K
kas näin
Vieras
Tutkimuksessa miehet reagoivat fyysisesti peräti kaksi kertaa naisia voimakkaammin sydäntä lämmittäväksi kategorisoituun aineistoon. Muunkin materiaalin kohdalla miesten reaktiot olivat marginaalisesti naisia vahvempia.
Tutkimukseen osallistuneet miehet kuitenkin vähättelivät tuntemuksiaan jälkikäteen tehdyssä kyselyssä. Naiset puolestaan totesivat kokeneensa voimakkaampia tunteita, kuin mitä heidän fyysiset reaktionsa olivat antaneet ymmärtää.
- Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että miehet tuntevat aivan yhtä vahvasti kuin naiset, ja joskus jopa voimakkaammin, mutta ovat vähemmän halukkaita ilmaisemaan tunteitaan avoimesti, yhteiskunnan heille asettamien odotusten vuoksi, neuropsykologi David Lewis kommentoi tutkimustuloksia.
Nyt se on todistettu: miehet ovat tunteellisempia kuin naiset | Rakkaus ja seksi | Iltalehti.fi