Mies haluaisi kolmannen lapsen (ensimmäisen oman)...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Milli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Milli"

Vieras
Onkohan "viisasta" enää tässä vaiheessa ryhtyä vaipparumbaan? Ensimmäiset lapset ovat jo kouluikäisiä. Olen vuosi sitten alkanut kehittää itseäni ammatillisesti ja vaihtanut työpaikkaa. Työn teko kiinnostaa, mutta toisaalta... Ikä alkaa lähennellä 30v, joten vähän tuntuu että nyt tai ei koskaan.

Kahdella ensimmäisellä ikäeroa vuosi ja olen aina vakuuttanut ettei yhtäkään lasta enää tule. Miehelle tämä ollut ok. Kuitenkin kokoajan vihjailee vauvasta ja toisaalta olen kyllä itsekin mietiskellyt. Olisi hienoa olla kotona, kun koululaiset lähtevät / tulevat. Nyt työpäiväni ovat pitkiä, matkoineen 10.5h. Lupasi uuden talonkin rakentaa, että vauva saisi aikanaan oman huoneen.

Onko joku elänyt vastaavassa tilanteessa ja päätynyt lapseen? Miten kävi?
Meillä suhdetta takana kuutisen vuotta. Hyviä ja erittäin huonoja aikoja takana. Nyt pari viime vuotta ihan seesteistä ja hyvää elämää. Taidan olla vähän mukavuuden haluinenkin...
 
Hyvähän se sinun on olla. Sinunhan ne lapset teidän perheessä on, vaikka mies kuinka ne oliskin "omaksi" ottanut. Ei ne silti kuitenkaan vie pois/täytä sitä oman lapsen kaipuuta kaikilla, oma on aina oma. Tämä täytyy tiedostaa jo siinä vaiheessa kun yhteen mennään. Se kaipuu tulee yleensä aina, enemmin tai myöhemmin.

Ja joo, musta olisi väärin olla toteuttamatta miehen toivetta.
 
Kuulostaa kamalalta, mutta voi olla, että se lapsi voi tulevaisuudessa olla teidän suhteessa yhdistävä tekijä. Jos miehellä on kova halu saada lapsi, niin se voi olla, että sinä jäät lehdelle soittelemaan ja mies lähtee muualle.
 
Olin samassa tilanteessa. Isot lapset koululaisia. Suostuin lopulta lapseen vaikken läheskään niin innokkaasti kuin mies. Miehelle se oli tärkeää ymmärrettävästi. Yhdistää se lapsi kuitenkin. Toisaalta, en suosittele raskautumista jos et itse siinä ole200% mukana.
 
Meillä on sama tilanne, isommat ovat nyt kohta koulussa kumpikin, ja olen uuden miehen kanssa.
Hän haluaisi yhteisen lapsen kanssani. Puhuttiin, että ei nyt vielä, vaan ensi vuonna.
Olen juuri vaihtamassa työpaikkaakin, joten ei nyt tähän saumaan sovi raskautua, mutta kyllä minä vielä pian ehdin, vaikka ikää tulee jo 35. Teen edelleen lyhennettyä työpäivääkin, joten ennenkuin se etuus loppuu, olisi kiva saada uusi tulokas taloon, niin olisi se koululaistenkin etu. Pitäisi myös saada isompi asunto alle ensin säästettyä, mutta luultavasti se onnistuu vuodessa kyllä.
Eniten pelottaa, että miten sitä sitten jaksaa, uusi pikkulapsiaika. Vanhemmat ovat molemmat olleet hankalia tapauksia, ja olen jo unohtanut vauva-ajan riemut. Ja sitä myös joutuisi luopumaan saavutetusta etuudesta, eli joka toisen viikonlopun vapaasta, kun koululaiset ovat isällään silloin. Kolmen kanssa matkustaminen on myös hankalampaa, tai tarjouksia ei ole sillä lailla, mutta eipä me nytkään juurikaan matkusteta koko porukalla minnekään rahanpuutteen takia. Tuo raha-asia on tosin korjaantumassa piakkoin urakehitykseni takia. Jaksaako sitä sitten 24/7 sitä vauvaa... juuri alkaisi olla aika, kun pääsis muutenkin menemään omiakin harrastuksia pian. Ja tällä iällä, tuleeko vauvasta terve vielä, ja toisaalta jos pitkittää vauvanhankintaa vielä vuodesta eteenpäin, niin onnistuuko enää raskautuakaan...
 
meillä on vähän samanlainen tilanne.yhdessä oltu 4vuotta,mun lapset on 5 ja 6v.juuri kun alkaa arki helpottamaan,mies haluaisi lapsen.oon alkanut miettiä itsekin että meidän perhe ei ole vielä kasassa,ja haluaisin kovasti miehellekkin sen onnen suoda että saa oman lapsen.kuten joku jo sanoikin,mies pitää lapsiani kuin ominaan,mutta eivät kuitenkaan ole omia.on eriasia(ja uskomattoman korvaamaton kokemus)saada olla kaikessa mukana alusta asti ja saada OMA lapsi..

eli sanoisin niin että jos itse myös toivot vielä yhden lapsen,niin antaa mennä.jos et millään halua,niin sitten ei.mutta jos miehelläsi on kova kaipuu omaan lapseen,niin voi olla että lähtee suhteesta/asia jää nakertamaan mieltä pitkäksi aikaa..
 
Jos mies haluaa oman biologisen lapsen, etkä sinä ole valmis hänelle sitä suomaan, niin päästä miehesi sitten menemään. Jos pidättelet, hän ei anna sulle koskaan anteeksi vanhempana.
 
Hei, miehesi voisi hankkia oman lapsen jonkun lapsettoman sinkkututtavanne kanssa. Lapsen ja isän tapaamiset voisi sitten linkittää lastesi ja isänsä tapaamisten kanssa siten, että teillä on joka toinen viikonloppu kahdenkeskeistä aikaa miehesi kanssa. Kätevää.
 
Kiitoksia pohdinnoista. Hyvä etten ole ainoa tässä tilanteessa. Meillä on suhde alkanut kuopuksen ollessa 1v. Jäin traagisesti yh.ksi kun vauva oli pari viikkoa. Lasten isäpuoli on siis kokenut kanssani hankalat uhma yms. Ajat. Nykyään hän enimmäkseen kuskaa lapsia töideni vuoksi. Hänen kun on helpompi soveltaa työaikaa. Kun hän puuhastelee lasten kanssa, niin sydän palautuu ja olen ehdottomasti halukas hoitamaan vauvaakin hänen kanssa. Eli kai se on itsekäs mukavuudenhalu mikä tässä jarruttaa... Nytkin olimme etelässä matkoilla ja rakas mieheni maksoi lasten matkat yms. Täysin itsestään selvänä piti että maksaa kun on parempituloinen. Taisi lähteä sivuraiteelle, mutta kai tuo lapseton isäpuoli olis kelpo isä :)
 
Jopas on kärkkäitä mielipiteitä joillain. Meillä uusioperhekuvion lähtökohta on kuitenkin ollut ettei yhteistä lasta tule. Aika näyttää miten käy. Lapset eivät kuitenkaan ole parisuhteen kasassa pitävä voima. Se on niin nähty.
 
Mitä ne teidän vaikeat ajat on ollut? Eli mitä riskejä nää mahdolliset tulevat muutokset tuo tullessaan ja tuntuuko tää tän hetken seesteisyys pysyvältä? Mites tuo uuden talon rakentaminen + vauva-aika, siinä on aikamoinen rumba ja koetus parisuhteelle tiedossa? Voisiko talon pykätä ensin ja sitten miettiä vasta lapsentekoa?
 
Kätevintähän tässä olisi se että mies tekisi etälapsen. Mies saisi lapsen ja sinun ei tarvitsisi pilata työelämääsi raskauden ja vauvan takia. Viikonloppuisin voisi toteuttaa itseään vauvan kanssa, samoin lomilla, mutta suurin harmi lapsesta jäisi pois. Näitä "äidiksi ilman miestä"- haluaviahan on pilvin pimein joille riittää pelkkä elareiden maksu ja viikonloppuisä.
 
Kätevintähän tässä olisi se että mies tekisi etälapsen. Mies saisi lapsen ja sinun ei tarvitsisi pilata työelämääsi raskauden ja vauvan takia. Viikonloppuisin voisi toteuttaa itseään vauvan kanssa, samoin lomilla, mutta suurin harmi lapsesta jäisi pois. Näitä "äidiksi ilman miestä"- haluaviahan on pilvin pimein joille riittää pelkkä elareiden maksu ja viikonloppuisä.

Vähän epäilen että ap:n mies ei halua viikonloppuisäksi, onhan hän täyspäiväinen isä ap:n lapsille. Ja jos ap ei halua pilata työelämäänsä, voihan mies ottaa vanheimpainvapaan ;)
 
[QUOTE="joku";25771729]Vähän epäilen että ap:n mies ei halua viikonloppuisäksi, onhan hän täyspäiväinen isä ap:n lapsille. Ja jos ap ei halua pilata työelämäänsä, voihan mies ottaa vanheimpainvapaan ;)[/QUOTE]

Vaikka miehet kykenevätkin liki kaikkeen niin ei kuitenkaan synnyttämään. Eli kyllä se työelämä ainakin jonkin verran kärsii.
 
Anna olla jos asetelmat olis toistepäin. Että nainen haluaisi lapsen, mies ei. Siihen kaikki mammat yhdestä suusta olisivat että "et voi pakottaa miestä", "koita elää asian kanssa" jne. sontaa. Jännästi naiset kyllä aina miehiä on puolustamassa ;)
 
myös miehelle oman biologisen lapsen saaminen voi tulla tärkeäksi kun ikää tulee lisää, vaikka alkuunsa olisikin sanonut ettei lapsia halua.
Lievästi vastaavassa tilanteessa olleena voin sanoa että lapsen saamista en ainakaan kadu.
Ikävänä puolena sitten saattaa miehen suhtautuminen noihin aiempiin lapsiin muuttua kun on se oma. Ei välttämättä heti, eikä kovin näkyvästi, eikä edes tietoisesti mutta suhtautuminen omaan lapseen on kuitenkin erilaista, tunteet paljon voimakkaampia. Murrosikäisten kanssa viimeistään saattaa tulla ongelmia eteen vaikka olis pienestä hoitanut noita ei omia. Tietty ihmiset on erilaisia mutta kokemusta tästä on muutenkin kuin omalta kohdalta.
Toisaalta, jos sitä yhteistä lasta ette hanki niin ongelmia ja katkeruutta voi siitäkin tulla. Mitä sinä haluat?
 
Kaikkea kun ei voi saada... Ymmärrän täysin miestäni. Tietysti hänellä on oikeus muuttaa mieltään ja haluta se oma lapsi. Itse olen poukkoileva kuumeilija. Puolitoista vuotta sitten poistin kierukan kun lapsi tuntui hyvältä ajatukselta. Sitten tuli työpaikan vaihto ja sairaus, niin lapsiasia on ollut pois tapetilta. Nyt kun alan toipua ja työtkin tuntuvat jo ei-niin-tärkeiltä niin vauvakuume taas ponnahti. Raastavaa miestä kohtaan, tiedän. Suhteemme on kestänyt jo vauva-ajan, joten uskon että kestäisi edelleen. Mutta kun en tiedä haluanko vain siksi kun mies haluaa?! :O
 

Yhteistyössä