Mikä nykyajan teinejä oikein vaivaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmettelen suuresti??!!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihmettelen suuresti??!!

Vieras
Teinien tekemä ryöstöaalto hämmästyttää Helsingin poliisia

10.6.2011 20:47 | Kommentit
A A Marko Hämäläinen

Helsingissä on tapahtunut kevään ja kesän aikana kymmeniä ryöstöjä, joissa noin 15-vuotiaat ovat ryöstäneet lähinnä samanikäisiä nuoria. Tänä vuonna väkivaltarikosyksikössä on selvitetty 59 ryöstönä tutkittua rikosta, joissa tekijät ovat olleet iältään 15 vuoden molemmin puolin. Selvittämättömänä on noin 40 tapausta.

Poliisi arvioi, että rikosten todellinen määrä on huomattavasti suurempi, koska aina uhrit eivät välttämättä kerro tapauksista edes vanhemmilleen.

"Tämä on hyvin kummallinen uusi ilmiö. Otamme hyvin vakavasti nämä nuorista, lähes lapsista koostuvat alkavat rikollisjengit", sanoo rikosylikomisario Juha Rautaheimo.


Rikokset ovat tapahtuneet pääasiassa Helsingin ydinkeskustassa Kluuvissa ja Kampissa, mutta myös muualla Helsingissä kuten Itäkeskuksessa, Malmilla ja Kontulassa. Samat tekijät ovat saattaneet tehdä ryöstön ensin Itä-Helsingissä ja jo alle puolentunnin kuluttua Kampissa.

Tyypillisesti rikos on tehty kello 14–22 yleisellä paikalla, kadulla, tai joukkoliikenteen asemalla. Poliisin mukaan ryöstäjänä on yleensä kaksi tai useampi, noin 12–17 -vuotias nuori, ja uhri on yleensä saman ikäinen. Rautaheimon mukaan asialla on ollut noin 40 nuorta, joista muutamille on kertynyt jo useampi ryöstö tililleen.

Tekijät ovat pyytäneet uhrilta ensin rahaa, ja mikäli uhri ei ole suostunut pyyntöön, häntä on uhattu väkivallalla. Uhreja on myös pahoinpidelty. Saalikseen nuoret ovat saaneet pieniä summia rahaa sekä matkapuhelimia.

Esimerkiksi kaksi 12-vuotiasta poikaa on syyllistynyt alkuvuoden aikana seitsemään rikokseen, jotka täyttävät ryöstön tunnusmerkit. Toisena esimerkkinä poliisi mainitsee kuusi 15-vuotiasta tyttöä, jotka pahoinpitelivät Helsingin asema-aukiolla naisen, kun tämä ei suostunut antamaan ostamaansa hampurilaista tytöille. Nuoret yrittivät myös anastaa naisen käsilaukun, ennen kuin sivulliset estivät ryöstön. Nainen joutui sairaalahoitoon, ja paikalle tulleet poliisit ottivat tyttöporukan kiinni.

Helsingin poliisi tekee ryöstöjen selvittelyssä yhteistyötä muiden muassa sosiaaliviranomaisten ja psykiatrisen sairaanhoidon kanssa.
 
Kasvatus on mettässä ja lasten annetaan mennä ja olla missä vaan. Vanhemmilla ei ole enää otetta edes 6v. lapsiin, vaan mennään lapsen pillin mukaan ja pidetään huoli että pikkuinen ei vaan satu pettymään.
Mun mielestä 11-12v. voisi jo vastata rikoksestaan ja 16v. voisi joutua työllään korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Tekee jotain tosi tylsää työtä. Kun ei joudu vastuuseen eikä tarvii korvata, niin ei ne opi.
 
  • Tykkää
Reactions: susssu
Alkuperäinen kirjoittaja Siitäs saitte;23955608:
Onpa mammat hiljaisia. Ainahan kaikki lapset ja teinit on hellanlettas niin ihania :D

No mun on vasta 5-vuotias, joten kasvatuksella voi vielä koulia ja elämäntapaohjausta antaa.....
 
kasvatuksen ja kurin puute, sen näkee nyt ja pahemmaksi menee
kaikki on ihan voimattomia kun rangaista ei saa, vaan pitää ymmärtää
jos lähdetään liikenteeseen siitä että noita tehdään kun on niin paha olla eikä ole tekemistä jne eikä suinkaan siitä todellisesta syystä, eli on mahdollista tehdä kun ei siitä seuraa mitään
 
  • Tykkää
Reactions: Huuhkajatar
Mä myös veikkaan että kaikki noi on mamu-taustaisia. mutta sitähän ei saa uutisissa kertoa, sehän on rasismia herranjestas.. :O

Nykyajan mamu-taustaiset teinit alkavat olla ihan Jorvissa maailmaan putkahtaneita ja suomalaisen peruskoulun käyneitä. Samalla logiikalla voisi sitten ruotia suomalaisenkin syntyperää. Mitä olette mieltä, jos esimerkiksi Helsingissä syntyneestä Johanna Tukiaisesta alettaisiin puhua "savolaistaustainen Tuksu"? Luin jostain haastattelusta, että hänellä on ainakin isovanhempia Savossa.
 
[QUOTE="xyz";23956061]Nykyajan mamu-taustaiset teinit alkavat olla ihan Jorvissa maailmaan putkahtaneita ja suomalaisen peruskoulun käyneitä. Samalla logiikalla voisi sitten ruotia suomalaisenkin syntyperää. Mitä olette mieltä, jos esimerkiksi Helsingissä syntyneestä Johanna Tukiaisesta alettaisiin puhua "savolaistaustainen Tuksu"? Luin jostain haastattelusta, että hänellä on ainakin isovanhempia Savossa.[/QUOTE]

Silti ne ovat mamutaustaisia vaikka ovat syntyneet Jorvissa ja kasvatus on samanlainen kuin jos olisivat syntyneet Mogadishussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23955527:
Teinejä vaivaa tekemisen puute: kun ei ole mitään järkevää tekemistä, tehdään jotain järjetöntä.

Tuo on totta. Ja monia vaivaa myös rajojen ja välittämisen puute. Tehdään typeryyksiä että saadaan edes joltain sitä huomiota kun kotoa sitä ei saa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23955527:
Teinejä vaivaa tekemisen puute: kun ei ole mitään järkevää tekemistä, tehdään jotain järjetöntä.

Mun vastaus lähti hieman liian aikaisin; tosin Helsinkihän olisi mahtavin paikka Suomessa etsiä sitä järkevää tekemistä! On harrastusmahdollisuuksia joka lähtöön ja paljon tapahtumia/tekemistä, myös ilmaisia. Mutta joillain ei vain ole resursseja eikä minkäänlaista hajua miten normaalissa elämässä toimitaan jos vanhemmatkin vain vetävät viinaa ja hakkaavat toisiaan, tai sitten eivät vaan yksinkertaisesti välitä tai eivät ole ikinä kotona (uraohjukset).
 
[QUOTE="vieras";23956096]Silti ne ovat mamutaustaisia vaikka ovat syntyneet Jorvissa ja kasvatus on samanlainen kuin jos olisivat syntyneet Mogadishussa.[/QUOTE]

Entä tuo mun vertaus? Tuksukin voi olla kotona samalla tavoin kieroksi korkkiruuviksi kasvatettu kuin jos hän olisi syntynyt Kuopiossa tai Siilinjärvellä, vaikka onkin syntynyt Helsingissä. Pitäisikö sekin uutisoinnissa huomioida?
 
[QUOTE="xyz";23956115]Entä tuo mun vertaus? Tuksukin voi olla kotona samalla tavoin kieroksi korkkiruuviksi kasvatettu kuin jos hän olisi syntynyt Kuopiossa tai Siilinjärvellä, vaikka onkin syntynyt Helsingissä. Pitäisikö sekin uutisoinnissa huomioida?[/QUOTE]

Taidat olla savolainen...
 
Mun vastaus lähti hieman liian aikaisin; tosin Helsinkihän olisi mahtavin paikka Suomessa etsiä sitä järkevää tekemistä! On harrastusmahdollisuuksia joka lähtöön ja paljon tapahtumia/tekemistä, myös ilmaisia. Mutta joillain ei vain ole resursseja eikä minkäänlaista hajua miten normaalissa elämässä toimitaan jos vanhemmatkin vain vetävät viinaa ja hakkaavat toisiaan, tai sitten eivät vaan yksinkertaisesti välitä tai eivät ole ikinä kotona (uraohjukset).
Noinhan se kaikella todennäköisyydellä on. Vanhemmat unohtavat, että heidän tehtävänsä on tukea, rohkaista ja kannustaa lapsiaan tekemään sellaisia asioita ja valintoja sekä solmimaan ihmissuhteita, joilla on lasten elämään myönteinen vaikutus. Jos lapsen ja nuoren elämä on päämäärätöntä haahuilua, niin se haahuilu siirtyy helposti steissille muiden haahuilijoiden pariin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23955527:
Teinejä vaivaa tekemisen puute: kun ei ole mitään järkevää tekemistä, tehdään jotain järjetöntä.

Ja kenenköhän vastuulla se on se järjellisen tekemisen keksiminen?
Äidinkö pitäisi se(kin) tuoda valmiina eteen?

tuota kun kelaa, niin aletaan päästä sylttytehtaalle.
 
Samaa olen miettinyt itsekin jo ennen tuota uutista. Tytärpuoli kohauttelee kaikelle vain olkapäitään, sitä ei kiinnosta mikään eikä kukaan saa sitä käymään koulua eikä hakemaan minnekään. Niinpä se ei sitten tee yhtikäs mitään eikä siitä seuraa mitään. En tiedä onko se nyt ns. syrjäytynyt nuori? Ei se juo eikä käytä huumeita, sitä ei vaan kiinnosta mikään niin tylsä kuin opiskelu tai työnteko. Ja tiedän että ei se ole ainut kaltaisensa, sillä on laaja kaveripiiri samanikäisiä jotka ei myöskään tee yhtikäs mitään.

Olisi hauska kuulla miten tämmöiseen tapaukseen mitäs nyt-palstaajat suhtautuisitte omalla kohdalla? Jos kiellät kaikki huvitukset (netti, kaverit, känny) niin karkaa kotoa ja on sitten missä lie viikkokausia. Jos et anna rahaa niin sitten se varastaa tarvitsemansa asiat kaupoista (on jäänyt kiinni pariin kertaan). Karkaamisesta tai näpistyksistä ei ole seurannut mitään kenenkään taholta, joten miksei tekisi niin toistekin?
 
Ja kenenköhän vastuulla se on se järjellisen tekemisen keksiminen?
Äidinkö pitäisi se(kin) tuoda valmiina eteen?

tuota kun kelaa, niin aletaan päästä sylttytehtaalle.
Vanhempien tietenkin. Yhteiskunnanko ajattelit kasvattavan lapsia? Vai että lapset kasvattavat itse itsensä? Lapsia pitää jo pienestä pitäen kannustaa mielekkääseen tekemiseen. Hyvät harrastukset, hyvät kaverit, vanhempien aito kiinnostus lapsestaan... jo pelkästään nuo edesauttavat sitä, että lapsella on parempaakin tekemistä kuin haahuilla steissillä.
 
[QUOTE="niin";23956158]Samaa olen miettinyt itsekin jo ennen tuota uutista. Tytärpuoli kohauttelee kaikelle vain olkapäitään, sitä ei kiinnosta mikään eikä kukaan saa sitä käymään koulua eikä hakemaan minnekään. Niinpä se ei sitten tee yhtikäs mitään eikä siitä seuraa mitään. En tiedä onko se nyt ns. syrjäytynyt nuori? Ei se juo eikä käytä huumeita, sitä ei vaan kiinnosta mikään niin tylsä kuin opiskelu tai työnteko. Ja tiedän että ei se ole ainut kaltaisensa, sillä on laaja kaveripiiri samanikäisiä jotka ei myöskään tee yhtikäs mitään.

Olisi hauska kuulla miten tämmöiseen tapaukseen mitäs nyt-palstaajat suhtautuisitte omalla kohdalla? Jos kiellät kaikki huvitukset (netti, kaverit, känny) niin karkaa kotoa ja on sitten missä lie viikkokausia. Jos et anna rahaa niin sitten se varastaa tarvitsemansa asiat kaupoista (on jäänyt kiinni pariin kertaan). Karkaamisesta tai näpistyksistä ei ole seurannut mitään kenenkään taholta, joten miksei tekisi niin toistekin?[/QUOTE]

Veisin psykologille "sussahan on pakko olla jotain vikaa, kerta olet noin apaattinen ja et mistään kiinnostunut", ellei se auttaisi kertoisin hänelle elämästä perhekodissa. (tietoa on vaikkei omakohtaista)
 

Yhteistyössä