Toggle sidebar

Mikä mulla on!? (Parisuhdeavautuminen)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Tuuliviiri"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
T

"Tuuliviiri"

Vieras
Kerran kuussa mulle tulee fiilis, että mun pitää lähteä tästä suhteestani pois, mutta pelkään tosissaan, etten ikinä löytäis ketään, joka täyttää yhtähyvin mun kriteerit kuin nykyinen mieheni. Haluan, että mies harrastaa liikuntaa, on kunnollinen eikä juo tai polta. Nuo kaikki kriteerit mieheni täyttää. Mutta mitä sitten jään kaipaamaan? Jotakin intohimoa, hengenheimolaisuutta. Ollaan kuitenkin oltu yhdessä lähestulkoon 5 vuotta, joten alkuhuuma on karissut. Tai siis mikä alkuhuuma... ei sellaista ollut edes kovin voimakkaana meillä, vaan alettiin vaan olla tiivisti yhdessä ja jäätiin toisiimme kiinni...

Ollaan jo kihloissakin oltu vuosi ja suunnitelmissa olisi lähitulevaisuudessa alkaa yrittää lasta.

Oon jo 27-vuotias ja yksi ongelmistani on se, ettei mulla oikeastaan ollut seurustelusuhteita ennen nykyistäni. Oli pari epätoivoista yksipuolista rakastumista ja yksi traagisesti päättynyt kaukosuhde, joka kesti puolisen vuotta. Nyt mulla ei sitten ole juurikaan mitään mihin verrata nykyistä parisuhdettani. Osaatteko sanoa, että jos nyt eroaisin, ehtisinkö enää löytää raitista (tai lähes), urheilullista, kunnollista, herkkää, hauskaa miestä? Pelkään, että jään lapsettomaksi jos eroan.

Vai onko tämä vain jotakin hormonien heittelyä? Miksi olen tällainen tuuliviiri, huoh.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miten on?:
Olisko orastava kolmenkympin kriisi tai se kuuluisa viidennen vuoden villitys?
Click to expand...

Ahaa, ai sellainenkin on kuin viidennen vuoden kriisi. Olen kuullut vain 7. vuoden kriisistä. Orastava kolmenkympin kriisi tässä varmasti vähän kolkutteleekin, kun tosiaan mietin ikääni ja laskeskelen, että jos nyt nyt eroaisin, nuolisen haavojani vuoden, sitten aloittaisin ankaran nettideittailun ja ehkä parin vuoden sisään löytäisin jonkun miehen (hyvin optimistinen veikkaus), sitten tutustuisin häneen 2 vuotta... Niin mitäs tuosta nyt tulee... olisin ainakin 32-vuotias ennen kuin ehtisin ensimmäistä lasta alkaa yrittää.
 
Voi herttinen, mikä ihme naisia vaivaa kun ei hetkeäkään osata olla yksin? Viis vuotta ootte tahkonnu ja mihin päässy? Tyksistymiseen ja kyllästymiseen..Älä hyvä ihminen jää huonoon suhteeseen siks et pelkäät ettet saa lasta. Sulla ON monta vuotta aikaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Älä tee lasta tuohon. Oot nuori vielä ja sin kriteerit ei kuulosta mahdottomilta. Anna miehellekin tilaisuus oikeaan onneen.
Click to expand...

:( Tätä oikeastaan kaikkein vähiten haluaisin kuulla. Ollaanhan me tietysti hitsauduttu niin yhteen näiden viiden vuoden aikana. Meillä on yhteisiä juttuja ja hassutuksia ja yhteinen asunto ja tavarat. Enkä oikein kestä ajatusta miehestäni jonkun muun kanssa.

Tuntisin itseni niin epäonnistujaksi, jos eroaisin. Mua hävettäisi ihan kauheasti, että kihlaus purkautuisi.

Mitä jos mulle kävisi näin:
"Erosin kymmenen vuotta kestäneestä suhteesta "kunnolliseen" mieheen. Mies löysi pian uuden ja elää nyt ilmeisen onnellista uusioperhe-elämää. Minä olen kärvistellyt huonossa suhteessa jossa mies on alkoholisti ja henkisen (joskus myös fyysisen) väkivallan käyttäjä. Nyt pistän suhteen katkolle ja jatkan taas sinkkuna. Aika ankea olo itsellä kun ei tiedä saako sitä elämäänsä koskaan järjestykseen.

Olen miettinyt aiemman pidemmän suhteeni lopettamista ja sitä tekisinkö nyt toisin. Voi olla että mikäli mies ei olisi aika nopeasti löytänyt uutta, olisimme hyvinkin voineet vielä päätyä yhteen. Mutta enää se ei olisi mahdollista, aika on jo tehnyt tehtävänsä. Tämä on kuitenkin opettanut sen, että kun toivottavasti vielä löydän kunnollisen miehen, osaan arvostaa häntä aivan eri tavalla. Ei paljon kiinnosta enää edes miettiä olisko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, nyt tiedän että ei tosiaankaan ole."

Tuo on kopioitu toiselta keskustelupalstalta, jossa pohditaan samaa aihepiiriä.
 
[QUOTE="vieras";26634792]Voi herttinen, mikä ihme naisia vaivaa kun ei hetkeäkään osata olla yksin? Viis vuotta ootte tahkonnu ja mihin päässy? Tyksistymiseen ja kyllästymiseen..Älä hyvä ihminen jää huonoon suhteeseen siks et pelkäät ettet saa lasta. Sulla ON monta vuotta aikaa.[/QUOTE]

Niin, paitsi että olin kyllä yksin koko nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni. Mutta onko meillä huono suhde? En tiedä. En tiedä...
 
[QUOTE="aloittaja";26634822]Niin, paitsi että olin kyllä yksin koko nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni. Mutta onko meillä huono suhde? En tiedä. En tiedä...[/QUOTE]

Jos suhteesta haluaa jatkuvasti pois niin kyllä, kyllä se on huono suhde.

Empä kauheesti laske teini ikää ja just ja just 20v vielä siihen, että siitä yksin olemisesta olisi mitään hyötyä.

Jos eroaminen ei aiheuta muuta kun häpeän tunteen, niin eikös homma ole aika selvä.
 
[QUOTE="aloittaja";26634791]Ahaa, ai sellainenkin on kuin viidennen vuoden kriisi. Olen kuullut vain 7. vuoden kriisistä. Orastava kolmenkympin kriisi tässä varmasti vähän kolkutteleekin, kun tosiaan mietin ikääni ja laskeskelen, että jos nyt nyt eroaisin, nuolisen haavojani vuoden, sitten aloittaisin ankaran nettideittailun ja ehkä parin vuoden sisään löytäisin jonkun miehen (hyvin optimistinen veikkaus), sitten tutustuisin häneen 2 vuotta... Niin mitäs tuosta nyt tulee... olisin ainakin 32-vuotias ennen kuin ehtisin ensimmäistä lasta alkaa yrittää.[/QUOTE]

ei se kriisi katso onko se 5 vai 7 vuotta. Ajoittain sitä tulee tarkastelleeksi sitä onko tyytyväinen suhteeseensa, joku on vaan nimennyt sen 7.vuoden kriisiksi.
Peesaan edellistä siinä että elä missään nimessä sitä lasta nyt hanki jos et ole ihan varma tästä suhteesta. se lapsi ei sitä suhdetta pelasta jos hiljaa mielessäsä ajattelet että tyydyt nyt tähän mieheen kun ei ole sattunut (vielä) parempaa kohdalle. Se olisi todella väärin miesystävääsi ja etenkin sitä lasta kohtaan.
Muistathan että sillä onko ex poikaystävä tai ex-aviomies ei ole niinkään merkitystä, heitä pääsee tahtoessaa eroon hyvinkin lopullisesti, mutta kun menet tekemään lapsen jonkun kanssa niin tulet olemaan hänen kanssan tekemisissä niin kauan kun te kumpikin (ja se lapsi) on elossa. Ja ne erot ei ole aina helppoja, se osa-aika isukki voi halutessaan tehdä elämäsi todella vaikeaksi. Et saa lapselle passia, et pankkitiliä jne ilman hänen allekirjoitustaan.
 
[QUOTE="mitämitä";26634820]Mitä siis haluat siltä uudelta mieheltä? Sitä "se oikea" tunnettako? Alkuhuuman tunnetta?[/QUOTE]

Haluaisin sitä se oikea -tunnetta. Haluaisin, että mies olisi ehkä vähän rennompi kuin nykyiseni, saisi minut nauramaan enemmän. Ja että ymmärtäisi paremmin mun taustoja. Vakea selittää, mutta siis mun vanhemmat on eronnu ja meillä on ollut perheessä alkoholismia kun oli pieni, ja mun kontakti omaan isääni on jäänyt vähäisemmäksi kuin oisin toivonut. Tämän tyyppisistä kipeistä jutuista haluaisin voida keskustella muullakin tasolla kuin nykyisen mieheni kanssa. Hän kun ei osaa näihin asioihin juuri sanoa muuta kuin että ei tiedä millaista mulla on ollut, koska itellään ei ole ollut tuollaista.
 
Mitä siitä kämpästä ja tavaroista, mitä niillä on väliä, jos mietit omaa loppuelämääsi? Eiköhän ole suurempi häpeä pitää kiinni kynsin hampain kihlauksesta, jonka osapuolet näkevät toisensa olevan vain suunnilleen sitä mitä oli hakemassa, kuin purkaa se kihlaus. Teidän parisuhdehan se on, mitä sanottavaa ulkopuolisilla siihen voi olla? Mieluummin näet miehenkin jatkavan elämäänsä yksikseen kuin soisit hänelle suuremman onnen kuin kanssasi?

novel2.png
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Puolustelet suhdettasi. Kenties haluatkin kuulla että teillä menee hyvin? Kummastelit kun sanoittiin että huono suhde, eli ehkä se ei sinun mielestäsi kuitenkaan ole ja vain sillä on merkitystä mitä sinä ajattelet. Mikä oikeastaan on vialla? Se että haluat pois, mutta onko sinulla mitään syytä lopettaa suhde paitsi se että satunnaisesti haluat sen lopettaa?

Ehkä sinua ahdistaa se että alat "ikääntyä" ja haluta perustaa perheen, et vain tiedä/ole aivan varma haluatko tehdä sen juuri tämän miehen kanssa. Sitä ei tiedä kuitenkaan kukaan muukaan onko mies sinulle oikea.

Oikeaa ei tee se, että on lista jonka toisen pitää täyttää. Sen vain tietää. Jos sinusta tuntuu että voisit löytää jonkun paremmankin, jota kohtaan tuntisit enemmän niin aikaa on vielä. Mutta ruoho ei ole vihreämpää eikä ongelmia kannata etsimällä etsiä. Ehkä juuri se, että sinulla on vain yksi kunnollinen kokemus aiheuttaa tätä ajattelua mitä nyt mietit välillä. Oletko puhunut miehesi kanssa?
 
[QUOTE="vieras";26634838]Jos suhteesta haluaa jatkuvasti pois niin kyllä, kyllä se on huono suhde.

Empä kauheesti laske teini ikää ja just ja just 20v vielä siihen, että siitä yksin olemisesta olisi mitään hyötyä.

Jos eroaminen ei aiheuta muuta kun häpeän tunteen, niin eikös homma ole aika selvä.[/QUOTE]

En halua jatkuvasti pois tästä suhteesta. En itseasiassa haluaisi pois tästä suhteesta, vaan haluaisin olla tyytyväinen tässä suhteessa. Aina kun tämä tunne menee ohi, mietin, että ei olisi ollut mitään järkeä erota näin hyvästä suhteesta. Siksipä nimesinkin itseni aloitusviestissäni tuuliviiriksi.

Kyllä eroaminen aiheuttaisi surua ja katumusta.
 
[QUOTE="aloittaja";26634849]Haluaisin sitä se oikea -tunnetta. Haluaisin, että mies olisi ehkä vähän rennompi kuin nykyiseni, saisi minut nauramaan enemmän. Ja että ymmärtäisi paremmin mun taustoja. Vakea selittää, mutta siis mun vanhemmat on eronnu ja meillä on ollut perheessä alkoholismia kun oli pieni, ja mun kontakti omaan isääni on jäänyt vähäisemmäksi kuin oisin toivonut. Tämän tyyppisistä kipeistä jutuista haluaisin voida keskustella muullakin tasolla kuin nykyisen mieheni kanssa. Hän kun ei osaa näihin asioihin juuri sanoa muuta kuin että ei tiedä millaista mulla on ollut, koska itellään ei ole ollut tuollaista.[/QUOTE]

Vertaistukiryhmiä löytyy esim. Al-Anon:ista. Se voi olla hieman vaikea vaatimus, että puoliso olisi kokenut samoja rankkoja asioita kuin itse. Toisaalta myös ystäville voi uskoutua tietyissä asioissa, jos puoliso ei ymmärrä. Aina ei ole mahdollista löytää kumppania, joka täyttää kaikki tarpeet.
 
Itse kadun sitä että jätin sen miehen kanen kanssa olin parikymppisenä kihloissa 4 vuotta. Sen jälkeen seurustelin yli 10 vuotta erään miehen kanssa, miehen joka paljastui väkivaltaisiseksi vasta kun odotin lastamme. Nyt kaksivuotiaan kapsen vanhempina sitten tappelemme oikeudessa joka pikkuasiastakin. Hän jäin pitkäaikaistyöttömäksi ja minun kiusaamisesta löytyy hänelle sopivasti puuhaa ja yhteiskunta maksaa koko lystin (minä työssäkäyvänä joudun maksamaan omat kuluni)
 
[QUOTE="aloittaja";26634892]En halua jatkuvasti pois tästä suhteesta. En itseasiassa haluaisi pois tästä suhteesta, vaan haluaisin olla tyytyväinen tässä suhteessa. Aina kun tämä tunne menee ohi, mietin, että ei olisi ollut mitään järkeä erota näin hyvästä suhteesta. Siksipä nimesinkin itseni aloitusviestissäni tuuliviiriksi.

Kyllä eroaminen aiheuttaisi surua ja katumusta.[/QUOTE]

Justhan sinä ensimmäisessä lauseessasi kerrot, että kerran kuussa tulee tunne, että haluan pois suhteesta, kyllä se minulle on aika jatkuvasti haluamista.

Aika tuuliviiri joo, empä haluaisi olla miehesi. Ei olisi kovinkaan ylentävää olla parisuhteessa jossa toinen miettii lähtemistä jatkuvasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja soopaa?:
Puolustelet suhdettasi. Kenties haluatkin kuulla että teillä menee hyvin? Kummastelit kun sanoittiin että huono suhde, eli ehkä se ei sinun mielestäsi kuitenkaan ole ja vain sillä on merkitystä mitä sinä ajattelet. Mikä oikeastaan on vialla? Se että haluat pois, mutta onko sinulla mitään syytä lopettaa suhde paitsi se että satunnaisesti haluat sen lopettaa?

Ehkä sinua ahdistaa se että alat "ikääntyä" ja haluta perustaa perheen, et vain tiedä/ole aivan varma haluatko tehdä sen juuri tämän miehen kanssa. Sitä ei tiedä kuitenkaan kukaan muukaan onko mies sinulle oikea.

Oikeaa ei tee se, että on lista jonka toisen pitää täyttää. Sen vain tietää. Jos sinusta tuntuu että voisit löytää jonkun paremmankin, jota kohtaan tuntisit enemmän niin aikaa on vielä. Mutta ruoho ei ole vihreämpää eikä ongelmia kannata etsimällä etsiä. Ehkä juuri se, että sinulla on vain yksi kunnollinen kokemus aiheuttaa tätä ajattelua mitä nyt mietit välillä. Oletko puhunut miehesi kanssa?
Click to expand...

Tulkitsit oikein. Haluaisin kuulla, että suhteemme on hyvä. Osasin kyllä täysin odottaa myös sitä, että suhdettamme pidetään täällä huonona.

Mikä oikeastaan on vialla? Niinpä. Sitähän tulin juuri kysymään. Välillä mietin, tulisiko minulle tällaisia samanlaisia tunteita missä tahansa suhteessa. Sittenpä vasta kaduttaisikin, kun olisin jättänyt nykyisen hyvän miehen ja kaikki meidän yhteiset haaveilut taakse. Mua satuttaa se ajatus, että me ollaan kuviteltu meidän lapset ja mielessämme ja puhuttu elämästämme lasten kanssa ja sitten se ei toteutuisikaan...

Olen puhunut miehen kanssa. Hän kokee minun olevan se oikea. On sanonut, että tietää sen, koska ei tunne tarvetta etsiä mitään muuta. Minä sen sijaan... heilun kuin tuuliviiri. Välillä mietin, että voisin löytää paremman, välillä taas nähtyäni tai kuultuani joidenkin renttumiesten touhuja huokaisen helpotuksesta, miten ihana mies minulla on.
 
Aapee, entä jos vaikka 10 vuoden sisään kohtaat sen, joka on Just Se. Jätätkö nykyisesi vai jatkatko elämää samaan malliin kuin nytkin?

Sitoutuminen sua taitaa nyt kammoksuttaa. Minua taas hirvittää se, että jos et käsittele sitä asiaa niin se puree sua vielä joskus. Parisuhde on joko tai. Ei sillai, että roikun tässä nyt kunnes jotain parempaa ilmaantuu ehkä jostain ja sitten miettii vaihtoehdot uusiksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
[QUOTE="vieras";26634797]NETTIDEITTAILUN??!!

Sielä ei kunnon miestä löydy.[/QUOTE]

Nettideittailua ajattelin siksi, ettei kaveripiirini ole kovin laaja, joten sieltä ei oikein ketään löytyisi ja toisekseen koska haluan miehen olevan raitis tai lähes raitis, minun ei kannattaisi myöskään lähteä baareihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Aapee, entä jos vaikka 10 vuoden sisään kohtaat sen, joka on Just Se. Jätätkö nykyisesi vai jatkatko elämää samaan malliin kuin nytkin?

Sitoutuminen sua taitaa nyt kammoksuttaa. Minua taas hirvittää se, että jos et käsittele sitä asiaa niin se puree sua vielä joskus. Parisuhde on joko tai. Ei sillai, että roikun tässä nyt kunnes jotain parempaa ilmaantuu ehkä jostain ja sitten miettii vaihtoehdot uusiksi.
Click to expand...

Olen tätäkin miettinyt, että mitä tekisin. Musta tuntuu, että jos saisimme nykyisen mieheni kannsa lapsien niin jäisin sitten siihen ja sulkisin silmäni muilta miehiltä enkä tekisi mitään ihastumisille. Tämä mm. siksi, että haluaisin taata lapsille ehjän perheen, jota mulla ei ollut.

Tarkoititko tuota sitoutumiskammoa sillä, että mua kammottaisi sitoutuminen ylipäätään vai sitoutuminen tähän mieheen? Ite en tiiä.
 
[QUOTE="vieras";26634916]Justhan sinä ensimmäisessä lauseessasi kerrot, että kerran kuussa tulee tunne, että haluan pois suhteesta, kyllä se minulle on aika jatkuvasti haluamista.

Aika tuuliviiri joo, empä haluaisi olla miehesi. Ei olisi kovinkaan ylentävää olla parisuhteessa jossa toinen miettii lähtemistä jatkuvasti.[/QUOTE]

Siksipä mietinkin aika pitkälti oman pään sisällä näitä juttuja, ettei miehen tarvitsisi mun lähtöajatuksia kestää. Olen aika vaitonainen näiden kausien aikaan.
 
[QUOTE="aloittaja";26634992]Olen tätäkin miettinyt, että mitä tekisin. Musta tuntuu, että jos saisimme nykyisen mieheni kannsa lapsien niin jäisin sitten siihen ja sulkisin silmäni muilta miehiltä enkä tekisi mitään ihastumisille. Tämä mm. siksi, että haluaisin taata lapsille ehjän perheen, jota mulla ei ollut.

Tarkoititko tuota sitoutumiskammoa sillä, että mua kammottaisi sitoutuminen ylipäätään vai sitoutuminen tähän mieheen? Ite en tiiä.[/QUOTE]

Siis tähän nykyiseen.

Ite pitäisin kaikkein pahimman luokan loukkauksena parisuhteessa, jos mies yksikseen vatvoisi suhteesta lähtemistä alituiseen kuitenkaan jakamatta tunteitaan kanssani. Etteikö se sin sitoutumattomuus sitten johda joku kerta esim. sopivasti humalatilassa siihen, että kokeilet vierasta.

Miehelläs on varmuus, eikä vissiin ees tiedä omasta epävarmuudestas? Nainen, meillä on yksi elämä. Kunnioita sen verran itteäs ja kumppanias, että kun lupaudut yhteiseen elämään, on kumppani ainut, jota voit siihen rinnalles kuvitella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Vertaistukiryhmiä löytyy esim. Al-Anon:ista. Se voi olla hieman vaikea vaatimus, että puoliso olisi kokenut samoja rankkoja asioita kuin itse. Toisaalta myös ystäville voi uskoutua tietyissä asioissa, jos puoliso ei ymmärrä. Aina ei ole mahdollista löytää kumppania, joka täyttää kaikki tarpeet.
Click to expand...

Voi että, miks mä oon näin kokematon tässä elämässä! Mä en vaan tiedä, kuinka paljon suhteelta voi odottaa. Mä oon aatellu, että jo tavallisella empatialla pärjäisi, jos toinen kertoo jostakin omista vaikeista kokemuksistaan. Että voisi kommentoida vaikka että "on ollut varmasti todella rankkaa ja oon tosi ylpeä susta, miten hyvin oot selvinnyt". Mutta kun ei mies osaa kommentoida noin. Joskus mietinkin, onko mieheni epäempaattinen.

Tosissaan paljolti mun ongelmat johtuu kokemattomuudestani. Mutta jos nyt lähden laukkaamaan sen hurjan nuoruuden perään, jota mulla ei ollut, niin mitäpä jos iskeekin katumus?
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa