Mikä siinä on että ne lemmikit heivataan heti kun lapsia tulee taloon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tuo sotii kyllä kovasti tutkimuksia vastaan, että luovutaan lemmikistä, kun mieliala laskee ja masennus on nurkan takana. Karvaisten lemmikkien (etenkin kissojen ja koirien) on todettu lieventävän masennusoireita, ja jos ottaa vielä mukaan liikunnan postiivisen vaikutuksen masentuneelle ja muutoinkin mielialalla, on koirasta luopuminen hullun hommaa jos sairastuu masennukseen.
 
[QUOTE="vieras";22108393]Ennen vauvaa se koira on äitin kulta, ja vauvan jälkeen sitten heivataan se noin vaan kun muutto tulee (niinkuin vanha tavara). Onko ne teille jotain lapsen korvikkeita vai?[/QUOTE]

En usko, että monikaan luopuu koirastaan heppoisin perustein. Se on kyllä raskas juttu luopua omasta koirasta. :( Joskus se ympäristö ei vaan enää sovi sille koiralle, ja on ajateltava senkin parasta ja etsittävä sille uusi koti. Se koira on kuitenkin koira, joka ottaa uuden laumansa omakseen. Ihmisillä on ihan yleisesti ottaen paljon voimakkaammat tunteet tuollaisiin tilanteisiin, kuin koirilla. Eiköhän jokainen järkevä ihminen ajattele ihan kaikkien parasta. :)
 
meillä "esikoinen" on sekarotuinen koira, on jo kymmenvuotias, en oikein ymmärrä ihmisten selitystä, että ei aikaa koiralle tai on hankalaa lapsen ja koiran kanssa.. en tajua..

koira otettiin ihan samalla tavalla touhuihin mukaan kuin ennen lapsen tuloa, koiran kanssa käytiin lenkillä samaan aikaan kuin aina ennen, jos se lenkkiaika sattui lapsen päikkäriaikaan, niin vaaville vaattet päälle ja vaunuihin, muuten kuljetin usein koiraa, niin, että lapsi oli kantorepussa, silloin kun mies oli kotona, niin kävin koiran kanssa kaksin, edelleen meillä koira kulkee jopa kauppareissuilla mukana, kotiin koiraa ei jätetä kuin työpäivien ajaksi, lomatkin yritetään suunnitella niin, että koira pääsee mukaan. lapset nyt 6v. ja 7v. ja toinen koira meidän vanhalle mummelille on tulossa kaveriksi ensi keväänä :)
 
samaa olen miettinyt. Veljeni perhe oli aivan tyypillinen esimerkki tästä.Koira oli äidin vauva siihen asti, että vauva tuli. Sitten unohtui koko koira ja koira ei saanut edes lähestyä koko lasta. Ulkonakaan ei käytetty kuin pakosta :( Aina kun mentiin niille niin ensimmäisenä lähdettiin miehen kanssa ulkoiluttamaan koiraa tai viemään sitä eläinlääkärille kun oli korvatulehdus joka näkyi selvästi kilometrien päähän, mutta kukaan ei tee asialle mitään. Ei vaan voitu antaa asian olla. Sitten Lopulta koira olkin meillä ja hyvä niin. Valitettavasti hyvä koira oli pilattu sillä, että tätä "äidin mussukkaa" ei oltu opetettu mitenkään, ei edes perus koulutusta, lellitty vaan ja unohdettu sitten lopulta :( Lopulta sairastui niin pahasti, että eläinlääkäri ei voinut muuta kuin lopettaa. Sitten kehtaa vielä tämä perheen äiti itkeä pillittää viikko tolkulla heidän koiraa !!!!!!!! Sanoin, että jos kerrankin otatte vielä jonkun nelijalkaisen niin tulen hakemaan sen välittömästi teiltä pois! Eivät ONNEKSI ole ottaneet.
 
[QUOTE="millivanilli";22108425]Ihmettelen samaa. Pari vuotta sitten tuli pelastettua vauvaperheestä kaksi kissaa, jotka olisivat muuten joutuneet piikille. Ja kissoista luopumisen syy oli tosiaan vaan se, ettei ollut enää aikaa kissoille...[/QUOTE]

Vaan? Eikös se ole ihan hyvä syy luopua kissoista? Vai olisko ollut parempi, että kissat ois jääneet, ja eläneet ehkä ilman sitä mitä tarvitsisivat ollakseen onnellisia kissoja, tai sitten otettu kissoilta aikaa jostain muualta, esim. lapsilta?
 
Me jouduttiin luopumaan kissoista miehen allergian vuoksi aika pian lapsen syntymän jälkeen :( Kissat oli olleet meillä jo monta vuotta, mutta ei oltu koskaan päästetty niitä makkariin eli oltiin aina nukuttu paikassa missä ei ollut kissapölyä. Kun odotin lastamme viimeisinä kuukausina miehen täytyi nukkua sohvalla kun vein mahani kanssa niin paljon tilaa ja nukuin muutenkin levottomasti... Pari kuukautta riitti siihen että loppujen lopuksi mies oli koko ajan silmät punaisina ja turvonneina, nenä tukossa ja kaulassa kohonneet, punaiset ihottumaläntit :/ Mies meni allergiatesteihin ja kissa-allergiaahan se. Yritettiin vielä pari kk niin että mies söi allergialääkettä mutta oireet meni koko ajan pahemmiksi ja kun mies alkoi tarvita inhalaattoria, aloimme etsiä kisuille uutta kotia. Onneksi vauvamme kummisetä otti kisut ja pääsen niitä katsomaan aina halutessani.

Miehellä on muutkin allergiat pahentuneet iän myötä, ja uusia allergioita ilmestyy ajoittain, nyt tuo saa allergiakohtauksen esim. kaljasta.
 
Mielestäni tämä lemmikeistä luopuminen vain kuvastaa hyvin sitä yleisempääkin muutosta, mikä naisissa tapahtuu lapsen saatuaan. Koko elämän fokus kohdistuu siihen lapseen, kaikki ylimääräinen on häiriötekijöitä joista tulee päästä eroon. Ystävätkin muuttuvat rasitteeksi, koska eivät täysin ymmärrä juuri sinun perheesi erikoisuuksia, lapsesi nukkumisvaikeuksia, allergioita, imetyksen haasteellisuutta, oman ajan mahdottomuutta jne. jne. Olen huomannut, että äidin maailmankuva kaventuu olemattomiin ja kyky asettua muiden ihmisten kuin sen oman lapsen asemaan katoaa kokonaan pikkulapsivaiheen aikana. Ei ihmekään, että eläimet eivät enää kiinnosta, vaan muuttuvat rasittaviksi elukoiksi jotka vievät aikaa siltä maailman navalta eli lapselta.
 
[QUOTE="aeiouyäö";22108590]Tuo sotii kyllä kovasti tutkimuksia vastaan, että luovutaan lemmikistä, kun mieliala laskee ja masennus on nurkan takana. Karvaisten lemmikkien (etenkin kissojen ja koirien) on todettu lieventävän masennusoireita, ja jos ottaa vielä mukaan liikunnan postiivisen vaikutuksen masentuneelle ja muutoinkin mielialalla, on koirasta luopuminen hullun hommaa jos sairastuu masennukseen.[/QUOTE]

Höpöhöpö. Lemmikki on elävä olento ja sillä on oikeus saada sitä huolenpitoa ja huomiota, jota masentunut ei välttämättä pysty antamaan.
 
Tietenkin on väärin lopettaa nuori, terve eläin oman viitsimättömyytensä vuoksi. Mutta parempi se silti on, kuin että koira laitettaisiin kiertoon.

Pakko kuitenkin senverran tuohon muuhun osioon kommentoida, että mä en tiennyt että kun saan lapsen, niin jään yh:ksi, sairastun masennukseen ja olen joinakin aamuina niin loppu että itken koko päivän enkä tahdo jaksaa nousta edes sängystä ylös. Mä jotenkin vaan pötkin tuolloin eteenpäin ja sain koiran pidettyä puoliväkisin. Jäkikäteen pitää kyllä myöntää että sen koiran olisi ollut parempi olla tuolloin uudessa, paremmassa kodissa.

Ei se aina ole viitsimisestä kiinni. Mä pystyn erittäin hyvin ymmärtämään jos joku ei kykene koiraa pitämään siinä tilanteessa jossa itse olin.


Ja lapsen jossain muualla. Masentunut äiti ei ole oikein motivoiva esimerkki lapselle.
 
[QUOTE="vieras";22108785]Me jouduttiin luopumaan kissoista miehen allergian vuoksi aika pian lapsen syntymän jälkeen :( Kissat oli olleet meillä jo monta vuotta, mutta ei oltu koskaan päästetty niitä makkariin eli oltiin aina nukuttu paikassa missä ei ollut kissapölyä. Kun odotin lastamme viimeisinä kuukausina miehen täytyi nukkua sohvalla kun vein mahani kanssa niin paljon tilaa ja nukuin muutenkin levottomasti... Pari kuukautta riitti siihen että loppujen lopuksi mies oli koko ajan silmät punaisina ja turvonneina, nenä tukossa ja kaulassa kohonneet, punaiset ihottumaläntit :/ Mies meni allergiatesteihin ja kissa-allergiaahan se. Yritettiin vielä pari kk niin että mies söi allergialääkettä mutta oireet meni koko ajan pahemmiksi ja kun mies alkoi tarvita inhalaattoria, aloimme etsiä kisuille uutta kotia. Onneksi vauvamme kummisetä otti kisut ja pääsen niitä katsomaan aina halutessani.

Miehellä on muutkin allergiat pahentuneet iän myötä, ja uusia allergioita ilmestyy ajoittain, nyt tuo saa allergiakohtauksen esim. kaljasta.[/QUOTE]


Täyttä valetta! Hilse leviää joka paikkaan, sitä ei pelasta eri paikassa nukkuminen. Meilläkään ei kissa pääse viereeni, eikä edes mene sänkyyni mutta ei se silti minua pelasta. Allergikko ja astmaatikko olen mutta kun eläin otetaan pentuna, sille siedättyy.
 
No kahdessa vuodessa ihmisen tilanne ehtii muuttua moneen kertaan. Muuttuvista elämäntilanteista, mihin ei itsekään voi vaikuttaa,"chef" esimerkin jo tuossa kirjoittikin... Ja hyvä, että tämän eräs yh-äiti oli onnellinen. Koira on kuitenkin vain koira. Sä itse tuolla ymmärtämättömyydelläsi laitat mielummin eläimen hyvinvoinnin ja onnellisuuden ihmisen edelle. Ei sekään ihan tervettä ole!

Siis kyseisessä tapauksessa äiti oli ollut yh jo 8 vuotta, joten sillä saralla tilanne ei nyt niin hirveesti ennättänyt muuttua. Tämä samainen ihminen kitisi kerran autossamme ettei voi matkustaa (itse pumminut ilmaisen kyydin) kun autossamme oli koiran karvoja, joille oli allerginen, silti laittoi sakemannin jonka lopetti ajan puutteen vuoksi muutaman vuoden päästä ja otti tilalle Chiahuahuan. Et sellainen ihmis rakas henkilö :) Jos eläimen ottaa on sitouduttava huolehtimaan siittä, jos elämän tilanne muuttuu (esim. joku perheen jäsenistä sairastuu allergiaan), niin sitoutuu etsimään terveelle nuorelle eläimelle uuden kodin.
 
Meillä lähtee kissat vain jos ilmenee allergiaa, tai jostain syystä nuo katit tulis hulluksi ja olisivat vihamielisiä vauvaa kohtaan.
Mietintää toki aiheuttavat, että miten järjestetään kaikki...ruokakuppien ja kissanvessan paikat silloin kun lapsi lähtee liikkeelle. Helpompi ois toki kaikinpuolin jos ei olis kissoja, mutta kun ne on niin sen mukaan mennään. Onneksi on rauhalliset kiltit kissat jotka kulkee paljo ulkona.
 
Täyttä valetta! Hilse leviää joka paikkaan, sitä ei pelasta eri paikassa nukkuminen. Meilläkään ei kissa pääse viereeni, eikä edes mene sänkyyni mutta ei se silti minua pelasta. Allergikko ja astmaatikko olen mutta kun eläin otetaan pentuna, sille siedättyy.

Jep, minunkin miehelläni on lapsena todettu allergia (koirille yms), mutta syystä tai toisesta koiramme ei kuitenkaan koskaan ole aiheuttanut hänelle allergia oireita, siitepölyn yms. kyllä. Ja pöly leviää ihan joka paikkaan oli ovet kiinni tai ei.
 
Täyttä valetta! Hilse leviää joka paikkaan, sitä ei pelasta eri paikassa nukkuminen. Meilläkään ei kissa pääse viereeni, eikä edes mene sänkyyni mutta ei se silti minua pelasta. Allergikko ja astmaatikko olen mutta kun eläin otetaan pentuna, sille siedättyy.

No meille tuli molemmat kissat pentuina ja kaikki oli OK siihen asti kunnes mies alkoi nukkumaan samassa paikassa kissojen kanssa. Ja sen jälkeen ei enää auttanut, vaikka alkoikin nukkumaan taas makkarissa jonne kissat eivät päässeet. Ja tämän jälkeen alkoi tosiaan muutkin asiat aiheuttamaan allergisia reaktioita: mies ei enää voi syödä omenaa, sitrushedelmiä, olutta, pähkinöitä ja tiettyjä siemeniä, monista pesuaineista tulee iholle isoja punaisia, kohonneita länttejä yms. Ja tämän jälkeen miehen on ollut pakko käyttää allergialääkettä joka päivä ja siitepölyaikaan lisäksi nenäsuihketta ja joskus inhalaattoria.

Meinaatko, että lääkäri määrää tuollaiset lääkkeet ihan turhaan?

Mulla on yhä joskus ikävä kissojamme, vaikka ne ovatkin asuneet lapsen kummilla jo muutaman vuoden ja vaikka pääsen katsomaan niitä aina halutessani. Lisäksi mua harmittaa, kun ei voida enää ottaa mitään lemmikkiä, koska mies on niin allerginen. Mun sydäntä särki lapsena, kun meille ei voitu ottaa lemmikkejä äitini allergian vuoksi ja nyt lapsellani tulee olemaan sama kohtalo.
 
Minä jouduin luopumaan koirasta esikoisen synnyttyä, koska olin totaaliyksinhuoltaja ja kerrostalossa asuttiin. Totesin että on hemmetin epäreilua koiraa kohtaan, kun sen päivittäinen rytmi meni uusiksi ja liikunnan määrä väheni. Koira oli pari vuotta vanhempieni luona maalla, kunnes otin sen takaisin hoiviini kun miehen kanssa muutettiin yhteen. Koira ja lapsi ovat nyt parhaat kaverukset, ja olen todella kiitollinen ettei koirasta tarvinnut luopua kuin väliaikaisesti eikä lapsi ole allerginen.
 
[QUOTE="suski";22108860]Höpöhöpö. Lemmikki on elävä olento ja sillä on oikeus saada sitä huolenpitoa ja huomiota, jota masentunut ei välttämättä pysty antamaan.[/QUOTE]

Maapallon kantokyky ei pian enää riitä ylläpitämään nykyisenlaista elämänmenoa. Ekosysteemi on herkkä ja monimutkainen koneisto ja sitä rasitetaan tällä hetkellä aivan liiaksi. Pitäisikö meidän rueta luonnon vuoksi nyt lahtaamaan täysin terveitä yksilöitä täältä pois? En oikein ole varma pidänkö tästä sinun ajattelutavastasi.
 
[QUOTE="symppis";22108559]No sä nyt et ihan kuulosta ihmiseltä jolle tekisi mieli ekana kertoa omasta masennuksestaan. Just tuollaisille mä ainakin olisin vaan, että "Ihan hyvin menee." ;)[/QUOTE]

Ja millä perustein? Siksi että sisimmässäni olen sitä mieltä että ihmiset ottaa eläimiä aivan liian heppoisin perustein ja maailmassa eläimiä kohdellaan muutoinkin käsittämättömän surkeasti. ? Luuletko että jos mun läheinen sairastuu masennukseen niin ekana paasaan kissasta? En. Mun aloitukseni nyt vaan ei liittynyt siihen. Kaikkea tässä maailmassa pitäisi aina vaan ymmärtää, mutta jos rehellisiä ollaan niin monille ihmisille pitäisi sanoa ihan suoraan että heidän toiminta on p:stä eikä vaan aina ymmärtää.

Ap
 
En tiedä luopumisen syistä, mutta omalla kohdallani raskaus toi mukaan inhotuksen koiria kohtaan. Ensimmäisen raskauden aikana koirat muuttuivat hiukan vastenmieliseksi enkä halunnut koskea niitä, koska ne olivat minusta likaisia. Toisen raskauden aikana olin vielä enemmän raskaushormonien vaikutuksen alaisena kaksosraskauden vuoksi ja huomasin, että jo koirien näkeminen oli ällöttävää. Onneksi meillä ei ollut koiraa. Tuskin olisin kokonaan välttynyt näiltä inhotusajatuksista oman koirankaan kohdalla. Ennen raskautta en ollut koskaan kokenut tällaista, vaan otimme sukulaisten koirat mielellään hoitoon.
 
[QUOTE="vieras";22109297]En tiedä luopumisen syistä, mutta omalla kohdallani raskaus toi mukaan inhotuksen koiria kohtaan. Ensimmäisen raskauden aikana koirat muuttuivat hiukan vastenmieliseksi enkä halunnut koskea niitä, koska ne olivat minusta likaisia. Toisen raskauden aikana olin vielä enemmän raskaushormonien vaikutuksen alaisena kaksosraskauden vuoksi ja huomasin, että jo koirien näkeminen oli ällöttävää. Onneksi meillä ei ollut koiraa. Tuskin olisin kokonaan välttynyt näiltä inhotusajatuksista oman koirankaan kohdalla. Ennen raskautta en ollut koskaan kokenut tällaista, vaan otimme sukulaisten koirat mielellään hoitoon.[/QUOTE]

Menee kuulemma ohi pikkulapsiajan jälkeen ainakin.
 
[QUOTE="Lissu";22108404]Niissä kahdessa tapauksessa missä tiedän että koirasta on luovuttu vauvan jälkeen, syy on ollut se että koira on alkanut käyttäytyä uhkaavasti lasta kohtaan.[/QUOTE]

Syy saattaa olla juuri se, ettei koiraa enää huomatakkaan kun ennen ollut se vauva :(
Meillä oli pupu "vauvankorvikkeena" mutta on edelleen mun pikku pölypallero :)
Täällä se vapaana vilistää kuten vauvakin hehee :D
 
Mä en tiedä ketään joka olis luopunut koirasta vain sen takia, että vauva on tullut taloon. Mutta tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat luopuneet lemmikistä, joka on ollut riski lapselle (esim. purrut tai käyttäytynyt uhkaavasti lasta kohtaan). Tosin monikaan ei halua näitä syitä kertoa kovin laajasti. Eläin on kuitenkin niin rakas monelle ettei haluta tavallaan mustamaalata sitä eläintäkään. Mielummin sitten ollaan luopumisen syystä hiljaa tai selitetään ympäripyöreästi. Ja joskus taustalla on varmasti jaksamisongelmiakin eikä niistäkään kovin helposti haluta kertoa. Mutta toedella en tunne ketään joka huvikseen olisi lemmikistään luopunut vauvan takia.
 

Yhteistyössä