U
"uupunut"
Vieras
Mies uuvuuttaa minut ihan täydellisesti, sekä henkisesti että fyysisesti.
Meillä on kaksi lasta, 1v11kk ja 4v9kk.
Mies ei osallistu juuri mihinkään, perheen muodostaa minä ja lapset ja mies on sellainen "lisäke", pääasiassa turha (jopa rasittava) sellainen.
Mies käy työssä, niin kuin minäkin. Lapset ovat päivähoidossa.
Minä kuskaan lapset hoitoon ja pois. Miehellä on harrastuksensa (liikunta ym. kavereiden tapaamiset jne) lähes entiseen tapaan eli aikaa ennen lapsia.
Minulla taas ei ole enää juuri mitään muuta kuin perheen arjen pyörittäminen ja lasten sekä kodin hoito.
Olen erittäin onnellinen kodistani ja lapsistani, mutta parisuhteen ja yhdessäolon koen erittäin rasittavana. Mies suhtautuu kaikkeen erittäin negatiivisesti ja lähtökohtana kaikkeen on peruspessimismi. Mitään ei voi toteuttaa, koska on aina sitä sun tätä estettä ja vaikka mitä.
Mies on pedantti ja ne asiat mitä hän tekee, hän tekeekin nysväämällä niitä yli kaksinkertaisen ajan mitä normaalimieheltä menisi tehdä samat asiat. Jos kaikki ei mene ihan heti "just eikä melkein" niin mies saa kauheat raivarit ja taantuu 4-vuotiaan tasolle kiukuttelussaan (huutaa, kiroaa, paiskoo tavaroita ja esiintyy yleis-aggressiivisesti).
Eniten minua risoo tuo negatiivinen puoli. Aina mies jaksaa marista ja narista sekä huomauttaa ilkeähkösti asioista. Tekevälle sattuu joo, minä kun lähes kaiken hoidan niin minä saan myös kuulla väärin tehdyistä tai huonosti tehdyistä asioista, tekemättömistä asioista (niistä voi valittaa sen sijaan että tarttuisi toimeen ja tekisi itse tai auttaisi minua).
Juuri muutama päivä sitten mies syytti minua etten hoida asioita - silti hoidan varmaan noin 80% talouden, lasten ja yhteisistä käytännön asioista.
Raivotessaan mies pelästyttää lapset ja kiukuttelee erittäin usein myös heille, kasvatus on hänen taholtaan lähes pelkästään kieltoja ja nuhteita.
Kaiken pitää säilyä "koskemattomana", kauheat kilarit jos autoon tulee pieni lika (joka putsattavissa) tai jotain vastaavaa tulee. En anna lasten tahallaan söhliä ja sotkea paikkoja, mutta otan myös huomioon että pienten lasten ollessa mukana kuvioissa niin ei kaikki voi olla viimoisen päälle steriiliä ja huutavan puhdasta, tai en jaksa joka välissä niuhottaa ja hinkata ja hieroa, tai poistaa kenkiä lapsilta autossa jne. mitä mies usein vaatii tehtäväksi (helppo sanoa kun ei niitä itse juuri kuskaa).
Olen ollut yhteydessä kaupungin perheneuvolaan, jossa kuukausien jonot ja kehotus ottaa yhteyttä seurakunnan perheasiain neuvottelukeskukseen, sielläkin syksyyn asti jonoa ja kummaltakin taholta sai sellaisen käsityksen etteivät oikein haluaisi asiakkaaksi, jotenkin edelleenohjaava suhtautuminen kummassakin paikassa (kertaalleen soitin sosiaalipäivystykseenkin pyhäiltana kun mies raivosi ja kiroili kotona lasten kuullen eikä lopettanut tai suostunut menemään ulos jäähdyttelemään pyynnöstäni huolimatta - sieltä kehoittivat olemaan yhteydessä perheneuvolaan mutta kuten sanottu, heikolla tuloksella).
Ero olisi helpotus, toisaalta ei koska joutuisimme muuttamaan ihanasta (sekä minun että lasten kannalta) ympäristöstä pois vuokralle ja myymään oman ihanan kodin ja myös eron aiheuttama lasten tapaamisoikeus isän kanssa huolestuttaa, koska kun ei nytkään hoida lapsiaan kokonaista päivää edes niin miten ihmeessä hoitaisi sitten kun olisi velvollisuus pitää lapsia sovitusti? Ja kiukkuraivon iskiessä olisivat lapset oman onnensa nojassa epätasapainoisen aikuisen kanssa... En vaan haluaisi että lapset joutuisivat sellaisia kauheuksia kokemaan.
Että mikä avuksi, kun mistään ei apua tunnu saavan ja erokin huolettaa, yllä mainittujen seikkojen takia....??
Mies ei juuri suostu puhumaan asioista, pyytelee joskus anteeksi omia mokiaan mutta toistaa ne sitten kuitenkin ihan samalla tavalla uudelleen eikä osoita pätkääkään kiinnostusta muuttamaan omaa käytöstään.
Ja lopuksi, tähän on turha kommentoida että mitäs olet lapsia tuollaisen kanssa tehnyt - tiedostan asian ja aina on helppo jälkiviisailla kun on faktat käsissä...
Meillä on kaksi lasta, 1v11kk ja 4v9kk.
Mies ei osallistu juuri mihinkään, perheen muodostaa minä ja lapset ja mies on sellainen "lisäke", pääasiassa turha (jopa rasittava) sellainen.
Mies käy työssä, niin kuin minäkin. Lapset ovat päivähoidossa.
Minä kuskaan lapset hoitoon ja pois. Miehellä on harrastuksensa (liikunta ym. kavereiden tapaamiset jne) lähes entiseen tapaan eli aikaa ennen lapsia.
Minulla taas ei ole enää juuri mitään muuta kuin perheen arjen pyörittäminen ja lasten sekä kodin hoito.
Olen erittäin onnellinen kodistani ja lapsistani, mutta parisuhteen ja yhdessäolon koen erittäin rasittavana. Mies suhtautuu kaikkeen erittäin negatiivisesti ja lähtökohtana kaikkeen on peruspessimismi. Mitään ei voi toteuttaa, koska on aina sitä sun tätä estettä ja vaikka mitä.
Mies on pedantti ja ne asiat mitä hän tekee, hän tekeekin nysväämällä niitä yli kaksinkertaisen ajan mitä normaalimieheltä menisi tehdä samat asiat. Jos kaikki ei mene ihan heti "just eikä melkein" niin mies saa kauheat raivarit ja taantuu 4-vuotiaan tasolle kiukuttelussaan (huutaa, kiroaa, paiskoo tavaroita ja esiintyy yleis-aggressiivisesti).
Eniten minua risoo tuo negatiivinen puoli. Aina mies jaksaa marista ja narista sekä huomauttaa ilkeähkösti asioista. Tekevälle sattuu joo, minä kun lähes kaiken hoidan niin minä saan myös kuulla väärin tehdyistä tai huonosti tehdyistä asioista, tekemättömistä asioista (niistä voi valittaa sen sijaan että tarttuisi toimeen ja tekisi itse tai auttaisi minua).
Juuri muutama päivä sitten mies syytti minua etten hoida asioita - silti hoidan varmaan noin 80% talouden, lasten ja yhteisistä käytännön asioista.
Raivotessaan mies pelästyttää lapset ja kiukuttelee erittäin usein myös heille, kasvatus on hänen taholtaan lähes pelkästään kieltoja ja nuhteita.
Kaiken pitää säilyä "koskemattomana", kauheat kilarit jos autoon tulee pieni lika (joka putsattavissa) tai jotain vastaavaa tulee. En anna lasten tahallaan söhliä ja sotkea paikkoja, mutta otan myös huomioon että pienten lasten ollessa mukana kuvioissa niin ei kaikki voi olla viimoisen päälle steriiliä ja huutavan puhdasta, tai en jaksa joka välissä niuhottaa ja hinkata ja hieroa, tai poistaa kenkiä lapsilta autossa jne. mitä mies usein vaatii tehtäväksi (helppo sanoa kun ei niitä itse juuri kuskaa).
Olen ollut yhteydessä kaupungin perheneuvolaan, jossa kuukausien jonot ja kehotus ottaa yhteyttä seurakunnan perheasiain neuvottelukeskukseen, sielläkin syksyyn asti jonoa ja kummaltakin taholta sai sellaisen käsityksen etteivät oikein haluaisi asiakkaaksi, jotenkin edelleenohjaava suhtautuminen kummassakin paikassa (kertaalleen soitin sosiaalipäivystykseenkin pyhäiltana kun mies raivosi ja kiroili kotona lasten kuullen eikä lopettanut tai suostunut menemään ulos jäähdyttelemään pyynnöstäni huolimatta - sieltä kehoittivat olemaan yhteydessä perheneuvolaan mutta kuten sanottu, heikolla tuloksella).
Ero olisi helpotus, toisaalta ei koska joutuisimme muuttamaan ihanasta (sekä minun että lasten kannalta) ympäristöstä pois vuokralle ja myymään oman ihanan kodin ja myös eron aiheuttama lasten tapaamisoikeus isän kanssa huolestuttaa, koska kun ei nytkään hoida lapsiaan kokonaista päivää edes niin miten ihmeessä hoitaisi sitten kun olisi velvollisuus pitää lapsia sovitusti? Ja kiukkuraivon iskiessä olisivat lapset oman onnensa nojassa epätasapainoisen aikuisen kanssa... En vaan haluaisi että lapset joutuisivat sellaisia kauheuksia kokemaan.
Että mikä avuksi, kun mistään ei apua tunnu saavan ja erokin huolettaa, yllä mainittujen seikkojen takia....??
Mies ei juuri suostu puhumaan asioista, pyytelee joskus anteeksi omia mokiaan mutta toistaa ne sitten kuitenkin ihan samalla tavalla uudelleen eikä osoita pätkääkään kiinnostusta muuttamaan omaa käytöstään.
Ja lopuksi, tähän on turha kommentoida että mitäs olet lapsia tuollaisen kanssa tehnyt - tiedostan asian ja aina on helppo jälkiviisailla kun on faktat käsissä...
