Mies kurkussa kiinni

[mies]

Niinkuin joku jo totesikin, niin hyvin paljon voi päätellä siitä millainen mies tulee kotiin. Eikä sinun ajatuksesi ole yhtään sekavia. Hyvin johdonmukaisesti kirjoitat. Minulle on hyvä osoitus sinun vahvuudestasi se, että pystyt kokoamaan itsesi, vaikka tulee erimielisyyksiä. Se saattaa muita ärsyttää, että sinulla on vahva tahto ja selkeä näkemys oikeasta ja väärästä.
Tietysti kannattaa katsoa ja yrittää, mutta raja tulee vastaan. Niinkuin sanoitkin, toinen kiinnikäyminen on hyvä raja. Samoin myös ylimielinen käytös sinua kohtaan tämänkin asian tiimoilta. Vaikka haluan, että kaikki korjaantuisi, niin ero on hyvä vaihtoehto silloin, kun asiat eivät korjaannu. Ja ero voi olla jopa lasten etu. Syytöksistä ei kannata välittää, kurkusta ei oteta kiinni normaalissa parisuhteessa.
Kirjoitin edellä erosta mahdollisuutena, koska ilman miehen nöyrtymistä ei ole mielestäni mieltä jatkaa. Mutta se on vain minun mielipiteeni.

 

[hmm]

Ei kaikki negatiiviset tekemiset ja sanomiset johdu siitä mitä miehen kotona on joskus hänen lapsuudessaan tapahtunut. Mies on aikuinen ja hänen pitää ymmärtää mikä on oikein ja väärin. Voiko vedota omaan kurjaan lapsuuteensa, kun itse tekee vääryyttä toisille. Luulisi hänen ymmärtävän miltä tuntuu, kun on alistettu. Missä on empaattisuus.

On niitä ihmisiä jotka ovat välinpitämättömiä ja tunteettomia. Perusluonne.

 

[käärme]

.........liittyi lapsen pakkosyöttämiseen siten että lapsen kädet kahlitaan.

-Tuohon jo saitkin paljon kommentteja, hyvä niin. Minua on pienenä ns. pakkosyötetty ja siitä jäi kyllä jonkinnäköinen muistijälki ruokaan/syömiseen liittyen. Edelleen olen muistavinani miltä kylmä kaurapuuro maistui.. ja ahdistus.
Tuohon asiaan sinun kannattaa puuttua, olet aivan oikeassa että lasta ei saa kahlita. Sinun miehelläsi on tässä-kin se kasvunpaikka.

Alkuperäiseen viestiisi haluan kertoa myös ajatukseni. Minusta sinun pitää nostaa asia heti ja mahdollisimman nopeasti käsittelyyn, ei odotella ja seurata mitä miehesi sanoo ja sanooko mitään. Ei odotella sitä sopivaa hetkeä tai tuleeko edes sellaista. Sinun fyysistä koskemattomuutta on loukattu, sinun omaa aluettasi. Väkivalta on aina väärin ja sinun täytyy pystyä sanomaan asioita miehellesi ILMAN että pähkäilet mitä tapahtuu.
- Jos sinulla on fiksu mies, hän kyllä tajuaa asiat kun ne hänelle kerrot.

Ilmeisesti miehelläsi on taipumusta ottaa kädet avuksi kun sanat eivät muuten riitä, mikä ei tietenkään ole se paras mahdollinen asetelma. Mutta avainkysymys on, ymmärtääkö hän tämän itse ja haluaako hän lähteä asiaa/ongelmaa/tilannetta purkamaan. Jos haluaa, hyvä.
Jos hän ei kuuntele tai vähättelee koko tapahtumaa, olen pahoillani puolestasi. Ansaitset varmasti parempaa, lapsenne myös.

 

[Tyhjää]

Kiitos edelleen kommenteistanne ja niiden kannustavasta sävystä, sekä hyvistä neuvoistanne. Tänäiltana ei ainakaan vielä ole ollut tilaisuutta rauhassa puhumiseen ja itse alan kohta siirtymään unten maille koska viime yö meni valvomiseksi ja aamulla pitäisi taas jaksaa pirteänä lasten kanssa.

Ei miehenkään olinne mitenkään voitonriemuinen tai juhlava ole kotiin tultuaan ollut, päinvastoin. Ehkäpä kummallakin ennemminkin sellainen junan alle jäänyt olo. Ja mies tietää, että asia on pakko puhua lävitse jossain vaiheessa. Se on hänelle vaikea paikka, koska ei mielellään myöntäisi itse möhlineensä.

Yritän jatkossa ottaa itse käyttöön vähän rakentavamman tyylin, olin eilen niin turhautunut ettei omakaan sanomiseni ollut mitenkään suhdetta eteenpäin vievän laatuinen vaan enemmänkin ärtynyt tuiskahdus. Jos ei toinen tajua lähteä ulos verenpaineen noustessa, voinhan tehdä sen itse. Yleensä kuitenkin olemme pystyneet suht rakentavanhenkiseen keskusteluun kun/jos sitä ei ole tehty heti siinä akuutissa hetkessä. Eli oppimista tässä on itsellänikin joskaan en näe että pelkkä suuni avaaminen olisi riittävä syy fyysisen koskemattomuuteni loukkaamiseen.

 

[Tyhjä]

Menin sittenkin eilen koneen suljettuani miehen viereen ja kysyin mitä hän mietiskelee. Rauhallisissa merkeissä sitten juteltiin, kuitenkin lopulta melko paljon niin päin että minä puhuin omista tuntemuksistani ja siitä miten tilanteen koen.

Tänään olemme jatkaneet puhumista, enemmän dialogina. Tuntui että mies hoksasi nyt itse, että tuon lapsen syöttämisen kanssa voi tehdä niin, että jollei se suju niin laskee lapsen lattialle ja antaa olla mieluummin kun alkaa tehdä asiasta isoa numeroa. Toiveikas merkki siitä, että niitä ajatuksia pystyy korjaamaan. Suhteesta isompaankin lapseen puhuttiin ja oikeastaan sen avulla saatiin purettua paljon parisuhteenkin herkkiä kohtia auki. Eihän ne korjattua tule hetkessä, mutta se on jo paljon että kykenemme itse selkeämmin hahmottamaan ongelmakohtia ja pitämään paremmin silmämme auki. Itselläni on kipupisteenä oma suhtautumiseni uhmaikäiseen esikoiseen ja oikeastaan vasta tämän tilanteen myötä olen selkeämmin oivaltanut miltä hänestä tuntuu äidin hyökkäävyys joissakin tilanteissa joissa ehkä se lapsi tarvitsisi ennemminkin tukea omien tunteidensa käsittelyyn kuin väsyneen äidin vastareaktiota.

Tästä tullaankin yhteen perheemme ongelmaan joka on molemman vanhemman väsymys. Siihen onneksi auttaa jonkin verran aika kunhan yövalvomiset helpottavat. Mies pystyi vasta eilen ääneen puhumaan omasta väsymyksestään, se taitaa olla isompaa kuin olen hahmottanut.

Eli tällä hetkellä mieli on varovaisen toiveikas vaikka tulevaisuudesta en osaa mitään sanoa. Eihän moinen "rajaloukkaus" hetkessä unohdu, se sattuu ja masentaa mieltä kun aiemmin pääosin iloa tuottanut parisuhde kääntyikin satuttamiseksi ja toisen sanavapauden rajoittamiseksi valtakeinoin. En ole varma miten selkeästi mies hahmottaa minkä suuruusluokan asiasta on kysymys, mutta olen pyrkinyt auttamaan tuossa hahmottamisessa Hänellä oli hyvin hölmistyneen oloinen ilme kun sanoin, että onhan suuttumuksessakin eroja, pelkät vihaiset sanat eivät ole ihan niin rajuja suuttumuksen muotoja kuin tavaroiden lennättely (jota hän on pari kertaa tehnyt muutaman kuukauden sisällä) tai käsiksi käyminen. Hän itse piti todella pahana sitä että sanon hänelle joskus vihaisesti jostain asiasta. Lupasin yrittää hillitä sujuvan kieleni paremmin.

Katsotaan nyt mihin tämä tästä etenee. Tällä hetkellä tuntuu että kirves ei tipahtanutkaan täysin kaivoon. Toisaalta omat tunteeni menevät melkoista vuoristorataa ja itkeskelen varsinkin silloin kun on aikaa miettiä asioita. Sen olen vielä uudemman kerran hänelle sanonut erittäin selkeästi, että toista kertaa tällaista ei saa tapahtua mikäli haluaa pitää perheen kasassa tai väittää minua rakastavansa.

Pitäkää peukkuja ja antakaa lisää vinkkejä ja ajatuksia jos sellaisia herää!

 

[Tyhjä]

Muista, että jokaiseen tilanteeseen sopii sanonta, että rakastavan ihmisen neuvoja uskotaan. Pakottamalla asia tuskin etenee? Ei ainakaan tässä vaiheessa.

Tästä kommentista erityisen iso kiitos, se sai minut itseni hoksaamaan ja ajattelemaan paljon. Muissakin asioissa kuin tässä parisuhdeongelmassamme.

 

[Terra]

Olette vaikeassa tilanteessa. Lapset ovat pienia, miehen vanhemmat sekaantuvat perhe-elamaanne, ja mies voi tuntea etta han taiteilee sinun, lapsien ja vanhempiensa valissa ja aina joku on haneen pettynyt. Ja siten pinna palaa rumasti ja han tekee sen anteeksiantamattoman ja lyo.

Auttaisi varmasti jos menisitte perheneuvolaan keskustelemaan perheenne tilanteesta ja saisitte taysin ulkopuolisen ihmisen neuvoja. Jonkun taytyisi kertoa miehellesikin etta tassa iassa on OK sanoa vanhemmilleen ei, oma perhe ajaa aina isan ja aidin edelle (niinhan sita sanotaan jo raamatussakin). Ja sinullekin voi sanoa ei, mutta raivostumatta. Miehesi taytyy oppia uusi rauhanomainen malli reviirinsa puolustamiseen ja oppia pyytamaan mita han haluaa rauhallisesti.

 

[mies]

Muista, että jokaiseen tilanteeseen sopii sanonta, että rakastavan ihmisen neuvoja uskotaan. Pakottamalla asia tuskin etenee? Ei ainakaan tässä vaiheessa.

Tästä kommentista erityisen iso kiitos, se sai minut itseni hoksaamaan ja ajattelemaan paljon. Muissakin asioissa kuin tässä parisuhdeongelmassamme.

OLE HYVÄ

Se sanonta on erityisen arvokas myös murrosikäisen kanssa elävälle. Ja oikeastaan ihan kaikessa sitä voi soveltaa. Bongasin sen eräästä psykologin haastattelusta.

 

[Tia]

Keskustelitte siis tästä lapsen pakkosyöttämisestä jne, mutta oikeastaan tärkein asia tässä on miehen väkivaltainen reagointi yleensä asioihin. Voi sitä hermostua ja suuttua ja sanoa äkäisesti, mutta käsiksi käyminen ja varsinkin kurkkuun kiinni käyminen on paha merkki. Millään väsymyksellä sun muulla ei sitä puolustella. Se on tässä se todellinen ongelma.

Kaikista miehistä ei ole lyömään vaimoaan, ei millään. Toisista miehistä taas siihen on. Mietipä sitä. Siis kuristiko mies sinua kurkusta?

Parasta olla varovainen tällaisen miehen kanssa.

Totta kai hän puolustaa tekoaan jollakin lailla. Keskusteleekin ja "avautuu", koska itsekin tietää ylittäneensä normaalin rajan. Mutta onko hän vilpittömästi tunnustanut sinulle olevansa omastakin mielestään vaarallisella tavalla väkivaltainen, ja haluaako ehdottomasti muuttaa itseään? Siinä tapauksessa hänellä on edessään pitkä tie, onko hän valmis sen tien kulkemaan? Pelkällä päätöksellä "en enää ikinä tee niin, lupaan sen sinulle jne." ei tällaista puolta itsestään saa hävitetyksi. Hyvät päätökset katoavat, kun salama iskee ja tarve vaientaa toinen täydellisesti ja näyttää oma ylivoimansa hyökyy päälle kaikella voimallaan. Tarvitaan terapiaa ja ehdotonta vilpittömyyttä asian edessä. Onko miehestäsi siihen?

En tahdo ahdistaa sinua, mutta ole realisti. Älä anna tällaisen enää yhtään kertaa toistua. En tarkoita tätä syöttämistilannetta, kyllä me jokainen vanhempi teemme hermostuksissamme joskus jotain samantapaista. Puemme lapsen väkipakolla, kun on kiire vaikka lapsi huitoo ja vänkää vastaan. Sieppaamme lapsen kainaloon ja viemme väkisin sisälle hiekkalaatikolta, vaikka lapsi ei tulisi jne.

 

[Tyhjä]

Keskustelitte siis tästä lapsen pakkosyöttämisestä jne, mutta oikeastaan tärkein asia tässä on miehen väkivaltainen reagointi yleensä asioihin. Voi sitä hermostua ja suuttua ja sanoa äkäisesti, mutta käsiksi käyminen ja varsinkin kurkkuun kiinni käyminen on paha merkki. Millään väsymyksellä sun muulla ei sitä puolustella. Se on tässä se todellinen ongelma.

Kaikista miehistä ei ole lyömään vaimoaan, ei millään. Toisista miehistä taas siihen on. Mietipä sitä. Siis kuristiko mies sinua kurkusta?

Parasta olla varovainen tällaisen miehen kanssa.

Totta kai hän puolustaa tekoaan jollakin lailla. Keskusteleekin ja "avautuu", koska itsekin tietää ylittäneensä normaalin rajan. Mutta onko hän vilpittömästi tunnustanut sinulle olevansa omastakin mielestään vaarallisella tavalla väkivaltainen, ja haluaako ehdottomasti muuttaa itseään? Siinä tapauksessa hänellä on edessään pitkä tie, onko hän valmis sen tien kulkemaan? Pelkällä päätöksellä "en enää ikinä tee niin, lupaan sen sinulle jne." ei tällaista puolta itsestään saa hävitetyksi. Hyvät päätökset katoavat, kun salama iskee ja tarve vaientaa toinen täydellisesti ja näyttää oma ylivoimansa hyökyy päälle kaikella voimallaan. Tarvitaan terapiaa ja ehdotonta vilpittömyyttä asian edessä. Onko miehestäsi siihen?

En tahdo ahdistaa sinua, mutta ole realisti. Älä anna tällaisen enää yhtään kertaa toistua. En tarkoita tätä syöttämistilannetta, kyllä me jokainen vanhempi teemme hermostuksissamme joskus jotain samantapaista. Puemme lapsen väkipakolla, kun on kiire vaikka lapsi huitoo ja vänkää vastaan. Sieppaamme lapsen kainaloon ja viemme väkisin sisälle hiekkalaatikolta, vaikka lapsi ei tulisi jne.

Kiitos kirjoituksestasi. Kyllähän minä mietin, ikävää jos se ei kirjoituksestani ole välittynyt.

Syy miksi kirjoitin enemmän tuosta lapsen kohtelusta, johtuu siitä että aiemmissa vastauksissa ollaan oltu siitä eniten huolissaan. Olemme kyllä puhuneet yhtälailla tästä väkivaltaisuudestakin ja siitä miten vakava tilanne on.

Mies ei varsinaisesti kuristamalla kuristanut, sen verran kuitenkin otetta oli että se ihan tuntui. Ei punaisia jälkiä kaulalla tms. Itse koin tilanteen niin että hän halusi olla uhkaava ja saada siten minut vaikenemaan. Se mikä tekee teosta erityisen halpamaisen on se, että hän tietää minun joutuneen murrosikäisenä väkivallan uhalla vaiennetuksi veljeni taholta ja hän tietää asian haavoittavuuden minulle.

Olemme selvittelemässä miten tästä eteenpäin ja minkälaisen avun piiriin hakeudumme.

Sinulla ilmeisesti on enemmänkin kokemusta väkivaltaisuuden työstämisestä? Voitko kertoa lisää? Minkä sinä olet havainnut toimivimmaksi väyläksi? Minkälaisten tapausten kanssa olet ollut tekemisissä?

 

[Tyhjä]

Vielä lisään, että tuolla itse uhkaustilanteella mies ei saanut kaipaamansa(?) vaikutusta aikaan eikä tule saamaan. En pelkää häntä enkä hetkellistä fyysistä satuttamista, se ei minua vaienna. Pelkään vain sitä, että kaikki hyvä mitä on ollut, hajoaa. Se on iso menetys yhtälailla minulle itselleni kuin hänelle ja sen vuoksi haluan yhden kerran yrittää. Ymmärrän kyllä että ulkopuolinen näkee helposti tilanteessa uhan, että niitä yrityskertoja sataisi yllättäen useampia, mutta siitä ei tässä ole kyse.

 

[Tyhjä]

En tarkoita tätä syöttämistilannetta, kyllä me jokainen vanhempi teemme hermostuksissamme joskus jotain samantapaista. Puemme lapsen väkipakolla, kun on kiire vaikka lapsi huitoo ja vänkää vastaan. Sieppaamme lapsen kainaloon ja viemme väkisin sisälle hiekkalaatikolta, vaikka lapsi ei tulisi jne.

Tämä jäi hieman vaivaamaan minua. Eikö sinun mielestäsi ole sävyeroa lähtötilanteessa puolipakolla pukemisessa tai siinä että pitelee lasta aloillaan väkisin vaikka lapsi silminnähden ahdistuu siitä? Minä itse ahdistun jos näen esim. holdingia pyrittävän käyttämään silloin kun se selvästikään ei toimi. Pakkokeinot ymmärrän lähinnä tilanteissa kun esim. lääke on saatava vaikka väkipakolla lapsen suuhun/silmiin/nenään lapsen omaksi parhaaksi. Syömistilanteessa lapsen piteleminen aloillaan lapsen itkiessä ei minusta vie itse asiaa eteenpäin millään tavoin vaan pikemminkin tekee ruokailutilanteista liiallisen valtataistelun ja estää lapselta rauhanomaisen, omaan tahtoon perustuvan oman tarpeen tyydyttämisen. (En tässä puhu lapsista joille syöminen on todellinen ongelma ja joita uhkaa aliravitsemus syömisestä kieltäytymisen vuoksi)

 

[Tia]

Olet ihan oikeassa tuossa väkipakolla syöttämisessä ja kiinni pitämisessä, on niissäkin asioissa sävyeroja, ja miehesi toimi siinäkin tilanteessa mielestäni liian voimakkaasti. Eli mies on luonteeltaan sellainen, että ottaa asiassa kuin asiassa avukseen väkivallan. Käsiksi käyminen ei ole hänelle täysin vieras asia.

Oma kokemukseni asiasta ei ehkä kelpaa sinulle esimerkiksi, sillä minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteminen. Mies kyllä suostui "puhumaan" asiasta, kun huomasi tilanteen sitä vaativan, eli pelkäsi minun lähtevän. Hänen puhumisensa kuitenkin jäi hyvin pinnalliselle tasolle. Lähinnä hän yritti hakea syitä minusta, se oli hänen ainoa tapansa käsitellä asiaa. Todellisuudessa hänellä oli ollut väkivaltaista käyttäytymistä jo ennen kuin tunsimmekaan toisiamme, kuulin jälkeenpäin.

Hän oli kiltin oloinen ja hyvin hauska mies, mutta jollakin lailla kaiken aikaa räjähdysaltis. Hän ei sietänyt huumoria itsestään eikä pientäkään arvostelemista mistään, heti hän jäykistyi ja muuttui omituisen uhmakkaaksi. Minulle hän saattoi sanoa joskus aivan käsittämättömän ilkeästi. Suhteemme ei ollut missään nimessä tasaveroinen, koska minulla ei ollut varaa sanoa hänestä yhtään mitään. Väkivaltaisuus hänessä alkoi juuri tuolla tavalla, kurkkuun kiinni käymisellä. Se pelotti minua, mutta hän ei ollut siitä tietävinäänkään. Jotain vallankäyttöähän se oli. Yhden kerran menetin tajuntani hetkeksi, heräsin lattialta ja mies paiskasi juuri oven kiinni ulos mennessään.

Eromme jälkeen olen paljon miettinyt hänen käyttäytymistään. Olin ollut niin suunnattoman rakastunut häneen, että olisin tehnyt melkein mitä tahansa hänen vuokseen, mutta hän ei ollut siihen samaan valmis minun vuokseni. Kävin erään asiantuntijan luona puhumassa tunnoistani, ja hän juuri sanoi tuon, että tällaisesta käyttäytymisesta ulos kasvaminen vaatii pitkän tien. Ainakin ex-mieheni kohdalla uskon sen, en osaa yhtään kuvitella häntä jonkun terapeutin luona keskustelemassa asioistaan ja vieläpä täysin vilpittömästi ja avoimena. Hän on jatkanut uusissa suhteissaan väkivaltaisuuttaan ja on aika lailla alkoholisoitunut. Olin tuon suhteen jälkeen niin rikki, että eipä minusta hänen auttajakseen ollut, hyvä kun sain itseni kootuksi. Vielä vuoden kuluttua erostamme rintakehääni sattui syvään hengittäessä, koska mies potkaisi siihen ohimennessään. Se oli hänen reaktionsa siihen, kun ehdotin meille ulkopuolista apua.

Toivon teille hyvää elämää, kummallekin. Ei ole oikein, että sinä joudut pidättelemään puheitasi , kyllä kunnon parisuhteessa saa asioista sanoa joskus railakkaastikin. Tunteita pitää voida uskaltaa näyttää. Toista ei saa tietenkään loukata, mutta tiedät varmaan itsekin, että sanomisella ja "sanomisella" on eronsa.

 

[Tyhjä]

Kiitos Tia edelleen vastauksestasi, samoin kaikki muut. On ollut huojentavaa ettei tarvitse jäädä tilanteeseensa yksin. Tosin yhdelle lähiomaiselleni olen asiasta kertonut sen vuoksi että joku olisi tilanteen tasalla jos joudun päätymään avioeroon.

Meille on varattuna yhteinen jutteluaika parin viikon päähän ja siellä katsomme mitä siitä eteenpäin. Mies on selvästi peloissaan asian julkitulon vuoksi mutta on kuitenkin lähdössä apua hakemaan. Olen pari kertaa "yllättänyt" hänet itkemästä joten uskoisin hänen todella tajunneen tilanteen vakavuuden ja sen mitä kaikkea olemme vaarassa menettää ellemme ota vastaan apua.

Nyt vaan toivon sydänjuuriani myöten että meidän kohdallamme apuun turvautumisesta olisi hyötyä eikä tarvitsisi jättää taakseen kaikkea kaunista mitä on ollut.

 

[mies]

Kuulostaapa todella hyvältä käänteeltä, kyllä sinulla on ihan hyvä mies, kaikesta huolimatta. Prosessi on käynnissä, mutta anna teille aikaa. Kaikki eivät selviä edes kesäaikaan siirtymisestä, ja teillä on kysymyksessä tapojen muuttaminen, sitä pitää sisäistää. Mutta on helpottavaa tehdä hyviä ratkaisuja ja nähdä tulevaisuuteen, se antaa voimaa muuttaa tapojaan. Kun vielä ymmärtää, että kiitoksena on hyvä olo, lasten tasapainoinen koti.
Ole varovainen tuomitsemaan miehen vanhemmat, mutta minusta heidän osuus on myös olennainen ja miehen pitäisi nähdä heidät myös erehtyväisinä ihmisinä. Asiat pitäisi pystyä selittämään.

Onnea ja voimia!

 

[Tyhjä]

Kuulostaapa todella hyvältä käänteeltä, kyllä sinulla on ihan hyvä mies, kaikesta huolimatta. Prosessi on käynnissä, mutta anna teille aikaa. Kaikki eivät selviä edes kesäaikaan siirtymisestä, ja teillä on kysymyksessä tapojen muuttaminen, sitä pitää sisäistää. Mutta on helpottavaa tehdä hyviä ratkaisuja ja nähdä tulevaisuuteen, se antaa voimaa muuttaa tapojaan. Kun vielä ymmärtää, että kiitoksena on hyvä olo, lasten tasapainoinen koti.
Ole varovainen tuomitsemaan miehen vanhemmat, mutta minusta heidän osuus on myös olennainen ja miehen pitäisi nähdä heidät myös erehtyväisinä ihmisinä. Asiat pitäisi pystyä selittämään.

Onnea ja voimia!

Kiitos!

En vaan osaa pitää miestäni täysin mätämunana, koska meillä on ollut muutoin toimiva ja hyvä, paljon iloa tuottava suhde ja olen ollut onnellinen. Hän ei ole millään muulla tavoin alistanut minua, ei nöyryyttänyt, ilkkunut tms. Ongelma on ollut vain tuossa kiivaammin esitetyn omaan käytökseen liittyvän kritiikin sietämisessä.

Ja kuten joku jo aiemmin sanoi, siinä on kyllä vastuuni minullakin. On ollut hetkiä jolloin olen liian tulisesti antanut haipakkaa ja mitä nyt olen uudelleen aiheeseen liittyviin kirjoituksiin tutustunut, on myös liiallinen sanallinen meuhkaaminen jonkinlaista perheväkivaltaa. Mikä pahinta, olen muutamaan otteeseen kiivastunut esikoisellekin tavalla mikä ei omastakaan mielestäni ole sopivaa. Eli meitä on tässä parisuhteessa kaksi ihmistä joiden pitää nyt vähän etsiä välineitä suuttumuksen käsittelyyn, hallintaan ja kanavoimiseen. Ihan koko perheen edun vuoksi.

Pitkä tie meillä on edessämme ja joudumme työskentelemään tosissamme, mutta parhaassa tapauksessa se osoittautuu sen arvoiseksi.

 

[Tyhjä]

Ja kuten joku jo aiemmin sanoi, siinä on kyllä vastuuni minullakin. On ollut hetkiä jolloin olen liian tulisesti antanut haipakkaa ja mitä nyt olen uudelleen aiheeseen liittyviin kirjoituksiin tutustunut, on myös liiallinen sanallinen meuhkaaminen jonkinlaista perheväkivaltaa. Mikä pahinta, olen muutamaan otteeseen kiivastunut esikoisellekin tavalla mikä ei omastakaan mielestäni ole sopivaa. Eli meitä on tässä parisuhteessa kaksi ihmistä joiden pitää nyt vähän etsiä välineitä suuttumuksen käsittelyyn, hallintaan ja kanavoimiseen. Ihan koko perheen edun vuoksi.

Lisään tähän vielä selvennykseksi, että itselläni on se ongelma etten aina osaa/tajua puhua vaikeista asioista oikealla tavalla ja rauhallisemmalla hetkellä, etenkin kun mies on herkän oloinen, niin pidätän paljon asioita sisälläni etten olisi se nalkuttava akka. Sitten toisinaan malja vuotaa ylitse eikä se sanomiseni ole enää siinä vaiheessa kaunista. Eli ongelma kyllä taitaa pyöriä melko paljolti parisuhteemme kommunikaatiossa. Meillä otetaan harvoin yhteen, mutta jokainen tällainen kerta on liikaa. Paljon olen etenkin aiemmin käyttänyt sitä menetelmää, että olen puhunut vaikeista asioista enemmän yleisellä tasolla ja ikäänkuin pohdiskellut omia tavoitteitani ääneen ja sitä kautta saanut miehen kanssa hyvän ja henkilöön menemättömän keskustelun aikaiseksi. Se vaan on työläämpi tie ja etenkin itse väsyneenä unohtaa että miehenkin kanssa pitäisi harjoittaa jonkinlaisia ihmissuhdetaitoja, haluaisi sanoa vaan suoraan silloin kun asia on akuutti.

 

[Niksulan perhe]

Hei vielä kommentti, lueskelin sulle tulleita viestejä taasen.

Omalla kohdalla on joskus tapahtunut samantapainen käsiksikäyminen poikaystävän taholta. Silloin en kuitenkaan jäänyt toimettomaksi vaan vaadin häntä ottamaan yhteyttä ammattilaiseen, sillä seurauksella että hän myös kävi muutamaan otteeseen juttelemassa psykologin kanssa. Lisäksi kävimme yhdessä neuvoa saamassa.
NO, lopputulos: Ollaan vielä yhdessä.
Se että loppuiko väkivalta ei ole ihan yksinkertainen asia. Jossakin tilanteessa, tosin äärimmäisen harvoin kuitenkin tuli näitä käsiksikäymisiä, mutta niin harvoin että niiden yli ollaan päästy.
- Jokainen kerta on kuitenkin ollut minunkin mielestäni liikaa, mutta asia ei ole niin yksinkertainen, että jos vielä kerran niin sitten ainakin lähden... Teillä on myös lapset, joten siinä mielessä vielä vaikeampaa. Joku voisi tietenkin ajatella, että juuri siksi sen helppoa pitäisi ollakin.

Minä tunnistan hyvin tuon järkytyksen, joka niin hyvin on luettavissa kirjoituksestasi. Ihan samalta on tuntunut, ikäänkuin olisi pudonnut lätyltä maapallolta. Ei ole mitään, mistä saa kiinni ja kaikki mihin on uskonut tuntuu makaavan sirpaleina maassa. Päälimmäisenä on ihan hirveä epäusko siitä, miten tuo minun mieheni voi tehdä minulle näin, sanoa näin? Missä on se meidän yhteinen rakkaus?
Ainut millä olen voinut selittää miehen käytöstä on omani: Minäkään en ole ollut syytön ja pirullisen argumentoinnin hallitsen kyllä. Ja siitäkin huolimatta minusta pitää voida sanoa asioita, vaikka vihaisenakin. Pitää olla mahdollista sanoa asioita ilman että joutuu olemaan varuillaan, suuttuuko toinen vai ei.
Hyvä kuitenkin että olette päättäneet yhdessä lähteä asiaa purkamaan, se on erinomainen alku ja toivon sydämestäni myös hyvää jatkoa teille molemmille.

 

[Esikko]

Tässä taas näkee sen, kuinka monilla naisilla on taipumus selitellä miehen käytöstä ja ottaa syytä omille niskoilleen. Karu totuus kuitenkin on, että ärsytitpä miestä tai et, missään tapauksessa käsiksi ei saa käydä. Musta on just niin tyhmää tuo että, minussa on syytä ja minä se ärsytin ja argumentoin pirullisesti. Joo joo. Se on muuten vaarallinen kuoppa tuo. Moni nainen siihen putoo.

Kun tuo nimimerkki Niksulan perhekin kirjoittaa, että minäkään en ole syytön, niin tarkoittaako se, että hän siis kävi käsiksi ensin?

Älkää menkö tuohon ansaan, että alatte kiltteinä tyttöinä hakea syitä itsestänne ja selitellä miehen TÄYSIN OMAEHTOISTA käytöstä omilla tekemisillänne tai sanomisillanne. Ruumiillinen väkivalta on oikeutettua vain itsepuolustustarkoituksessa. Tätä omaa syytänne saatte kyllä sitten kaivella lopun ikänne, kun sille tielle lähdette, sillähän te oikein tarjoatte miehelle selityksen, kun seuraavan kerran tulee turpiin.

Joo, toivon minäkin hyvää, mutta pahaa pelkään. Onnea kuitenkin.

 

[Tyhjä]

Tässä taas näkee sen, kuinka monilla naisilla on taipumus selitellä miehen käytöstä ja ottaa syytä omille niskoilleen. Karu totuus kuitenkin on, että ärsytitpä miestä tai et, missään tapauksessa käsiksi ei saa käydä. Musta on just niin tyhmää tuo että, minussa on syytä ja minä se ärsytin ja argumentoin pirullisesti. Joo joo. Se on muuten vaarallinen kuoppa tuo. Moni nainen siihen putoo.

Kun tuo nimimerkki Niksulan perhekin kirjoittaa, että minäkään en ole syytön, niin tarkoittaako se, että hän siis kävi käsiksi ensin?

Älkää menkö tuohon ansaan, että alatte kiltteinä tyttöinä hakea syitä itsestänne ja selitellä miehen TÄYSIN OMAEHTOISTA käytöstä omilla tekemisillänne tai sanomisillanne. Ruumiillinen väkivalta on oikeutettua vain itsepuolustustarkoituksessa. Tätä omaa syytänne saatte kyllä sitten kaivella lopun ikänne, kun sille tielle lähdette, sillähän te oikein tarjoatte miehelle selityksen, kun seuraavan kerran tulee turpiin.

Joo, toivon minäkin hyvää, mutta pahaa pelkään. Onnea kuitenkin.

Kiitos optimistisuudestasi

Vaikken jokaisessa viestissäni sitä mainitsekaan, niin eiköhän sen rivien välistä pysty halutessaan lukemaan jo avun hakemisestakin, että minä en suostu pitämään itseäni syyllisenä kiinnikäymiseen. Mikään ei tee sitä oikeutetuksi enkä missään nimessä anna mieheni luulla niin. Mutta minä tiedän että ihmissuhteet ja kommunikointi ovat kaksisuuntaisia, niihin tarvitaan molempia osapuolia ja minulla on myös velvollisuus katsoa itsekin peiliin ongelmatilanteissa. Jollet jo ole tajunnut niin kirjoitan sen tähän selkokielellä: toinen kiinnikäyminen on piste avioliitollemme. Toivottavasti se menee sinulle tästä jakeluun ettet osoita olevasi yhtä yksinkertainen kuin kuvittelet minun tai mieheni olevan.

 

[Esikko]

En ole sen paremmin optimisti kuin pessimistikään, ennemmin realisti. Annan ilmaisen neuvon: Tehkää valmis toimintasuunnitelma sen varalle että kiinni käyminen toistuu. Siihen tarvitaan yleensä jotain kolmatta osapuolta, vanhempia tai ystävää tai sukulaista. Tarkottaa siis, että jollekin pitää tästä kertoa muullekin kuin ellipalstalaisille.

Yleensä naiset jää tällaseen suhteeseen juuri sen takia ettei ole mitään paikkaa mihin mennä, juuri sillä hetkellä. Ja mies ehtii manipuloida, itkee ja katuu ja vannoo jne. Siinä on se loukku. Toivotan onnea.

 

[Tyhjä]

Kiitos, Esikko!

Minulle läheinen ihminen tietää asiasta. Minulla tosiaan on jonkin verran tietoa perheväkivallasta ja tiedän erilaisten "väkivaltatyyppien" patologiasta jotain. Tietenkin silti silloin kun itse on tilanteessa "sisällä", haluaa asiasta puhua jossain ja saada myös rakennusaineita omaan ajatteluun.

Vaikutat olettavan asioita herkästi tietyn kaavan mukaan tarkistamatta miten asian laita on. Se antaa ylimielisen vaikutelman ja saa helposti ärtymään tekstistäsi vaikka tarkoituksesi on varmasti hyvä.

 

[Esikko]

Heippa! Tarkoitukseni on hyvä, mutta kaunopuheisuus on turhaa. Kirjoiti, että oletan asioita tietyn kaavan mukaan tarkistamatta asian laitaa, mutta nämä jutut menee yleensä tietyn kaavan mukaan. Tapahtuu tällanen kiinnikäyminen, ja sen jälkeen mies on kuin maansa myynyt, ei puhu ei pukahda, oottaa naisen siirtoa. Miksi?

Niin teilläkin kirjoituksesi mukaan kävi. Olette nyt menossa jonnekin perheneuvontaan tms. juttelemaan asiasta. Toivon todella, että se joka laittoi asian liikkeelle, siis ehdotti sitä ja tilasi ajan, oli miehesi. Epäilen vahvasti, ettei ollut, mutta toivon niin. Yleensä aina näissä jutuissa nainen on se, joka toimii, vaikka niin ei pitäisi olla. Miehellähän se ongelma on, eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä parisuhteen kanssa. Mies olisi väkivaltainen, vaikka eläisi yksin. Ongelma on siellä miehen päässä, ja sitä pitäisi miehen itsensä alkaa hoitaa.

 

[mies]

Olette molemmat fiksuja naisia, esikko ja tyhjä.

 

[Tyhjä]

Oli miten oli, en ole sinut itseni kanssa ellen yritä ensin. Vastuu lapsista on kuitenkin hyvin vahvana mielessäni enkä aio jäädä tuleen makaamaan mikäli homma miehen kanssa alkaa näyttää toivottomalle.

Muiden toivomiset tai toivomatta jättämiset eivät ole meidän tuomiomme ja jokainen tarina ei noudata samaa kaavaa. Minulle riittää että itselläni on sävelet selvät miten asian kanssa toimin minkäkin vaihtoehdon suhteen ja olen harkintani tehnyt oman etiikkani, omatuntoni ja järkeilyni pohjalta.