Miespuolinen kaveri alkoi ahdistella

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Se siitä ystävyydestä?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Se siitä ystävyydestä?

Vieras
Minulla on miespuolinen ystävä, entinen työkaveri. Pidämme yhteyttä välillä sähköpostitse ja joskus soittelimme ja lähettelimme esim. Terveisiä Prahasta -tyylisiä tekstareita kesälomilla. Välillämme ei ole koskaan ollut mitään fyysistä eikä ihastumista tms. säpinää, vaan reilua kaveruutta eli raskaan työalamme asioiden puimista sekä vanhempien samankaltaiseen vakavaan sairasteluun ym. liittyvää juttelua sekä tietysti hauskaa huumoria. Mies on ollut koko ystävyytemme ajan varattu. Vaimostaan olen kuullut häneltä, mutta en ole tavannut. Itse olen ollut välillä suhteessa, välillä sinkku, nyt taas jo usean vuoden ajan avoliitossa.

Yleensä olemme (noin neljä kertaa vuodessa) vaihtaneet kuulumiset kavotusten jossakin kahvilassa, mutta tällä kerralla mies ehdotti, että hän voisi hakea minut kotoani. En paljon kummastellut asiaa, sillä ajattelin, että ehkä käymme kahvilla jossakin kauempana. Miehellenikin sanoin, että käyn "Mikan" kanssa kahvilla ja hän hakee minut ja tulen kahdeksan jälkeen. Mieheni tuntee "Mikan". Kuitenkin heti astuttuani autoon aistin hänessä jotakin erilaista. Hän kehui moneen kertaan, miten hyvältä näytän ja katseli minua pitkään ym. Oloni tuli hetkittäin kiusaantuneeksi ja huomasin yrittäväni nopeasti vaihtaa puheenaihetta ja keksiä muuta puhuttavaa. Mies ajeli ulos kaupungista ja kun kysyin, mihin kahvilaan hän on ajatellut suunnistaa, hän sanoi että haluaisi mieluummin vain ajella eikä mennä nyt mihinkään muiden ihmisten ilmoille. Minua alkoi vähän ahdistaa, mutta sanoin sitten että ok, kyllähän sekin käy kun on kesä ja kivoja maisemia.

Juttelimme ja mies ajoi ns. maaseudulle, tiet vain kapenivat ja minä kyselin jo, tietääkö hän mihin on menossa ja osaammeko edes pois. Hän ajoi jonkun järven rantaan ja pysähtyi todella kauniille paikalle. Olin jo käsi ovenkahvassa, että käymme ulkona kävelemässä ja höpötin samalla jotakin työasiaani, kun mies tarttui rivakasti käteeni, veti minut ihan kiinni itseensä, suuteli suoraan suulle ja hyväili kiivaasti hiuksiani. En tiennyt mitä tehdä. En vastannut suudelmaan, mutta en uskaltanut vetäytyä poiskaan, vaikka meinasin oksentaa järkytyksestä. Käänsin sitten pääni pois ja sanoin huhhuh tai jotakin ja tuijotin ulos ikkunasta metsikköön. Mies piti kättään reidelläni ja yritti suudella uudelleen. Käänsin pääni ja annoin hänelle suukon poskelle ja sanoin, että mitäs jos käydään vähän kävelemässä ja mennään sitten takaisin kaupunkiin. Minua ahdisti älyttömästi, miksi hän teki noin, mutta en osannut järkytykseltäni ottaa asiaa puheeksi. Hän yritti ottaa kädestäni kiinni kävellessämme ja annoin käden olla hetkisen ja sitten jollakin tekosyyllä, kuten avaamalla laukkuani ja ottamalla huulirasvan sieltä, sain käden vapaaksi. Koko reissu oli kissa-hiiri -leikkiä ja samalla yritin jutella normaalisti, kuten ennenkin.

Kotona illalla itkin raivosta ja pettymyksestä. Miehelleni en ole halunnut kertoa, sillä pahoittaisin vain turhaan hänen mielensä. Erotessamme "Mika" ehdotti, että tapaisimme taas pian ja sanoin, että katsellaan ja soitellaan, mutta en ole soittanut eikä kyllä hänkään. Yksi tekstari häneltä tuli heti tapaamisemme perään, jossa hän selitti jotakin tuoksustani, joka on hänen mielessään vieläkin. En vastannut vaan deletoin viestin pettyneenä. En halua enää nähdä häntä. Mitä h-vettiä oikein tapahtui kaveruudellemme? Ja mitä h-vettiä "Mika" oikein puuhasi? En olisi ikinä uskonut hänestä. Niinkö se sitten on, etteivät mies ja nainen voi olla kavereita, vaikka mekin hänen kanssaan olimme sitä monta vuotta ja ihan ilman taka-ajatuksia. Tai ainakin minä olin.
 
kuule häneltä itseltään äläkä spekuloi täällä. Suora kysymys sinulta, suora vastaus itse mieheltä. Pääset helpommalla ja nukut taas paremmin. Mieskin on sitten asioiden ajantasalla suhteessanne, kun kerrot oman näkemyksesi asiasta.
 
Minä en pysty ottamaan häneen yhteyttä. En pysty, sillä tuntuu vaan niin ahdistavalta. Siksi kysyn täällä. Minusta ei ole nyt selvittelemään tätä asiaa hänen kanssaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Minä en pysty ottamaan häneen yhteyttä. En pysty, sillä tuntuu vaan niin ahdistavalta. Siksi kysyn täällä. Minusta ei ole nyt selvittelemään tätä asiaa hänen kanssaan.

Kirjoitit niin sujuvasti tarinasi, että aluksi epäilin jonkun toimittajan kirjoittaneen alustuksen jutulleen johonkin naistenlehteen. Koskaan ei voi olla varma onko tarina tosi vai sepite.

Suosittelen ottamaan yhteyttä tukinaiseen. Löysin tällä viikolla sattumalta mielenkiintoisen blogisivun www.vuodatus.net. Siellä on hyvä blogi "elävältä tapetun päiväkirja osoitteessa
www.raapylan.vuodatus.net.

Nainen on raiskattu vuosi sitten ja blogin pitäjä on vielä erittäin huonovointinen.

Tukinaisen toiminnanjohtaja oli vähän aikaa sitten telkkarissa. Joku nainen oli kertonut kantaneensa aseman puhelinnumeroa kolme vuotta käsilaukussaan kunnes rohkeni soittaa.

Sinulla kävi tuuri eli mies ei käynyt kunnolla käsiksi vaikka olitte kaukana metsässä.

Kiitä onneasi ja ota opiksi. Miehiin voi harvoin luottaa. Kannattaa tehdä treffit "ihmisten ilmoille."

Tukinaisen löydät netistä. Elleissä on ihan kiva porista, mutta täällä on kesäaikaan hiljaista ja apu on erittäin sekalaista.

Olen kommentoinut vain parilla viestillä mainitsemaani blogiin. En ala neuvomaan blogin pitäjää. Hän käy ammattiterapeutilla ja toipuu ihan hyvää vautia lukemani perusteella.

Olen vain rivi Elli. Selvitä asia äläkä jää vatvomaan sitä. Mies on ehkä pettynyt naissuhteissaan ja tartuu sinuun kuin hukkuva oljenkorteen. Järkipuhe tuskin auttaa.
Pidä etäisyyttä. Miehesi reagtiota en osaa arvata. Miehet ovat niin arvaamattomia.
Juttule tästäkin asiasta ammattiauttajan kanssa.

Voit soittaa myös kriisipuhelimeen. Puhelinnumeron löydät puhelinluettelon etusivulta tai mistä vain. Voimia sinulle. Kun aikaa kuluu, kirjoita asiasta johonkin lehteen tai anna juttuvinkki toimittajille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Minä en pysty ottamaan häneen yhteyttä. En pysty, sillä tuntuu vaan niin ahdistavalta. Siksi kysyn täällä. Minusta ei ole nyt selvittelemään tätä asiaa hänen kanssaan.

Jos liitossa on jokin ryppy ja hän onkin mielessään ruvennut rakentelemaan romanssia kanssasi. Eivät nämä miehen ja naisen väliset ystävyydet ole niin mutkattomia ja platonisia kuin ihanteellisimmat ajattelevat.

Hoida omat tunteesi nyt vapaiksi. Olitte ystäviä ennen, nyt toinen tahtoo enemmän. Se mies kaipaa nyt naista eikä ystävää. Sinusta ei ole hänelle. Se siitä.
 
tänne helpottaa mutta tuo ahdistus ei postu täällä olevien kirjoitusten perusteella. Vain mies voi poistaa sen antamalla vastauksen tapahtumaan. Ole rohkea siis ja lähesty häntä ja pyydä hänen näkemyksensä vastauksena sinulle vaikka kirjeitse. Sano, että olet niin hämmentynyt, että et voi keskustella hänen kanssaan juuri nyt mutta, että asia pitää selvittää, koska roolinne ovat nyt muuttuneet tapahtuman takia.
 
Olipa huonoa käytöstä mieheltä, vaikka tiesi sinun olevan parisuhteessa ja vieläpä kielsit häntä. Enpä tiedä, mitä minä sinuna tekisin, luultavasti kysyisin tulikivenkatkuisella viestillä/puhelulla asiasta suoraan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja olet vapaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Minä en pysty ottamaan häneen yhteyttä. En pysty, sillä tuntuu vaan niin ahdistavalta. Siksi kysyn täällä. Minusta ei ole nyt selvittelemään tätä asiaa hänen kanssaan.

Jos liitossa on jokin ryppy ja hän onkin mielessään ruvennut rakentelemaan romanssia kanssasi. Eivät nämä miehen ja naisen väliset ystävyydet ole niin mutkattomia ja platonisia kuin ihanteellisimmat ajattelevat.

Hoida omat tunteesi nyt vapaiksi. Olitte ystäviä ennen, nyt toinen tahtoo enemmän. Se mies kaipaa nyt naista eikä ystävää. Sinusta ei ole hänelle. Se siitä.

Just joo. Hoida asia miehen kanssa kuntoon äläkä roiku netissä vuositolkulla spekuloimassa muiden kanssa miehen ajatuksia ja teidän ihmissuhdettanne!!!! Voihan vinetto! Eivätkö ihmiset osaa keskustella toistensa kanssa??

 
Mikäs tämän palstan tarkoitus sitten on jos täällä ei spekuloida miehen ajatuksia ja ihmissuhteita jotka liittyvät myös parisuhteeseen??? Jos ihmiset osaisivat keskustella toistensa kanssa niin ei kai tänne kukaan kirjoittelisi. :D Että voihan vinetto vaan edellisellekin!Minusta ap:n kannattaa käydä asiaa läpi joidenkin ihmisten kanssa aikansa (tuskin siihen nyt vuositolkulla menee) ja sitten unohtaa koko juttu. Miehen kanssa voi ehkä puhua sitten kun pöly laskeutuu. Ehkä sitten ei ahdistakaan niin paljon.
 
ai niin unohdin, että tämä on teinien palsta ja useimmat täällä ovat neitsykäisiä. Ap:lle sanoisin, että keski-iässä naurat vienoudellesi ja ahdistuksellesi, kun vuosia tuntemasi mies vähän lähenteli ja olisi ehkä halunnut suhteeltanne jotakin muuta kuin ystävyyttä. Mene psykiatrille tai puhu miehellesi asiasta. Parisuhteen pitäisi olla sellainen, että kaikesta voi puhua vapaasti. Kysy hänen näkemystään siitä, miten asian hoidat.

Puhua voidaan kyllä vaikeista sairauksista ja raskaista työasioista mutta seksi onkin sitten tabu.

No niinhän se parikymppisille vielä ehkä onkin :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Se siitä ystävyydestä?:
Minulla on miespuolinen ystävä, entinen työkaveri. Pidämme yhteyttä välillä sähköpostitse ja joskus soittelimme ja lähettelimme esim. Terveisiä Prahasta -tyylisiä tekstareita kesälomilla. Välillämme ei ole koskaan ollut mitään fyysistä eikä ihastumista tms. säpinää, vaan reilua kaveruutta eli raskaan työalamme asioiden puimista sekä vanhempien samankaltaiseen vakavaan sairasteluun ym. liittyvää juttelua sekä tietysti hauskaa huumoria. Mies on ollut koko ystävyytemme ajan varattu. Vaimostaan olen kuullut häneltä, mutta en ole tavannut. Itse olen ollut välillä suhteessa, välillä sinkku, nyt taas jo usean vuoden ajan avoliitossa.

Yleensä olemme (noin neljä kertaa vuodessa) vaihtaneet kuulumiset kavotusten jossakin kahvilassa, mutta tällä kerralla mies ehdotti, että hän voisi hakea minut kotoani. En paljon kummastellut asiaa, sillä ajattelin, että ehkä käymme kahvilla jossakin kauempana. Miehellenikin sanoin, että käyn "Mikan" kanssa kahvilla ja hän hakee minut ja h-vettiä "Mika" oikein puuhasi? En olisi ikinä uskonut hänestä. Niinkö se sitten on, etteivät mies ja nainen voi olla kavereita, vaikka mekin hänen kanssaan olimme sitä monta vuotta ja ihan ilman taka-ajatuksia. Tai ainakin minä olin.

Minustakin sinun kannattaa puhua asiasta jonkun kanssa. Tuossa taidettiin jotain vinkkejä siihen antaakin. Minä en yhtään ihmettele jos tuosta hivenen traumatisoituu. Seksuaalisuus ja fyysinen koskemattomuus on jokaisen perusoikeus. Asiaa kannattaa käsitellä senkin takia ettei leimaa kaikkia miehiä yhden henkilön takia.

Sanoisin muuten että ko. kaveri vaikuttaa 16 vuotiaan tasoiselta kun ei osaa aukaista suutaan ja selvittää asioita etukäteen, mutta se halventaisi fiksuja teinejä.

Se kerrotko asiasta miehellesi riippuu tietysti sinusta, mutta minä varmaan haluaisin kyllä tietää kaikista asioista mitkä vaimoani ahdistavat. Voisimme yhdessä sitten päättää miten toimia. Todennäköisesti ottaisin ainakin itse yhtettä ko. kaveriin ja keskustelisin asiasta, mutta ehkä vaimonkin olisi hyvä olla mukana. Ihan villaisella tuollaista ei pitäisi mielestäni painaa.

Loppukaneettina, että minäkin kyllä hetken ajattelin että tämä tarina on keksitty, mutta periaatteessa ihan hyvä aihe siitä huolimatta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:lle:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Minä en pysty ottamaan häneen yhteyttä. En pysty, sillä tuntuu vaan niin ahdistavalta. Siksi kysyn täällä. Minusta ei ole nyt selvittelemään tätä asiaa hänen kanssaan.


Kiitä onneasi ja ota opiksi. Miehiin voi harvoin luottaa.
Miehet ovat niin arvaamattomia.


Voit soittaa myös kriisipuhelimeen. Puhelinnumeron löydät puhelinluettelon etusivulta tai mistä vain. Voimia sinulle. Kun aikaa kuluu, kirjoita asiasta johonkin lehteen tai anna juttuvinkki toimittajille.

Tunnistan sinut jo kirjoitustyylistä.. Vaikutat herttaiselta ihmiseltä, mutta sinun pitää kyllä muokata vielä asennoitumistasi miehiin sukupuolena. Suurin osa miehistä on ihan hyviä ja luotettavia.
 
Nyt lakkaan nynnyilemästä! Otat ihan reippaasti ja asiallisesti "ystäväsi" kanssa asian puheeksi.
- Mitä hän oikein ajatteli noin tehdessään?
- Sinä olet aina pitänyt suhdettanne ystävyytenä, johon tuollainen käytös ei liity.
- Kerrot ettet pidä tuollaista käytöstä hyväksyttävänä.
Kaivat sen selkärangan itsestäsi ja puolustat itseäsi!
Miehellesi kerrot jos kykenet, sinä et ole syyllinen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kolkku:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:lle:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Minä en pysty ottamaan häneen yhteyttä. En pysty, sillä tuntuu vaan niin ahdistavalta. Siksi kysyn täällä. Minusta ei ole nyt selvittelemään tätä asiaa hänen kanssaan.


Kiitä onneasi ja ota opiksi. Miehiin voi harvoin luottaa.
Miehet ovat niin arvaamattomia.


Voit soittaa myös kriisipuhelimeen. Puhelinnumeron löydät puhelinluettelon etusivulta tai mistä vain. Voimia sinulle. Kun aikaa kuluu, kirjoita asiasta johonkin lehteen tai anna juttuvinkki toimittajille.

Tunnistan sinut jo kirjoitustyylistä.. Vaikutat herttaiselta ihmiseltä, mutta sinun pitää kyllä muokata vielä asennoitumistasi miehiin sukupuolena. Suurin osa miehistä on ihan hyviä ja luotettavia.

Moni muukin tunnistaa minut kirjoitustyylistä. Kirjoitin aamulla pitkän litanian Ellien Lukunurkka palstalle.

Olet oikeassa. Hyviäkin miehiä on olemassa, mutta olen joutunut elämässäni melko huonojenkin miesten kynsiin. Varuillaan kannattaa aina olla. Sitä olen opettanut myös omille lapsille.

Entisaikaan nuorilla naisilla oli esiliinat treffeillä.

Luin aamulla www.miafarrow.org palstalta julmuksiista Afrikassa. Raiskaajat olivat juoneet maitoa imettävien äitien rinnoista ja sitten repineet rinnat rikki. Hirveitä julmuuksia.

Naisia kohdellaan ympäri maailmaa erittäin julmasti. Ei siltä voi sulkea silmiään vaikka haluaisi.

Tukinainen kriisipuhelimesta saa parhaan avun. Kun minä olisin tarvinnut apua nuorena naisena, ko. järjestöä ei ollut olemassakaan.

Miehet tulkitsevat bogy languagea omalla tavallaan. Onneksi Elleissä vaikuttaa persoona nimimerkillä theKari. Hänen luokituksen mukaan olen jo hylkiökamaa miesrintamalla.

Tuskin minua kukaan enää lähestyy, joten voin luottaa miehiin. Miehet saavat nyt puolestaan ottaa jalat alleen, kun tämä tätä tulee näköpiiriin. Osat ovat vaihtuneet, ja sen on erittäin iloinen asia.
 
Just joo-o. Et vain halua ottaa siaa puheeksi ko. miehen kanssa, koska haluat pitää hänet ihastuneena itseesi. Olipas sinust akiva kuunnella hänenkahujaan ja taisit olla vähän imarreltukin kun hän alkoi sinua lähentelemään. Jos oikeasti et olisi siitä pitänyt olisit tehnyt jyrkän stopin ja selvittänyt asian sanallisesti heti, välittömästi. Nyt annoit hänelle toivoa ja pidät sitä yhä edelleen yllä. Kai menet taas hänen kanssaan kahville.
 
...sattuu.
Miehiin voi harvoin luottaa. Kannattaa tehdä treefit "ihmisten ilmoille."

Niin väärää yleistämistä, väärin kohdistettua.
Eiköhän se mene niin että älä koskaan luota kehenkään täysin. Tämä on elämää, raakaa elämää, täällä kolhitaan ja koetellaan ihmistä, kellään ei ole liian helppoa.

Tuntuu vaan pahalle lukea kun miestä lyödään vyön alle, koska kukaan ei ole täysin luotettava.
Siitä olen samaa mieltä että treffit, muutamat ekat, on turvallisempaa tehdä vaikka nyt sinne "ihmisten ilmoille."
 
Vaikka tilanne sua kovasti kiusasi, niin eipä käynyt mielessä ottaa hänen kättään pois reideltäsi. Tuon vastenmielisen suudelman jälkeenkin vielä päätit kävellä käsi kädessä hänen kanssaan. Etkä suudelmaakaan uskaltanut vastustella...

Mä luulen, että ainoa asia mistä olet järkyttynyt on se, että tajusit pettäneesi miestäsi. Säikähdit kaiketi seuraamuksia, joita ei sitten kai tullutkaan, sillä eihän tilanne näkynyt naamaltasi kotiin mennessä. Vaikkakin toisen toimesta tapahtumat tapahtuivat, niin et silti tehnyt elettäkään osoittaaksesi "Mikalle", että hänen lähentelynsä oli jotenkin häiritsevää. Lupasti jopa olla yhteydessä, soitella. Jätit hänet ns. koukkuun roikkumaan.

Suosittelisin, että kasvaisit aikuiseksi ja ottaisit vastuun teoistasi ja tekemättä jättämisistäsi. Jos et ole "Mikasta" kiinnostunut enää missään mielessä, niin miksi edes pohdit hänen motiivejaan. Jos "Mikan" teko ihan hirveästi ottaa pattiin, niin osoita hänelle selvin sanoin, että tilanne vaivaa sinua etkä halua sen toistuvan. Jos olet vain hiljaa, on se merkki siitä, että pakenet vain omia tunteitasi... :P
 
Jos mies haluaa olla naisen kanssa "kaveri", niin mies haluaa naista myös seksuaalisesti. Jos mies ei halua naista seksuaalisesti, niin sitten mies ei halua olla naisen kanssa kaveri. Aika selvää, eikö totta? Nyt vaan sovitte seuraavan tapaamisen hotelliin ja jätät mainitsematta ukollesi siitä, jotta pääsette sovittamaan elimiä yhteen. Selvästi haluat sama itse, vaikka nyt muuta väität. Pusuja poskelle ja kädestä pitämistä... olet hieman ujo, mutta kouliintunut panomies saa sinustakin villipedon esiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TheKari:
Jos mies haluaa olla naisen kanssa "kaveri", niin mies haluaa naista myös seksuaalisesti. Jos mies ei halua naista seksuaalisesti, niin sitten mies ei halua olla naisen kanssa kaveri.
Kas, tännekin saatiin tätä "kun minä haluan panna kaikkia naisia niin kaikki muutkin miehet ovat samalaisia" -paskaa. Noh, pätee ainakin myös tähän ap:n "kaveriin"
 
Eniten minua riipii tuossa TheKarissa se, että siinä on joku käyttänyt hyväkseen Kari -nimimerkin vanhaa mainetta, ja ominut sen itselleen. Alkuperäinen Kari, joka provoili täällä aikoinaan, lienee löytänyt jotain muuta sisältöä elämäänsä. Nyt meillä on tämä halpa kopio, joka on astunut liian suuriin saappaiin.

 
Suurimmalla osalla miehistä tuntuu olevan se käsitys, että nainen tietää automaattisesti mitä mies ajattelee. Ehkä mieskin kuvitteli, että nainen tiesi heti alusta asti (= kodista hakemisesta saakka), että jotain ylimääräistä on luvassa ja koska nainen ei kummastellut tai selkeästi kieltänyt kauemmas ajelua jne, niin mies ilmeisesti tulkitsi, että nainen on koko ajan tietoinen siitä, että kaikki tulee johtamaan seksiin.

Mikäli tapaus ei ole provo, niin täytyy vain ihmetellä, miten tökerö tuo mies on, kun ei tajua, että tapaus oli sinulle järkyttävä. Ehkä mies luuli typeryyksissään, että kieltäydyit seksistä vain siksi, että sinulla on kuukautiset tms.
 
Törkeää käytöstä tolta sun kaverilta. Itse kertoisin kyllä tilanteen miehelleni. En lähtisi selvittämään sitä ton sun kaverin kanssa ollenkaan, vaan puhuisin miehelle ja muille läheisille.
 

Similar threads

K
Viestiä
16
Luettu
3K
K
V
Viestiä
29
Luettu
15K
Perhe-elämä
Onnistuva mies.
O
K
Viestiä
2
Luettu
464
N

Yhteistyössä