S
Se siitä ystävyydestä?
Vieras
Minulla on miespuolinen ystävä, entinen työkaveri. Pidämme yhteyttä välillä sähköpostitse ja joskus soittelimme ja lähettelimme esim. Terveisiä Prahasta -tyylisiä tekstareita kesälomilla. Välillämme ei ole koskaan ollut mitään fyysistä eikä ihastumista tms. säpinää, vaan reilua kaveruutta eli raskaan työalamme asioiden puimista sekä vanhempien samankaltaiseen vakavaan sairasteluun ym. liittyvää juttelua sekä tietysti hauskaa huumoria. Mies on ollut koko ystävyytemme ajan varattu. Vaimostaan olen kuullut häneltä, mutta en ole tavannut. Itse olen ollut välillä suhteessa, välillä sinkku, nyt taas jo usean vuoden ajan avoliitossa.
Yleensä olemme (noin neljä kertaa vuodessa) vaihtaneet kuulumiset kavotusten jossakin kahvilassa, mutta tällä kerralla mies ehdotti, että hän voisi hakea minut kotoani. En paljon kummastellut asiaa, sillä ajattelin, että ehkä käymme kahvilla jossakin kauempana. Miehellenikin sanoin, että käyn "Mikan" kanssa kahvilla ja hän hakee minut ja tulen kahdeksan jälkeen. Mieheni tuntee "Mikan". Kuitenkin heti astuttuani autoon aistin hänessä jotakin erilaista. Hän kehui moneen kertaan, miten hyvältä näytän ja katseli minua pitkään ym. Oloni tuli hetkittäin kiusaantuneeksi ja huomasin yrittäväni nopeasti vaihtaa puheenaihetta ja keksiä muuta puhuttavaa. Mies ajeli ulos kaupungista ja kun kysyin, mihin kahvilaan hän on ajatellut suunnistaa, hän sanoi että haluaisi mieluummin vain ajella eikä mennä nyt mihinkään muiden ihmisten ilmoille. Minua alkoi vähän ahdistaa, mutta sanoin sitten että ok, kyllähän sekin käy kun on kesä ja kivoja maisemia.
Juttelimme ja mies ajoi ns. maaseudulle, tiet vain kapenivat ja minä kyselin jo, tietääkö hän mihin on menossa ja osaammeko edes pois. Hän ajoi jonkun järven rantaan ja pysähtyi todella kauniille paikalle. Olin jo käsi ovenkahvassa, että käymme ulkona kävelemässä ja höpötin samalla jotakin työasiaani, kun mies tarttui rivakasti käteeni, veti minut ihan kiinni itseensä, suuteli suoraan suulle ja hyväili kiivaasti hiuksiani. En tiennyt mitä tehdä. En vastannut suudelmaan, mutta en uskaltanut vetäytyä poiskaan, vaikka meinasin oksentaa järkytyksestä. Käänsin sitten pääni pois ja sanoin huhhuh tai jotakin ja tuijotin ulos ikkunasta metsikköön. Mies piti kättään reidelläni ja yritti suudella uudelleen. Käänsin pääni ja annoin hänelle suukon poskelle ja sanoin, että mitäs jos käydään vähän kävelemässä ja mennään sitten takaisin kaupunkiin. Minua ahdisti älyttömästi, miksi hän teki noin, mutta en osannut järkytykseltäni ottaa asiaa puheeksi. Hän yritti ottaa kädestäni kiinni kävellessämme ja annoin käden olla hetkisen ja sitten jollakin tekosyyllä, kuten avaamalla laukkuani ja ottamalla huulirasvan sieltä, sain käden vapaaksi. Koko reissu oli kissa-hiiri -leikkiä ja samalla yritin jutella normaalisti, kuten ennenkin.
Kotona illalla itkin raivosta ja pettymyksestä. Miehelleni en ole halunnut kertoa, sillä pahoittaisin vain turhaan hänen mielensä. Erotessamme "Mika" ehdotti, että tapaisimme taas pian ja sanoin, että katsellaan ja soitellaan, mutta en ole soittanut eikä kyllä hänkään. Yksi tekstari häneltä tuli heti tapaamisemme perään, jossa hän selitti jotakin tuoksustani, joka on hänen mielessään vieläkin. En vastannut vaan deletoin viestin pettyneenä. En halua enää nähdä häntä. Mitä h-vettiä oikein tapahtui kaveruudellemme? Ja mitä h-vettiä "Mika" oikein puuhasi? En olisi ikinä uskonut hänestä. Niinkö se sitten on, etteivät mies ja nainen voi olla kavereita, vaikka mekin hänen kanssaan olimme sitä monta vuotta ja ihan ilman taka-ajatuksia. Tai ainakin minä olin.
Yleensä olemme (noin neljä kertaa vuodessa) vaihtaneet kuulumiset kavotusten jossakin kahvilassa, mutta tällä kerralla mies ehdotti, että hän voisi hakea minut kotoani. En paljon kummastellut asiaa, sillä ajattelin, että ehkä käymme kahvilla jossakin kauempana. Miehellenikin sanoin, että käyn "Mikan" kanssa kahvilla ja hän hakee minut ja tulen kahdeksan jälkeen. Mieheni tuntee "Mikan". Kuitenkin heti astuttuani autoon aistin hänessä jotakin erilaista. Hän kehui moneen kertaan, miten hyvältä näytän ja katseli minua pitkään ym. Oloni tuli hetkittäin kiusaantuneeksi ja huomasin yrittäväni nopeasti vaihtaa puheenaihetta ja keksiä muuta puhuttavaa. Mies ajeli ulos kaupungista ja kun kysyin, mihin kahvilaan hän on ajatellut suunnistaa, hän sanoi että haluaisi mieluummin vain ajella eikä mennä nyt mihinkään muiden ihmisten ilmoille. Minua alkoi vähän ahdistaa, mutta sanoin sitten että ok, kyllähän sekin käy kun on kesä ja kivoja maisemia.
Juttelimme ja mies ajoi ns. maaseudulle, tiet vain kapenivat ja minä kyselin jo, tietääkö hän mihin on menossa ja osaammeko edes pois. Hän ajoi jonkun järven rantaan ja pysähtyi todella kauniille paikalle. Olin jo käsi ovenkahvassa, että käymme ulkona kävelemässä ja höpötin samalla jotakin työasiaani, kun mies tarttui rivakasti käteeni, veti minut ihan kiinni itseensä, suuteli suoraan suulle ja hyväili kiivaasti hiuksiani. En tiennyt mitä tehdä. En vastannut suudelmaan, mutta en uskaltanut vetäytyä poiskaan, vaikka meinasin oksentaa järkytyksestä. Käänsin sitten pääni pois ja sanoin huhhuh tai jotakin ja tuijotin ulos ikkunasta metsikköön. Mies piti kättään reidelläni ja yritti suudella uudelleen. Käänsin pääni ja annoin hänelle suukon poskelle ja sanoin, että mitäs jos käydään vähän kävelemässä ja mennään sitten takaisin kaupunkiin. Minua ahdisti älyttömästi, miksi hän teki noin, mutta en osannut järkytykseltäni ottaa asiaa puheeksi. Hän yritti ottaa kädestäni kiinni kävellessämme ja annoin käden olla hetkisen ja sitten jollakin tekosyyllä, kuten avaamalla laukkuani ja ottamalla huulirasvan sieltä, sain käden vapaaksi. Koko reissu oli kissa-hiiri -leikkiä ja samalla yritin jutella normaalisti, kuten ennenkin.
Kotona illalla itkin raivosta ja pettymyksestä. Miehelleni en ole halunnut kertoa, sillä pahoittaisin vain turhaan hänen mielensä. Erotessamme "Mika" ehdotti, että tapaisimme taas pian ja sanoin, että katsellaan ja soitellaan, mutta en ole soittanut eikä kyllä hänkään. Yksi tekstari häneltä tuli heti tapaamisemme perään, jossa hän selitti jotakin tuoksustani, joka on hänen mielessään vieläkin. En vastannut vaan deletoin viestin pettyneenä. En halua enää nähdä häntä. Mitä h-vettiä oikein tapahtui kaveruudellemme? Ja mitä h-vettiä "Mika" oikein puuhasi? En olisi ikinä uskonut hänestä. Niinkö se sitten on, etteivät mies ja nainen voi olla kavereita, vaikka mekin hänen kanssaan olimme sitä monta vuotta ja ihan ilman taka-ajatuksia. Tai ainakin minä olin.