Onko kenellekään käynyt, ettei mies ole hyväksynyt lapsiasi?
Me olimme vuoden yhdessä, molemmilla 3 lasta. Tänään tämä mies jätti minut, koska ei voi hyväksyä lapsiani, tai nuorinta niistä, kun se on vielä kuulema niin pieni, 4v.
Olen aivan shokissa.
Hän kuulema rakastaa minua aivan valtavasti ja minä olen "se oikea" hänelle, mutta nuo lapset. Olemme olleet yhdessä joka toisen vkl pe illasta ma aamuun ja pari arki-iltaa viikossa, minä olisin ollut valmis jatkamaan noin oikein hyvin, mutta hän sanoi, että se ei riitä hänelle, hän haluaa enemmän, minut kokonaan, mutta ei kestä ajatusta, että olemme viikon yhdessä kahdestaan ja seuraavalla viikolla luonamme onkin 6 lasta!!! (olimme exiemme kanssa sopineet tuosta viikko ja viikko mallista vuoden alusta saakka, hänen vaimonsa ei tiedä että mies seurustelee!!! ja jätti vaimonsa minun takia..) Sanokaa vaan että sairas tyyppi, niin sanoo minun ystävätkin, mutta mutta..
Mielestäni tässä on nyt jotain muutakin, koska tuo syy tuntuu tosi heppoiselta, vai onkio se sitä? Hän on alusta saakka tiennyt lapsistani.. luuli kuulema, että pystyy ne hyväksymään, muttei vaan pysty. (kysyin, että palaako vaimonsa luokse, ei palaa, koska käry kävi tässä vähän aikaa sitten eikä vaimo ottaisi häntä enää)
En tiedä miten tästä selviän, rakastan tuota miestä aivan valtavasti. Mutta järki sanoo, ettei hän ole rakkauteni arvoinen, mutta tunteet on ne mitkä jyrää, tuo järki ei aina kovin suurta osaa näyttele näissä asioissa, valitettavasti.
Tää oli aika lyhykäisesti tässä, mutta pääasia vissiin selvisi.
Millä jaksaa jatkaa? En kestä ajatusta että olen yksin niin paljon, tahtoisin lapset kokonaan itselleni, tai ainakin enemmän, mutta mieheni rakastaa lapsia, enkä voi vaatia näin itsekkäistä syistä lapsia luokseni enemmän, kun itse kerta halusin erota.
Mieheni haluaisi palata luokseni, on halunnut koko ajan, kaikesta huolimatta, mutta hän ei ole se ihminen jonka kanssa haluan elää lopun elämää (yhteiseloa oli takana jo 18vuotta, olen vasta 33 itse) nyt tuntuu että ehkä sekin on parempi kuin yksinäisyys.. mutta se on väärin kaikkia kohtaan, ja syyt palata yhteen eivät ole puoleltani oikeat.
Nyt tuntuu ettei pää kestä..
Me olimme vuoden yhdessä, molemmilla 3 lasta. Tänään tämä mies jätti minut, koska ei voi hyväksyä lapsiani, tai nuorinta niistä, kun se on vielä kuulema niin pieni, 4v.
Olen aivan shokissa.
Hän kuulema rakastaa minua aivan valtavasti ja minä olen "se oikea" hänelle, mutta nuo lapset. Olemme olleet yhdessä joka toisen vkl pe illasta ma aamuun ja pari arki-iltaa viikossa, minä olisin ollut valmis jatkamaan noin oikein hyvin, mutta hän sanoi, että se ei riitä hänelle, hän haluaa enemmän, minut kokonaan, mutta ei kestä ajatusta, että olemme viikon yhdessä kahdestaan ja seuraavalla viikolla luonamme onkin 6 lasta!!! (olimme exiemme kanssa sopineet tuosta viikko ja viikko mallista vuoden alusta saakka, hänen vaimonsa ei tiedä että mies seurustelee!!! ja jätti vaimonsa minun takia..) Sanokaa vaan että sairas tyyppi, niin sanoo minun ystävätkin, mutta mutta..
Mielestäni tässä on nyt jotain muutakin, koska tuo syy tuntuu tosi heppoiselta, vai onkio se sitä? Hän on alusta saakka tiennyt lapsistani.. luuli kuulema, että pystyy ne hyväksymään, muttei vaan pysty. (kysyin, että palaako vaimonsa luokse, ei palaa, koska käry kävi tässä vähän aikaa sitten eikä vaimo ottaisi häntä enää)
En tiedä miten tästä selviän, rakastan tuota miestä aivan valtavasti. Mutta järki sanoo, ettei hän ole rakkauteni arvoinen, mutta tunteet on ne mitkä jyrää, tuo järki ei aina kovin suurta osaa näyttele näissä asioissa, valitettavasti.
Tää oli aika lyhykäisesti tässä, mutta pääasia vissiin selvisi.
Millä jaksaa jatkaa? En kestä ajatusta että olen yksin niin paljon, tahtoisin lapset kokonaan itselleni, tai ainakin enemmän, mutta mieheni rakastaa lapsia, enkä voi vaatia näin itsekkäistä syistä lapsia luokseni enemmän, kun itse kerta halusin erota.
Mieheni haluaisi palata luokseni, on halunnut koko ajan, kaikesta huolimatta, mutta hän ei ole se ihminen jonka kanssa haluan elää lopun elämää (yhteiseloa oli takana jo 18vuotta, olen vasta 33 itse) nyt tuntuu että ehkä sekin on parempi kuin yksinäisyys.. mutta se on väärin kaikkia kohtaan, ja syyt palata yhteen eivät ole puoleltani oikeat.
Nyt tuntuu ettei pää kestä..
