Mies vie kaikki mun voimat ("energiasyöppö")

["aloittaja"]

Kait se on vaan tajuttava että minun on luovuttava elämäni läpi kulkeneesta harrastuksestani ja luovuttaa tämä kaikki muu unelma mikä minulla on toteutunut.
Olen kodistani ja asuinpaikastani tällä hetkellä niin onnellinen, että jotenkin olen aavistanut ettei se voisi olla pysyvää.
Olemme siis vuoden nyt asuneet ok-talossa ihanalla maaseudulla, ihanat naapurit ja lapsilla tilaa leikkiä. Minä olen laittanut unelmissani olleen puutarhan alulle, istuttanut aina haaveissani olleet kirsikkapuut sekä katsonut elämänharrastukseni tuloksen, kasvattamani hevosten laiduntavan omalla laitumellani.
Olen seuraillut harvinaisempiin lintuihin kuuluvan lintupariskunnan pesänrakennusta ja hautomista taloni ikkunasta, pian siellä on luultavasti pientä vilskettä poikasten kuoriuduttua... Mä NAUTIN mun kodista ja lapsista, mutta mies on se musta pilvi kaiken yllä.

Tämä on mistä minun täytyisi nyt luopua. Unelma, joka ei voi toteutua. Tai toteutui hetkeksi.
Miten mä pystyn..? Haaveilen joka päivä ihmeestä, lottovoitosta tai jostain keinosta jolla saisin ostettua miehen tästä pois. Hän ei selvästikään nauti siitä mitä hänellä on, vaan makaa ennemmin sisällä telkkaria katsomassa kuin nauttii uskomattomasta luonnosta ja sen antimista.

 

[jus]

[QUOTE="aloittaja";26447533]Kiitos vastauksestasi.
Lainaa on jo nyt yllin kyllin, sen verran että siitä kahdella maksajalla selvitään ihan ok mutta yksin tuota makseleminen on lähes toivotonta, ja sitten vielä pitäisi mies maksaa pois tästä jo maksetusta osasta... se on aika mahdoton yhtälö, olen yrittänyt laskeskella mutta ei hyvältä näytä.
Etenkin kun mies on viimeisen päälle niuho ja satavarmasti haluaa jokaikisen maksamansa sentin heti. Tuskinpa lasten etu häntä hetkauttaa suuntaan eikä toiseen, ikävä kyllä...
Surullisinta on juuri se etten saa häneltä mitään tukea vaan olo on sellainen että olen ihan varma että onnettomuuden sattuessa hän pelastaisi ensisijaisesti itsensä, vaikka muut pinnan alle vetämällä...[/QUOTE]

no en haluaisi tuollaisen ihmisen kanssa olla loppuelämään. en.

 

[just]

[QUOTE="aloittaja";26451697]Kait se on vaan tajuttava että minun on luovuttava elämäni läpi kulkeneesta harrastuksestani ja luovuttaa tämä kaikki muu unelma mikä minulla on toteutunut.
Olen kodistani ja asuinpaikastani tällä hetkellä niin onnellinen, että jotenkin olen aavistanut ettei se voisi olla pysyvää.
Olemme siis vuoden nyt asuneet ok-talossa ihanalla maaseudulla, ihanat naapurit ja lapsilla tilaa leikkiä. Minä olen laittanut unelmissani olleen puutarhan alulle, istuttanut aina haaveissani olleet kirsikkapuut sekä katsonut elämänharrastukseni tuloksen, kasvattamani hevosten laiduntavan omalla laitumellani.
Olen seuraillut harvinaisempiin lintuihin kuuluvan lintupariskunnan pesänrakennusta ja hautomista taloni ikkunasta, pian siellä on luultavasti pientä vilskettä poikasten kuoriuduttua... Mä NAUTIN mun kodista ja lapsista, mutta mies on se musta pilvi kaiken yllä.

Tämä on mistä minun täytyisi nyt luopua. Unelma, joka ei voi toteutua. Tai toteutui hetkeksi.
Miten mä pystyn..? Haaveilen joka päivä ihmeestä, lottovoitosta tai jostain keinosta jolla saisin ostettua miehen tästä pois. Hän ei selvästikään nauti siitä mitä hänellä on, vaan makaa ennemmin sisällä telkkaria katsomassa kuin nauttii uskomattomasta luonnosta ja sen antimista.[/QUOTE]

voisiko sen talon jakaa kahteen? Hemmotellulle paskahousulle toinen puoli ja teille perheelle toinen?

 

[KASVATUS]

Onko se vaan tämä palsta / minä, vai miksi tuollaisia miehiä tuntuu olevan ihan hirveästi?

siksi että heille sallitaan toisen koskemattomuuden rikkominen jo lapsena, siksi että heille iskostetaan päähän että heillä on enemmän oikeuksia, ei tarvitse tehdä yhtä paljon kotitöitä, hoitaa pienempiään, ei tarvitse antaa toisille työrauhaa, koska pojat ovat poikia, siksi että heille iskostetaan päähän, että koska ovat poikia, ovat automaattisesti parempia, heidän harrastukset parempia, heille kuuluu enemmän rahaa isovanhemmilta ja vanhemmilta.

Miksi vain poikia näkee pelaamassa koulujen pihoissa ? ei kaikille ole tilaa. pitäisi saada vuorot. ja poojat töihin kun ei ole poikien välituntipelivuoro. eli siivoamaan roskia ja pihoja. siivoamaan vessoja. tekeämään työtä, koska poikien ei kotona tarvitse hoitaa samoja velvollisuuksia kuintyttöjen.

 

["Minä"]

Olen vastuuttoman itsekkään isän lapsi. Äitini pelasti lapsensa erotessaan, ja erotessaan ajoissa. Tosin meillä oli kyseessä tuon itsekkyyden lisäksi alkoholi ja parisuhdeväkivalta.

Isäni uuden puolison lapset joutuivat elää elämänsä itsekkään pikkupojan kanssa. Siitä ei heille hyvää seurannut. Ei millään tasolla. Vaikuttaa loppuelämään. En tiedä voiko sieltä nousta.

 

["meikku"]

Täällä kans yks kohtalotoveri, tuntuupas meitä olevan monta, kun kuvittelin olevani ainoa... harrastuksissa ei mun mies lappaa mutta muuten osuu hyvin yksiin ja etenkin noi raivoamiset.. Ero käynyt monasti mielessä, mutta vielä en suostu luovuttamaan, hyvät hetket luo uskoa parempaan...

 

[afro]

Minä olen aika samanlainen kuin aloittajan mies. En jaksa perhe-elämää ja oma aika ym. kiinnostaa enemmän. Onneksi minulla onkin vastuullinen mies, joka on nytkin hoitamassa sairastavaa lasta, kun minä en siihen kykene.

En tiedä miksi olen tällainen. Toisaalta en koe kovin suurta tarvetta pohtia asiaa; minä olen mitä olen, take it or leave it. Mies teki ratkaisunsa ja halusi pysyä yhdessä. Minä osallistun arkeen jaksamiseni mukaan, päivittäin puuhaan jotain lapsen kanssa mutta mies on aina ensisijainen huoltaja hänelle. Tiedostan olevani poikkeava ajatus/tunnemaailmani kanssa mutta en ymmärrä miksi kaltaisteni pitäisi tuntea syyllisyyttä- miksi te marttyyrit teette kasan lapsia ja sitten valitatte, kun jäätte niiden kanssa yksin? Ja miksi pitää hajoittaa perhe, jos kaikki ei olekaan täydellistä kuten saduissa? Ap on tästä hyvä esimerkki: on lapset, mies ja kaunis koti hyvällä paikalla, mutta harkitaan eroa kun ukko käyttäytyy tyhmästi. Kuule, jos tuo olisi oikea syy erota, luuletko että maailmassa olisi perheen perhettä jäljellä? Jospa alkaisit elää niin ettei miehen sanomiset/tekemiset määrittäisi elämäsi suuntaa; anna hänelle tilaa äläkä nalkuta niin hänelle jää enemmän mahdollisuuksia osallistua arkeen omalla "turvallisella" tavallaan. Ja koita myös ymmärtää, että lasten siisteyskasvatus on tärkeää: joissakin maissa käsitettä "lapset sotkevat" ei edes tunneta.

 

["Jokuvaan"]

[QUOTE="seija";26447532]Mulla tulee mieleen oma tilanne. Meillä pienet lapset ja mies on heikkohermoinen. Tarvitsee paljon unta, omaa rauhaa, harrastuksia..Pohjimmiltaan tiedän, että hän välittää ja on luotettava. Mutta kasvatuksessa tarvittasiin rauhallista, johdonmukaista aikuista...Mies on joskus täysin omissa maailmoissaan kun taas yhtäkkiä hermostuu ja käyttäytyy juuri kuten kuvailmasi mies. Hänen tunnetilat on mörkö meidän kotona. Hän haluaa mennä kahdestaan mutta perhematka on hänelle liian suuri rasitus. Ja sitten kummallista kyllä: hän rakastaa lapsia yli kaiken ja lapset rakastavat häntä yli kaiken. Hän on omilla ehdoillaan ennalta määräämättöminä hetkinä mitä ihanin ja leikkisin isä. Mutta hänen jaksamisensa on se kysymys, josta ollaan hänen suvussaankin kiinnostuneita - silloinkin kun lapset syntyivät, mies oli se johon kiinnostus kohdistui sieltä. Olen todennut että perinteistä masennusta tämä ei olekaan kuten aiemmin luulin vaan pysyvä luonne.. Hänen jaksamisensa vaan on heikkoa, ei kestä lasten ääniä ja elämää, ei kykene olemaan läsnä jatkuvasti ja kantamaan vastuuta. Paheita ei ole muuta kuin tuo itsekkyys, puolisona hän on kahdestaan ihana, silloin kun on läsnä. Mietin jatkuvasti eroa..[/QUOTE]mulla tuli oikein itku kun luin tämän. Ihan kun mun mies. Näitä samoja asioita olen mielessäni pyörittänyt koko sen ajan kun meillä perhe on ollut. Mies joskus tiuskaisi että olisit onnellinen kun en polta ja juo. Olenhan minä siihen tyytyväinen mutta kun se on vaikeaa olla kokonaisuuteen tyytyväinen. Kun joskus tuntuu että on perustanut perheen sellaisen kanssa joka haluaa leikkiä perhettä välillä ja välillä taas ei. Ja ei meidänkään tapauksessa kyse ole siitä etteikö mies rakastaisi lapsiaan. Itselläni on iso perhe ja olen tottunut ääneen ja siihen että on aina pieni mutta hauska "kaaos". Mies taas ei voi sietää sellaista. Ja aapeen teksti on myös tuttua.

 

[FreezeCat]

Ei varmasti ole helppoa, ei - kahden pienen lapsen kanssa, kun mieskin on rinnalla kaikkea muuta kuin se tuki ja turva - lähinnä se kolmas lapsi. Uuvuttaa vähemmästäkin :hug:.

Onko teillä minkälainen puheyhteys? Puhutteko keskenänne paljon, keskusteletteko avoimesti ihan kaikesta - myös parisuhteenne tilasta? Millä tavalla puhutte keskenänne? Vai puhutteko ollenkaan? Osoitatteko toisillenne läheisyyttä, yhteenkuuluvuutta vai onko se unohtunut jonnekin? Johonkin olet kuitenkin aikoinasi mieheesi ihastunut ja rakastunut ....Tuskin miehesi on aina ollut tuollainen jörrikkä, joten joku muutos miehellesiKIN on tullut.

Parisuhde pienten lasten kanssa työelämässä olemisineen vaatii todella kovasti töitä. Ei riitä se, että vain "ollaan". Parisuhteen vaaliminen vain tahtoo usein jäädä lasten ja kiireisen arkielämän jalkoihin, siihen ei sitten enää jakseta puuttua ja vaikuttaa tilanteeseen, vaan aika usein sen annetaan hiljalleen vain kehittyä pahemmaksi. Surullista ja valitettavaa.

Parisuhdeterapiaa. Kahden keskisiä irtiottoja arjesta, tunteiden herättelyä. Onko mahdollista, että miehesi kärsisi masennuksesta tahi uupumuksesta? Jos hän on huolissaan perheensä hyvinvoinnista ja murehtii asioita itsekseen - kuten niin moni mies tekee. Onko hänellä huolia työpaikallaan? Kaikki kun vaikuttavat kaikkeen...

Ihan heti en itse ainakaan olisi krivestä kaivoon heittämässä. Tekisin kaikkeni parisuhteen eteen, ja jos se ei sitten riitä, jos se ei tuo tulosta eikä miehesi herää huomaamaan, mitä kaikkea onkaan menettämässä, niin - sitten.

Ei ole helppo tilanne sinulle, ei. Vaatii sinulta niin paljon voimia. Toki voit ratkaisusi tehdä jo nyt tässä vaiheessa, kun kaikkia kortteja ja keinoja ei ole käännetty eikä käytetty - mutta jäisikö se tuonnempana kalvamaan? En tiedä, minua saattaisi. Mutta - itse ratkaisusi viime kädessä teet. Tutkiskele itseäsi, mieti mitä haluat, ja jos sinulla on vielä tunteita miestäsi kohtaan, niin...yrittäisin vielä. Ei kaikki välttämättä myöhäistä ole....

:hug:

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";26447635]seija, juuri tuollainen on tilanne meilläkin.
Mies voi olla mukava lapsille, jos se tapahtuu hänen ehdoilla ja hänen valitsemaan aikaan. Hän tekee kaiken "suorituksina", eli voi viedä isomman lapsen jonnekin tekemään jotain (esim. pyöräilemään tai uimaan), mutta tavanomaiset arjen elämisen taidot puuttuvat häneltä ihan täysin.
Ja hänen tunnetilansa ovat meillä juuri kuten osuvasti kuvailit "mörkö" eli muu perhe saa koko ajan olla varpaillaan, että millä tuulella isi nyt on ja tilannekin voi muuttua ihan hetkessä, vain jonkun pikkuriikkisen arkisen vastoinkäymisen myötä. Koskaan ei ota selvää onko hän tavallisella vai huonolla tuulella, oikein hyvällä tuulella hän ei ole ollenkaan. Meidän perheestä puuttuu yhdessä olemisen ja yhdessä tekemisen ilo ja sitä kaipaan itseni ja lasten takia todella paljon.
Löysin niin hyvän taulun kaupasta: "Koti on siellä missä syntyy hyviä muistoja". Tämä ei ikävä kyllä kuvaile meidän kotia juuri ollenkaan. [/QUOTE]

Meidän perheessä asuu myös tuollainen "mörkö".Meillä tilanteet menee niin että jos minä ja lapset ollaan ns.hiljaa ja kunnolla,kaikki hyvin.Jos lapset riehuu tai minä sanon asiasta,joka ärsyttää niin saattaa kilahtaa.Tunnetilat miehellä vaihtuu vähän väliä.Eka sanoo rakastavansa ja puolen tunnin päästä voi huutaa ihan mitätömästä asiasta.
Meillä lapset hakavet isän huomiota hyppimällä sen päälle tai ärsyttämällä(uppoutuu esim nettiin ettei kuule ja näe muuta maailmaa) ja eilen tuli sellainen tilanne,että kilahin miehelle tosissaan.

Vanhin lapsista hyppää isän syliin,isä raivostuu ja puristaa lapsen kättä ja nipistää kasvoista.Tätä se on ennenkin tehnyt+tukistanu.Olen miehelle sanonut että jos teet noin,minä teen sinulle samaa.Kävin miehen päälle ja puristin sitä.No minun syyksi se kääntyi ja minä olin paska.

Yöllä kävi sitten niin mitä ei ole aikaisemmin käynyt.Menen nukkumaan ja miehellä pitää saada puhua.Sanoin sille monta kertaa että ole hiljaa,alan nukkumaan,hyvää yötä(olisi ollut koko ilta aikaa puhua telkkarin sijaan).Tuo on muuten kans yksi asia joka väsyttää,kun puhua pitäisi just silloin kun mies haluaa ja se tekee kaikkensa että hyppisin sen pillin mukaan.
No tönäsin miestä kauemmaksi ja nipistin(juuri samanlailla kun se tekee lapsille,kun ne häiritsee sitä).Mies sitten läväytti täysillä avokämmenellä vasemmalle puolta päätä ja minulla vaan sininen valo välähti silmissä,pää meni kauheaan tuskaan.
Nyt ollaan siinä pisteessä että minä puhallan pelin poikki,en jaksa enää.

 

["aloittaja"]

ap:n mies ei räyhää ja rähise kännissä mutta kalja hälle kyllä maistuu, sekä seurassa että yksin telkkarin ääressä. Viikonloppuisin kuuluu sihahdus jos toinenkin tölkkien avautuessa ja ihan normi-iltana jos ei seuraavana päivänä ole aikaisin sovittua ohjelmaa niin mies voi kitata 4-8 kaljaa itsekseen ja sitten hän makaa koko seuraavan aamupäivän/päivän koska juo ittensä aina kipeäksi. Ja arvata saattaa kuka hoitaa lapset + kaiken muun kun mies vaan makaa...

Ap myös hoitaa kotia ja pihaa kun ei mies siihen hommaan osallistu, paitsi kitkerien kommenttien kanssa kyllä sitten kun hommat on tehty. Aina on negatiivisesti arvostelemassa, mutta jos ei ole mukana tekemässä niin saapi tyytyä siihen jälkeen mitä muut tekee. Olen ainakin päättänyt että kun ei kerran hän osallistu, niin itse teen jotta tulee tehtyä, mutta jälki on sitten aina minua miellyttävä enkä liikoja kysele kun kaikkeen saa vain negatiivista kommenttia. Laten kanssa on ollut ihana yhdessä istutella taimia ja kukkia eikä sitä iloa mikään kiukutteleva ukko meiltä voi viedä.

 

["Pasi"]

Kuulostaa, että miehesi on ihan lapsen tasolla.

 

["aloittaja"]

Lasten, ei Laten.

 

["aloittaja"]

Kyllä, mies on lapsen tasolla. Kaikilta osin, paitsi talouden hallinta. Ja todellakin HALLINTA. Tietää miten luistaa kaikista yhteisistä kuluista mutta kuitenkin vaatii osansa heti jos hänelle tulee joku ylimääräinen kulu.

 

["vieras"]

Hei, minä tunnistin oman mieheni monestakin tekstistä. Mutta minä tiedän syyn siihen miksi hän on sellainen mitä on. Syy kumpuaa kotoa. Väkivaltaa, riitaa, alkoholia, tunnevammaisia, myötätunnottomia aikuisia. Siinäpä se ja heiltä syntyy lapsi joka on ap:n kuvaileman kaltainen yksilö. Mutta osaa myös olla ihana, rakastava, hellä, tunteellinen.

Meillä tilanne on niin että perheessä on kaksi alle kouluikäistä lasta kahden vuoden ikäerolla. Viimeiset miltei kolme vuotta on olleet kaikkea muuta kuin helppoja huonosti nukkuvan ja paljon sairastelavan lapsen kanssa.
Mies tekee reissuhommaa, toisinaan on poissa paljonkin ja myönnän että joskus tuntuu kurjalle kun hän se lisäksi käy vielä omissa harrastuksissaan. Mutta se pitää hälle suoda, sillä mielestäni ei ole lainkaan reilua että mies painaa pitkää päivää ja sitten ei saa edes omaa päätään nollata urheilun parissa. Huonompiakin tapoja olisi. Silloin kun tuntuu ettei ole juuri koskaan kotona ja kun on on mörökölli. Ymmärrän. Töissä on rankkaa, stressi on valtava ja pitäisi vielä kotonakin jaksaa.
Itse kuitenkin saan olla kotona lasten kanssa ja vaikka henkisesti onkin rankkaa, ei minun tarvitse joka aamu nousta aikaisin ylös jalähteä sorvin ääreen. Meillä on rauhalliset aamut ja arki oman aikataulun mukaan.

Tässä yritän nyt vain hakea sitä että koittakaa asettua miehenne asemaan. Miettikää miksi hän on sellainen? Mikä olisi voinut aiheuttaa käytöksen? Onko syy lapsuudessa? Onko työkiireitä tai stressiä? Pikkulapsi aika on todellakin rankkaa! Vaikka olisikin hyvin nukkuvia ja terveitä lapsia niin se on silti rankkaa. On rankkaa olla useampi vuosi niin kiinni jossain pienessä ja avuttomassa ihmisessä. On vaikea asettua toisen asemaan. On vaikea oppia elämään uudelaisia tapoja kun elämä muuttuu.
Ehkä mies ei osaa tai halua edes myöntää että lapsiperhe arki olikin ihan erilaista kuin oletti? Ei uskalla puhua siitä ja jäänyt kalvamaan? Miehet eivät osaa puhua kuin naiset. Miehet eivät halua myöntää olevansa heikkoja, miehet on luolamiehia ja selviytyjiä. Joillekin on vain vaikea myöntää ettei kaikki narut ole käsissä.

Minä en lähtisi tilanteessasiu luovuttamaan vaan tekisin kaikkeni että ymmärtäisin ja helpottaisi.
Kuuntele miestäsi, kaikkien noiden kiukuttelun takana piilee varmasti jokin.
Ja olet selvästi ärtynyt, katkera ja miehesikin varmasti vaistoaa sen. Onko omassa käytöksessäi vikaa? Nalkutatko? Huomautteletko kaikista pienistäkin asioista? Huohotat niskaan? Puhuminen ei onnistu yhtään jos on huonotuuli päällä.
Joskus on vain parempi jossain tilanteessa antaa olla ja palata myöhemmin asiaan.

Tsemppiä!

 

[ejk]

Ikävä sanoa mutta ei mies tuosta tule muuttumaan, hankkiudu hänestä eroon nyt. On myös lastesikin etu.

 

["aloittaja"]

En nalkuta. Ärsyyntymiseni aivan taatusti huomaa, mutta en ole koskaan ottanut sitä linjaa että nalkuttaisin, mies hoitaa meillä sen homman ihan molempien puolesta. Hän on oikeesti aika "akkamainen" käytökseltään välillä, koska mököttää ja niuhottaa ja nalkuttaa kuin PMS:n kourissa oleva nariseva ämmä. Hänen PMS:nsä vaan ajoittuvat tiuhempaan kuin kerran kuussa. Mutta selvästi siis jokin sisäinen tai ulkoinen ärsyke vaikuttaa erittäin negatiivisesti miehen tunnetiloihin.

Hän on perheensä ainoa lapsi, kuten minäkin olen.
Hän on ehkä tottunut pienestä pitäen saamaan kaiken itse, tai pikemminkin keskittymään pekästään itseensä, en usko että hän olisi sillä tavalla "kaikkea saanut". Mutta palvelua ja passaamista varmaankin äitinsä toimesta. Äitinsä on mukava ja jalat maassa ihminen, mutta varmasti passannut poikaansa käytännön asioissa (hankkinut ruoat jääkaappiin, valmistanut ruoan jne.)

Minä en vaan enää jaksa aina vaan ymmärtää ja ymmärtää sekä analysoida syitä milloin mihinkin käytökseen. Minä käyn yhtä lailla töissä kuin mies ja sen lisäksi hoidan lähes kaiken muun. En juuri ehdi harrastaa ja jos jotain harrastaisin niin minun pitää järjestellä lasten hoidon, useimmiten lapset ovat mukana eli aika rajoittunutta on minun harrastamiseni. Ja kun minä olen se ainoa vastuullinen, niin taakka on aika suuri siinä mielessä että minä koen olevani jatkuvassa valmiustilassa lasten osalta. Kukaan muuhan ei heistä vastaa. Pieni hermolepo on kun lapset ovat päiväkodissa, he ovat siellä hyvässä hoidossa ja viihtyvät ok ja minun valmiustaso on matalampi, ei tarvitse kuin olla tavoitettavissa jos jotain sattuisi, esim lapsi sairastuu kesken tarhapäivän. Minullehan ne soittavat silloin, miestä ei välttämättä edes saa kiinni.

Tarkoitan siis, että kun toinen pääsee tosi vähällä (paitsi ehkä oman päänsä sisällä) ja toinen kantaa kaiken taakan, niin tässä on aika kurjaa käydä vielä toista ymmärtämään ja analysoimaan että miksi aikuinen mies ei käyttäydy kuin aikuisen miehen tulisi käyttäytyä ja miksi sitä sun tätä.
Olen tässä jo useamman vuoden yrittänyt kannustaa, nähdä asioita positiivisesti ja yrittänyt tätä positiivista mieltä ja näkökantaa tartuttaa mieheen, sekä yrittänyt tuoda esiin miten paljon positiivista ja ihanaa elämässämme on ja mitä kaikkea meillä on. Mutta perusnegatiivinen ei ilmeisesti kykene ottamaan vastaan mitään muuta kuin negatiivista... En vaan jaksa olla enää se joka kantaa kaiken ja siinä ohella vielä ymmärtää ja analysoi.
Minun lapsuuteni ei ole ollut helppoa sekään mutta ehkä se tässä juuri onkin. Mies on tainnut päästä liian helpolla joten ei nyt osaa arvostaa pätkääkään sitä mitä hänellä on, hän näkee vaan mitä hänellä EI ole.

 

["vieras"]

Suosittelen sinua hankkimaan Bruce Fisherin kirjan Jälleenrakennus - Kun suhteesi päättyy. Vaikka et päätyisikään eroon, kirjasta on silti hyötyä. Ainakin minulle on ollut.

 

["vieras"]

Haluat pitää ihanan kotisi, ja lapset kärsii siinä samalla.. Ei tollasen kiukkuraivoaikuisen kanssa voi kukaan elää.

 

[afro]

Tuolle, joka toteutti unelmansa mutta miestä ei kiinnostanut upea luonto ym.: get a life. Kaikkia ei tarvitse kiinnostaa samat jutut ja kai se elämä ihan tyydyttävää hänellekin on, jos kerran pysyy yhdessä eikä teillä ole suurempia ongelmia? Naisilla on inhottava taipumus paisutella juttuja päänsä sisällä, varsinkin jos elämä menee kotirouvana oleskellessa: mielenkiinto suuntautuu kotona ja sen välittömässä läheisyydessä tapahtuviin juttuihin 100%. Puhun kokemuksen äänellä, itselläni kesti aika kauan tajuta ettei mies ole oma "jatkeeni" ja ettei hän hyppisi riemusta silloinkaan, jos eläisimme/asuisimme eri tavalla kuin nyt (minun toiveideni mukaan). Osa ihmisistä, etenkään miehistä, ei vaan ole luonteeltaan kovin puheliaita eivätkä osaa sanoittaa fiiliksiään juurikaan. Miehelle luonnosta nauttiminen voi olla sitä, että kun makaa sohvalla niin näkee lukea kirjaa valossa, joka paistaa ikkunasta josta taas näkee kauniiseen puutarhaan. Tai ottaa vaikkapa lasillisen itsetehtyä marjamehua. Ei kaikkea tarvitse tuntea ja kokea kuten toinen, ollakseen onnellinen.

 

["aloittaja"]

Kiitos muuten tähän väliin kaikille kannustavista viesteistä ja hyvästä keskustelusta. Paljon hyvää tarkoittavia ohjeita ja vinkkejäkin on joukossa. Ihanaa että täällä voidaan käydä asiallista keskustelua ja saan paikan jonne purkaa tätä vuosia sisälläni kehittynyttä pahaa oloa. KIITOS!

 

[helpotussss]

mulla oli samalainen mies.. erottiin monta kertaa ja aina ko kävelin pois tuntu niin vapaalta hengittää ja helpottuneelta,silti palasin aina takas onneks vihdoin sain itseni revittyä irti

 

["aloittaja"]

afro: Unelmaa toteuttava olen minä, tässä ketjussa eniten äänessä oleva aloittaja joka käy itsekin töissä ja ongelmia piisaa jos yhtään osaat yhdistää kaikki "aloittaja" (sekä aloitukseni nimimerkki uupunut) tekstit... Ongelma on pikemminkin niin että mies ei nauti näkemästään ja kokemastaan vaan hän hakemalla hakee kaikesta ainoastaan ne varjoisat puolet.

 

["jojo"]

Meillä myös minä käyn töissä ja hoidan kotihomamt + lapsen, eli tiedän tunteen kun kaikki vastuu ja taakka on omilla hartioilla. Tsemppiäja voimia sulle, itsekkin mietin kuinka kauan tätä jaksan. Olen asiasta miehen kanssa jutellut, mutta ei tunnu oikein ymmärtävän vakavuutta.


[QUOTE="aloittaja";26452495]En nalkuta. Ärsyyntymiseni aivan taatusti huomaa, mutta en ole koskaan ottanut sitä linjaa että nalkuttaisin, mies hoitaa meillä sen homman ihan molempien puolesta. Hän on oikeesti aika "akkamainen" käytökseltään välillä, koska mököttää ja niuhottaa ja nalkuttaa kuin PMS:n kourissa oleva nariseva ämmä. Hänen PMS:nsä vaan ajoittuvat tiuhempaan kuin kerran kuussa. Mutta selvästi siis jokin sisäinen tai ulkoinen ärsyke vaikuttaa erittäin negatiivisesti miehen tunnetiloihin.

Hän on perheensä ainoa lapsi, kuten minäkin olen.
Hän on ehkä tottunut pienestä pitäen saamaan kaiken itse, tai pikemminkin keskittymään pekästään itseensä, en usko että hän olisi sillä tavalla "kaikkea saanut". Mutta palvelua ja passaamista varmaankin äitinsä toimesta. Äitinsä on mukava ja jalat maassa ihminen, mutta varmasti passannut poikaansa käytännön asioissa (hankkinut ruoat jääkaappiin, valmistanut ruoan jne.)

Minä en vaan enää jaksa aina vaan ymmärtää ja ymmärtää sekä analysoida syitä milloin mihinkin käytökseen. Minä käyn yhtä lailla töissä kuin mies ja sen lisäksi hoidan lähes kaiken muun. En juuri ehdi harrastaa ja jos jotain harrastaisin niin minun pitää järjestellä lasten hoidon, useimmiten lapset ovat mukana eli aika rajoittunutta on minun harrastamiseni. Ja kun minä olen se ainoa vastuullinen, niin taakka on aika suuri siinä mielessä että minä koen olevani jatkuvassa valmiustilassa lasten osalta. Kukaan muuhan ei heistä vastaa. Pieni hermolepo on kun lapset ovat päiväkodissa, he ovat siellä hyvässä hoidossa ja viihtyvät ok ja minun valmiustaso on matalampi, ei tarvitse kuin olla tavoitettavissa jos jotain sattuisi, esim lapsi sairastuu kesken tarhapäivän. Minullehan ne soittavat silloin, miestä ei välttämättä edes saa kiinni.

Tarkoitan siis, että kun toinen pääsee tosi vähällä (paitsi ehkä oman päänsä sisällä) ja toinen kantaa kaiken taakan, niin tässä on aika kurjaa käydä vielä toista ymmärtämään ja analysoimaan että miksi aikuinen mies ei käyttäydy kuin aikuisen miehen tulisi käyttäytyä ja miksi sitä sun tätä.
Olen tässä jo useamman vuoden yrittänyt kannustaa, nähdä asioita positiivisesti ja yrittänyt tätä positiivista mieltä ja näkökantaa tartuttaa mieheen, sekä yrittänyt tuoda esiin miten paljon positiivista ja ihanaa elämässämme on ja mitä kaikkea meillä on. Mutta perusnegatiivinen ei ilmeisesti kykene ottamaan vastaan mitään muuta kuin negatiivista... En vaan jaksa olla enää se joka kantaa kaiken ja siinä ohella vielä ymmärtää ja analysoi.
Minun lapsuuteni ei ole ollut helppoa sekään mutta ehkä se tässä juuri onkin. Mies on tainnut päästä liian helpolla joten ei nyt osaa arvostaa pätkääkään sitä mitä hänellä on, hän näkee vaan mitä hänellä EI ole.[/QUOTE]

 

["Juupeli"]

Itken. Itken, koska minun mieheni on aivan samanlainen. Siis vie minun energiat. Hän ei raivoa, paitsi minun pojalleni, joka on siis edellisestä suhteestani. Yhteistä tytärtämme hän lellii, eikä kiellä häneltä juuri mitään. Vaikka mieheni aina on arvostellut minu poikani kasvatuksesta, kun en kuulemma ole häntä ikinä komentanut tai kieltänyt. No, ei se ihan niinkään ole.
Kaiken pitää aina mennä miehen tahdon mukaan. Hän voi suuttua jopa jos hän mielessään ajattelee jonkun asian menevän jollakin tavalla, eikä se menekään niin. Suuttuu siis, vaikkei ole sanonut edes mitään.
Minulla luottotiedot vielä vuoden pois, mutta kaikki velat maksettu. Tuon taki joudun kärsimään lähes kaikesta. Tienaan aika palonkin enemmän kuin mieheni. Meillä aivan täysin yhteiset tulot, koska muuhun ei suostu. Ei kai suostu, nyt hän ajelee mersulla, ostelee vaatteita sun muuta. Vaikkei hänen tuloillaan siihen todellakaan ole varaa. Ei tarvitse varmaan sanoa, että itse en ole moneen vuoteen juuri vaatteita ostellut, muuta kuin lahjaksi saamillani lahjakorteilla. Ajan vanhalla autolla, johon ei ole varaa edes muka kesärenkaita ostaa.
Hänellä on suuri tarve näyttää kaikille olevansa hyvätuloinen, talot, autot, terassit ym. pitää olla viimeisen päälle. No, onneksi vielä ei ole tarvinnut pelkkää kaurapuuroa syödä.
Hoidan kaikki lapsiin liittyvät asiat, kodin ym. Nyt hän on lasten kanssa lomilla ja minä töissä, ja hän on joka ilta aivan rikki kun menen täistä kotiin. Lasten kanssa on niin rankkaa. Sitten loppuillat hän istuukin sohvalla kaljatölkin kanssa.
Olen koittanut nyt hetken käyttäytyä kuin hän, ja heti mieheni alkoi kysellä että mikä minua vaivaa, onko salasuhde vai mitä, haluanko erota ym.. Mielessäni ajattelin että voi kun tietäisit miltä tuo tuntuu..
On aivan lapsi, teiini-ikäisen tasolla, kaverit ym. kauhean tärkeitä. Perhelomia on turha ehdottaa, vain seksilomat sun muut kapakkakierrokset vain kelpaavat.
Hänen mukaansa minkään ei tarvitse muuttua lasten tulon jälkeen, kaikki on vaan järjestelykysymyksiä.
Siis minä järjestän. Jos hän haluaa lähteä johonkin, hän vain lähtee. Jos minä sanon että haluan kanssa, saan ensin järjestää itse yksin lastenhoidon ennen kuin onnistuu.
On hirveän mustasukkainen minusta. En ymmärrä miksi, en ikinä käy missään, työkavereinakin vain kaksi naista. Silti kuvittelee välillä että tapaan kauheasti miehiä.
En voi ikinä sopia ihmisten kanssa esim. kyläilyistä, koska aina pitää kysyä huvittaako miestä. Monet näistä on pieniä asioita, mutta kun miitä onpaljon, ja koko ajan, on elämä todella raskasta.