Mullekin tuli sama tunne, että olisi hauska tietää millainen olet oikeasti. Kuulostat niin nuoremmalta minulta, vaikka mulla noi suhdetta kuormittaneet kriiseilyt olivatkin aiheeltaan erilaisia ja taustani erilainen.
Sinusta en tiedä, mutta minä ainakin tavallaan karkoitin miestä kauemmas toivoessani häneltä jotain, juurikin rivien välissä. Ihmisistä löytää parhaan heidät itsensä, kun yrittää kaivaa sitä parasta, eikä keskity tekemään ihmisestä oman haaveen mukaista. Pätee ihan kaikkiin ihmissuhteisiin, ei vain parisuhteisiin. Itse olen vasta ihan viime aikoina kyennyt antamaan periksi, että jotkut asiat eivät miehessä tule olemaan täysin haaveideni mukaisia ja että ratkaisen joitakin asioita toisin. Kauan siihen on mennyt, mutta tuon tajuaminen ja "luovuttaminen" helpotti. Ja hieman yllättäen miehestä on juuri tuon ääneen sanomisen ja asenteen muuttumisen jälkeen alkanut löytymään juuri niitä piirteitä, joita kaipasin, kun hän ei enää yritä keksiä mitä minä häneltä haluaisin. Hieman eri tavalla, mutta ihan yhtä antoisana. Mutta olen alkanut suhtautumaan elämään ja toiseen mielenkiintoisena matkana. En ole vieläkään malttanut lopettaa ihmisten muuttamista, mutta ainakin suhtaudun siihen vähän eri näkökulmasta: Toisen "vahvistamisena", en huonojen piirteiden karsimisena. Tässä on paljon vielä oppimista itsellänikin, mutta minnekäs tässä olisi kiire.
En voi tietty taata, että näin käy kaikilla. Tai varmasti ei käykään. Mutta haluan jakaa oman tarinani, sillä tuntuu, että tällaisia tarinoita harvemmin
En itsekään ole uskonnollinen, mutta kyllä kristinuskon parisuhdekäsityksissä on asioita, joita joskus kannattaa miettiä. Toki on silti suhteita, joista kannattaa erota, en usko loputtomaan venymiseen, mutta sitäkin näkökulmaa kannattaa ajatella.