S
Stressierkki
Vieras
Mietin vaan että onko huolestuttavaa juomista 20 vuotiaalta joskus yksin kotona vetää kännit.
Tosin seuraavana aamuna hän kärsi krapulan ja that's it, mistään putkesta ei ollut kyse.
Onko siis ihan normaalia juoda joskus sillon tällön itse kotona ne kännit tuon ikäisenä?
Kyseessä on ystäväni, johon olen ihastunut. Mietin vaan että antaisinko tämän juomisen häiritä, en tiedä. Hän kyllä sanoo että ei todellakaan ole riippuvainen alkoholista, joskus on vaan kiva nollata. Vaikka sitten yksin kotona.
En ole huomannut hänen olevan kännissä mitenkään ikävä, päinvastoin erittäin avoin ja mukava. On kuulemma aina se joka huolehtii muista, ei itse ole koskaan joutunut olemaan kannettavana, vaan on ollut se joka kantaa muut.
No sen tiedän että hänelläkin on jotain minua kohtaan ja ajattelin uskaltaa ottaa asian puheeksi. En kuitenkaan aijo sietää kaikkea, enkä oikeen osaa sanoa voinko rajoittaa juomista? vai onko se kerran kuussa kunnolla 1 illan juominen niin vakavaa..
huoh, pää sekaisin niin rakkaudesta kuin stressistäki