H
Harmailija
Vieras
Meillä on 4-vuotias, joka on ihan mahdoton. Hän raivoaa pienestäkin, saa sellaisia huutokohtauksia, että syömisen päälle saattaa oksentaa, kun alkaa huuto yskittämään. Hän käy pienemmän sisaruksensa päälle kuin saalistava eläin jos pieni erehtyy koskemaan johonkin tavaraan, jonka hän on päättänyt "kielletyksi". Hän irvistelee, huutaa vastaan, kiroilee, puhuu rumasti, ei vain usko mitään, mitä pyydetään/sanotaan.
Tiedän, että vanhemmissa on vika. Me olemme lapsen tällaiseksi kasvattaneet. Mutta miten ihmeessä meidän pitäisi toimia, että tämä huono käytös saataisiin kitkettyä?
Lapsen kanssa touhutaan paljon, hän ei oikeastaan osaa leikkiä tai tehdä mitään yksin. Hänen kanssaan puhutaan, nauretaan, leikitään, pelataan, käydään erilaisissa paikoissa. Hänen kanssaan vietetään aikaa todella paljon. Hänelle yritetään antaa positiivista palautetta pienestäkin. Mutta silti hän on koko ajan räjähdysherkkä ja huonotuulinen.
Huonoon käytökseen puututaan heti. Ensin annetaan varoitus ja jos jatkuu niin hän joutuu neljäksi minuutiksi jäähylle. Hän huutaa raivoten jo, kun sanomme, että joutuu jäähylle. Hän karjuu koko jäähyn ajan ja kun pääsee pois niin pyytää kyllä anteeksi mutta on jotenkin kettumaisen oloinen. Ikään kuin jäähy ei merkitsisi hänelle mitään. Ihan kuin se olisi vain ollut yksi tapa leikkiä.
Olen paljon yksin lasten kanssa, olen vielä hoitovapaalla kuopuksesta ja esikoinenkin on täysin kotihoidossa. Ongelmat alkoivat kuopuksen syntymän jälkeen, jolloin esikoinen oli 3-vuotias. Kuopus on luonteeltaan todella vilkas. Joudun siis juoksemaan hänen perässään ja olemaan sillä tavalla kiinni pienessä. Isomman pitäisi pärjätä hieman omillaan, esim. ulkovaatteiden pukemisessa. Mutta ei. Hän ei kestä pientäkään vastoinkäymistä. Hän turhautuu heti jos nappi ei napsahda suoraan kiinni tai sukka on huonosti tai mitä tahansa ja siitä seuraa karjumista aivan kurkku suorana. Hän huutaa niin silmittömästi, ettei häneen tahdo saada mitään kontaktia. Hän ei kuule eikä näe, hän vain huutaa.
Miten siihen pitäisi suhtautua?! Olemme yrittäneet olla huomaamatta koko asiaa ja antaneet hänen vain huutaa. Se on vain lisännyt huutoa ja huonoa käytöstä, koska hän on alkanut testaamaan ihan kaikesta ja kaikkialla, mitä voikaan tehdä ja selvitä siitä huutamalla. Olemme myös yrittäneet olla hyviin tiukkoja ja antaneet varoituksen jälkeen jäähyä jos huuto ei pyydettäessä lopu. Mutta siitä on seurannut taas vain huutoa ja jatkuvaa jäähyttämistä ei vain negatiivista palautetta lapselle.
Tämä on niin rasittavaa. Tuntuu, etten enää kehtaa käydä lapsen kanssa missään, kun kuitenkin jo aika iso lapsi käyttäytyy näin raivoisasti. Hän saa huutokohtauksia kaupassa, kylässä, HopLopissa, leikkipuistossa, kavereiden kanssa leikkiessä, ihan missä vain. Tuntuu välillä, että hän rakastaa huomion keskipisteenä olemista ja huutaa ihan vain siksi, että olisi näkyvillä.
Antakaa jotain vinkkejä. Ihan kaikki käy! Sanokaa jos näette, että teemme selkeästi jossain väärin. Kertokaa, mitä voisimme yrittää toisin. Olen niin väsynyt siihen, että kaikki päättyy aina lapsen raivoamiseen.
Tiedän, että vanhemmissa on vika. Me olemme lapsen tällaiseksi kasvattaneet. Mutta miten ihmeessä meidän pitäisi toimia, että tämä huono käytös saataisiin kitkettyä?
Lapsen kanssa touhutaan paljon, hän ei oikeastaan osaa leikkiä tai tehdä mitään yksin. Hänen kanssaan puhutaan, nauretaan, leikitään, pelataan, käydään erilaisissa paikoissa. Hänen kanssaan vietetään aikaa todella paljon. Hänelle yritetään antaa positiivista palautetta pienestäkin. Mutta silti hän on koko ajan räjähdysherkkä ja huonotuulinen.
Huonoon käytökseen puututaan heti. Ensin annetaan varoitus ja jos jatkuu niin hän joutuu neljäksi minuutiksi jäähylle. Hän huutaa raivoten jo, kun sanomme, että joutuu jäähylle. Hän karjuu koko jäähyn ajan ja kun pääsee pois niin pyytää kyllä anteeksi mutta on jotenkin kettumaisen oloinen. Ikään kuin jäähy ei merkitsisi hänelle mitään. Ihan kuin se olisi vain ollut yksi tapa leikkiä.
Olen paljon yksin lasten kanssa, olen vielä hoitovapaalla kuopuksesta ja esikoinenkin on täysin kotihoidossa. Ongelmat alkoivat kuopuksen syntymän jälkeen, jolloin esikoinen oli 3-vuotias. Kuopus on luonteeltaan todella vilkas. Joudun siis juoksemaan hänen perässään ja olemaan sillä tavalla kiinni pienessä. Isomman pitäisi pärjätä hieman omillaan, esim. ulkovaatteiden pukemisessa. Mutta ei. Hän ei kestä pientäkään vastoinkäymistä. Hän turhautuu heti jos nappi ei napsahda suoraan kiinni tai sukka on huonosti tai mitä tahansa ja siitä seuraa karjumista aivan kurkku suorana. Hän huutaa niin silmittömästi, ettei häneen tahdo saada mitään kontaktia. Hän ei kuule eikä näe, hän vain huutaa.
Miten siihen pitäisi suhtautua?! Olemme yrittäneet olla huomaamatta koko asiaa ja antaneet hänen vain huutaa. Se on vain lisännyt huutoa ja huonoa käytöstä, koska hän on alkanut testaamaan ihan kaikesta ja kaikkialla, mitä voikaan tehdä ja selvitä siitä huutamalla. Olemme myös yrittäneet olla hyviin tiukkoja ja antaneet varoituksen jälkeen jäähyä jos huuto ei pyydettäessä lopu. Mutta siitä on seurannut taas vain huutoa ja jatkuvaa jäähyttämistä ei vain negatiivista palautetta lapselle.
Tämä on niin rasittavaa. Tuntuu, etten enää kehtaa käydä lapsen kanssa missään, kun kuitenkin jo aika iso lapsi käyttäytyy näin raivoisasti. Hän saa huutokohtauksia kaupassa, kylässä, HopLopissa, leikkipuistossa, kavereiden kanssa leikkiessä, ihan missä vain. Tuntuu välillä, että hän rakastaa huomion keskipisteenä olemista ja huutaa ihan vain siksi, että olisi näkyvillä.
Antakaa jotain vinkkejä. Ihan kaikki käy! Sanokaa jos näette, että teemme selkeästi jossain väärin. Kertokaa, mitä voisimme yrittää toisin. Olen niin väsynyt siihen, että kaikki päättyy aina lapsen raivoamiseen.