?
:(
Vieras
Tässä taustaa: ollaan seurusteltu yli 2-v. ja ikää on 25 vuoden molemmin puolin. Alusta asti on puhuttu, että tässä ollaan vakavasti liikkeellä ja jossain vaiheessa päädytään yhteiseen kämppään. Nyt tilanne on se, että itseni pitäisi lähteä nykyisestä kämpästä muutaman kuukauden sisällä ja olen puhunut, että josko muutettaisiin samalla yhteen. Otin asian ensimmäisen kerran esille varmaan heinäkuussa, joten on tässä ollut aikaa tottua ajatukseen.
Yllättäen mies onkin ollut aivan kauhistunut, koska oli ajatellut, että yhteen muutto on ""sitten joskus tulevaisuudessa"", kun opinnot on pulkassa, vakituinen työ ym. Kuulemma yhteen muuttaminen tuntuu kamalan vakavalta ja peruuttamattomalta askeleelta kohti aikuisuutta. Hän näkee yhteen muuton seurauksena suurinpiirtein koko ydinperheh**vetin uhkan, vaikka olen sanonut, etten halua lapsia ainakaan alle kolmikymppisenä, jos koskaan. Minulle yhteen muuttaminen olisi vain päätymistä saman katon alle elämään yhdessä.
Mies myös pelkää, ettei olisi omaa aikaa ollenkaan sen jälkeen, kun olisi yhteen muutettu. Itse taas ajattelen, etteihän sitä kaikkia päiviä olla kotona, eikä koko aikaa kylki kyljessä. Päinvastoin, tilan lisääntyminen antaisi molemmille mahdollisuuden puuhailla kotona rauhassa omiaan, eikä menisi energiaa kahden pikkuasunnon välillä säätämiseen. Olen todella kyllästynyt siihen, että maksamme kahdesta pikkuyksiöstä saman verran kuin maksaisimme yhteensä tilavammasta asunnosta. Olen myös kyllästynyt säätämään kahden pikkuyksiön välillä. Aina pitää erikseen neuvotella, missä ollaan yötä ja ollaan kumman luona tahansa, niin aina jommalta kummalta puuttuu tavaroita, jotka on toisessa kämpässä. Pieni sänky on ahdas kahdelle ja toisen luo yöksi mennessä pitää kantaa mukanaan vaihtovaatteet ja muu tarvittava sekä tottakai roudata likaisia vaatteita sitten seuraava päivä mukanaan. Kummankin pikkukämppä on vielä kahdelle ahdas, kun niissä vietetään pitkiä aikojakin yhdessä. Alkaa olla myös henkisesti ahdasta, kun ollaan säädetty alle kahdenkymmenen neliön kämpissä tiiviisti kaksistaan koko seurusteluaika.
Haluan parisuhteen, jossa päädytään asumaan yhdessä, eikä säädetä päämäärättömästi kahden kämpän välillä loputtomiin. Mitä tässä pitäisi tehdä? Ollaan puhuttu aiheesta varmaan jo liikaakin, se alkaa olla varmaan molemmille jo ""punainen vaate"". Muuten meillä menee minusta enimmäkseen hyvin, mutta en halua odottaa yhteen muuttoa kolmikymppiseksi asti. Ja toisaalta, osaisiko mies päättää silloinkaan... Mitä tässä pitäisi tehdä, onko kokemuksia tai neuvoja?
Yllättäen mies onkin ollut aivan kauhistunut, koska oli ajatellut, että yhteen muutto on ""sitten joskus tulevaisuudessa"", kun opinnot on pulkassa, vakituinen työ ym. Kuulemma yhteen muuttaminen tuntuu kamalan vakavalta ja peruuttamattomalta askeleelta kohti aikuisuutta. Hän näkee yhteen muuton seurauksena suurinpiirtein koko ydinperheh**vetin uhkan, vaikka olen sanonut, etten halua lapsia ainakaan alle kolmikymppisenä, jos koskaan. Minulle yhteen muuttaminen olisi vain päätymistä saman katon alle elämään yhdessä.
Mies myös pelkää, ettei olisi omaa aikaa ollenkaan sen jälkeen, kun olisi yhteen muutettu. Itse taas ajattelen, etteihän sitä kaikkia päiviä olla kotona, eikä koko aikaa kylki kyljessä. Päinvastoin, tilan lisääntyminen antaisi molemmille mahdollisuuden puuhailla kotona rauhassa omiaan, eikä menisi energiaa kahden pikkuasunnon välillä säätämiseen. Olen todella kyllästynyt siihen, että maksamme kahdesta pikkuyksiöstä saman verran kuin maksaisimme yhteensä tilavammasta asunnosta. Olen myös kyllästynyt säätämään kahden pikkuyksiön välillä. Aina pitää erikseen neuvotella, missä ollaan yötä ja ollaan kumman luona tahansa, niin aina jommalta kummalta puuttuu tavaroita, jotka on toisessa kämpässä. Pieni sänky on ahdas kahdelle ja toisen luo yöksi mennessä pitää kantaa mukanaan vaihtovaatteet ja muu tarvittava sekä tottakai roudata likaisia vaatteita sitten seuraava päivä mukanaan. Kummankin pikkukämppä on vielä kahdelle ahdas, kun niissä vietetään pitkiä aikojakin yhdessä. Alkaa olla myös henkisesti ahdasta, kun ollaan säädetty alle kahdenkymmenen neliön kämpissä tiiviisti kaksistaan koko seurusteluaika.
Haluan parisuhteen, jossa päädytään asumaan yhdessä, eikä säädetä päämäärättömästi kahden kämpän välillä loputtomiin. Mitä tässä pitäisi tehdä? Ollaan puhuttu aiheesta varmaan jo liikaakin, se alkaa olla varmaan molemmille jo ""punainen vaate"". Muuten meillä menee minusta enimmäkseen hyvin, mutta en halua odottaa yhteen muuttoa kolmikymppiseksi asti. Ja toisaalta, osaisiko mies päättää silloinkaan... Mitä tässä pitäisi tehdä, onko kokemuksia tai neuvoja?