S
sekoilija
Vieras
Meillä tuli miehen kanssa riitaa, koska sain aivan turhasta asiasta mustasukkaisuuskohtauksen. Olemme tunteneet toisemme puolisen vuotta ja nyt ensimmäistä kertaa aloin sekoilla pienestä jutusta. Asia edelleen loukkaa minua kyllä (koska olen varmaankin idiootti!), mutta järki sanoo, että olen ylireagoinut aivan liikaa ja pilasin samalla miehen aika tärkeän viikonlopun. Mies yritti tulla vastaan sopimalla, mutta minä vain jatkoin ja jankutin kunnes vihdoin, kun tajusin menneeni liian pitkälle, pyysin anteeksi, mutta pelkään, että se on nyt liian myöhäistä 
Miehestä ei ole kuulunut nyt melkein kahteen päivään, ei ole kommentoinut anteeksipyyntöäni. Tunnen itseni niin tyhmäksi ja lapselliseksi. Olemme kuitenkin ihan aikuisia ihmisiä jo, joilla elämää takana. Tykkään hänestä todella todella paljon ja haluaisin vain kaiken ennalleen. Olemme tosi vähän riidelleet, joten pelottaa, että nyt pilasin kaiken sekoilemalla kuin mikäkin teini.
Mitä minä nyt teen? Annanko miehelle aikaa vai otanko yhteyttä ja pyydän uudelleen anteeksi? Miten saan miehen leppymään ja antamaan minulle anteeksi?
Toisaalta ahdistaa anella, en tiedä, oon ihan hukassa.