Mies haluaa lapsen, minä en.

["nih"]

Useimmiten taitaa olla justiin toisinpäin... Nainen haluaa lapsen, mutta mies empii. Minä en halua lasta, en ole koskaan halunnut. Ja mies jotenkin haaveilee lapsesta, ehkä sen vuoksi, kun alkaa kaikilla muillakin tuttavapiirissä olla noita jälkeläisiä.
Kuitenkin usein tuntuu, että mies ei oikeastaan edes piittaa juurikaan lapsista ja harmittelee usein kun eivät tuttavat pääse esim. kuntosalille tms. hännen kanssaan koska pitää olla lasten kanssa. Eli kokee lapsista olevan "haittaa" muulle elämälle.
Kuitenkin aina välillä mainitsee, kuinka mukavaa voisi olla jos olisi oma lapsi. Minä en ole ajatukselle edelleenkään lämmennyt, kun ei meidän taloudellinen tilanne ole ehkä paras mahdollinen lapselle ja jotenkin tuntuu että aika ei muutenkaan ole "kypsä". Että ei ole järkevää tehdä lasta juuri nyt.
Ajattelenko koko lapsiasiaa liian järjellä? Voiko minusta koskaan tulla edes hyvä äiti, kun ajattelen kaikkia lapseen liittyviä asioita AINOASTAAN järjellä. Taidan olla jotenkin tunnekylmä... Onko kohtalotovereita?

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Sama tilanne.

Mies ei ole erityisemmän lapsirakas, mutta tuntuu olevan siinä uskossa että niitä kuuluu tehdä ja että ne muka toisivat jotain onnea elämään.

Ei tykkää sen enempää vieraiden lasten läsnäolosta kuin minä.

Mutta siksipä niitä lapsia kai ylipäänsä hankitaan, koska "kuuluu" ja kun kaikki muutkin tekevät niin.

 

["..."]

Tarpeella saada oma lapsi ei välttämättä ole mitään tekemistä lapsirakkauden kanssa.

Ei sillä että tämä tieto nyt poistaisi mitään ongelmaa, mutta älä vähättele miehen halua perustaa oma perhe. Hänellä on siihen yhtäläinen oikeus, kuin sinulla olla sellaista perustamatta.

 

[HÄH!]

Siis hankkiiko ihmiset oikeasti lapsia vain koska niin "kuuluu tehdä"?!? Se nyt on vaan sairaan tyhmää.

 

[a.p.]

[QUOTE="...";27002376]Tarpeella saada oma lapsi ei välttämättä ole mitään tekemistä lapsirakkauden kanssa.

Ei sillä että tämä tieto nyt poistaisi mitään ongelmaa, mutta älä vähättele miehen halua perustaa oma perhe. Hänellä on siihen yhtäläinen oikeus, kuin sinulla olla sellaista perustamatta.[/QUOTE]

En tarkoita vähätellä tarvetta. Mietin vain mieheni motiiveja lapsen hankinnan suhteen. Jos ne ovat puhtaasti sellaisia että "tahtoo lapsen kun muillakin on", niin kannattaako lasta ylipäätään hankkia, jos toinen haluaa kun muillakin on ja toinen osapuoli ei tunne minkäänlaista tarvetta lisääntyä ja pelkää että olisi tunnekylmä äiti...

 

[Sanna80]

En tarkoita vähätellä tarvetta. Mietin vain mieheni motiiveja lapsen hankinnan suhteen. Jos ne ovat puhtaasti sellaisia että "tahtoo lapsen kun muillakin on", niin kannattaako lasta ylipäätään hankkia, jos toinen haluaa kun muillakin on ja toinen osapuoli ei tunne minkäänlaista tarvetta lisääntyä ja pelkää että olisi tunnekylmä äiti...

En mä nyt tiedä onko se tunnekylmää tai julmaa, mutta en mä ole koskaan potenut mitään vauvakuumetta tai haluamalla halunnut lapsia, mutta silti niitä kaksi on koska se vaan tuntui hyvälle ajatukselle. Lähinnä mä olen miettinyt asiat järjellä. Musta on mukava ajatus, että mun sku jatkuu, että saan seurata omien geenien kasvua ja kehitystä, että on joku jolle jättää maallinen omaisuuteni kun itsestäni aika jättää, on joku joka ehkä käy tapaamassa minua kun olen vanha ja eläkkeellä ja ehkä saan jopa seurata seuraavan sukupolven kasvamista. Siis semmoinen tarve elämän kiertokululle, ei niinkään "oi kun vauvat on söpöjä ja saan sit piirtää ja askarrella niiden kanssa kun ne vähän kasvaa"-tyyppistä ajatusta.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

En mä nyt tiedä onko se tunnekylmää tai julmaa, mutta en mä ole koskaan potenut mitään vauvakuumetta tai haluamalla halunnut lapsia, mutta silti niitä kaksi on koska se vaan tuntui hyvälle ajatukselle. Lähinnä mä olen miettinyt asiat järjellä. Musta on mukava ajatus, että mun sku jatkuu, että saan seurata omien geenien kasvua ja kehitystä, että on joku jolle jättää maallinen omaisuuteni kun itsestäni aika jättää, on joku joka ehkä käy tapaamassa minua kun olen vanha ja eläkkeellä ja ehkä saan jopa seurata seuraavan sukupolven kasvamista. Siis semmoinen tarve elämän kiertokululle, ei niinkään "oi kun vauvat on söpöjä ja saan sit piirtää ja askarrella niiden kanssa kun ne vähän kasvaa"-tyyppistä ajatusta.

Itse olen miettinyt asiat myös järjellä, ja päätynyt aivan päinvastaiseen lopputulokseen.

Itseäni ei kiinnosta minkälainen geenicocktail minusta ja miehestäni saataisiin aikaiseksi. Toisekseen olen sitä mieltä, että kaikkien on syytä hassata rahansa omana elinaikanaan, jotta vältytään turhilta perintökiistoilta, ja noin ylipäänsä nauttia oman työnsä hedelmistä. Lisäksi viihdyn yksinään, joten en usko että yhtäkkiä vanhuksena kaipaisin jotain muuta, toisin sanottuna jälkeläisiäni visiteeraamaan tavan vuoksi.

Ikävää on että usein tuntuu siltä että niitä lapsia hommataan just kun ne vauvat vaan on NIIN ihqusöpöpöpöjä, ja sit palstalla itketään kun niistä kasvaakin kiukkuavia ihmisentaimia sen hoidettavan nuken tilalle.

 

[schnuu]

Niin, kyllä mustakin tuntuu, että lasten hankkiminen on monesti kevyemmän harkinnan tulos kuin niiden hankkimattomuus. Eli juuri tuo, että ajatellaan sen "kuuluvan asiaan" eikä oikeastaan mietitä sen enempää.

Etenkin miesten lienee helppoa omaksua tuo näkökanta. Totta kai lapsen hankkiminen muuttaa molempien vanhempien elämää, mutta naisen kuitenkin enemmän, joten luulen että monesti nainen miettii asiaa etukäteen pidemmälle.

Mulla (naisena) ei koskaan ole ollut sellaista oloa, että haluaisin lapsia eikä sitä taida koskaan tullakaan. Onneksi oma mieheni on samoilla linjoilla