Palaan vielä aiheeseen. Minulle sanoi päälle kaksikymppisenä tansseista saattajani, että viihdyn nahoissani päälle kuusikymppisenä. Ennustus osui täysin nappiin. Elämäni on nykyään kuin yhtä juhlaa. Olen saanut ikävät vuodet kuitattuina moninkertaisesti.
Jossain jutussa kerrotaan naisesta, joka voitii Lotossa ja tuhlasi rahansa melko nopeasti enimmäkseen turhuuksiin. Sitten hän sairastui hyvin harvinaiseen sairauteen. Nainen tuumasi, että asuisi vaikka teltassa, jos saisi terveytensä taksisin. On minullakin ollut fyysisiä vaivoja ja olen joutunut paljon kannattelemaan mt-ongelmaisia. Olen ottanut asioista selvää ja lukenut kirjoja metrikaupalla.
Tämä minun piti erityisesti sinulle kertoa. Ikääntyminen on ihanaa. On mielenkiintoista seurata itsessään muutoksia ja sitä miten kehittyy henkisesti. Jostain kauniista paikasta minä tänne tulin suorittamaan jotain erityistehtävää ja jonnekin vielä kauniimpaan paikkaan olen matkalla. Eräs miesparantaja kertoi kauan sitten tuosta tehtävästä johon minua valmistellaan. Joka päivä seuraan uutisia ja mietin onko tuo se tehtävä, johon minut lähetetään.
Täällä minä istun lukutuolissani ja matkalaukkuni on tyhjänä. Olen aina valmis lähtöön, kun minua tarvitaan.
Voin nousta vaikka romutettavan Hornetin kyytiin, jos tilanne niin vaatii.
Me harmaat pantterit olemme supervoimilla varustettuja, joita ei tässä maailmassa enää minään hirvitä tai ihmetytä.