Mies ei tajua, että olen lähes masennuksen partaalla töihin menon takia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Blue: Sun on ihan hirveen helppo siellä puhua ja usuttaa toinen pois kotoa töihin. Kun kerta itse saat työs tehdä kotona.
Ap:lle tsemppiä, ymmärrän hyvin. Minullakin oli kamala stressi työhön paluusta ja teinkin ratkaisun jäämällä kotiin ja jatkavani pph:na.. (niinkun tämä yks "laukojakin")
 
On ihan ymmärrettävää, että 6 vuoden kotonaolon jälkeen töihinpaluu hirvittää. Kun se hirvittää jo 3 vuoden kotonaolon jälkeenkin, vaikka olisi sama työpaikkakin, mistä jäi äitiyslomalle. Menee oma aikansa ennenkuin tottuu niihin arjen rutiineihin, mitä työssäkäynti pienten lasten vanhemmilta vaatii, mutta kyllä siihen tottuu, vaikkei se aina niin herkkua olekaan. Ja tietenkin stressiä aiheuttavat asiat, mitkä on poissaolovuosien aikana töissä muuttuneet ja mitkä joutuu opettelemaan.

Mä näen tossa sun tilanteessasi sellaisen asian, että teillä on jo parisuhde rakoillut ja jos se tuosta vielä notkahtaa tilanteeseen, jossa ei olekaan muuta ratkaisua kuin ero, niin oma työ ja oma palkka helpottaa sun elämääsi merkittävästi. Enkä nyt halua maalata piruja seinille, mutta tuli vaan tämäkin asia mieleen.
 
Ihmeen hyvin ainakin tekosyitä keksii miksi arki olisi niin kovin vaikeaa jos menisi töihin. Masentunut ei pysty tähän. Masentunutta ei juuri tulevaisuus yms suunnittelu kiinnosta vaan elää tässä hetkessä. Hyvn harva masentunut pystyy ajattelemaan tulevaisuutta maaliskuulle.
Masentunut nimenomaan näkee lasin aina puolityhjänä. Siis aina joka asiassa öytyy se nurja puoli ja kyky elää tässäpäivässä on olematon, vaan pelkää etukäteen jo hyvinkin kaukana tulevaisuudessa odottavia katasrtrofeja ja näkee niitä kaikkialla.
Toki sitten, kun ollaan riittävän syvällä masennuksessa, ei enää näy kun toivottomuus, mutta sitten ollaan siinäpisteessä, jossa ympäristökin jo huomaa ilmiselvän hoidontarpeen, enää ei voi miettiä mitäs kannattais tehdä.
 
Siis mitä sä ap haluat? Että miehesi sanoo että sun ei tarvitse mennä töihin, ja sitten et mene,

VAI

että menet töihin ja mies vaan ymmärtää että se stressaa sua?

Haluaisin, ettämies ymmärtää sen, että minä en osaa ajatella vain että tosi hienoo kun pääsee töihin. Kun päässä on miljoona muutakin kysymystä asiaan liittyen. Eikä se lapsille mikään pikkujuttu ole alkaa käydä hoidossa ja esikoinen siis ekaluokalla ja hänelle muutos on iso, koska yksinolo lisääntyy. Miehen mielestä vaan se on hienoo ja kaikki muu suttaantuu sen kummepia funtsimatta.
 
Ap, kaikki asiat voivat lutviutua paremmin kuin luuletkaan.

Ajattelin että olisin kokenut töihin paluun rankempana. Että olisin "masentunut" kun en enää saakaan olla lasten kanssa kaiket päivät kotona. Mitä vielä! Nyt on todella mukavaa ja antoisaa käydä välillä töissä. Jaksan paremmin olla kotonakin. Tapaan päivittäin aikuisia ihmisiä ja saan muutakin puhuttavaa kuin kotiasiat. Koen iloa ja ammatillista tyydytystä onnistuneista töistä. Pääsen käyttämään ja kehittämään ammattitaitoani. Ja tuon perheelle rahaa, ei huono juttu sekään.
:)
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="alkup";22923166]Oletko joskus ollut kotona lasten kanssa 6 vuotta ja sitten joutunut vielä miettimään, että alatko yrittäjäksi ollessasi pienten lasten äiti? Teenkö tosiaan kärpäsestä härksen? Totta hitossa on normaalia, että ihmiset käy töissä, mutta ihan yhtä normaalia on että kokee näin ison muutoksen isona, koska se on sitä.

Ja aikaa on itseasiassa 2,5kk. En tiedä minkä kalenterin mukaan toukokuuhun on puolivuotta? Hoitovapaani loppuu 31.3. mutta olen antanut itselleni armonaikaa kesäkuuhun asti... mielessäni siis.[/QUOTE]

No et kyllä sanonut että sinulla on vain 2,5 kk aikaa puhuit yleisesti toukokuusta, toukokuu on vielä reilun neljän kuukauden kuluttuakin, mikä on jo melkein puoli vuotta. Ja kyllä olen ollut pitkään kotona ja stressannut töihin lähtöä. Onhan iso muutos tottakai, en minä sitä kiellä, mutta ei se ole syy masentua tai antaa itselleen lupaa jäädä kotiin kun masentuu töihinmenosta. Minusta miehesi on oikeassa että sinun tulisi ryhdistäytyä ja alkaa hakea positiivisia puolia töihinmenosta, eikä vain räytyä itsesäälissä, että kun on pakko mennä töihin vaikka masentaa. Koitin antaa sinulle vinkkejä miten alkaa purkaa vyyhtiä, mutta sinä päätit hyökätä ja hakea oikeutusta itsesäälille.
 
[QUOTE="vieras";22923276]Blue: Sun on ihan hirveen helppo siellä puhua ja usuttaa toinen pois kotoa töihin. Kun kerta itse saat työs tehdä kotona.
Ap:lle tsemppiä, ymmärrän hyvin. Minullakin oli kamala stressi työhön paluusta ja teinkin ratkaisun jäämällä kotiin ja jatkavani pph:na.. (niinkun tämä yks "laukojakin")[/QUOTE]

Mä olen lasten jälkeen tehnyt töitä muuallakin kuin kotona että siltä pohjalta tiedän mitä lauon. ;)
 
[QUOTE="alkup";22923261]Jaa minä en tiennyt, että masentuneet ei saa miettiä elämää eteenpäin. Katsos, kun minä olen nimenomaan masentunut sen takia, että elämä on ollut raskasta ja se, että se on raskasta olla ja elää tässä nyt näin lasten kanssa kotonakin niin tuntuu ylitsepääsemättömän suurelta muutokselta tuo vielä epäselvä työkuvio. En ole ajatellut todellakaan, että sairasloma olisi vaihtoehto ennen kuin eilen tai toissapäivänä aloin miettiä, että pitääköhän se mahdollisuus huomioida, jos tuntuu ettei pää kestä. Toisaalta tiedän olevani vahva ja jaksava ihminen ja ennenkin pärjännyt vaikeissa paikoissa niin uskon, että selviän.[/QUOTE]

Mä olin masentunut niin kauan kuin oli kotona lasten kanssa. Alkoi kuopuksen synnytyksen jälkeisen masennuksen muodossa ja lääkkeillä jatkoin kunnes palasin töihin. Tiedän tunteen, itsekin pelkäsi kuin ruttoa tuota töihin lähtöä, mutta uskoin terapeuttiani (kävin hänen luona juttelemassa 1-2krt/vko) ja psykiatriani jotka suosittelivat kokeilemaan työtä.

Ja sieltähän se lähti, elämä taas liikeella.Työtä on jossain mielessä enemmän, mutta kuviot laajemmat. Teen lyhennettyä työviikoa ja se siis takaa enemmän aikaa lapsille. Turhat menot toki jätettiin, ei ne ole elämän tärkein juttu. Harrastaa ehtii sittenkin kun tähän uuteen rutiiniin tottuu ja lapset hieman kasvavat. Eli asiassa voi käydä hyvinkin täysin toisin kuin kuvittelit. Aktivoituminen kotona olon jälkeen voi vaan tehdä hyvää
 
[QUOTE="alkup";22923316]Haluaisin, ettämies ymmärtää sen, että minä en osaa ajatella vain että tosi hienoo kun pääsee töihin. Kun päässä on miljoona muutakin kysymystä asiaan liittyen. Eikä se lapsille mikään pikkujuttu ole alkaa käydä hoidossa ja esikoinen siis ekaluokalla ja hänelle muutos on iso, koska yksinolo lisääntyy. Miehen mielestä vaan se on hienoo ja kaikki muu suttaantuu sen kummepia funtsimatta.[/QUOTE]

No joo, mutta ehkä se on miehesi mielestä hienoa. Olisi se tietysti ihana saada ymmärrystä mieheltä. Mutta älä sinäkään stressaa aivan ylimääräisen paljon etukäteen (itselläni samaa vikaa).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22923280:
On ihan ymmärrettävää, että 6 vuoden kotonaolon jälkeen töihinpaluu hirvittää. Kun se hirvittää jo 3 vuoden kotonaolon jälkeenkin, vaikka olisi sama työpaikkakin, mistä jäi äitiyslomalle. Menee oma aikansa ennenkuin tottuu niihin arjen rutiineihin, mitä työssäkäynti pienten lasten vanhemmilta vaatii, mutta kyllä siihen tottuu, vaikkei se aina niin herkkua olekaan. Ja tietenkin stressiä aiheuttavat asiat, mitkä on poissaolovuosien aikana töissä muuttuneet ja mitkä joutuu opettelemaan.

Mä näen tossa sun tilanteessasi sellaisen asian, että teillä on jo parisuhde rakoillut ja jos se tuosta vielä notkahtaa tilanteeseen, jossa ei olekaan muuta ratkaisua kuin ero, niin oma työ ja oma palkka helpottaa sun elämääsi merkittävästi. Enkä nyt halua maalata piruja seinille, mutta tuli vaan tämäkin asia mieleen.

Joo meillä on siis avioeron harkinta-aika menossa. Eka 6kk itseasiassa jo kulunut. Kesäkuussa saisi hakea lopullista eroa, jos siihen päätyisi. Takana ensin miehen pettämine ja sitten minä päätin myöhemmin erota ja kun ei erottukaan niin päädyin itse pettämään. Näin lyhyesti kerrottuna. Asiat ei toki ole noin yksinkertaisia mitä ne yhdessä lauseessa näyttää. Ymmärrän, että asiat on helpompia kun on itse töissä, jos ero tulee. Mutta etenkin jos ero tulee niin se palkkatyö tuntuu paremmalta kuin yrittäjyys.
 
Masentunut nimenomaan näkee lasin aina puolityhjänä. Siis aina joka asiassa öytyy se nurja puoli ja kyky elää tässäpäivässä on olematon, vaan pelkää etukäteen jo hyvinkin kaukana tulevaisuudessa odottavia katasrtrofeja ja näkee niitä kaikkialla.
Toki sitten, kun ollaan riittävän syvällä masennuksessa, ei enää näy kun toivottomuus, mutta sitten ollaan siinäpisteessä, jossa ympäristökin jo huomaa ilmiselvän hoidontarpeen, enää ei voi miettiä mitäs kannattais tehdä.

Joo, olet oikeassa.
 
Kyllä minä näen sen työn alkamisen valoisatkin puolet. Mutta ei se poista silti niitä muita mietteitä. Ei kyse ole siis siitä, ettäkokisin töiden alkamisen pelkästään huonoksi. Sitäpaitsi nautin suunnattomasti työstäni.
 
Joo, mutta mikä on ap:n tilanne? Saatko mieheltäsi mitään apua mihinkään, kun menet töihin vai pitääkö sinun suoritua töitten lisäksi myös kaikista muista hommista miehen jatkaessa elämää kuten ennenkin?
 
[QUOTE="niin";22923335]
Ja sieltähän se lähti, elämä taas liikeella.[/QUOTE]

Musta kans tuntuu että nyt on taas elämä alkanut. Olen taas Minä. En vain verkkariasuinen äiti joka ei jaksa edes meikata sinne hiekkalaatikon reunalle.
 
[QUOTE="alkup";22923340]Joo meillä on siis avioeron harkinta-aika menossa. Eka 6kk itseasiassa jo kulunut. Kesäkuussa saisi hakea lopullista eroa, jos siihen päätyisi. Takana ensin miehen pettämine ja sitten minä päätin myöhemmin erota ja kun ei erottukaan niin päädyin itse pettämään. Näin lyhyesti kerrottuna. Asiat ei toki ole noin yksinkertaisia mitä ne yhdessä lauseessa näyttää. Ymmärrän, että asiat on helpompia kun on itse töissä, jos ero tulee. Mutta etenkin jos ero tulee niin se palkkatyö tuntuu paremmalta kuin yrittäjyys.[/QUOTE]

No nyt ymmärrän paremmin. Teillä siis paljon muutakin sotkua tässä samassa köntissä. Sitten ymmärrään että masennusta saattaa olla ilmassa. Mutta olen silti sitä mieltä että mitä reippaammin otat ensimmäisen askeleen niin sitä helpompi sun on töihin palata. Ei se masennussairasloma mihinkään kadota sitä tosiasiaa että jossain vaiheessa sun ON palattava töihin. Ja mitä pidempään olet poissa sitä vaikeammalta paluu tuntuu.
 
En jaksanut lukea kaikkia vastauksia, joten voi tulla toistoa. Mutta tuo Beckin masennustestin pistemäärä on kyllä tosi korkea. Toivottavasti olet päättänyt hakea apua masennukseen. Käytätkö jo mielialalääkkeitä? Niistäkin on monelle apua. Ja terapiasta ei varmasti olisi ainakaan haittaa, suosittelen! Nämä Kaksplussan "terapeutit" eivät välttämättä aina anna ihan parhaita mahdollisia vastauksia. ;) Tekisi varmasti hyvää päästä juttelemaan peloista ja ahdistuksista tarkkaan kuuntelevan terapeutin kanssa, joka ei tuomitse tunteitasi tai ratkaisua, johon päädyt.

Jaksamista!
 
Mun mielestä sun ei kauheasti nyt kannata sitten miettiä sitä miestä ja sen mielipiteitä, jos teillä kerran on eron harkinta-aika menossa.
Nyt on ehkä viisaampi ottaa päivä kerrallaan ja miettiä mitä SINÄ haluat ja unohtaa ihan kokonaan se mies. Vasta kun päätös parisuheen jatkumisesta tai atkumattomuudesta on sinulle selvä, on aika keskustella miehen kanssa. Mitä sitä miestä asiaan sotkemaan nyt, jos on mahdollista, että eroatte!
Jos taas haluatte jatkaa suhdetta, niin silloin miehen kyllä tulisi tukea sinua, eli koska pelkät käytänön asioita ottaa oma osuutensa hoitaakseen, lupautua vaikka huolehtimaan hoitopaikan löytymisestä ja lasten asioista, jotta sinä saat keskittyö työpaikan löytymineen. Jos mies ei ole valmis antamaan tukeaan, kannattaa taas miettiä, onko kyseessä mikään tasavertainen parisuhde, joka kannattaa pelastaa!
 
[QUOTE="vieras";22923358]No eihän se siihen mitään vaikuta, jos oot saanu omas ensin isoiksi ja sitten pitäny pph:n hommista taukoa.
Ja todellä töykeästi lauotkin.[/QUOTE]

Ei vaan olen äitiysloman jälkeen tehnyt töitä muualla. Lakkaa kommentoimasta asioita mistä et tiedä. :)
 
[QUOTE="alkup";22923361]Kyllä minä näen sen työn alkamisen valoisatkin puolet. Mutta ei se poista silti niitä muita mietteitä. Ei kyse ole siis siitä, ettäkokisin töiden alkamisen pelkästään huonoksi. Sitäpaitsi nautin suunnattomasti työstäni.[/QUOTE]

Oisko sitten kuitenkin kyse ihmisen luonnollisesta muutosvastarinnasta? ja jos se työn alku ja avioeron harkinta-ajan upeutuminen opsuu vähän samoihin aikoihin, niin voisiko olla nyt niin, että teet siitä töihin menosta isoman asian, jotta ei tarvi ajatella sitä avioeroa?
Mä olen huomannu, että kaikenlaiset antitunteet ja antitoiminnat on tosi kiva tapa peittää todellisia asioita ja ongelmia. Takerrutaan johonkin sivuseikkaan, jotta ei tarvi sorrkia sitä, mikä oikeasti sattuu. Tunnustan olevani sen lajin mestari!
 
Siis voi helvata - on se nii-in kauheaa mennä töihin? Kuule, normaalisti normituloiset ihmiset käyvät töissä. Se on ihan elämää vain, ei sen kummempaa. Sinulla vielä ihannetilanne, sikäli ettäalaltasi löytyy yleensä aina tuunia tehtäväksi, toisin kuin esim. minun kohdallani; töitä ei vain tunnu löytyvän, vaikka kuinka hakisi. Yhtenä syynä varmasti, että olen ollut nelisen vuotta kotona lasten kanssa, ja pudonnut ammatillisesti jossain määrin kelkasta, tai näin saattavat työnantajat ajatella.

Ihminen, joka ei työtä tee, silloin kun siihen on mahdollisuus, onlaiska elätti. Revi siitä.

Lapsille tekee hyvää olla ensimmäiset vuotensa kotona, milloin koti on rakastava ja hyvä, mutta sosiaalistumisen kannalta ja tulevien esikoulun ja koulun kannalta, sekä itsenäistymisen kannalta, on tarha ihan passeli paikka 2-vuotiaasta eteenpäin, minun mielestäni. Meidän lapsista 2 on kahtena päivänä viikossatarhassa puolipäiväisenä, vaikka joudun olemaan kotona, kun en töitä ole onnistunut saamaan. Lapset itse tarhaan haluavat - pelkkää positiivista kokemusta meillä tarhahoidosta:)

Saisi niitä töitä nyt herua..
 

Similar threads

A
Viestiä
46
Luettu
3K
A
H
Viestiä
10
Luettu
505
Aihe vapaa
nyt harmaana
N
A
Viestiä
7
Luettu
1K
A
M
Viestiä
5
Luettu
1K
V

Yhteistyössä