Mies ei halua yhteenmuuttoa

[:(]

Tässä taustaa: ollaan seurusteltu yli 2-v. ja ikää on 25 vuoden molemmin puolin. Alusta asti on puhuttu, että tässä ollaan vakavasti liikkeellä ja jossain vaiheessa päädytään yhteiseen kämppään. Nyt tilanne on se, että itseni pitäisi lähteä nykyisestä kämpästä muutaman kuukauden sisällä ja olen puhunut, että josko muutettaisiin samalla yhteen. Otin asian ensimmäisen kerran esille varmaan heinäkuussa, joten on tässä ollut aikaa tottua ajatukseen.

Yllättäen mies onkin ollut aivan kauhistunut, koska oli ajatellut, että yhteen muutto on ""sitten joskus tulevaisuudessa"", kun opinnot on pulkassa, vakituinen työ ym. Kuulemma yhteen muuttaminen tuntuu kamalan vakavalta ja peruuttamattomalta askeleelta kohti aikuisuutta. Hän näkee yhteen muuton seurauksena suurinpiirtein koko ydinperheh**vetin uhkan, vaikka olen sanonut, etten halua lapsia ainakaan alle kolmikymppisenä, jos koskaan. Minulle yhteen muuttaminen olisi vain päätymistä saman katon alle elämään yhdessä.

Mies myös pelkää, ettei olisi omaa aikaa ollenkaan sen jälkeen, kun olisi yhteen muutettu. Itse taas ajattelen, etteihän sitä kaikkia päiviä olla kotona, eikä koko aikaa kylki kyljessä. Päinvastoin, tilan lisääntyminen antaisi molemmille mahdollisuuden puuhailla kotona rauhassa omiaan, eikä menisi energiaa kahden pikkuasunnon välillä säätämiseen. Olen todella kyllästynyt siihen, että maksamme kahdesta pikkuyksiöstä saman verran kuin maksaisimme yhteensä tilavammasta asunnosta. Olen myös kyllästynyt säätämään kahden pikkuyksiön välillä. Aina pitää erikseen neuvotella, missä ollaan yötä ja ollaan kumman luona tahansa, niin aina jommalta kummalta puuttuu tavaroita, jotka on toisessa kämpässä. Pieni sänky on ahdas kahdelle ja toisen luo yöksi mennessä pitää kantaa mukanaan vaihtovaatteet ja muu tarvittava sekä tottakai roudata likaisia vaatteita sitten seuraava päivä mukanaan. Kummankin pikkukämppä on vielä kahdelle ahdas, kun niissä vietetään pitkiä aikojakin yhdessä. Alkaa olla myös henkisesti ahdasta, kun ollaan säädetty alle kahdenkymmenen neliön kämpissä tiiviisti kaksistaan koko seurusteluaika.

Haluan parisuhteen, jossa päädytään asumaan yhdessä, eikä säädetä päämäärättömästi kahden kämpän välillä loputtomiin. Mitä tässä pitäisi tehdä? Ollaan puhuttu aiheesta varmaan jo liikaakin, se alkaa olla varmaan molemmille jo ""punainen vaate"". Muuten meillä menee minusta enimmäkseen hyvin, mutta en halua odottaa yhteen muuttoa kolmikymppiseksi asti. Ja toisaalta, osaisiko mies päättää silloinkaan... Mitä tässä pitäisi tehdä, onko kokemuksia tai neuvoja?

 

[artsi]

Jos ei halua, älä pakota. Parempi niin, että kieltää kuin lipuu suhteeseen jota katuu. Jos hän rakastaa, on yhdessäolo maailman ihanin asia ja hän tekisi sinulle ihanimman pesän mitä voit kuvitella. Arki tulee, mutta edes alku pitaisi olla täyttä latausta. Kyllä nyt voit olla hieman kriittinen ja miettiä onko kaveri kypsä vakavaan suhteeseen. Muuten tietenkin toivon, että niin olisi. Onnea sinulle!

 

[ap]

Luulen, että meillä sitä arkea on jo, kun ollaan siihen nähden että asutaan erillään, seurusteltu varsin tiiviisti yli 2 vuotta. Yksi ongelma on, että mies tuntuu olevan varsin tyytyväinen nykytilanteeseen ja pelkää, että moni asia muuttuisi huonompaan, jos muutettaisiin yhteen. Esim. hän on sanonut pelkäävänsä, että ei olisi omaa aikaa enää ollenkaan, kun ollaan pysyvästi saman katon alla. Lisäksi hänen tuttavapiirissään on eronnut moni pariskunta muutettuaan yhteen. Pelkona kuulemma on, että yhteen muutettua voisi ilmetä ongelmia, kun meillä on välillä ollut riitoja nytkin (tosin kai kaikissa suhteissa riidellään välillä) ja sen seurauksena meille kävisi samoin kuin noille tutuille pariskunnille.

Eihän toista voi pakottaa muuttamaan yhteen, mutten myöskään tiedä, montako vuotta olen vielä valmis säätämään kahden yksiön välillä.

 

[Niinpä...]

Niinpä... Meillä on tosin vasta vuosi seurustelua takana, mutta samanlaiset tunnelmat on minullakin. Olen täysin kypsä jatkuvaan kahden asunnon välillä kulkemiseen, varsinkin kun se on yleensä minä, joka viettää aikaansa toisen asunnolla. Ellen näin tekisi, tuskin kovin usein edes tapaisimme... Jostain syystä mies viihtyy kanssani ja haluaa viettää aikaa vierelläni, muttei oikein enää alkuaikojen jälkeen viitsi itse nähdä vaivaa tämän eteen. Jos tosiaan lopettaisin tai vähentäisin miehen luona olemista, emme varmaan enää näkisi kuin kerran pari kuussa!

Otin tuossa loppukesällä asian puheeksi ja sanoin, että haluaisin muuttaa hänen kanssaan yhteen. Mies vaan tokaisi tähän, että hänen mielestään se ei ole vielä ajankohtaista. No, ymmärrän kyllä tämän ja kunnioitan hänen mielipidettään, mutta en oikein ymmärrä. Ehkä hän ei sittenkään ole varma yhteisestä tulevaisuudesta kanssani? Mitä miettimistä siinä muuten olisi, kuluja säästyisi ja saisi viettää sitä muuten niin mukavaa yhteistä aikaa. En tiedä, ja olen ehkä tavallaan loukkaantunut tästä vieläkin, joten kai tässä on sitten vaan odoteltava josko tämäkin tulisi joskus ajankohtaiseksi. Hieman kyllä epäilyttää, sillä jos mies ei kerran saa aikaiseksi edes tapaamisten järjestelyä, niin mahtaakohan yhteenmuutostakaan ikinä tulla mitään ainakaan hänen aloitteestaan. Voi että, yritä tässä sitten olla innostunut ja iloinen tyttöystävä!

Tsemppiä alkuperäiselle, koeta kestää...

 

[iida]

Meillä on juuri tällaista, kahden asunnon välillä säätämistä, laukkuelämää ja ainaista neuvottelua kumman luona yövytään. Olemme mieheni kanssa asuneet saman katon alla nyt kaksi viikkoa, ja se tuntuu hyvältä ja helpottavalta ratkaisulta arkeen. Nykyään jää aikaa myös omiin menoihin, harrastuksiin ja juttuihin kun kaikki aika ei enää mene seurustelemiseen. Meillä yhteenmuutto tapahtui luonnollisesti, tavattiin helmikuussa ja todellakin jo puolen vuoden päästä muutettiin yhteen. Jokaisessa suhteessa oma kehityskulkunsa, se mikä sopii yhdelle, ei vältämättä enää sovi toiselle. Ainoa neuvoni on, että keskustelkaa, usein faktat puhuu puolestaan. Sinun tapauksessasi aikaa ei kovin enää ole, jos jo parin kuukauden päästä joudut asunnostasi luopumaan. Jos mies on noin vastahakoinen, hanki oma asuntosi. (Me olemme 27v ja 25v)

 

[ap]

Onko toisen haluttomuus muuttaa yhteen oire siitä, ettei edes vakavasti ole valmis olemaan yhdessä? Olen myös miettinyt, että onko tämmöinen syy harkita seurustelun jatkumista. En kuitenkaan loputtomiin halua olla suhteessa, jossa ei muuteta yhteen.

 

[Jorska]

Fiksu poikaystävä sinulla! Nimittäin yhteenmuuton jälkeen molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa huonoista puolista. Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin ""v*tuttaa kun saa aina siivota sun jälkiäsi"". Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin:
Ei ole olemassa enää ""miesten ja naisten töitä"". Pelkästään miesten työt. Kumppani olettaa että siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne jaetaan puoliksi. Molemmat siis tekevät näitä koska on ""vanhanaikaista"" että nainen joutuisi tekemään kotityöt. Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata suoriutua noista kaikista. Mutta kun pitää vaihtaa talvirenkaat, paikata puhjennut pyörän rengas, avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko jne jne. ne ovat aina miesten töitä. Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä tilanteessa.

No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään, harva nainen ""haluaa osata"" esim vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.

Tulet myös huomaamaan että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka perkeleen kulmaan ilmestyy jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä koriste-esineitä. ""oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin"". Muistinko jo mainita että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat muuttamaan väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja pastellisävyjä. Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain v*tun sisustusohjelmassa.

Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä ja hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on sanomattakin selvä. Vessa pursuaa mitä ihmellisempiä purkkeja ja lotioneja. Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen hajusaippua, jolla ei saa pestä käsiä. Ja ne wc-renkaan pissatipat.. Hyi olkoon...

Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, ""en mä jaksa aina kuunnella tuollaista mörinää ja pauketta"" samoin urheilun seuraaminen televisiosta on mahdotonta koska sieltä tulee aina joku v*tun sinkkuelämää tms elämää suurempaa jota HH:n on yksinkertaisesti pakko katsoa. Älä vaan tee sitä virhettä että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta koska se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin on niin ruman näköisiä. Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia, stereoita tms koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon sisustukseen. Hyväksy se että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja mutta niitä ei saa polttaa koska sitten ei ole enää kivannäköisiä.

Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään siivotaan ja leivotaan, koska kumppani ei halua että ihmiset luulevat että teillä on sekaista.

Lisäksi on mm pakko aina ostaa/leipoa jotain jos joku kaveri sattuu tulemaan ""kylään"". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista, joita joutuu vetämään joku 5-6 kpl että saat kahvihimosi tyydytettyä. Kahvipannu pitää myös pestä joka v*tun kerran jälkeen kun sitä on käytetty. Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa heistä on juoppoja häviäjiä kumppanisi mielestä.

Voit unohtaa kumipitsan syömisen samalla kun katsot leffaa koska
A) se on niiiiin epätervellistä
B) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva likaannu
C) et halua enää katsoa leffoja koska ainoa vaihtoehto on romanttiset komediat. ""en mä halua katsoa tuollaista väkivaltaa"", lisäksi naisille on yksinkertaista mahdotonta keskittyä elokuvaan koska samalla pitää lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia jne. Saat vastata koko ajan kysymyksiin ""Kuka tuo on"" ""siis kuka tuo on ja mitä se tekee"" ""miksi se nyt noin tekee"".
Elokuvanautinto on pilalla koska kuulet samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja miten hänen poikaystävänsä Sami on siihen suhtautunut.
Voisit muuten syödä vähän enemmän noita kasviksia.

Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi koska kumppani sisustaa ne kerran viikossa eri paikkaan. Avaimien pitäisi olla marimekon unikkokuvioisessa avainkaapissa mutta eihän niitä sieltä löydy koska tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaa ne ovat eteisen lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (ihQ löyty kirppikseltä) jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko v*tun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen. ""koitas laittaa se tuonne kulmaan.. Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono feng Shui.... Koitapas kantaa se tuonne..."" Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa vaan kaikki on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin jotka ovat epäkäytännöllisiä ja ""tosi kivan näköisiä"". Kaikki purkit ovat eri värisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla että kaapista on mahdoton löytyy yhtään mitään.
Varsinkaan kun purkkien sisältö vaihtuu kerran viikossa.

Viikolla juomisen voit unohtaa, samoin sen että otat illalla pari kaljaa. ""Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha kuin teidän isällä"". Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu ""Kutsuihin"" joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa ricky martin/ultra bra ja pöydällä on lukematon valikoima erilaisia
pikkusuolaisia. Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä haisee ne v*tun tuoksukynttilät.

 

[anna]

Ei minusta tämä ole mikään oire suhteen huonoudesta... Sinä mietit näitä nyt, koska mielestäsi nyt olisi sinulle hyvä aika ja lisäksi erittäin kätevää muuttaa yhteen, ja sinua vain ärsyttää poikaystävän asenne. Poikaystävälläsi on tullut nyt kaikki ""pelot"" mieleen, kun asia on ekan kerran tullut konkreettisesti esiin, eivätkä ne ""pelot"" ihan hetkessä poistu. Uuden vastustaminen ihan normaalia.

Parasta olisi mielestäni kunnioittaa poikaystäväsi toivetta, ja hankkia oma kämppä. Ei sinun tietenkään kannata loputtomiin olla suhteessa, jossa halutaan eri asioita, mutta tämmöisten asioiden sulattelu on prosessi, ja voipi olla, että poikaystäväsi kyllä ymmärtää ihan piankin, ettei teidän yhteenmuuton tarvitsisi tarkoittaa niitä kaikkia negatiivisia juttuja, joita hän kuvittelee siitä johtuen tapahtuvan.

Tottakai yhteenmuutto aina muuttaa parisuhteen ajankäyttöä, mutta tärkeää onkin löytää siinä uudessa tilanteessa ne tavat, joilla pysyy edelleen tasapainoisena yksilönä.

 

[ap]

Heh... repeilin pahasti tuolla Jorskan jutulle Noh, itse taidan olla sitä sorttia, joka inhoaa pastelleja värejä, Ricky Martinia, leipomista ja hajuvesiä, joten tuo ei nyt oikein onnistunut pahalla tavalla kolahtamaan. Varmaan mulla on silti muita kummallisuuksia, jotka voisi ärsyttää toista saman katon alla.

Annalla oli hyviä näkökohtia. Luulen, että tilanne aiheen ympärillä on vähän tulehtunut, koska siitä on puhuttu liikaa ja itse tunnen olevani melkein loukkaantunut, koska tunnen itseni niin pahasti torjutuksi.

 

[Eräs ajatus.]

Jos ja kun kuitenkin se yhteenmuutto tapahtuu niin älkää tehkö sitä virhettä jonka itse aikoinanaan tein: muutin naisen omistamaan asuntoon ja laitoin omani vuokralle. No siinä tuli molemmille sellainen olo ettei tässä tosissaan olla koska ei yhteistä kotiakaan hommattu. ELI MOLEMMAT KÄMPÄT MYYNTIIN JA YHTEINEN ISOMPI TILALLE.

 

[ap]

Jos voisin olla varma, että mies jossain vaiheessa haluaa muuttaa yhteen, niin jaksaisin odottaa vielä hyvin jonkin aikaa. Nyt taas epäilyttää, että kypsyykö mies koskaan tekemään päätöstä yhteen muuttamisesta Lopulta käy vielä niin, että olen kolmikymppinen ja edelleen asutaan erillään.. Mitä pidempään ollaan yhdessä, niin sitä vaikeampaa on tarvittaessa lähteä eri suuntiin. Vaikeaa olisi jo nytkin, enkä haluaisi heittää tätä kaikkea hukkaan, mutta olen todella väsynyt tilanteeseen.

 

[ap]

Jos voisin olla varma, että mies jossain vaiheessa haluaa muuttaa yhteen, niin jaksaisin odottaa vielä hyvin jonkin aikaa. Nyt taas epäilyttää, että kypsyykö mies koskaan tekemään päätöstä yhteen muuttamisesta Lopulta käy vielä niin, että olen kolmikymppinen ja edelleen asutaan erillään.. Mitä pidempään ollaan yhdessä, niin sitä vaikeampaa on tarvittaessa lähteä eri suuntiin. Vaikeaa olisi jo nytkin, enkä haluaisi heittää tätä kaikkea hukkaan, mutta olen todella väsynyt tilanteeseen.

 

[anna]

Ei hyvässä parisuhteessa vietetty aika ole hukkaan mennyttä, mitä ihmettä puhelet...!

Olet aika nuori, kolmeenkymppiin on vielä matkaa... Tee vaikka päätös, että katsot vielä puoli vuotta / vuoden näillä järjestelyillä. Sano se miehellesikin, jos siltä tuntuu. Minä sanoin taannoin miehelleni - joka siis kysyi - että haluaisin kahden vuoden päästä siitä hetkestä olla naimisissa tai ainakin suunnittelemassa häitä. Hän tuntui ottavan sen aikana itselleen selvittää mitä suhteeltamme haluaa, ja niin tein minäkin. Aika selvää kuitenkin oli koko ajan, että yhdessä halutaan olla vaikkei edes naimisiin mentäis... No nyt ollaan naimisissa (mies kosi).

Miehen ""kypsymisaika"" yhteen muuttamiseen on alkanut vasta nyt todella, kun otit asian esille. Anna sille mahdollisuus.

 

[ap]

Vielä olisi kiva saada lisää kommentteja. Varsinkin siihen, että miksi ei oikeasti näin pitkänkään seurustelun jälkeen uskalla muuttaa yhteen. Onko jollain muulla mies näin pitkän seurustelun jälkeen panikoinut, mutta kuitenkin myöhemmin kypsynyt ajatukselle?

 

[Ramona]

Jorska lienee asunut jonkun naisen kanssa yhdessä (tai asuu parhaillaan) kun on noin huonoja kokemuksia. Ei ihan turhaa tekstiä ollenkaan, moni asia on juuri noin tai ainakin sinne päin.

Tosin asiasta voisi kirjoittaa naisnäkökulmaisellakin asenteella. Ja ihan yhtä hyvin perusteltua olisi sekin.

Joten onko niin, että miehen ja naisen maailmat ei ikinä niin täydellisesti kohtaa, ettei aina jompi kumpi hieman tunne oloaan epämukavaksi?

Tuo viimeinen kappale Jorskan tekstissä kyllä tökki. Jorska kirjoitti, että kavereitten kanssa ei voi enää dokata asunnossa. No ei todella voi, jos kyse on perinteisestä dokaamisesta. Herää kysymys, miksi pitäisi saada dokailla vielä siinäkin vaiheessa, kun ollaan jo muutettu yhteen naisen kanssa ja siirrytty jo niinsanotusti uuteen vaiheeseen? Ja jos pitäisikin, niin miksi sitä pitäisi tehdä siinä omassa asunnossa? Eikö jonkun yksin elävän poikamiehen kämppä käy siihen tilanteeseen paljon paremmin?

Jossain aikaisemmassa ketjussa täällä kirjoitettiinkin, että tosimiehet ei asukaan missään kerrostalokämpissä. Ne on aina välivaiheasuntoja. Tosimies hommaa omakotitalon, ja siellä sitten voi dokaillakin ihan mielin määrin. Nimittäin autotallissa, pannuhuoneessa, piharakennuksessa, verstastilassa, saunakammarissa jne. Nehän on niitä miesten tiloja, saavat sisustaakin ne ihan oman päänsä mukaan.

Jos mies ei tunne halua muuttaa yhteen asumaan, niin sitten ei halua. Aina parempi asua erikseen niin kauan, kunnes kumpikin on valmis yhteenmuuttoon. Olkoon sittten vaikka sitä laukkuelämää, kyllä siihen piste tulee sitten kun aika on valmis. Antakaa näitten miesten kypsyä itse asiaan, ei saa pakottaa ketään mihinkään eikä painostaa. Jos mies tuntee itsensä pakotetuksi tähän yhteenmuuttoon, siitä syntyy just vain näitä Jorskan mainitsemia erimielisyyksiä. Sitten kun molemmat haluaa samaa, ei mikään ""hajukynttilä väärässä paikassa"" aiheuta ärtymystä, tuskin sitä mies edes noteeraa.

 

[Söpö]

He he Jorska.... ei kaikki naiset oo samanlaisia =).
Meillä ei ainakaan oo riidat yhtään lisääntyny kun muutettiin yhteen, naimisiinki ollaan menossa.
Kotityöt kyllä jaetaan tasan mutta en minä (tuskin kovin moni muukaan nainen) ole niin avuton, etten osaisi lamppua tai talvirenkaita vaihtaa tai viemäriä avata tai korjata pyörän tai auton pieniä vikoja.
Ja lisäksi me syödään melkein aina sohvalla =). Ja mies saa minun puolestani juoda milloin haluaa, mutta se johtuu varmasti paljon siitä, että hänelle ei kovin usein alkoholi maistu. Ja kumppanini kaveritkin ovat tosi kivoja . Ja mä rakastan urheilun harrastamista sekä jääkiekon katsomista, kuten miehenikin .
No, siinä osuit oikeaan, että hajukynttilöitä meilläkin on .
Mutta hyvän ja hauskan jutun olit kirjottanut!!

 

[Häh??]

Mikä kiire teillä on? Kaksi vuotta on käsittämättömän lyhyt aika, ja yhteen muuton jälkeen se Arki, isolla Aalla, alkaa ihan tosissaan, vaikka nytkin kuvittelet arkea eläväsi.

Itse asuin kolme vuotta eri paikkakunnalla kuin mies, välimatkaa oli ekan kahden vuoden aikana 100 km ja kolmannen vuoden aikana lähes 400 km. Ei minusta ollut suuri työ ajella omalla autolla 100 km viikonloppuisin edes takas. Viimeisen vuoden aikana kypsyimme molemmat pitkään matkaan, joskaan tarvetta asua saman katon alla ei ollut, sillä muuten hyvä suhde riitti meille.

Mä en jaksa ymmärtää, että miksi ihmeessä pitää kiirehtiä yhteen muuttamisessa, varsinkin kun olette noin vähän aikaa vasta olleet yhdessä?? Panikoi sitten jos mies ei vielä kolmikymppisenäkään halua kanssasi samaan asuntoon.

Ihan turhaa nipotusta ja valitusta ""en jaksa säätää kahden asunnon välillä"". Samassa kaupungissa, julkiset yhteydet kulkee hyvin jne. Eihän sitä YHDEKSI YÖKSI mitään julmettua matkalaukkua tarvi toisen luo viedä, vaan heittää puhtaat pikkarit ja sukat kassiin, meikkilaukku ja muotovaahto. Kamala vaiva

 

[katja]

ei ole. meillä meni vähän samaa rataa alussa, kun ehdottelin yhteenmuuttoa, mies ei hyppinyt riemusta. mutta nykyään kaikki on oikein hyvin. joillakin vain kestää lämmetä ajatukseen. jatka yrittämistä ja perustele sitä rahan säästöllä, siihen useimmat miehet lämpenee

 

[E]

Mitä pahaa arjessa on? Mun unelma on ainakin jakaa Arkea, isolla A:lla mieheni kanssa. MItä kaikkea siihen sitten kuuluukin, mutta ainakin sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, ""me"", ""meidän"". Tietty se koostuu kahdesta yksilöstä, joilla on omat juttunsa, mutta pohjalla on kuitenkin se että ""me"" muodostamme jonkun... pohjan elämälle ja arjelle.

Ehkä haen kuuta taivaalta... Mutta hengailut on hengailtu, ja sen olen tehnyt selväksi nykyisellekin miehelleni, jonka kanssa nyt ollaan hengailtu vajaa puoli vuotta. Tietty se yhteenmuutto on ollut puheissa, mutta vielä ei ole paniikkia eikä hätää. Mutta jos vuoden päästä ei olla edetty tämän asian suhteen puheita pidemmälle, niin tiedän itsestäni ja siitä omasta unelmastani sen että ... en välttämättä halua (ellen itse sitten muutu tässä ajanmittaan) tehdä tietoista valintaa siten että en edes mahdollista unelmani toteutumista eli siis suostun hengailemaan ja ajamaan kahden asunnon väliä loputtomiin...

 

[Inhorealisti]

Onko olemassa joku kirjoittamaton luonnonlaki, etta suhde on tuhoon tuomittu, jos yhteenmuutto ei tapahdu alle kahdessa vuodessa?

 

[Maria]

Sinulle Häh??
Toiselle kaksi vuotta on lyhyt aika ja toiselle pitkä. Kaksi vuotta yhdessä parikymppisenä tuntuu lyhyemmältä ajalta, kuin kaksi vuotta yhdessä kolmekymppisenä. Ei pidä vähätellä sitä aikaa. Se on niin suhteellista.