Mieheni ei luota minuun

[pirttihirmuinen]

Voi ap. LUE nyt ihmeessä tämä narsistin lapsen hemmetin hyvä esimerkkitarina. LUE se moneen kertaan...


Oma lapsuuteni alkoholistiperheessä jossa isä vain joi, ei ole mitään tuohon verrattuna. Mutta voin sanoa että luottamukseni äitiin meni jo aika nuorena... ihan siitä syystä että äiti ei tehnyt mitään asioille meidän hyväksi, vaan jatkoi meidän elämäämme siinä samassa viinanhuuruisessa huushollissa.

Usein rukoilin hiljaa mielessäni että äiti ottaisi meidät ja lähtisi pois.

 

[maru-maru,]

Välillä tuntuu, ettei mieheni arvosta minua tai rakasta minua oikeasti (?). Tästä esimerkkinä se, että kun yritimme saada lasta, ja emme onnistuneet vähään aikaan, mieheni sanoi että jos syy on minussa, ja hän voisi saada lapsia mutta minä en, niin hän ei tiedä mitä hän tekisi, että hän ehkä sitten etsisi jonkun toisen vaimon itselleen, koska haluaa ehdottomasti biologisen lapsen, ei adoptoitua.

Tässä tuo tilanteesi oli etukäteen ennustettavissa. Surullista. Yksi ystäväni meni naimisiin miehen kanssa, joka sanoi että naimisiin ei sitten mennä ellei lasta tule koska hän haluaa lapsen. Ystäväni joutui myös alistetuksi ja haukutuksi. Kaksi lasta tuli mutta ovat eronneet nykyään.

Toivottavasti tämä kommenttini ei ap:n mielestä tunnu jälkiviisaudelta. Tarkoitus oli vain osoittaa yhtäläisyyttä tämän ystäväni tapauksen kanssa, ja todeta että ei se siitä muuttunut ainakaan heillä.
Tarkoitus on antaa tukea ap:lle, koska sitä hän tarvitsee. Ja paljon. Ja myös lähipiiriltä. Täällä on erittäin hyviä kirjoituksia, joissa on täyttä asiaa. Mutta tilanteessa,jossa on alistettuna, haluaa vain uskoa siihen toisen osapuolen hyvyyteen joka piilee siellä jossain ja "jonka minä vielä sieltä saan esille".
Itse olen nuoruudessani elänyt väkivaltaisessa suhteessa, ja lähtenyt siitä vasta kun ystäväni näki mustelmani saunassa eikä selitykseni mennyt lävitse. Hän avasi silmäni kehoittamalla minua miettimän mitä ajattelisin jos joku minun kunnioittamani ihminen joutuisi sellaisen kohtelun alaiseksi, jota minä jouduin kokemaan.

Tässä sinulle toinen virtuaalihalaus. >O<

 

[Uusi yritys]

(Kirjoitin jo aiemmin tähän ketjuun, mutten viitsinyt kirjoittaa näin suoraan sävyyn, ettet pelästyisi, mutta että pointti tulisi läpi, niin koitan uudestaan. Minunkin isäni on siis tuollainen, jota en myöskään aiemmin viitsinyt kertoa.)

Kyllä vain tuollainen käyttäytyminen määrittää narsistisen psykopaatin. Kaikki ei varmasti täällä tiedä, että ei psykopaatti välttämättä tarkoita mitään sarjamurhaajaa, vaan henkilöä jolla on taipumusta toimia kuitenkin samalla tavalla kierosti, manipuloivasti sun muin tavoin, jotka on tälle tyypille luonteenomaisia. Asiasta voi lukea eri paikoista, jos enemmän kiinnostaa. Tämä ei ole pelkkää narsismia, vaan sitäkin ja kierompaa. Tosiaan, jos ap saakin miehen mukaan terapeutille, niin osa näistä on niin kieroja ja manipuloivia, että terapeutti ei edes huomaa. Oikea herrasmies voi astua kuvaan tuollaisessa tilanteessa. Todellakaan ei koirakaan pesäänsä kuse.

Minä olen myös tällaisen henkilön tytär. Nuoruuden traumat tulevat seuraamaan minua lopun elämääni. Harmillista, että silloin kun minä olin pieni, ei äiti saanut näin hienoa apua netti palstoilla, joissa joku olisi voinut antaa hänelle herätyksen. Vuosien varrella kun asioista on alettu enemmän puhua, niin hänellekin on kuitenkin selvinnyt isäni todellinen luonne. Hän ei silti ole saanut lähdettyä. En kestä enää tilannetta, sillä kaikki jotka ovat pikkaisenkaan lähemmissä tekemisissä tällaisen tyypin kanssa, vetävät mukaan siihen hullun karuselliin. Olen sanonut, että ei kiitos, sillä en enää suostu pelaamaan. Ne, jotka haluavat tämän tyypin kanssa leikkiä, voivat sen halutessaan tehdä, mutta minäpä olen astunut puh pah pelistä pois. Sääli tosiaan, että niin on nämä muutkin ihmiset sitten karsiutuneet enemmän tai vähemmän elämästäni.

En sanoisi, että tuollainen henkilö välttämättä ryhtyy väkivaltaiseksi. Oma isäni on "vain" pari kertaa käyttänyt jotain sanoja kovempaa. Käytös on kylläkin ikää myöten tosiaan varmaan pahentunut. Alkoholi on myös astunut kuvioihin, tosin suuremmissa määrin vasta eläkeiässä, kun ei ole enää alaisia pompoteltavina, eikä muutakaan keksi.

Minulla on myös valitettavasti noussut inho kaikkia muitakin kohtaan, jotka yhä jatkavat siinä hullussa pelissä. Suututtaa, että he ovat niin vässyköitä, etteivät tosiaan saa itseään siitä irti. Mitäs se minulle muuten, mutta kun eivät osaa lopettaa raportoimista tämän yhden tempauksista. Monta kertaa olen kieltänyt. Jos ei lopu, niin kaukana ei ole, että välit pitää katkaista muihinkin. En halua edes välillisesti kuulla tämän yhden ihmisen aiheuttamasta harmista muille, sillä KENENKÄÄN EI OLE SITÄ PAKKO KESTÄÄ! (Minulle siis tietenkin muuten aiheutuu tästä myös mielipahaa ja niinpä olisin taas tämän paholaisen vaikutuspiirissä.)

Ap, sinulle on nyt tosiaan annettu todella paljon tietoa ja avaimet käteen uutta elämää varten, joten ota ne. Minusta on säälittävää, että sinä olet jopa saanut nyt kaiken tämän tiedon ja mahdollisuuden antaa lapsillesi parempi elämä, muttet tee sitä. En tiedä olisiko oma äitinikään, mutta minä toivon, että olisi!

Tiedän aivan hyvin, miltä näyttää lähes 40 vuoden odotus siitä, että joku toinen muuttuisi, mutta asia on niin, että tällainen henkilö ei muutu! Jos muuttuu, niin kyseessä on 1/1000000 ja tuokin on vain oma positiivinen arvioni. Minä tiedän kuinka hyvin tuollainen henkilö osaa myös vakuutella ja uskotella muutosta tarvittaessa, mutta se ei tule tapahtumaan. Hetkellinen "parantuminen" voi tapahtua, mutta se on vain hetkellistä, aivan oikeasti.

Onnea matkaan.

 

[jgfklds]

Hyvä ap. Kuten otsikosta varmasti jo hyvin kuvastuu, olen mies. Vaimoni pyysi minua lukemaan tämän viestiketjun, koska hän oli tilanteestasi syvästi järkyttynyt. Enkä kertakaikkiaan voinut olla vastaamatta.

Omasta näkemyksestäni voin sanoa, että miehelläsi on vakavia ongelmia itsetunnon kanssa, kuten on nykyisin myös sinulla. Anteeksi jos olen hieman kärkevä, mutta tässä tilanteessa te molemmat ruokitte tulta. Ei pidä valittaa kuumuutta, jos itse kaataa bensaa nuotioon. Pitää osata mennä kauemmaksi tai laittaa kannu syrjään.

Tasapainoinen suhde vaatii tasapainoa molemmilta sekä ymmärrystä antaa sekä itselle että toiselle anteeksi horjahduksia, sillä vain siten molemmat oppivat niistä jotakin. Jos miehesi kieltää tilanteen noin voimakkaasti, et voi vaatimalla vaatia häntä mukaan pariterapiaan. Sinun on annettava itsellesi anteeksi ja tunnustettava tehneesi hänen suhteensa virhearviointeja. Kun uskallat tunnustaa itsellesi, että elämästäsi hänen kanssaan ei tullut ihan sellaista kuin olit suunnitellut, uskallat sanoa siitä myös muille, ennenkaikkea terapeutille, jota mielestäni myös sinun kannattaisi käydä jututtamassa. Ihan jo siksikin, että joku saisi itsetuntosi palaamaan takaisin sellaiselle tasolle, jolla voit puolustaa itseäsi, lastasi ja molempien teidän oikeuksia.

Miehelläsi ja sinulla on varmasti molemmilla sellaisia ominaisuuksia jonka vuoksi tämä tilanne on syntynyt, ja molempien pitää tehdä vakavaa itsetutkiskelua asian muuttamiseksi. Minusta kuullostaa että sinä olet tässä asiassa selvästi pidemmällä kuin miehesi. Tässä asiassa ei ole oikopolkuja, eikä siihen yksinkertaiset "jätä se mies ja etsi uusi" -neuvot auta, sillä jos et tee itsellesi mitään, etsit rinnallesi vain uuden samanlaisen miehen.

Narsistit eivät hekään ole narsisteja pahuuttaan. He ovat saaneet rakkautta ja huomiota eniten siloin kun ovat olleet parhaita tai esillä tai muuten vaan suoriutuneet asioista paremmin kuin muut. Tätähän hän tekee sinullekin, haluaa olla parempi kuin sinä. Siksi hän haukkuu kyvykkyyttäsi äitinä, koska pelkää jäävänsä sinulle kakkoseksi ja "häviävänsä kilpailun". Minusta kaikkien vanhempien tulisi tunnustaa, että ei äiti tai isä voi olla toisiaan "parempia" vanhempia. Ei tässä ole kysymyksessä mikään Idols, jossa on vain yksi voittaja vaan tämä on joukkuelaji jossa kummallakin on roolinsa. Narsistille sellaiset lajit sopivat ainoastaan jos hän saa olla joukkueen "paras".

Narsistien suojakuori on kuitenkin yleensä sieltä kovimmasta päästä, koska tunnustamalla heikkouksiaan he pelkäävät valta-asemansa murentumista. Sen valta-aseman, joka on saavutettu sillä ylivertaisuudella jolla he aikanaan ovat huomiota keränneet. Siksi voit olettaa että miehesi tulee pysymään vielä jonkun aikaa poterossaan. Sen tilanteen voi muuttaa, jos hänelle suo mahdollisuuden olla joskus se heikko (ja monesti herkkä) poika, jollainen hän ei saanut lapsena olla. Valitettavasti luulen että se on enemmän terapeutin heiniä kuin sinun. Ja niin pitäisikin olla. Olet jo sinä itse ja äiti ja vaimo, ei sinun pidäkään olla ratkomassa miehesi persoonallisuushäiriöitä. Se on ammattilaisten työtä.

En halua yleensä antaa varsinaisia neuvoja, varsinkaan kun en oikeasti tunne teitä, mutta nyt kyllä kehottaisin miehesi työpäivän aikana pakkaamaan laukut, ottamaan lapsen kainaloon ja menemään hetkeksi jonnekin muualle. Ei mihinkään, josta hän tietää teitä etsiä, vaan esimerkiksi vaikka turvakotiin. Vaikka vain aluksi, että tämä muutos lähtee liikkeelle. Jätä lappu pöydälle, jossa kerrot nämä asiat jotka täällä olet kertonut, ja tee hänelle myös selväksi, että seuraavat tapaamisenne ei ole kahdenkeskisiä, vaan läsnä tulee olemaan aina joku muukin. Jos se ei ole parisuhdeterapeutti, niin se on sitten joku joka voi toimia turvanasi mahdollisesti uhkaavissa tilanteissa. Älä MISSÄÄN NIMESSÄ tapaa häntä kahden kesken, koska hän osaa manipuloida sinua riittävän hyvin houkutellaksesi sinut takaisin samaan tilanteeseen. Tai ainakin tuottamaan sinulle syytöksillään niin paljon omantunnontuskia, että hän saa sinut palaamaan kotiin entistä nöyrempänä.

Loppuun pieni itsetilitys. Olen itse käynyt läpi kahden vuoden terapian ylisuorittamis-perfektionismin aiheuttaman masennuksen vuoksi. Siihen junaan hyppääminen oli elämäni parhaita päätöksiä. Olin vuosikausia miettinyt mikä minussa on vikana, kun tuntuu että mikään ei riitä. Vaikka kuinka ponnistelen, niin aina vain tuntui että mikään ei onnistu kuten haluan, ja tekemisestä ei saanut koskaan sitä täyttymyksen tunnetta. Kukaan ei tuntunut sanovan, että "hyvin tehty", ainakaan niin että se olisi minulle itselleni riittänyt.

Tunnistettuani TV-ohjelmasta masennuksen oireet, ymmärsin hakea apua. Samoin sinä olet tunnistanut oman tilanteesi. Nyt on sinun vuorosi tehdä elämäsi paras päätös ja muuttaa loppuelämäsi suunta. Miehesi voi tehdä nämä päätökset omasta puolestaan, ja sinä omastasi.

Omasta prosessistani ymmärsin, että me kaikki kannamme mukanamme niin paljon tapoja joihin olemme niin tottuneet ettemme edes huomaa niitä, koska meille ne ovat se "ainoa oikea tapa" selvitä tilanteesta. Yksi oppii nielemään ylpeytensä riitatilanteessa, jotta saisi rauhan säilymään, toinen opii korostamaan omaa paremmuuttaan saadakseen huomiota, jottei tuntisi itseään huonommaksi ja siten hyljätyksi. Nämä ovat varmasti auttaneet selviytymään joistakin tilanteista menneisyydessä, mutta onko niistä hyötyä nykyisin? Varsinkin jos ne ovat niin tuttuja malleja meille, että niistä on tullut osa meidän persoonaamme. Ne ovat ikäänkuin automaatio, jota käytämme heti kun tilanne näyttäisi menevän samaan suuntaan?

Tässä kohtaa palaan alkuun, ja muistutan nuotiosta ja bensiinistä: Myös sinun käytöksesi vaikuttaa siihen miten miehesi näkee sinut ja minkälaisia vastareaktioita hän tiedostamattaan käyttää. Kun opettelet jossakin turvallisessa ympäristössä (jossa mielipiteitäsi ei oitis teilata) uusia tapoja käsitellä tilanteita, niin miehesikin on muutettava omia tapojaan vastaamaan sinun reaktioitasi. Tämä on ehkä karusti sanoen valtapeliä, joka on parhaimmillaan silloin kun valta on tasapainossa. Nyt se ei sitä ole.

Jos miehesi ei halua muuttaa omia tapojaan, et voi pelastaa häntä. Mutta voit pelastaa itsesi ja lapsesi, ja löydettyäsi jälleen ehjän minuutesi löydät kyllä rinnallesi sen ihmisen, joka vastaa parhaiten sinun persoonasi piirteisiin. Oli se henkilö sitten nykyinen tai tuleva miehesi.

Vielä loppuun ehkä hieman miehinen (pahoittelen, olen vain mies... :-D ) vertaus. Te ajatte nyt yhdessä autoa, ja teillä on molemmilla edessänne ratti, kaasu ja jarru. Pahaksi onneksenne edessänne tie loppuu ja ajatte hurjaa vauhtia kohti mäntymetsää. Jos miehesi pelkää katsoa mihin olette menossa, SINUN pitää olla se, joka uskaltaa painaa jarrua.

Voimia pakkamiseen.

 

[Järkyttynyt]

Miehen mielipide oli niin ihanasti kirjoitettu, että melkein itku tuli. Toivon todellakin sinulle ap voimia elämäsi muuttamiseen. Olet sen ansainnut.

 

[Liila]

Usko vaan muista jo saman kokeneitä. Ei se yrittämällä parane. Päinvaistoin, tilanne tulee vain pahenemaan vuosien kuluessa. Ja jos joskus saisitkin sen verran itsekunnioitustasi takaisin, että uskaltaisit vaatia ansaitsemaasi kunnioittavaa kohtelua osaksesi ja muita perusoikeuksiasi, niin mies muuttuu hyvin nopeasti väkivaltaiseksi. Jos silmäsi avautuvat vasta siinä vaiheessa ja haet eroa, niin voi olla, ettei sen jälkeen lapsilla ole enää äitiä. Jos hyvin käy, niin miehesi mustamaalaa sinut erossa ja vaatii lapset itselleen. Tämän takia on tärkeää kertoa miehen käytöksestä heti ulkopuolisillekin, jotta sinua uskotaan tulevaisuudessa. Jos taas käy huonosti, niin sinä et ole enää hengissä eroprosessin jälkeen.

Onko mies kykenevä antamaan lapsillenne kaiken tarpeellisen huolenpidon, hoivan ja rakkauden, jos sinä et ole heistä huolehtimassa? Jos mies ei halua lastenne tapaavan edes mummiaan, niin vastaus pelkästään tämän perusteella on EI.

Älä pidä kulisseja pystyssä lastesi kustannuksella.

 

[Aivan loistavasti]

kirjoitettu tuo miehen mielipide! Upeaa tekstiä!

Toivottavasti ap:n silmät avautuvat näiden hienojen kirjoitusten myötä, joita täällä on.
Jos et välitä itsestäsi, ajattele lapsiasi!!

 

[huolissaan]

Onhan kaikki alkuperäisellä ok?? Laitahan viestiä miten asia etenee. Huolettaa puolestasi.

 

[^]

Jotkut ovat tuollaisessa tilanteessa vuosikausia, ellei koko elämäänsä, joten älä pidätä hengitystäsi. Ap:han on vapaa lähtemään milloin huvittaa, eikä varmaan ole elämän ja kuoleman hätää, kun mieskin pitää niin hyvää huolta, ettei bussiin uskalla päästää (oli motiivi mikä ikinä). Inhottavaa? Kyllä, mutta ap:n päätettävissä.

 

[ghjfj]

Jotkut ovat tuollaisessa tilanteessa vuosikausia, ellei koko elämäänsä, joten älä pidätä hengitystäsi. Ap:han on vapaa lähtemään milloin huvittaa, eikä varmaan ole elämän ja kuoleman hätää, kun mieskin pitää niin hyvää huolta, ettei bussiin uskalla päästää (oli motiivi mikä ikinä). Inhottavaa? Kyllä, mutta ap:n päätettävissä.

Mutta tuollainen ihminen voi pimahtaa milloin tahansa, esim. nähdessään vaimon kirjoittelevan palstoille, jossa puhuu kaiken elämästään. Kenties vaimo ei saisi olla edes tietokoneella. Kyllä siinä on sairaalle ihmiselle tarpeeksi sulateltavaa ja saattaa käydä hassusti

 

[Aivan varmasti,]

mutta ap:han ei ole valmis lähtemään, joten minkäs sille voi.

 

[ghjfj]

Pointtini oli se, että minusta on aihetta olla huolissaan, kuten tuossa pari viestiä edellä kirjoittanut oli, juurikin tällaisen narsistisen yksilön luonteen takia.
Sitä paitsi tilanne voi olla niin pitkällä, ettei Ap olekaan enää vapaa lähtemään. Helppo on ulkopuolisen niin sanoa, mutta se voi olla todella vaikeaa, vaikka miten yrittäisi ajatella lapsiaan tms.

 

[tahtoo tietää....]

mitä ap:lle kuuluuu????

 

[grfv]

Pointtini oli se, että minusta on aihetta olla huolissaan, kuten tuossa pari viestiä edellä kirjoittanut oli, juurikin tällaisen narsistisen yksilön luonteen takia.
Sitä paitsi tilanne voi olla niin pitkällä, ettei Ap olekaan enää vapaa lähtemään. Helppo on ulkopuolisen niin sanoa, mutta se voi olla todella vaikeaa, vaikka miten yrittäisi ajatella lapsiaan tms.

Häh? Missä mitä? Lainaus?

 

[Voi luoja!]

Lähde hakemaan apua. Tietysti miehesi kieltää sinua puhumasta suhteestanne kenenkään kanssa, koska itsekin tietää hyvin, ettei se kestä päivänvaloa. Älä alista itseäsi, ja jos sinä itse et ole itsellesi tarpeeksi tärkeä tässä vaiheessa (ei olisi ihme, koska sinut on nuijittu niin maan rakoon), ÄLÄ altista lapsiasi tuolle terrorille! Lapsilla on oikeus rakkaaseen isoäitiin ja hyvä mummosuhde luodaan varhaislapsuudessa. Minua ihan itketti kun luin, millä tavoin tuollaisen paskiaisen (anteeksi) käskystä kohtelet omia rakkaita vanhempiasi. Jos et itsesi takia, lähde edes näiden lähimpiesi vuoksi, he ovat syyttömiä tilanteeseen, eikä tässä enää ole kyse vain sinusta vaan riistät heiltäkin mahdollisuuden normaaliin elämään.

Ja kyllä, olen ollut samanlaisen "miehen" kanssa, tosin ilman lapsia. Onneksi tajusin jättää hänet. Sitten kyllä uikutettiin ja oltiin niin heikkoja että, kun ensin oli esittänyt juuri kertomallasi tavalla vahvaa ja riippumatonta ja kaikkitietävää ja useaan otteeseen huomautellut alhaisesta älykkyydestäni ja osaamattomuudestani ja hankaluudestani (kaikki riidat olivat tietenkin syytäni, koska olin niin mahdoton). No, nykyään minä olen onnellisesti naimisissa, äiti, hyvin koulutettu, hyvässä työpaikassa ja elämäni on niiiiin upeaa, eikä mitään tarvitse pelätä eikä salailla. Osaan tietysti myös arvostaa tätä kaikkea kauneutta, koska tiedän, millaista elämä voisi pahimmillaan olla.

Tuo älykäs ja mahtava entinen alistajani on alkoholisoitunut, opinnot jäivät kesken, töitä ei ole, ystäviä ei ole, pelivelkainen - niin ja arvasitte oikein - syytti hyvin pitkään ahdingostaan minua! Enää emme ole yhteydessä emmekä tule koskaan olemaan.

 

[kaksi arvausta]

Ap. ei ole saanut täältä kannatusta jäämiselleen, joten ei vastaa enää.
Tai sitten hänen miehensä on kieltänyt netin käytön, tutkinut jäljet ja löytänyt tämän keskustelun ja tehnyt topin kokonaan.

 

[älä eroa vielä]

Tuosta ap:n kirjoituksesta yksi juttu jäi mieleen, että miehesi ei halua sinun käyvän kaverin luona päivällä koska se sotkee rytmin. Periaatteessa tuo on ihan ok, koska tuonikäiselle lapselle melko tarkka päivärytmi on tärkeää lapsen henkisen kehityksen kannalta. Oma miehenikin puuttui minun menemisiin ja huomautti siitä että minun pitäisi tulla kotiin päiväuniaikaan mennessä tai lähteä vasta sen jälkeen. Minusta oli hyvä huomautus ja aloin rytmittämään omia menojani päiväunien mukaan, joko aikaisin aamulla tai myöhään iltapäivällä. Tähän nyt liittyi paljon muutakin, mutta ehkä kannattaisi jutella miehesi kanssa, että mitä hän tarkoittaa "rytmillä"? Eli milloin olisi paras aika hänen mielestään käydä kaverin luona ym.?

Bussissa kulkeminen on välillä vaarallista, olen sen itse huomannut vaunujen kanssa kulkiessa ja nykyisin osaan varautua paremmin. Kahdet vaunut meinasivat kerran kaatua täysin kun kuski ajoi niin kovaa mutkaan, eikä vanhemmat älynneet varautua siihen.

Mitä äitiisi tulee niin näitä on perheissä aika paljon, toisen sukulaisista ei vaan välttämättä tykätä ja jonkun mielestä toisen vanhemmat voivat olla huonoa seuraa. Ehkä kannattaisi puhua miehesi kanssa sivistyneesti asiasta ja yrittäisit itse olla ottamatta asiaa niin henkilökohtaisesti, vaikka kyseessä onkin äitisi.

Ei minusta noiden esimerkkien perusteella miehelläsi ole mitään psykologisia ongelmia, hänkin voi olla vielä etsimässä itseään teidän uudessa perheessä/tilanteessa. Teillä ei varmaan ole paljon kahdenkeskistä aikaa, joten sekin voi vaikuttaa. Jos tuntuu, että itse ette saa selvitettyä asioita niin yrittäkää sopia että haette ulkopuolista apua erimielisyyksiinne. Älkää erotko ennen kuin olette hakeneet apua ja yrittäneet! Alle 3-v lapsien vanhemmat eroavat monesti turhaan muutoksien tuomien asioiden vuoksi.

 

[Nimimerkille Älä eroa vielä]

... ihan tosissasiko tuon viestin kirjoitit?

Ap on kirjoittanut täällä myös eri keskustelussa (ainakin sikainfluenssaan liittyen) sekä tässä ketjussa useamman kerran. Kyllä ainakin mulle näiden kirjoituksien ja ap:n kuvailemien tuntemusten mukaan on muodostunut kuva että asiat on vähän enemmän pielessä kuin se että mies vaan vähän etsisi itseään.

Taitaa olla sinutkin aivopesty... "säännöllinen rytmi on tärkeää lapsen kehitykselle". Juu, tämähän tarkoittaa sitä että äidin on kaikki menonsa ja olemisensa tehtävä vauvan unirytmin mukaan.. ei kai! Voihan se lapsi nukkua rattaissakin. Tottakai ymmärrän rytmin ja rutiinin merkityksen, mutta jos mun mies tulisi aiheesta mulle avauutmaan niin siitä tulisi kyllä aikamoinen sota.

 

[mies69]

anaaliseksiä XD kyllä luulis imettävänvauvaa

 

[ap:n kommenttia kaipaileva]

Jos tuntuu, että itse ette saa selvitettyä asioita niin yrittäkää sopia että haette ulkopuolista apua erimielisyyksiinne. Älkää erotko ennen kuin olette hakeneet apua ja yrittäneet! Alle 3-v lapsien vanhemmat eroavat monesti turhaan muutoksien tuomien asioiden vuoksi.

Ap:han juuri sanoi, että miehen kanssa ei pysty keskustelemaan aiheesta rakentavasti, eikä mies suostu hakemaan ulkopuolista apua.

Tilanne vaikuttaa todella pahalta ap:n kannalta, koska hän ei ole tullut enää kommentoimaan. Mies on tainnut kieltää tietokoneen käytönkin häneltä eli on onnistunut eristämään ulkomaailmasta täysin. Sääliksi käy ap:ta ja erityisesti hänen lapsiaan, jotka joutuvat elämään omassa kodissaan vankina tuollaisen hirmuvaltiaan valvovan silmän alla.

 

[Raivotar]

Kiitos vastauksistanne ja avustanne!
Todellakin haluaisin puhua tilanteestamme jollekin ulkopuolliselle,mutta kun mieheni ei suostu siihen. Hän on ilmoittanut että mikäli puhun meidän asioistamme jollekin ystävälleni tai esim. psykologile yms hän laittaa avioeropaperit vetämään. Että se on sitten sillä selvä.

En halua avioeroa, en jaksaisi hoitaa lapsia (toinen tulossa) yksin ja haluan että heillä on sekä isä että äiti. MInulla ei ole juurikaan tukiverkostoa ja kuten kirjoituksestani huomasittekin, ei ole juuri ystäviäkään. En siis jaksaisi yksinhuoltajana. Ja ainakaan en halua nyt vielä antaa periksi. Haluaisin yrittää. Siksi en voi ottaa yhteyttä kehenkään ulkopuoliseen. Sen takia kirjoitin tänne palstalle kun tätä mieheni ei saa selville että olen puhunut jollekin.

Olette oikeassa, olen tahdoton lapanen. Minulla ei ole mitään itsetuntoa enää jäljellä. En osaa keskustella kenenkään kanssa enää mistään. Jos yritän mieheni kanssa puhua jostain arkipäiväisestä asiasta, esim. jostain uutisesta tai ajankohtaisesta asiasta hän vain tiuskii minulle. Jos vahingossa livautan jonkun mielipiteen joka ei ole täysin loppuun asti pohdittu hän sanoo jotain tyyliin "kuinka sä VOIT olla noin yksinkertainen??" "miten kukaan VOI olla noin idootti?" "kaikkea sä jaksat ihmetellä". Häntä ei siis kiinnosta jutella kanssani ja mielipiteeni ovat aina jotenkin tyhmiä Sen takia en oikein uskalla kenellekään muullekaan puhua mistään enää mitään, kun pelkään että sanon jotain tyhmää. Tiedän että tää ei ole normaalia! Olen aina ollut hieman epävarma, ja varsinkin lapsenhoidon suhteen olin alussa kokematon, mutta nyt kadun että olen koskaan miehelleni paljastanut epävarmuuteni, koska hän käyttää sitä nyt minua vastaan.

Mutta tuntuu oikeasti tosi pahalta kun omat keskustelunavaukset ja mielipiteet jyrätään aina. Usein ajattelen jo etukäteen mitä mieheni voisi vastata tähän ja tähän asiaan, ja mietin asiaa pitkään että ei vaan tulisi puhuttua mitään yleistyksiä tms vaan että mielipiteeni olisi pitkään mietitty ja sitten jännitän kun sanon miehelleni asiani ja ainakin viime päivinä kaikki on teilattu silti. Yritän tehdä taloustyöt huolella, leipoa ym, että mieheni tulisi hyvälle tuulelle,mutta ilmeisesti työ on niin paskaa että mikään ei auta, ja kaikki paska kaatuu mun niskaan. Lapsellemme hän on kuitenkin killti ja kunnon isä.

Tuota parisuhdeterapiaa olen ehdottanut ennenkin, mutta hän ei ole suostunut. Keväällä hän tosin lupasi että voidaan miettiä sitä uudestaan loppuvuodesta jos tilanne ei ole muuttunut. Täytyy kysellä häneltä siitä jossain vaihessa tässä syksyllä että voitaisiko mennä terapiaan. Yksin en saa tästä kenellekään puhua.

Itken oikeasti päivittäin kun mietin miten olen joutunut tällaiseen elämään. Lapsemme on ihana ja minulle kaikki kaikessa, mutta silti kaipaisin jotain muitakin kontakteja elämääni. Ja toivoisin että mieheni voisi rakastaa ja arvostaa minua. Tuntuu tosi pahalta huomata että läheisin ihminen (mies) pitää idioottina eikä ole kiinnostunut mielipiteistäni tai mistään.

Siis illat menee niin että mies tulee töistä, syö ja laittaa telkun päälle/on koneella. Ei puhu mulle montaakaan sanaa, kun töissä on kuulemma ollut rankkaa, eikä hän jaksa esittää kotona pirteää. Ymmärrän kyllä, mutta kun koko iltana ei siis tule murahdusta kummempaa mun suuntaan Ja sitten kun jotain yritän kertoa mitä ollaan päivällä tehty tai jostain asiasta mielipidettäni (tykkään keskustella ajankohtaisista asioista ja vaihtaa mielipiteitä ihmisten kanssa) tai esim jos olen katsonut jonkun dokumentin tvstä ja haluaisin puhua mitä mieltä siitä olin, niin reaktio on juuri tuo, että mielipiteeni ovat todella typeriä eikä hän jaksa niistä puhua.

Samoin hän sanoo usein että mitä järkeä puhua asioista jotka ei meidän elämään vaikuta millään tavalla. (siis mitkään ajankohtaiset asiat elleivät ole suoraan jotain verojuttuja) mutta esim. ympäristöasiat, kehitysyhteistyö, ihmisten kurjat olot Suomessa tai ulkomailla, muuttoliike jne... mistään ei kannata puhua kun ei se liity meihin.

Kuule se avioero on nyt ihan aikuisten oikeasti kaikkein paras ratkaisu sekä sinun että lapsien kannalta. Ota oma elämä haltuun, nainen.
Sinuna sanoisin miehelle että nyt perheterapiaan tai SINÄ laitat avioeropaperit vetämään.

Jos ei terapiaan suostu niin lähde äkkiä vetämään. Et koskaan voi tietää milloin omat voimasi loppuvat. Yksinhuoltajana sinun elämäsi suurin stressi on poissa ja vakuutan että lastenhoitokin tulee olemaan helpompaa kun ei ole joku mollaamassa ja latistamassa koko ajan.

Kaikkea hyvää sinulle ja toivon että löydät rohkeutta laittaa elämäsi kuntoon!

 

[älä eroa vielä]

"Juu, tämähän tarkoittaa sitä että äidin on kaikki menonsa ja olemisensa tehtävä vauvan unirytmin mukaan.. ei kai!"

Mitäs ihmeellistä tässä on?? En vain itse tajunnut aikaisemmin, että säännöllinen rytmi on tärkeää lapselle. Eikä monet yli 1-v ikäiset enää suostu nukkumaan rattaissa jos äiti on vaikka ostoksilla, tai nukkuvat vähän ja loppupäivä on kiukuttelua kun ollaan liian väsyneitä. Ja mikä siinä on niin hankalaa että lähtee lapsen päiväunirytmin mukaan omille menoilleen, tämä on lähipiirissäni äideillä enemmänkin tapa kuin harvinaisuus, esim. aamulla ollaan puistossa, tullaan kotiin nukkumaan päiväunet ja niiden jälkeen lähdetään ostoksille.

 

[Miss Plum]

"Juu, tämähän tarkoittaa sitä että äidin on kaikki menonsa ja olemisensa tehtävä vauvan unirytmin mukaan.. ei kai!"

Mitäs ihmeellistä tässä on?? En vain itse tajunnut aikaisemmin, että säännöllinen rytmi on tärkeää lapselle. Eikä monet yli 1-v ikäiset enää suostu nukkumaan rattaissa jos äiti on vaikka ostoksilla, tai nukkuvat vähän ja loppupäivä on kiukuttelua kun ollaan liian väsyneitä. Ja mikä siinä on niin hankalaa että lähtee lapsen päiväunirytmin mukaan omille menoilleen, tämä on lähipiirissäni äideillä enemmänkin tapa kuin harvinaisuus, esim. aamulla ollaan puistossa, tullaan kotiin nukkumaan päiväunet ja niiden jälkeen lähdetään ostoksille.

Ihan hyvä idea noin teoriassa... Ja toki mahdollisimman pitkälle pitää vauvan aikataulujen mukaan minunkin mielestäni mennä. Mutta mitäs sitten kun niitä lapsia on kaksi? Kumman aikataulun mukaan mennään? Vai pitääkö äidin kökkiä sisällä koko päivä, sen takia että kummankaan lapsen rytmit eivät mene sekaisin? Entä jos isommalla lapsella on esim. päiväkerho vauvan unien aikaan? Mitäs sitten tehdään?

Joo, on toki lapsen rytmi tärkeä, mutta tässä ap:n tapauksella miehllä taitaa olla ihan oma lehmä ojassa. Vedotaan vaan lapsen rytmiin ja varmistetaan sillä että äiti ei vaan pääse ystäviään ja äitiään tapaamaan!

Voimia alkuperäiselle kirjoittajalle!

 

[puh.]

Toivottavasti ap on lähtenyt ja sen tähden ei enää kirjoita, koska on nyt muutakin ajateltavaa. Toinen vaihtoehto ei ole niin mukava ajatella..

 

[let's hope]

Aivan.
Toivotaan joka tapauksessa, että muut samanlaisessa tilanteessa olevat naiset olisivat lukeneet ketjun ja ehkä tajunneet, että muu ei auta kuin suhteesta lähteminen ja avun hakeminen. Jos yksikin nainen, vaikka ei olisikaan ap, tämän keskustelun tuloksena tulee järkiinsä, on jo paljon saavutettu!