ostanut ainakaan 1,5vuoteen.

Paloin loppuun, en jaksanut ja koin etten kelpaa.
->Palasin töihin.
Taisteluhan siitäkin tuli, kun mies koki joutuvansa liian koville, eikä antanut minun levätä samanlailla kun oli saanut itse levätä.
Mutta asiat taisteltiin.
Ja sanotaan, että oli todellakin oikea ratkaisu palata töihin.

Varmaan riippuu molemien työstäkin eikä vaan asenteesta. Ja vastuusta:

http://www.ts.fi/uutiset/paikallise...sa+liian+vahan+hoitajia++johtajat+eivat+tieda
 
Aika pieni se 2-vuotias vielä on.
Niin on. Kaksivuotias on vielä siinä iässä, että koti ja kodin rutiinit ja ne pienet ympyrät tukevat lapsen kasvua enemmän kuin meluisa päiväkotiryhmä. Kaksivuotias on niin kiihkeässä kasvuvaiheessa, ettei siihen tarvita ulkopuolista kuormitusta ja stressiä.

Muistan kun esikoinen oli kaksivuotiaana kotihoidossa, ja ulkoiltiin joka päivä muiden pikkulapsiperheiden kanssa. Kaikkien kaksivuotiaat oli vielä kiinni äidissä ja isässä. Vanhempien sylissä käytiin monta kertaa, jokainen tarvitsi vielä paljon pusuja ja hymyjä ja tukea ja lohdutusta päivän mittaan. Kuopus meni sitten kaksivuotiaana hoitoon. Tätien sylit oli varattu niille ihan pienille alle yksivuotiaille, melu oli kova, aina oli toinen lapsi pätkimässä lelulla päähän. Lapsi käytti päivänsä väistellen konflikteja ja oli aina aivan nääntynyt päivän jälkeen. Ei häntä ollut kukaan erityisesti siellä huomioinut kun pienemmät olivat itkuisia ja vaativia. Se oli shokki sekä lapselle että vanhemmalle. Ei vaan oltu tajuttu kuinka päivähoito nitisee liitoksissaan, lapsia on liikaa, hoitajia liian vähän, tilat on ahtaat ja akustiikka huono -päivähoidosta kun puhuttiin ja puhutaan kuin paratiisina ja taivaana jonne lapsi on hyvä viedä mahdollisimman nopeasti saamaan virikkeitä ja kasvatusta. Oma lapseni olisi hyötynyt enemmän siitä että olisi saanut olla kotona vielä pitempään.
 
Olisiko mies tyytyväinen, jos hänelle sanoisi, että menet töihin, kun lapsi täyttää 3. Ymmärrän, että mies on paniikissa ja tyytymätön, jos kokee, että toisella ei ole ajatustakaan lähteä takaisin palkkatyöhön.
 
Arvostatkohan aloittaja itse miehesi työpanosta? Jos pienten lasten äiti alkaa yhtäkkiä yrittäjäksi jossa on kuitenkin taloudellinen riski ja lisäksi puuhailee ympäriinsä yhdistystoiminnassakin niin onko aikaa jäänyt parisuhteesta huolehtimiseen?? Miehen näkökulmasta voi näyttää siltä että sinä istut kotona ja peset hieman pyykkiä (et edes miehesi pyykkejä?) ja odotat että hän alkaa työpäivän jälkeen lapsenvahdiksi kun sinä lähdet omiin juttuihisi. Pitäisikö hieman hidastaa ja antaa aikaa perheelle, jospa olisitte illat YHDESSÄ ja etsisitte sitä kautta ratkaisun. Aluksi kannattaa katsella hetki peiliin mitä SINÄ voisit tehdä. Ensin perheen asiat kuntoon ennen yhdistysjuttuja ja muita harrasteluita.
 
Arvostatkohan aloittaja itse miehesi työpanosta? Jos pienten lasten äiti alkaa yhtäkkiä yrittäjäksi jossa on kuitenkin taloudellinen riski ja lisäksi puuhailee ympäriinsä yhdistystoiminnassakin niin onko aikaa jäänyt parisuhteesta huolehtimiseen?? Miehen näkökulmasta voi näyttää siltä että sinä istut kotona ja peset hieman pyykkiä (et edes miehesi pyykkejä?) ja odotat että hän alkaa työpäivän jälkeen lapsenvahdiksi kun sinä lähdet omiin juttuihisi. Pitäisikö hieman hidastaa ja antaa aikaa perheelle, jospa olisitte illat YHDESSÄ ja etsisitte sitä kautta ratkaisun. Aluksi kannattaa katsella hetki peiliin mitä SINÄ voisit tehdä. Ensin perheen asiat kuntoon ennen yhdistysjuttuja ja muita harrasteluita.
Jos se lapsen kanssa oleminen on vain kotona istuskelua, niin sittenhän mies voi vallan hyvin istuskella kotona lapsenvahtina pyykkiä, kun eihän se lastenhoito ja pyykinpesu ole miehen mielestä homma ikä mikään. Jos se taas on miehen mielestä likaa työtä, niin sitten se on hyväksyttävää työtä myös silloin kun vaimo sitä tekee.

Homma ei mene niin, että vaimon hoitaessa lapsia ja taloutta se on laiskottelua, ja miehen hoitaessa pelkkää lasta se onkin ylisepääsemättömän työlästä ja hankalaa työtä. Kyllä homman rasittavuus on sama, huolimatta siitä, mitä sukupuolta homman tekijä on.
 
Homma ei mene niin, että vaimon hoitaessa lapsia ja taloutta se on laiskottelua, ja miehen hoitaessa pelkkää lasta se onkin ylisepääsemättömän työlästä ja hankalaa työtä. Kyllä homman rasittavuus on sama, huolimatta siitä, mitä sukupuolta homman tekijä on.

Eiköhän rasittavuus tässä tapauksessa pitkälti riipu siitä, minkä vaatimustason työn tekijä itselleen asettaa. Pitääkö lapsella esim. olla järkyttävä määrä virikkeitä ja kodin kiiltää päivästä toiseen vai riittäisikö vähempikin.

Miesten mielestä yleensä riittää vähempikin.
 

Similar threads

Yhteistyössä