vähän uponnu tää topic mutta laitanpa tänne kuitenkin jotain..
itse olen kasvanut perheessä jossa on aina ollut koiria, aina. myös silloin kun ensimmäinen lapsi syntyi oli perheessä koira, silloin kun minä synnyin oli koira ja kun perheemme kuopus syntyi oli koira, aina ollut vähintään yksi koira. on ollut sekarotuisia pystykorvia ja kultaistanoutajaa, suomenajokoiraa, suomenlapinkoiraa. kaikki olleet uroksia koska vanhempani eivät ole narttukoirista pahemmin perustaneet - äidilläni huonoja kokemuksia siitä, miten aina niiden lapsuudessa kylän kulkukoirat ja muutkin karkurit kävivät puskemassa heidän perheensä narttukoiraa jatkuvasti paksuksi ja vahinkopentuja pukkasi tulemaan..
meillä koirat kuitenkin aina osanneet olla lasten kanssa. on opetettu pienestä pitäen, ettei koiraa retuuteta ja se ei ole lelu, ja jos sitä ärsyttää liikaa tai se pelkää jotakin, se voi purra ja siinä voi tulla pahaakin jälkeä, oli kyseessä iso eli pieni koira.
lapsiperheeseen en oikeastaan suosittele aivan pientä sylikoiraa. useimmat rodut luonteeltaan melkoisen itsepäisiä eivätkä aina pidä lapsista kovin paljoa - lisäksi pieni koira lasten leikeistä innostuessaan voi joutua kovan retuutuksen kohteeksi aivan vahingossakin eikä semmoinen sitä kestä.
suuret koirat, kuten bernhardinkoira, ovat pennusta asti lapsiin tottuessaan mitä parhaimpia lasten ystäviä, samoin nöffit eli newfoundlandinkoirat.
myös setterit ja noutajat ovat oikein hyviä lasten kanssa, samoin bokseri.
ei kannata heti kavahtaa ajatusta isostakaan koirasta. esim kaikkein herkimmin purevaksi koiraksi on todistettu hurjana pidetyn rottweilerin sijaan piskuinen mäyräkoira, joka saa puremallaan myös pahaa jälkeä aikaan, halutessaan.
kannattaa miettiä millaisia harrastuksia perheellä on. kovin riistaviettistä koiraa ei kannata hankkia, jos ei ole mahdollisuutta metsästyskäyttöön. husky on usein ystävällinen lapsille, mutta sille pitäisi opettaa vedätystä joka on hyvin luontaista siihen jalostetulle rodulle.
sohvaperunan ei myöskään kannata hankkia kaikkein aktiivisinta koirarotua vaan joku hieman laiskemmanpuoleinen löllykkä, vaikka kaikki koirat tietysti tarvitsevat liikuntaa.
myöskään itsepäisiä rotuja ei kannata ottaa, varsinkaan ensimmäiseksi koiraksi. pitää myös valita koirarotu jolla ei ole matalaa ärsytyskynnystä, nämä eivät tule toimeen lasten kanssa vaan sopivat aikuisen ihmisen koiraksi.
joten esimerkiksi akitan hankkimista ei kannata harkitakaan jos ensimmäinen koira kyseessä tai muuten kokematon kouluttamaan - oikein koulutettuna akita on miellyttävä, uskollinen ja lapsiystävällinen, väärin koulutettuna ja kouluttamattomana dominoiva ja vaarallinen hurjine voimineen, luullessaan olevansa lauman pomo.
jos ottaa perheeseen aikuisen koiran pennun sijasta, kannattaa ottaa aikuinen, synnyttänyt narttu, nämä yleensä suhtautuvat lapsiin hellemmin ja huolehtivaisemmin kuin synnyttämättömät, tai urokset.
