Mies tuhoaa itsetuntoni - MIKÄ NEUVOKSI?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja auttakaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kiitos linkistä! Se sai minut taas itkuiseksi, mutta aika tutulta kuulosti.

Minusta on tosiaan tullut äkäinen ja kiukkuinen, vaikka olen aina ollut perusluonteeltani aurinkoinen ja hyväntuulinen. Nyt saatan yhtäkkiä räjähtää mitättömästä asiasta ja kadun reaktiotani saman tien.

En kuitenkaan haluaisi ajatella, että tilanne on tämä, sillä jos saisin tilanteen korjattua miehen kanssa, uskon, että meillä voi olla upea tulevaisuus.
Mutta kun kyse ei ole tilanteesta, vaan miehen luonteesta, jota ei pysty muuttamaan. Aivan sama miten toimit. Mitä kauemmin olet suhteessa, niin sitä enemmän pilalle menet.
 
  • Tykkää
Reactions: mamacita_
Olin ennen itsevarma ja sinut itseni kanssa (vaikken ole mallin mittainen enkä superkurvikas). Tapasin nyk. poikaystäväni hieman yli 3 vuotta sitten ja viimeisen vuoden aikana meillä on ollut tosi paljon kinastelua, piikittelyä ja pikkuriitoja - JOTKA MIEHEN MUKAAN JOHTUVAT MINUN HEIKOSTA ITSETUNNOSTANI.

Alkusuhteessamme miehellä oli toinen säätö päällä ja minulle on sieltä jäänyt hieman huono maku suuhun, toisin sanoen en luota häneen täysin ja tunsin jo silloin itseni riittämättömäksi.

Olen laittautuja eli tykkään olla siisti ja huoliteltu, en siis kuitenkaan ole ylimeikattu suttura, vaan kadulla ihan tavallisen sievän näköinen. Mies valittaa minulle, kun meikkaan tai laitan hiuksiani. Hän huomauttelee kemikaaleista tai sitten muuten vain "moisesta turhuudesta". En tee laittautumisestani mitään numeroa.

Miehelle on tullut tapa YHTÄKKIÄ haukkua ulkonäköäni. Hän kehottaa minua menemään kauneusleikkauksiin / muihin hoitoihin, jotka korjaisivat milloin minkäkin seikan ulkonäöstäni. Nämä eivät ole asioita, joista olen itse ollut huolissani ulkonäössäni. Pahoitan tästä mieleni ja sanon miehelle, että hän loukkasi minua. Tähän mies toteaa, että "Sää oot niin pinnallinen, sanon sulle tommosta just siksi, että tajuaisit sen itsekin".

Musta tuntuu, että mun itsetunto on repeytynyt rikki! Sama toistui tänä aamuna enkä voinut lähteä töihin, vaan tulin mieheltä salaa siskolleni päiväksi. En tiedä miten jaksan, auttakaa :(

Valittaa meikkaamisesta mutta kehottaa kauneusleikkaukseen??:D:D
 
http://www.image.fi/artikkelit/aivan-tavallinen-perhe#.TujidsDz5rP.facebook

En usko, että tilanne menisi tähän, mutta jälleen: ymmärrän mitä haet :/ Tekstistä kuulostavat tutuilta seuraavat seikat:
Sitten, pikkuhiljaa, mies alkaa nakertaa naisen itsetuntoa. Hän nimittelee naista, vähättelee tämän tekemisiä ja haukkuu tätä milloin mistäkin.

-ärsyyntyy sukujuhlista ja ystävistä, ei hyväksy harrastuksiani (lisäksi kaikki pitäisi tehdä yhdessä ja mies syyttää minua siitä, ettei liiku, koska en halua esim. käydä punttisalissa hänen kanssaan)

-raha-asiat: asumme miehen vuokra-asunnossa, jossa käytännössä kaikki kalusteet ovat hänen, maksan tietysti puolet vuokrasta ja muista kuluista (minä olen opiskelija ja väliaikaisesti töissä, mies vakituisessa työsuhteessa). Riidan tullen saan hädin tuskin seisoa lattialla, sillä "mies on maksanut sohvasta enkä saa istua siihen siksi". Mies on antanut minulle lahjaksi paljon koruja ja muita arvokkaampia asioita kuten esim. puhelimen. Riidan hetkellä hän vaatii ne kaikki takaisin ja on sanonut, että erotessamme ottaisi kaikki antamansa lahjat takaisin

- en haluaisi puhua, että on fyysistä väkivaltaa, sillä sitä on NIIN NIIN NIIN harvoin, mutta muutaman kerran mies on potkaissut minua polvellaan mahaan ym. pientä. Olen kyllä yleensä antanut sitten jossain määrin takaisikin... Lisäksi mies on uhannut satuttaa koiraani ja on kerran jo roikottanut sitä niin, että pelkäsin hänen katkaisevan sen niskat. Tapauksen jälkeen vein koirani äidilleni.
 
Haluan korostaa, että kaiken tämän "ulkopuolella" mies on TODELLA HELLÄ, KYPSÄ JA HUOMIOONOTTAVA. Hän on kohtelias ja käyttäytyy herrasmiesmäisesti ja ihailen hänen karismaansa. Silloin, kun kaikki on hyvin, olemme parhaat ystävät ja kuin paita ja peppu.
 
[QUOTE="vieras";25258016]Jos et oikeasti tajua nyt, niin :(.[/QUOTE]

Äh. Kuten tuossa artikkelissakin todettiin "haluan eroon henkisestä väkivallasta, en miehestä". Tuleeko onnistumaan ja miten voisin purkaa tilanteen niin, ettei mies hermostuisi? :/
 
Haluan korostaa, että kaiken tämän "ulkopuolella" mies on TODELLA HELLÄ, KYPSÄ JA HUOMIOONOTTAVA. Hän on kohtelias ja käyttäytyy herrasmiesmäisesti ja ihailen hänen karismaansa. Silloin, kun kaikki on hyvin, olemme parhaat ystävät ja kuin paita ja peppu.
No näinhän narsistit ovat, että saavat pidettyä sen toisen. Ja se karisma on ihan pinnallista. Yleensä ympäröivät itsensä itseään "huonommilla" ihmisillä, esim. tyhmemmillä ja sinisilmäisillä, että saavat ylläpidettyä tätä illuusiota.
 
Voi itku! Tavallaan kai kerroitte mulle sen, mitä halusinkin kuulla, mutta se ei silti ole mitä haluan :/ Pahimmalta ajatukselta tuntuu se, että näkisin/kuulisin kuinka mies on jonkun toisen naisen kanssa minusta erottuaan. Nykyisellä itsetunnollani en kestäisi sitä lainkaan. Sitä paitsi koko lähipiirini on jo tottunut siihen, että seurustelemme. Ensitapaamistamme luonnehditaan elokuvakohtaukseksi ja kaikki hehkuttavat sitä, kuinka ihania olemme yhdessä. Ehkä olen vain kiittämätön enkä tajua omaa onneani... Tiedän monen parin (ja parittoman) olevan meille kateellisia. Mies kohauttaisi vain olkiaan jos ilmoittaisin jättäväni hänet... Tai sitten viskoisi minut ulos ovesta, äh.
 
Voi itku! Tavallaan kai kerroitte mulle sen, mitä halusinkin kuulla, mutta se ei silti ole mitä haluan :/ Pahimmalta ajatukselta tuntuu se, että näkisin/kuulisin kuinka mies on jonkun toisen naisen kanssa minusta erottuaan. Nykyisellä itsetunnollani en kestäisi sitä lainkaan. Sitä paitsi koko lähipiirini on jo tottunut siihen, että seurustelemme. Ensitapaamistamme luonnehditaan elokuvakohtaukseksi ja kaikki hehkuttavat sitä, kuinka ihania olemme yhdessä. Ehkä olen vain kiittämätön enkä tajua omaa onneani... Tiedän monen parin (ja parittoman) olevan meille kateellisia. Mies kohauttaisi vain olkiaan jos ilmoittaisin jättäväni hänet... Tai sitten viskoisi minut ulos ovesta, äh.

Veikkaan että kukaan ei olis kateellinen jos tietäis totuuden teidän suhteesta.
Ja itsetunto tuskin paranee ennen kun olet päässy tosta miehestä eroon.
 
Tuossa viimeisessä lauseessa piilii jutun ydin...
"mies kohauttaisi vaan olkiaan jos ilmoittaisin jättäväni hänet tai viskoisi ulos..."

Tätäkö sä kutsut/ luulet rakkaudeksi??!!
 
Veikkaan että kukaan ei olis kateellinen jos tietäis totuuden teidän suhteesta.
Ja itsetunto tuskin paranee ennen kun olet päässy tosta miehestä eroon.

Totta puhut :(

Mulla on kuitenkin jokin "yhteiskunnan" tai muu ympäristön paine pysyä tässä suhteessa, en oikein osaa selittää sitä. En halua rasittaa lähimmäisiäni heittäytymällä säälittäväksi uhriksi, jos jätän miehen ja luovun parisuhteesta. Tiedän, että uppoutuisin epätoivoon ja minusta tulisi kauhea ja alakuloinen... Useat hyvät ystäväni eivät ole edes tunteneet minua sinkkuna. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Hangottelenko jotenkin vastaan? :S Tuntuu siltä, että kiellän jotain ja toisaalta siltä, että alleviivaan liikaa miehen huonoja puolia.
 
Totta puhut :(

Mulla on kuitenkin jokin "yhteiskunnan" tai muu ympäristön paine pysyä tässä suhteessa, en oikein osaa selittää sitä. En halua rasittaa lähimmäisiäni heittäytymällä säälittäväksi uhriksi, jos jätän miehen ja luovun parisuhteesta. Tiedän, että uppoutuisin epätoivoon ja minusta tulisi kauhea ja alakuloinen... Useat hyvät ystäväni eivät ole edes tunteneet minua sinkkuna. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Hangottelenko jotenkin vastaan? :S Tuntuu siltä, että kiellän jotain ja toisaalta siltä, että alleviivaan liikaa miehen huonoja puolia.

Muutos on aina iso juttu elämässä, liittyipä se sitten suhteisiin, työpaikkoihin tai muuhun. Funtsi mitä mahtavaa saatat menettää jäämällä jumiin tuohon.
 
Voi itku! Tavallaan kai kerroitte mulle sen, mitä halusinkin kuulla, mutta se ei silti ole mitä haluan :/ Pahimmalta ajatukselta tuntuu se, että näkisin/kuulisin kuinka mies on jonkun toisen naisen kanssa minusta erottuaan. Nykyisellä itsetunnollani en kestäisi sitä lainkaan. Sitä paitsi koko lähipiirini on jo tottunut siihen, että seurustelemme. Ensitapaamistamme luonnehditaan elokuvakohtaukseksi ja kaikki hehkuttavat sitä, kuinka ihania olemme yhdessä. Ehkä olen vain kiittämätön enkä tajua omaa onneani... Tiedän monen parin (ja parittoman) olevan meille kateellisia. Mies kohauttaisi vain olkiaan jos ilmoittaisin jättäväni hänet... Tai sitten viskoisi minut ulos ovesta, äh.
Narsistit haluavat ruokkia kiiltokuvamaisia tarinoita, mutta ne ovat vain tarinoita. Ei satuihin ja muiden perusteettomaan kannata elämää perustaa. Kun mies alkaa seurustelemaan jonkun toisen kanssa, niin sitä naista kuuluu sääliä. Alkuhuuman mentyä kohtelee tätäkin kuin nyt sinua tai jopa pahemmin, jos vaan antaa siihen mahdollisuuden.
 
Tuossa viimeisessä lauseessa piilii jutun ydin...
"mies kohauttaisi vaan olkiaan jos ilmoittaisin jättäväni hänet tai viskoisi ulos..."

Tätäkö sä kutsut/ luulet rakkaudeksi??!!

Huh, kun jaksan puolustella :D

Niin, mieheni ei omien sanojensa mukaan ole "vanhojen perään surkutteleva" ja olisi kuulemma päinvastoin ikionnellinen jos pääsisi viettämään sinkkuelämää. Tämä siis silloin, kun on äksy-vaihe. Muulloin hän sanoo, että haluaa olla ikuisesti yhdessä ja rakastaa yhteiseloamme.

En siis usko, että mies lainkaan estelisi minua, jos haluaisin lopettaa suhteen. Korkeintaan hän tekisi siitä "erorituaalin" eli ottaisi tosiaan itselleen ne lahjoittamansa tavarat tai muutoin pakottaisi minut jättämään tavaroitani luokseen.
 
Totta puhut :(

Mulla on kuitenkin jokin "yhteiskunnan" tai muu ympäristön paine pysyä tässä suhteessa, en oikein osaa selittää sitä. En halua rasittaa lähimmäisiäni heittäytymällä säälittäväksi uhriksi, jos jätän miehen ja luovun parisuhteesta. Tiedän, että uppoutuisin epätoivoon ja minusta tulisi kauhea ja alakuloinen... Useat hyvät ystäväni eivät ole edes tunteneet minua sinkkuna. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Hangottelenko jotenkin vastaan? :S Tuntuu siltä, että kiellän jotain ja toisaalta siltä, että alleviivaan liikaa miehen huonoja puolia.
No sinä olet jo säälittävä, niin mitä väliä sillä on vaikka se olisikin julkista. Siinä vaiheessa läheisten on raskaampi tukea sinua, kun olet mielenterveyspotilas, jolla on elämä mennyt pilalle.

Pitää hakeutua terapiaan, jos olet niin pahasti suhteesta riippuvainen, että sinulle kelpaa kuka tahansa.
 
[QUOTE="vieras";25258201]Narsistit haluavat ruokkia kiiltokuvamaisia tarinoita, mutta ne ovat vain tarinoita. Ei satuihin ja muiden perusteettomaan kannata elämää perustaa. Kun mies alkaa seurustelemaan jonkun toisen kanssa, niin sitä naista kuuluu sääliä. Alkuhuuman mentyä kohtelee tätäkin kuin nyt sinua tai jopa pahemmin, jos vaan antaa siihen mahdollisuuden.[/QUOTE]
Siis perusteettomaan ihailuun.
 
[QUOTE="vieras";25258201]Narsistit haluavat ruokkia kiiltokuvamaisia tarinoita, mutta ne ovat vain tarinoita. Ei satuihin ja muiden perusteettomaan kannata elämää perustaa. Kun mies alkaa seurustelemaan jonkun toisen kanssa, niin sitä naista kuuluu sääliä. Alkuhuuman mentyä kohtelee tätäkin kuin nyt sinua tai jopa pahemmin, jos vaan antaa siihen mahdollisuuden.[/QUOTE]

Vaikka tiedän, ettei tämä seuraava ole totta, tältä minusta tuntuu: Jos olisin parempi, kauniimpi (pidempi, muodokkaampi, luonnostaan upea jne), hauskempi, kärsivällisempi ja hauskempi, niin MIESKIN VOISI OLLA MUKAVA JA KILTTI MINUA KOHTAAN. Jos hänen kohdalleen vain sattuu minun heikkouteni täyttävä nainen, olisi hän täydellinen eikä mies kohtelisi häntä samalla tavalla.
 

Yhteistyössä