Meillä on mieheni kanssa aina ollut niin, ettemme käy kavereiden kanssa millään risteilyillä tai muilla reissuilla. Niin on aina ollut, koska olemme olleet toisistamme mustasukkaisia. Kummallakaan ei ole ollut hinkua lähteä kaverin kanssa vaikka Tallinnaan eikä kumpikaan ole halunnut, että toinen lähtee. Ollaan oltu yhdessä 13v josta suurin osa naimisissa. Baareissa on käyty erillään harvoin, jos on vaikka ollut jotain varpajaisia tms. Yleensä kuitenkin yhdessä ja risteilytkin aina yhdessä. Harvoin edes baareissa käydään nykyään, kun on kaksi pientä lasta.
Kuitenkin tässä taannoin miehellä olisi ollut vapaaehtoinen työreissu Tallinnaan, jolle ei lähtenyt. Tiesi mitä mieltä olen asiasta, joten ei edes kysynyt, vaan ilmoitti töissä, ettei lähde, koska muija ei päästä. Sitten syytti minua kerran, että olen nolannut hänet, kun töissäkin tietävät, etten päästä Tallinnaan. Siellä olisi ollut joku työjuttu, mutta tietenkin illalla laivalla tai hotellilla olisi tietysti äijien kanssa ryypätty, joten myös osittain huvimatka. Ihmettelin, että miksi on töissä sanonut, että minä en häntä päästä, olisi sanonut, että meillä ei ole tapana käydä ilman toista, ja emme kumpikaan tee niin. Koen itse, että nyt minut on nolattu, olen joku hirviövaimo, joka ei päästä miestä työreissuun. Vaan kun tämä on ollut ennen molempien tahto, ja ihmettelinkin miehelleni, milloin tilanteeseen on tullut muutos. Aikanaan haki minut kaverin polttareista toisesta kaupungista kotiin kun ei antanut minun jäädä sinne yöksi, itse on kyllä Suomessa ollut yötä pois kotoa työreissujen tai koulutusten jne vuoksi, minä en koskaan. Sanoin miehelleni, että lähteköön jos haluaa, mutta sitten minäkin lähden risteilylle jonkun kaverini kanssa. Miehelle tulikin yhtäkkiä hätä sanoa, ettei ole reissuun lähdössä ja sillä selvä. Eli luin rivien välistä, ettei edelleenkään halua, että minä lähtisin, mutta olisi nyt itse halunnut lähteä. Ja täytyy sanoa, että olo on hieman pettynyt, kun mies edes haluaa lähteä Tallinnaan miesporukalla. Ihmettelinkin ääneen sitä, että on se kumma, että miehet suuntaavat aina johonkin Tallinaan, eikä vaikka Ruotsiin. Asia jäi siihen, mutta olen ajatellut joskus ottaa puheeksi, haluaisiko mieheni, että suhteen "sääntöjä" muutetaan. Mutta silloin se tarkoittaa sitä, että jos mies käy, niin sitten minäkin.
Ja sanon suoraan, että koskaan en mieheeni luottaisi niin paljoa, etten epäisili että jossain reissussa olisi jotain tapahtunut. Tiedän, että moni luottaa 100%:sesti, mutta kuinka ollakaan, toinen pettää minkä kerkeää, kun on vielä vapaus huidella ympäriinsä muka kavereiden kanssa, eikä toinen osaa edes epäillä. Jonkun mielestä pitää luottaa toiseen, mutta minusta se on sinisilmäisyyttä. Olen sen verran pessimisti, että ajattelen, että kun ei liikaa luota, niin sitten se mahdollisesti petetyksi tuleminen ei ole niin yllättävää, kuin jos olisi täysin luottanut toiseen.
Ja se vielä, että mieheni ei tiettävästi ole minua pettänyt, mutta on kuitenkin pettänyt luottamuksen pari kertaa tietyin tavoin. Siksi epäilen häntä lopun ikäni, ja mies tietää tämän. Olemme kuitenkin juuri sopivat ihmiset toisillemme ja rakastamme toisiamme ja haluamme elää tässä suhteessa loppuelämämme, joten turha kenenkään sanoa, että jos ei toiseen luota, niin erotkaa. Tuskin luottaisin keneenkään kunnolla! Ja epäilyt ei johdu siitä, että olisin itse pettänyt, jos joku niin kuvittelee. Sellaiseen ei ole ollut tarvetta eikä halua.
