Kyllä mä tiedän tuon tuntee, että tietää olleensa hölmö, mutta silti tuntuu pahalta.
Oma mieheni on niin ihana, että osaa saada mut tuntemaan oloni varmaksi ja rakastetuksi. Tiedän sataprosenttisesti ettei tekisi mitään tämän suhteen tai perheen rikkomiseksi. Silti joku juttu saattaa joskus tuntua pahalta, edes se ajatus siitä, että "Olisiko se mies ollut tuosta ihmisestä kiinnostunut" tms.
Jos tuntee, että jotain aihetta mustasukkaisuuteen on, tai että tuntee toisen käyttäytyneen huonosti, niin sen saa sanoa. Mutta jos sitten hetken miettii, ja laittaa sen asian mittasuhteisiin, ja ajattelee kokonaisuutta, niin usein huomaa että se ei ollut kovin tärkeää. Ja olen huomannut, että silloin paras tie on myöntää että taisin ylireagoida, ja koittaa itsekin löytää se piilevä syy siihen.
Esimerkki: Meillä ei juuri ole kahdenkeskistä aikaa, kun on lapsia. Itse yritän järjestää juttuja. Joku aika sitten mies poikkeuksellisesti pyysi minua leffaan. Olin innoissani, jee, mies järjestää meille yhteistä aikaa! Viikonloppu tuli, lapset eivät menneetkään mihinkään, ja jossain vaiheessa kysyin että eikö sitten mennäkään leffaan? Ei menty, mies oli ajatellut yhtä hoitopaikkaa, mutta oli kiertotietä kuullut ettei se perhe ollut sinä viikonloppuna kotona, joten oli unohtanut koko jutun. (Ei siis ollut jaksanut nähdä sen enempää vaivaa, vaikka oli JO pyytänyt minua). Okei, no, olin vähän harmissani mutta se siitä.
Ja vähän myöhemmin miehellä oli töiden illallinen. Jäi sitten istumaan iltaa yhden naispuolisen työkaverin kanssa. Tuli kyllä kotiin ihan ajoissa.Jostain syystä olin silti vihainen, ja mustasukkainenkin, vaikka mitään syytä ei ollut (en jaksa selittää, mutta ei taatusti ollut). Kun aloin miettiä miksi tuo minua niin risoin, niin tajusin, että se leffareissu siellä kummitteli. Ajatuskulku oli jotenkin tällainen : Minun takiani ei jakseta edes etsiä lapsille hoitopaikkaa; minulle tehty leffakutsu voidaan unohtaa tuosta vaan, mutta toisen naisen takia sitten istutaan iltaa kaikessa rauhassa. Ja kaikki tämä sitten tuli esiin mustasukkaisuutena sitä työkaveria kohtaan, vaikka oikeasti halusin, että mies pyytää anteeksi sitä leffahölmöilyään ja korjaa SEN tilanteen jotenkin. Jos me mennään leffaan, niin istukoon rauhassa työkaverin kanssa