Mies ei ostanut lahjaa vaikka synnytin meille terveen lapsen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
On kyllä varmasti ihan tarpeeksi lahjaa siinä, että saa oman rakkaan lapsen ja että mies auttaa mm. kotitöissä yms. Mutta kyllä minusta oli mukavaa saada MYÖS se Kalevala-koru mieheltä muistoksi kaiken muun ihanan lisäksi:) Ei lahjoja voi saada koskaan liikaa;)
 
Minä ymmärrän ap:ta. Ihana ja ajattelevainen ele mieheltä muistaa vauvansa äitiä sellaisen ponnistuksen jälkeen. Sain mieheltäni ison kukkakimpun ja lahjan + kotiin tullessa oli kakku pöydässä ja tervetuliaiskyltti ovessa. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Ihmeellistä tää mammalogiikka....

Miettikää, jos joku mies tulisi kyselemään täältä vinkkejä mitä voisi viedä vaimolleen sairaalaan lahjaksi kun on juuri synnyttänyt heille lapsen, täällä ei naiset nukkuisi viikkoon kun ne näkisi unia tästä ihanasta, huomaavaisesta uroosta joka näin omaansa kauniisti muistaa. Mutta kun nainen harmittelee, ettei saa mitään: "No siis mä en ainakaan mitään odottanutkaan, en todellakaan, LAPSI ON PARAS LAHJA, hankitko jotain miehellesi kun siitti sulle sen lapsen??? :saint: :saint:

Ei vitsit, mä en voi muuta kun nauraa... :laugh:

No se on just sitä, et ei voi myöntää että on kateellinen kun joku on saanut/saamassa lahjan. ;)

No mä olen kyllä saanut molemmilla kerroilla lahjat sekä mieheltä että isovanhemmilta, mutta en edes muista mitä ne tarkalleen ottaen oli (sen muistan, mitä mies toi esikoisesta: kultaisen kastesormuksen kaulaketjussa). Koska se lapsi oikeasti on paras lahja, muulla ei ole ollut paskankaan väliä. Kolmannesta lapsesta ei tarvitse tuoda mitään.
Jos nainen kiukuttelee, että "mies ei ostanut lahjaa vaikka mä tein sille lapsen", niin on mun mielestä ihan oikeutettua kysyä että mitä nainen sitten osti lahjaksi miehelle, vai tekikö nainen ehkä sen lapsen ihan yksin :saint:.
Kyllä mä aina lahjat saan, oli sitten synttärit, nimpparit, joulu, äitienpäivä...usein ihan ilman mitään varsinaista syytäkin. Samoin mies saa aina multa lahjoja kun sillä on synttärit, tai on isänpäivä tai joulu.
Ja koti on molemmilla kerroilla kiiltänyt, puunattu lattiasta kattoon, kun olen tullut synnäriltä kotiin. Se on ollut hieno juttu mun mielestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neslihan:
No mä olen kyllä saanut molemmilla kerroilla lahjat sekä mieheltä että isovanhemmilta, mutta en edes muista mitä ne tarkalleen ottaen oli (sen muistan, mitä mies toi esikoisesta: kultaisen kastesormuksen kaulaketjussa). Koska se lapsi oikeasti on paras lahja, muulla ei ole ollut paskankaan väliä. Kolmannesta lapsesta ei tarvitse tuoda mitään.
Jos nainen kiukuttelee, että "mies ei ostanut lahjaa vaikka mä tein sille lapsen", niin on mun mielestä ihan oikeutettua kysyä että mitä nainen sitten osti lahjaksi miehelle, vai tekikö nainen ehkä sen lapsen ihan yksin :saint:.
Kyllä mä aina lahjat saan, oli sitten synttärit, nimpparit, joulu, äitienpäivä...usein ihan ilman mitään varsinaista syytäkin. Samoin mies saa aina multa lahjoja kun sillä on synttärit, tai on isänpäivä tai joulu.

Kyllä sitä aina vähän täytyy kiukutella, jos ei lahjoja saa ;) :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neslihan:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Ihmeellistä tää mammalogiikka....

Miettikää, jos joku mies tulisi kyselemään täältä vinkkejä mitä voisi viedä vaimolleen sairaalaan lahjaksi kun on juuri synnyttänyt heille lapsen, täällä ei naiset nukkuisi viikkoon kun ne näkisi unia tästä ihanasta, huomaavaisesta uroosta joka näin omaansa kauniisti muistaa. Mutta kun nainen harmittelee, ettei saa mitään: "No siis mä en ainakaan mitään odottanutkaan, en todellakaan, LAPSI ON PARAS LAHJA, hankitko jotain miehellesi kun siitti sulle sen lapsen??? :saint: :saint:

Ei vitsit, mä en voi muuta kun nauraa... :laugh:

No se on just sitä, et ei voi myöntää että on kateellinen kun joku on saanut/saamassa lahjan. ;)

No mä olen kyllä saanut molemmilla kerroilla lahjat sekä mieheltä että isovanhemmilta, mutta en edes muista mitä ne tarkalleen ottaen oli (sen muistan, mitä mies toi esikoisesta: kultaisen kastesormuksen kaulaketjussa). Koska se lapsi oikeasti on paras lahja, muulla ei ole ollut paskankaan väliä. Kolmannesta lapsesta ei tarvitse tuoda mitään.
Jos nainen kiukuttelee, että "mies ei ostanut lahjaa vaikka mä tein sille lapsen", niin on mun mielestä ihan oikeutettua kysyä että mitä nainen sitten osti lahjaksi miehelle, vai tekikö nainen ehkä sen lapsen ihan yksin :saint:.
Kyllä mä aina lahjat saan, oli sitten synttärit, nimpparit, joulu, äitienpäivä...usein ihan ilman mitään varsinaista syytäkin. Samoin mies saa aina multa lahjoja kun sillä on synttärit, tai on isänpäivä tai joulu.


No kyllähän äiti sen lapsen aika yksin synnytti ja kantoi. Ei sitä voi verrata lapsenteko vaiheeseen.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
No huh, onko taas vähän turhamaista, lapsihan se lahja on. En saanut lahjoja minäkään, enkä moisia kyllä edes mielessäni pyöritellyt. Kukkiakaan en saanut. Synnytyssalissa jo sain monta suukkoa lapsi sylissäni, lahjaksi ehjän perheen.
Se riittää.

Mä en ehkä ymmärrä tätä turhamaisuutta sitten siksi, että olen itse juuri sellainen. Mä en vaan käsitä mitä turhamaista on ilahtua siitä että toinen muistaa, koska siitä tässä lopulta on kysymys. Kyllä mä ainakin olin pirun iloinen kukista ja muusta, mitä sain: esikon kohdalla mieleen tärkeimpänä jäi isältä tulleet kolme isoa, keltaista ruusua. En oo saanut edes synttärikorttia sitten lapsuuden, mutta kyllä lämmitti mieltä ne kukat.

Kuka sanoi, että sen lahjan mieheltä pitäisi olla kallis? (paitsi mulle pitää, se on turhamaista, ja sen kyllä myönnän)
Jonkun mies saattaa ostaa helminapit korviin kultajousen tarjouslaarista vaimolleen, mutta ei se ole pointti, vaan juuri se että muistaa.

Muistaa voi muutenkin. Suukoilla salissa, osastolla.. tuomalla tavaroita kotoa osastolle, istumalla luona sairaalassa aamusta iltaan ja laittamalla kotia valmiiksi ennenkuin kotiutuu. Kotiin tullessa kämppä oli imuroitu ja järjestelty, palaneet lamput vaihdettu uusiin. (saunasta ja keittiöstä paloi lamput päivää ennen synnytystä) Kotona oli täys huolenpito, kipulääkkeet, ruuat ja namit tuotiin eteen ja kaikessa autettiin. Mitään lahjaa siihen en olisi edes kaivannut, sainhan ns. "istua valmiiseen pöytään" monta viikkoa synnytyksen jälkeen kotonani miehen toimesta. Ja kun pojan saimme kotiin lastenosastolta viikoa synnytyksen jälkeen.. no, mitä siinä muuta ihminen kaipaisi?

No joku haluais vielä viisi punaista ruusua, kalevalakorun ja "jotain pientä".

No se on turhamaista. Onko ihminen oikeasti onnellisempi materialistisista tavaroista, kuin terveestä lapsesta ja huolehtivasta isästä? Minä en.
Minä kiitän mieheni huolenpidosta ja terveestä lapsesta, jos jonkin lahjan olisin saanut, en edes muistaisi enää mikä se olisi ollut.

Niinpä. Minä en voi käsittää minkälaisella aivotoiminnalla tulee suru puseroon jos jää pari seuraavana päivänä kuihtuvaa kukkaa saamatta.

Aamen tälle vaikka pakana olenkin ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
No huh, onko taas vähän turhamaista, lapsihan se lahja on. En saanut lahjoja minäkään, enkä moisia kyllä edes mielessäni pyöritellyt. Kukkiakaan en saanut. Synnytyssalissa jo sain monta suukkoa lapsi sylissäni, lahjaksi ehjän perheen.
Se riittää.

Mä en ehkä ymmärrä tätä turhamaisuutta sitten siksi, että olen itse juuri sellainen. Mä en vaan käsitä mitä turhamaista on ilahtua siitä että toinen muistaa, koska siitä tässä lopulta on kysymys. Kyllä mä ainakin olin pirun iloinen kukista ja muusta, mitä sain: esikon kohdalla mieleen tärkeimpänä jäi isältä tulleet kolme isoa, keltaista ruusua. En oo saanut edes synttärikorttia sitten lapsuuden, mutta kyllä lämmitti mieltä ne kukat.

Kuka sanoi, että sen lahjan mieheltä pitäisi olla kallis? (paitsi mulle pitää, se on turhamaista, ja sen kyllä myönnän)
Jonkun mies saattaa ostaa helminapit korviin kultajousen tarjouslaarista vaimolleen, mutta ei se ole pointti, vaan juuri se että muistaa.

Muistaa voi muutenkin. Suukoilla salissa, osastolla.. tuomalla tavaroita kotoa osastolle, istumalla luona sairaalassa aamusta iltaan ja laittamalla kotia valmiiksi ennenkuin kotiutuu. Kotiin tullessa kämppä oli imuroitu ja järjestelty, palaneet lamput vaihdettu uusiin. (saunasta ja keittiöstä paloi lamput päivää ennen synnytystä) Kotona oli täys huolenpito, kipulääkkeet, ruuat ja namit tuotiin eteen ja kaikessa autettiin. Mitään lahjaa siihen en olisi edes kaivannut, sainhan ns. "istua valmiiseen pöytään" monta viikkoa synnytyksen jälkeen kotonani miehen toimesta. Ja kun pojan saimme kotiin lastenosastolta viikoa synnytyksen jälkeen.. no, mitä siinä muuta ihminen kaipaisi?

No joku haluais vielä viisi punaista ruusua, kalevalakorun ja "jotain pientä".

No se on turhamaista. Onko ihminen oikeasti onnellisempi materialistisista tavaroista, kuin terveestä lapsesta ja huolehtivasta isästä? Minä en.
Minä kiitän mieheni huolenpidosta ja terveestä lapsesta, jos jonkin lahjan olisin saanut, en edes muistaisi enää mikä se olisi ollut.

Niinpä. Minä en voi käsittää minkälaisella aivotoiminnalla tulee suru puseroon jos jää pari seuraavana päivänä kuihtuvaa kukkaa saamatta.



Ehkä se on kuitenki se ajatus kaikkein tärkein.
 
Kyllä minäkin ymmärrän ap:tä. Kun kerta on puhettakin lahjasta ollu. Ja tuttu on tapa, että ostetaan synnyttäneelle lahja vaikka se lapsi onkin pääasia.

Kaverille mies oli ostanut kalevalakorun ja lahjaa antaessaan sanonut, että ostin tämän siksi kun näin mitä jouduit kestämään! Kaverilla ensin yritettiin synnytystä alakautta, mutta päädyttiin lopulta sectioon.

Ja onhan se lapsen siittäminen huomattavasti mukavempaa ja ainakin kivuttomampaa kuin synnyttäminen ;) Ja palkinto lopussa kummassakin...

 
en oo saanut enkä oo odottanutkaan, se terve lapsi on paras lahja meille molemmille tässä maailmassa <3 anteeksi vaan et sanon suoraan, mut mä ihmettelen sua täysin. ja voihan se olla et joku päivä se lahja sua odottaakin. mut voihan se olla et mies on oikeesti niin häkeltynyt ja onnellinen nyt kaikesta ettei muista puhuneensa lahjasta edes, et jos sun täytyy huomauttaa siitä ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja anneli:
No kyllähän äiti sen lapsen aika yksin synnytti ja kantoi. Ei sitä voi verrata lapsenteko vaiheeseen.

Mutta kun ne samat naiset sitten kiukuttelee, kun mies ei ostanut niille mitään äitienpäiväksi. Ja kun niiltä kysyy että mitä ne osti miehelle isänpäivälahjaksi, niin vastaus on että "pyh, en mitään, ei se mun isä oo" :xmas:.
Ja kai se isäkin on ollut raskausaikana tukena (toivottavasti ainakin), jaksanut hieroa vaimonsa kolottavaa selkää, kestänyt hormoniraivareita ja seksitöntä kautta (jos sellainen on ollut), ja ollut mukana synnytyksessä. Eri asia sitten jos miehen mukanaolo jää nostoon, pistoon ja ravistukseen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Olin todella odottanut mieheltä lahjaa kun synnytin meille terveen lapsen. Varsinkin kun mies raskausaikana oli puhunut minulle että ostaa lahjan kun vauva on maailmassa. Miksi sitten puhui kun ei kuitenkaan ostanut.
Lisäksi minulla on perussairaus ja vaaransin terveyteni jotta saisimme lapsen. Raskaus oli ns. riskiraskaus ja raskausaika oli vaikea. Tuloksena siis kuitenkin terve lapsi.
Kuitenkin kaiken tämän jälkeen olisin kaivannut pientä lahjaa kiitokseksi kovasta urakasta ja ponnisteluista.
Valitanko turhaan?
Ovatko muut saaneet mieheltä lahjaa, mitä?

Kyllä todellakin valitat turhasta! Se LAPSI on se sun lahja siitä urakasta.
Annoitko miehelle lahjan kun hän siitti lapsenne? Odotitko lahjaa ainoastaan terveestä lapsesta? Että jos lapsi olisi ollut sairas, ei olisi ollut lahjan arvoinen? Todella naurettavaa.
Ja vaikka mies on puhunut etukäteen lahjan antamisesta, ehkä hänellä on vauvan syntymän jälkeen ollut joku muu asia mielessä ja paljon tärkeämpi kuin lahjojen ostelu sinulle...

Ja kyllä, sain lahjan kun synnytin lapseni. Me molemmat saatiin yhteinen, paras lahja mitä ikinä vois kuvitella. Meidän yhteinen tytär.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neslihan:
Alkuperäinen kirjoittaja anneli:
No kyllähän äiti sen lapsen aika yksin synnytti ja kantoi. Ei sitä voi verrata lapsenteko vaiheeseen.

Mutta kun ne samat naiset sitten kiukuttelee, kun mies ei ostanut niille mitään äitienpäiväksi. Ja kun niiltä kysyy että mitä ne osti miehelle isänpäivälahjaksi, niin vastaus on että "pyh, en mitään, ei se mun isä oo" :xmas:.
Ja kai se isäkin on ollut raskausaikana tukena (toivottavasti ainakin), jaksanut hieroa vaimonsa kolottavaa selkää, kestänyt hormoniraivareita ja seksitöntä kautta (jos sellainen on ollut), ja ollut mukana synnytyksessä. Eri asia sitten jos miehen mukanaolo jää nostoon, pistoon ja ravistukseen...



No joo, tietenkin ollut mukana raskaudessa, mutta ymmärrät varmaan että on eri asia synnytyksessä hieroa selkää kuin synnyttää ja kokea se järjetön kipu yms. Kyllähän miehetkin sen ymmärtävät. Luulen että ne äidit jotka eivät osta isänpäivänä lahjaa, eivät varmaan sitä halua itselleen myöskään äitienpäivänä.joku logistiikka sentään!Mulle miehen ele ja ajatus ovat tärkeintä lahjan antamisessa. Ja se että se halu antaa lähtee miehestä itsestään.

 
Jotenki joissakin vastauksissa haiskahtaa pieni tekopyhyys! Lapsi on se lahja ja niin ees päin! No totta hitossa se on, kukaan sitä ole kiistänytkään, mutta sekö estää sitten toivomasta lahjaa, etenkin kun mies siitä on puhunut? Itsekin haaveilin, että saisin mieheltä kukkia kun niistä niin kovasti tykkään, mutta ei... Onneks isäni toi kukkia sairaalaan :)

Ja olenko ainoa joka ymmärsi (ainakin kuvittelee niin ;) ) pointin tuossa terve lapsi jutussa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja jellona:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
No huh, onko taas vähän turhamaista, lapsihan se lahja on. En saanut lahjoja minäkään, enkä moisia kyllä edes mielessäni pyöritellyt. Kukkiakaan en saanut. Synnytyssalissa jo sain monta suukkoa lapsi sylissäni, lahjaksi ehjän perheen.
Se riittää.

Mä en ehkä ymmärrä tätä turhamaisuutta sitten siksi, että olen itse juuri sellainen. Mä en vaan käsitä mitä turhamaista on ilahtua siitä että toinen muistaa, koska siitä tässä lopulta on kysymys. Kyllä mä ainakin olin pirun iloinen kukista ja muusta, mitä sain: esikon kohdalla mieleen tärkeimpänä jäi isältä tulleet kolme isoa, keltaista ruusua. En oo saanut edes synttärikorttia sitten lapsuuden, mutta kyllä lämmitti mieltä ne kukat.

Kuka sanoi, että sen lahjan mieheltä pitäisi olla kallis? (paitsi mulle pitää, se on turhamaista, ja sen kyllä myönnän)
Jonkun mies saattaa ostaa helminapit korviin kultajousen tarjouslaarista vaimolleen, mutta ei se ole pointti, vaan juuri se että muistaa.

Muistaa voi muutenkin. Suukoilla salissa, osastolla.. tuomalla tavaroita kotoa osastolle, istumalla luona sairaalassa aamusta iltaan ja laittamalla kotia valmiiksi ennenkuin kotiutuu. Kotiin tullessa kämppä oli imuroitu ja järjestelty, palaneet lamput vaihdettu uusiin. (saunasta ja keittiöstä paloi lamput päivää ennen synnytystä) Kotona oli täys huolenpito, kipulääkkeet, ruuat ja namit tuotiin eteen ja kaikessa autettiin. Mitään lahjaa siihen en olisi edes kaivannut, sainhan ns. "istua valmiiseen pöytään" monta viikkoa synnytyksen jälkeen kotonani miehen toimesta. Ja kun pojan saimme kotiin lastenosastolta viikoa synnytyksen jälkeen.. no, mitä siinä muuta ihminen kaipaisi?

No joku haluais vielä viisi punaista ruusua, kalevalakorun ja "jotain pientä".

No se on turhamaista. Onko ihminen oikeasti onnellisempi materialistisista tavaroista, kuin terveestä lapsesta ja huolehtivasta isästä? Minä en.
Minä kiitän mieheni huolenpidosta ja terveestä lapsesta, jos jonkin lahjan olisin saanut, en edes muistaisi enää mikä se olisi ollut.

Niinpä. Minä en voi käsittää minkälaisella aivotoiminnalla tulee suru puseroon jos jää pari seuraavana päivänä kuihtuvaa kukkaa saamatta.



Ehkä se on kuitenki se ajatus kaikkein tärkein.

Ai mikä ajatus on tärkein? Ai se, että saiko nyt varmasti kun joku muukin on joskus saanut, vaikka ei niin kukista tykkäiskään, mutta kun kuuluu saada niin on saatava!
 
No minusta se on ihana ja kaunis ele mieheltä, että antaa lahjan. Minun mies on ainakin aina kiitellyt kovasta työstä ja antanut lahjan. Ei kai se äiti välttämättä sitä sen kummemmin tarvitse, kuin mieskään, mutta onhan se mukavaa. Ja osoittaa mieheltä arvostusta ja rakkautta. Ainahan on kiva saada lahjoja!
Minä vaan ajattelen sen niin, että se on miehen tehtävä osoittaa vähän romantiikkaa ja hemmottelua sen jälkeen, kun vauva on syntynyt ;)
Onneks mieskin on sitä mieltä, ihan pyytämättä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja anneli:
Alkuperäinen kirjoittaja Neslihan:
Alkuperäinen kirjoittaja anneli:
No kyllähän äiti sen lapsen aika yksin synnytti ja kantoi. Ei sitä voi verrata lapsenteko vaiheeseen.

Mutta kun ne samat naiset sitten kiukuttelee, kun mies ei ostanut niille mitään äitienpäiväksi. Ja kun niiltä kysyy että mitä ne osti miehelle isänpäivälahjaksi, niin vastaus on että "pyh, en mitään, ei se mun isä oo" :xmas:.
Ja kai se isäkin on ollut raskausaikana tukena (toivottavasti ainakin), jaksanut hieroa vaimonsa kolottavaa selkää, kestänyt hormoniraivareita ja seksitöntä kautta (jos sellainen on ollut), ja ollut mukana synnytyksessä. Eri asia sitten jos miehen mukanaolo jää nostoon, pistoon ja ravistukseen...



No joo, tietenkin ollut mukana raskaudessa, mutta ymmärrät varmaan että on eri asia synnytyksessä hieroa selkää kuin synnyttää ja kokea se järjetön kipu yms. Kyllähän miehetkin sen ymmärtävät. Luulen että ne äidit jotka eivät osta isänpäivänä lahjaa, eivät varmaan sitä halua itselleen myöskään äitienpäivänä.joku logistiikka sentään!Mulle miehen ele ja ajatus ovat tärkeintä lahjan antamisessa. Ja se että se halu antaa lähtee miehestä itsestään.

Logistiikka? :D
Mikä synnytyskipu? Kyselee kaksi lasta alateitse synnyttänyt :saint:.
Se on mullekin kaikkein tärkeintä, että halu lahjan ostoon lähtee lahjan antajasta itsestään. Mä en itse tykkäisi ostaa lahjaa sellaiselle, joka kerjää sitä.
 
Kyllä mä toivoin jotain muistamisia. Eikö kellään ois tullu tippa silmään, jos mies ei olisi tullut sairaalaan kukkien tai pikkulahjan kanssa? Kuitenkin vaimo tehnyt tosi kovan urakan, 9kk (+risat) raskaana ja sit kivulias synnytys päälle. Jos mies tekisi jotain läheskään yhtä vaativaa hommaa tuon ajan, ni kyllä hänkin jonkun erityiskiitoksen ansaitsisi
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja jellona:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
No huh, onko taas vähän turhamaista, lapsihan se lahja on. En saanut lahjoja minäkään, enkä moisia kyllä edes mielessäni pyöritellyt. Kukkiakaan en saanut. Synnytyssalissa jo sain monta suukkoa lapsi sylissäni, lahjaksi ehjän perheen.
Se riittää.

Mä en ehkä ymmärrä tätä turhamaisuutta sitten siksi, että olen itse juuri sellainen. Mä en vaan käsitä mitä turhamaista on ilahtua siitä että toinen muistaa, koska siitä tässä lopulta on kysymys. Kyllä mä ainakin olin pirun iloinen kukista ja muusta, mitä sain: esikon kohdalla mieleen tärkeimpänä jäi isältä tulleet kolme isoa, keltaista ruusua. En oo saanut edes synttärikorttia sitten lapsuuden, mutta kyllä lämmitti mieltä ne kukat.

Kuka sanoi, että sen lahjan mieheltä pitäisi olla kallis? (paitsi mulle pitää, se on turhamaista, ja sen kyllä myönnän)
Jonkun mies saattaa ostaa helminapit korviin kultajousen tarjouslaarista vaimolleen, mutta ei se ole pointti, vaan juuri se että muistaa.

Muistaa voi muutenkin. Suukoilla salissa, osastolla.. tuomalla tavaroita kotoa osastolle, istumalla luona sairaalassa aamusta iltaan ja laittamalla kotia valmiiksi ennenkuin kotiutuu. Kotiin tullessa kämppä oli imuroitu ja järjestelty, palaneet lamput vaihdettu uusiin. (saunasta ja keittiöstä paloi lamput päivää ennen synnytystä) Kotona oli täys huolenpito, kipulääkkeet, ruuat ja namit tuotiin eteen ja kaikessa autettiin. Mitään lahjaa siihen en olisi edes kaivannut, sainhan ns. "istua valmiiseen pöytään" monta viikkoa synnytyksen jälkeen kotonani miehen toimesta. Ja kun pojan saimme kotiin lastenosastolta viikoa synnytyksen jälkeen.. no, mitä siinä muuta ihminen kaipaisi?

No joku haluais vielä viisi punaista ruusua, kalevalakorun ja "jotain pientä".

No se on turhamaista. Onko ihminen oikeasti onnellisempi materialistisista tavaroista, kuin terveestä lapsesta ja huolehtivasta isästä? Minä en.
Minä kiitän mieheni huolenpidosta ja terveestä lapsesta, jos jonkin lahjan olisin saanut, en edes muistaisi enää mikä se olisi ollut.

Niinpä. Minä en voi käsittää minkälaisella aivotoiminnalla tulee suru puseroon jos jää pari seuraavana päivänä kuihtuvaa kukkaa saamatta.



Ehkä se on kuitenki se ajatus kaikkein tärkein.

Ai mikä ajatus on tärkein? Ai se, että saiko nyt varmasti kun joku muukin on joskus saanut, vaikka ei niin kukista tykkäiskään, mutta kun kuuluu saada niin on saatava!

Eikö siinä nyt jestas sentään ole ihan tarpeeksi ajatusta, jos mies sua ajattelee jollain muulla tavoin kuin rahallisella turhalla lahjalla?? Vuosien aikana mäkin olen saanut tosin mieheltä paljonkin lahjoja, joista muistan varmaan tasan yhden kun se koru nyt killuu aina kaulassa. Jeesus tätä turhamaista materialistisuutta oman terveen lapsen sijasta :o :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mä toivoin jotain muistamisia. Eikö kellään ois tullu tippa silmään, jos mies ei olisi tullut sairaalaan kukkien tai pikkulahjan kanssa? Kuitenkin vaimo tehnyt tosi kovan urakan, 9kk (+risat) raskaana ja sit kivulias synnytys päälle. Jos mies tekisi jotain läheskään yhtä vaativaa hommaa tuon ajan, ni kyllä hänkin jonkun erityiskiitoksen ansaitsisi

No ei kuule tullu tippa linssiin eikä kuule oo tulossakaan. Jestas :laugh: Järjen käyttö on sallittua, ellei jopa suositeltavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neslihan:
Alkuperäinen kirjoittaja anneli:
Alkuperäinen kirjoittaja Neslihan:
Alkuperäinen kirjoittaja anneli:
No kyllähän äiti sen lapsen aika yksin synnytti ja kantoi. Ei sitä voi verrata lapsenteko vaiheeseen.

Mutta kun ne samat naiset sitten kiukuttelee, kun mies ei ostanut niille mitään äitienpäiväksi. Ja kun niiltä kysyy että mitä ne osti miehelle isänpäivälahjaksi, niin vastaus on että "pyh, en mitään, ei se mun isä oo" :xmas:.
Ja kai se isäkin on ollut raskausaikana tukena (toivottavasti ainakin), jaksanut hieroa vaimonsa kolottavaa selkää, kestänyt hormoniraivareita ja seksitöntä kautta (jos sellainen on ollut), ja ollut mukana synnytyksessä. Eri asia sitten jos miehen mukanaolo jää nostoon, pistoon ja ravistukseen...



No joo, tietenkin ollut mukana raskaudessa, mutta ymmärrät varmaan että on eri asia synnytyksessä hieroa selkää kuin synnyttää ja kokea se järjetön kipu yms. Kyllähän miehetkin sen ymmärtävät. Luulen että ne äidit jotka eivät osta isänpäivänä lahjaa, eivät varmaan sitä halua itselleen myöskään äitienpäivänä.joku logistiikka sentään!Mulle miehen ele ja ajatus ovat tärkeintä lahjan antamisessa. Ja se että se halu antaa lähtee miehestä itsestään.

Logistiikka? :D
Mikä synnytyskipu? Kyselee kaksi lasta alateitse synnyttänyt :saint:.
Se on mullekin kaikkein tärkeintä, että halu lahjan ostoon lähtee lahjan antajasta itsestään. Mä en itse tykkäisi ostaa lahjaa sellaiselle, joka kerjää sitä.


Joo, hih, logistiikka (nauru hymiö)..Se vielä, että itse en todellakaan odottanut mitään lahjaa, ei käynyt edes mielessä synnytyksen jälkeen.Mutta kun mies yllättäen toi sen, (plus kotona odotti siivottu talo ja kakkukahvit) niin voin sanoa että kyllä se tuntui erittäin hyvältä ja ihanalta ja välittävältä.:)
 
kyllä olisin oikeesti pettyny, jos en olis saanu sairaalaan kukkia mieheltä. Sitten molempien lapsien syntymästä muistoksi saadut korut on kyllä ihana yllätys /hemmottelu. Siisti koti kai oli itsestään selvyys, kun täällä yhdessä asutaan niin se siivoaa kuka ehtii!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Sitä taas en ymmärrä miksi tuon lahjan pitäisi liittyä terveeseen lapseen. Itselleni tuo lahja olisi ollut ihan yhtä osuva niin terveen kuin vammaisenkin lapsen synnyttyä, ehkä jopa tärkeämpi silloin kun todettiin ettei lapsi olekaan terve. Tarkoitan että silloin halusin enemmän kuulla mieheltä kuinka tärkeä tämä lapsi hänelle on ja kuinka kiitollinen hän tästä on (kun sen harmaan hetken kerkesi tuntea syyllisyyttä kun ei pystynytkään antamaan toiselle tervettä lasta vaan sen sijaan sitoi tämän loppuelämäksi kiinni kehitysvammaiseen lapseen). :heart:

Tuossa on ajateltavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mä toivoin jotain muistamisia. Eikö kellään ois tullu tippa silmään, jos mies ei olisi tullut sairaalaan kukkien tai pikkulahjan kanssa? Kuitenkin vaimo tehnyt tosi kovan urakan, 9kk (+risat) raskaana ja sit kivulias synnytys päälle. Jos mies tekisi jotain läheskään yhtä vaativaa hommaa tuon ajan, ni kyllä hänkin jonkun erityiskiitoksen ansaitsisi

Tää on jo provo :laugh: :laugh:

Olettepa aikamoisia jumalia, mammat, jos miehen pitää olla teille kiitollinen siitä lapsesta. Entä jos lapsi oliskin kuollut? Mikä rangaistus silloin olisi ollut kohtuullinen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja jellona:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja Tianna:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja CotHai:
No huh, onko taas vähän turhamaista, lapsihan se lahja on. En saanut lahjoja minäkään, enkä moisia kyllä edes mielessäni pyöritellyt. Kukkiakaan en saanut. Synnytyssalissa jo sain monta suukkoa lapsi sylissäni, lahjaksi ehjän perheen.
Se riittää.

Mä en ehkä ymmärrä tätä turhamaisuutta sitten siksi, että olen itse juuri sellainen. Mä en vaan käsitä mitä turhamaista on ilahtua siitä että toinen muistaa, koska siitä tässä lopulta on kysymys. Kyllä mä ainakin olin pirun iloinen kukista ja muusta, mitä sain: esikon kohdalla mieleen tärkeimpänä jäi isältä tulleet kolme isoa, keltaista ruusua. En oo saanut edes synttärikorttia sitten lapsuuden, mutta kyllä lämmitti mieltä ne kukat.

Kuka sanoi, että sen lahjan mieheltä pitäisi olla kallis? (paitsi mulle pitää, se on turhamaista, ja sen kyllä myönnän)
Jonkun mies saattaa ostaa helminapit korviin kultajousen tarjouslaarista vaimolleen, mutta ei se ole pointti, vaan juuri se että muistaa.

Muistaa voi muutenkin. Suukoilla salissa, osastolla.. tuomalla tavaroita kotoa osastolle, istumalla luona sairaalassa aamusta iltaan ja laittamalla kotia valmiiksi ennenkuin kotiutuu. Kotiin tullessa kämppä oli imuroitu ja järjestelty, palaneet lamput vaihdettu uusiin. (saunasta ja keittiöstä paloi lamput päivää ennen synnytystä) Kotona oli täys huolenpito, kipulääkkeet, ruuat ja namit tuotiin eteen ja kaikessa autettiin. Mitään lahjaa siihen en olisi edes kaivannut, sainhan ns. "istua valmiiseen pöytään" monta viikkoa synnytyksen jälkeen kotonani miehen toimesta. Ja kun pojan saimme kotiin lastenosastolta viikoa synnytyksen jälkeen.. no, mitä siinä muuta ihminen kaipaisi?

No joku haluais vielä viisi punaista ruusua, kalevalakorun ja "jotain pientä".

No se on turhamaista. Onko ihminen oikeasti onnellisempi materialistisista tavaroista, kuin terveestä lapsesta ja huolehtivasta isästä? Minä en.
Minä kiitän mieheni huolenpidosta ja terveestä lapsesta, jos jonkin lahjan olisin saanut, en edes muistaisi enää mikä se olisi ollut.

Niinpä. Minä en voi käsittää minkälaisella aivotoiminnalla tulee suru puseroon jos jää pari seuraavana päivänä kuihtuvaa kukkaa saamatta.



Ehkä se on kuitenki se ajatus kaikkein tärkein.

Ai mikä ajatus on tärkein? Ai se, että saiko nyt varmasti kun joku muukin on joskus saanut, vaikka ei niin kukista tykkäiskään, mutta kun kuuluu saada niin on saatava!


Taisit puhua ihan omasta puolestas :)
 

Yhteistyössä