Miksi en koskaan ole varma mitä oikeesti haluun?

[kääk]

Voi että mua vituttaa tämä mun oma ainainen jahkailuni! Tässä vähän taustaa: Olen 26v nainen. Olin 7 vuotta suhteessa exän kanssa, asuttiin yhdessä, riideltiin, tunteet hiipui, suhde muuttui yhä huonommaksi. Vähintään kolme viimeistä vuotta mietin ja mietin että tässäkö se nyt on ja pitäisikö laittaa suhde poikki vai pitäisikö jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen. Lopuksi erosimme ja näin jälkikäteen tajuan että olisi pitänyt erota jo aikaisemmin.

Jo kolme kuukautta eron jälkeen löysin aivan mahtavan miehen. Kaikki tuntui alusta asti oikealta. Tämä mies tuntuu vieläkin siltä oikealta ja tämän kanssa mä haluaisin pysyvän suhteen ja tulevaisuuden, mutta...nyt 8 kk seurustelun jälkeen olen alannut miettimään että olisiko pitänyt ottaa sinkkudesta enemmän irti silloin kun siihen oli mahdollisuus. Eron jälkeen mulla olisi ollut oiva mahdollisuus elää sinkkuna, ajatella vain itseäni ja tehdä ja tulla ja mennä ihan miten haluan. Tuota kaikkea tein vain kolmen kuukauden ajan...

Miksi mä en osaa koskaan olla tyytyväinen?! Mulla on ihana mies jonka kanssa haluan olla joten tiedän ettei tätä kannata heittää menemään vain siksi että haluaisin olla jonkin aikaa sinkku. Musta tuntuu että mä olen löytänyt sen oikean liian aikaisin (tai sitten jätin sen entisen liian myöhään... ihan miten vaan). Helkkarin helkkari, mua ahdistaa tämä ainainen miettiminen että "ollakko vai eikö olla" ja "entä sitten jos" jne! Ainoa asia joka mua lohduttaa tässä tilanteessa on että mä olen ainakin 100% varma että ero exästä oli oikea ratkaisu. Ei ainakaan täydy jahkailla sen asian suhteen että teinkö oikeen kun erosin!

Tämä nyt oli tällainen terapeuttinen vuodatus josta kukaan tuskin saa mitään selvää, mutta täytyi vain laittaa ajatukset "paperille" ja jakaa ne muiden kanssa jospa jossain olisi jokin muu jolla on tai on ollut samanlaisia ongelmia.

 

[kääk]

Eikö kellään ole mitään sanottavaa tähän? Olenko ainoa tällainen sekopää?

 

[Pandor]

Ehkäpä uusi suhde alkoi vaan liian nopeasti vanhan päätyttyä, ennenkö olit siihen suoranaisesti valmis. Kuvitteletko, että voisit itse antaa miehelle vapauden vaikkapa vuodeksi ja palata sitten katsomaan, mikä olisi tilanne välillänne? Vai tuntisitko mustasukkaisuutta miehen menemisistä tältä ajalta? Mikä on miehen tilanne, onko hänellä mahdollisesti samanlaisia tuntemuksia? Miten hän reagoisi, jos puhuisit asiasta hänen kanssaan?

Sinkkuna olemiseen saattaa liittyä mielikuvia, jotka eivät missään määrin vastaa todellisuutta. Sinkkuus, jota nyt mielessäsi haikailet, on lienee oma ihannemielikuvasi siitä, millaista elämä saattaisi olla.

Asutko nyyisen kumppanisi kanssa yhdessä ja samalla paikkakunnalla? Kuinka paljon sinun on mahdollista ottaa etäisyyttä ja tutkailla miltä itsekseen oleminen tuntuu? Jos olet yöelämässä ilman miestäsi, tunnetko vetoa muihin miehiin? Tuleeko vastaan tilanteita, joissa toivoisit olevasi sinkku?

 

[kääk]

Kiitti vastauksesta Pandor! Emme asu yhdessä (yhteenmuutto ei ole ajankohtaista vielä aikoihin), mutta samalla paikkakunnalla kyllä. Minulla on kyllä mahdollisuus ottaa etäisyyttä ja olla omissa oloissani ihan minä päivänä tahansa (emme tapaa joka päivä) mutta kuitenkin välillä tuntuu että haluisin olla kokonaan ajattelemata mitä toinen tykkää jne. En tunne vetoa muihin miehiin. Kuten sanoin tämä mies tuntuu siltä oikealta. Eli juuri siksi ei kai pitäisi haikailla sinkkuutta? Luulen että syy miksi haikailen sinkkuutta on että haluaisin vaan rellestää jonkin aikaa, en tarkoita että panna kaikkien vastaantulevien miehien kanssa, mutta tulla ja mennä ihan miten itse haluan. Tiedän etten kuitenkaan haluaisi/jaksaisi sitä kovin pitkään tehdä eli siksi olisi aivan järjetöntä laittaa suhde poikki hetkittäisen menohalun takia.

En tiedä miten mies reagoisi, mutta hän ainakin sanoo olevansa varma että haluaa olla mun kanssa. Hän on myös ollut ihastunut muhun jo aikoja ennekuin aloimme seurustelemaan, eli hän on tavallaan saavuttanut jotain mitä on jo kauan halunnut. Täytyy tunnustaa että minäkin olen ollut vähän pihkassa häneen jo silloin kun vielä seurustelin exän kanssa ja siinä onkin syy miksi aloin uuteen suhteeseen liian nopeasti...Kun vetovoimaa oli ollut jo ennestään. (Meidän välillä ei kuitenkaan tapahtunut mitään silloin kun olin vielä entisessä suhteessa)

En tiedä miten mies reagoisi jos ehdottaisin taukoa, mutta häntä on petetty kahdessa entisessä suhteessa, joten onhan siinä se riski että hän käsittäisi tämän mun vapaudenhaluni haluna olla muiden kanssa.

 

[kääk]

Pahinta tässä on tämä ahdistus kun mä aina mietin että onko tämä nyt sitä mitä mä haluan. Mä haluaisin sisäisen rauhan! Luulen että mä olen entisessä suhteessa tottunut ainaiseen jahkailuun niin että mä en enää osaa muuta vaan haluamattani rääkkään itseäni tällaisilla ajatuksilla. Tai sitten mä olen mieleltäni sairas.

 

[kääk]

Ja tietty tähän liittyy myös pelko siitä että tämäkin suhde menee persiilleen kun arki astuu kuvaan. Mä en halua enää koskaan kokea sellaista ahdistusta. Ja jos mennään oikeen lapsuutta kaivamaan niin mun suurin pelkoni ihmissuhteisiin liittyen on että mä joutuisin kokemaan samanlaisen avioliiton kun mun vanhempani. Tunteita siinä ei ollut eikä näytetty muuta kuin vitutuksen ja vihan tunteita.

Hohhoijaa, oonpa mä sekava. Taidan harjoitella täällä avautumista ja sitten lähden terapeutille avautumaan in real life

 

[kääk]

Tuli tässä taas yks kysymys mieleen, kun en saa nukuttua vaan luen näitä ellien juttuja. Voisko tämä olla se niinsanottu puolenvuoden kriisi? Kaveri kerran puhui jotain puolenvuoden kriisistä että se kuulemma tulee melkein kaikissa suhteissa ja silloin mietitään että panostetaanko suhteeseen vai laitetaanko poikki? Kokemuksia?

 

[d-molli]

Näin ulkopuolisena ja tekstisi luettuna sanoisin, että jos olisit tosissasi nykyisen ihastuksesi kanssa, niin et jahkailisi vapauttasi. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka pystyvät heti edellisen suhteen päätyttyä aloittamaan uuden suhteen, ei onnistuisi minulta. Käsittääkseni edellinen suhde pitää käsitellä pois, varsinkin kun sinullakin se kesti noin pitkään. Kannattaa miettiä, onko motiivisi oikeat tässä uudessa suhteessa (kiva olla ihailtu ja haluttu, mutta onko se itsesi puolelta rakkautta) ja varsinkin kun haikailet sitä sinkkuelämää. Tosin voin kertoa, että itselläni tuli paha kriisi noin 28-v ja kyseenalaistin kaikki siihen asti tekemäni valinnat. Voihan olla, että sinulla on aikainen kolmenkympin kriisi

 

[niin vai näin?]

Et ole outo, tämänhän halusit kuulla. Tai sitten meitä on aika monta.

Mä olen toisessa avioliitossa, ekassa aika kauan ja liitto oli kohtuullisen harmoninen paitsi ei ollut vakavaa sitoutumista ja petimme toisiamme mennen tullen.

Sitten vuosi varsinaista sinkkuelämää ja uusi liitto. Tämä on monin tavoin parempi ja olemme liikkeellä vähän toiselta pohjalta, pysyvämmältä ja vakaammalta.
Silti aika ajoin luotailen tunteitani, oliko tämä kuitenkaan viisasta, yksin olisin vapaampi tekemään mitä tykkään.

Periaatteessa tunnen itseni jo itseni sen verran hyvin, että tiedän olevani parisuhdeihminen. Minusta on kiva kun on joku aina saatavilla, kaveriksi lenkille, pihatöihin, elokuviin, seksiin. Eikä tämä elämä varsinaisesti ahdista, 99 %:sesti on hyvä olla.

Mutta sellaisia elämää suurempia tunteita en ole ikinä kokenut enkä sellaista odotakaan, aika käytännölliseltä ja realistiselta pohjalta liikkeellä tässä ollaan.
Hyväksyn tämänkin asian, romanttinen rakkaus on niin särkyvää ja haavoittuvaista ja ohimenevää.

Voithan sinä pohtia ja pähkäillä tuntemuksiasi, ketäpä se haittaa. Miehelle puhuminen on vähän kinkkinen juttu. Jos hän on liikkeellä todella vakavalla mielellä, voi tuo räpistelysi tehdä hallaa suhteelle. Eikä hän voi auttaa sinun tunteidesi myllerryksessä, ne tunteethan ovat sinun ja vain sinun.

 

[vaihtoehto]

Et ole aikuisiällä ollut sinkkuna juuri lainkaan. Sinkuuskin kasvattaa. Jos siirryt suunnilleen suoraan lapsuudenkodista asumaan avoliittoon, niin jotakin itsenäistymisestä jää puuttumaan. Ei siis ihme, että haluaisit olla vapaa sitoumuksista. Toisaalta sen 3 kk kun olit sinkkuna, niin kaipasitko kuitenkin kauheasti parisuhdetta, joka toisi hyvää mieltä ja saisi ajatuksesi pois päättyneestä suhteesta? Tunteesi eivät välttämättä ole pelkästään jotakin tiettyä, jolloin päätösten teko on helppoa, vaan meillä jokaisella esim. erohaluun voi liittyä silti kiintymystä, fyysistä vetovoimaa jne, joiden vuoksi eron ottaminen on vaikeaa.

Minusta sinulla on eron ottamisen lisäksi toinenkin vaihtoehto. Mieti itse, mitkä ovat ne rajat, joiden puitteissa haluat parisuhdetta jatkaa. Esim. jos tapaatte 2-3 kertaa viikossa, niin muu aika olisi sinulle vapaata. Voi olla, että poikaystävällesi se ei riitä, mutta toisaalta sinun pitää itse asettaa rajat, joka sinulle olisi hyvästä. Minusta tärkeää on se, että kerrot epävarmuuden tunteistasi miehelle, jotta et mene pilaamaan hyvää suhdetta turhaan, sillä onhan mahdollista, että tuntemus menee ohitse ja haluat parisuhdetta hänen kanssaan enemmän kuin eroa.

Mies todennäköisesti ymmärtää sen, että kaipaat vapaa-aikaa, jolloin sinun ei tarvitse selitellä menojasi ihan sen vuoksi, että et ole sellaista aikaa aikuisena oikeastaan ollenkaan kokenut. Ehkä kannattaisi kysyä mieheltä, että pystyykö hän hyväksymään parisuhteessa sen käänteen, että tapailisitte harvemmin jonkun aikaa, jotta saat varmuuden sille, että tosiaan parisuhde on se sinun juttusi vai onko miehen mielestä ero parempi ratkaisu? Ero voi olla myös tilapäinen (esim. 3 kk, 6 kk).

Laastarisuhteeksi kutsutaan sellaista suhdetta, jossa parisuhteen päättymisen jälkeen kesken erosta toipumisen hankkii uuden suhteen. Hyvää lyhyellä tähtäimellä siinä on se, että ei tarvitse miettiä ja murehtia päättynyttä suhdetta, vaan voi taas ihastua, tuntea intohimoa jne. Pitkällä tähtäimellä huonoa on taas se, että varsinkin pitkästä parisuhteesta toipumiseen voi mennä hyvinkin 1-2 -vuotta, jolloin se asian käsittely jää kesken eikä pääse paranemaan ja toipumaan, vaan tunteet jäävät käsittelemättömiksi möykyiksi kummittelemaan. Ihmisen pitäisi saada kokea viha, pelko, kiukku, suru, tuska, kaipuu jne kaikessa rauhassa, jotta sitä lokaa ei kaadeta seuraavassa/seuraavissa suhteessa/suhteissa toisen niskaan kiukutteluna.

 

[Marenki-Milli]

Tunnelmasi kuulostavat tutuilta. Kerron nyt, mitä ihan ekana tuli mieleen...

3 kk erosta (vaikka eroa olisikin tehty kolme vuotta) on lyhyt aika. Käyttäisin jopa nimitystä laastarisuhde. Tulee se vaihe, että alkaa pelkäämään yksinjäämistä jne. Sitten vastaan kävelee ihminen, joka voisi olla Se Oikea. Tulee tarve tarttua tilaisuuteen - eikä usko onneaan, että näin pian löysi Rakkauden.

Rakastumisen huuma kestää keskimäärin 10kk. Sen jälkeen pitää kysyä, onko tahtoa rakastaa.

Olet jo aikuisen iässä. Mieti tarkkaan, mitä haluat. Tuo, että sinkkuus voi olla omassa mielessäsi jokin ihannetila ja koet jääneesi jostain paitsi jos nyt sitoudut - kannattaa pohtia.

Oletko luonteeltasi miellyttäjä? Tuntuuko siltä, että jätät omat unelmasi/tavoitteesi elämättä ja mukaudut miehen elämään? Tiedätkö edes, mitkä unelmasi ovat?

Itse olen nykyään sitoutunut parisuhteeseen. Mutta tarvitsin seitsemän vuotta sinkkuelämää ollakseni tyytyväinen tähän. Tarvitsin sen, että olin itse vastuussa viihtymisestäni, että tein tekoja ja lähdin matkoille ihan itseni kanssa. Se oli hyvää aikaa, mutta olen onnellinen etten elä sitä enää.

Samaa tunnetta toivoisin sinulle. Että tietäisit, kuka olet ja mitä haluat. Missä olet nyt ja mihin olet menossa.

 

[niin...]

Täällä on tullut hyviä vastauksia, ja nyt sanon oman mielipiteeni.

Jos seurustelit eksäsi kanssa 7 vuotta, se on tosi pitkä aika. Olette olleet ns. nuoresta asti yhdessä, ja välttämättä ennen tämän suhteen alkua et siitä sinkkuudesta sen kummemmin piitannut tai ollut mitään mieltä.
Kun noin pitkä suhde loppuu, vaikka se olisi ollut odotettavissa jo pidemmän aikaa, et voi olettaa, että olet heti valmis uuteen suhteeseen.
Kuten moni sanoi, 3 kuukautta on todella lyhyt aika, ja itse 7 vuoden suhteen jälkeen en olisi valmis uuteen suhteeseen hyppäämään noin lyhyen ajan kuluttua!

Pitkän suhteen jälkeen eron astuessa kuvioihin, tarvitsee aikaa itselleen ja ajatuksilleen, eikä välttämättä ole hyväksi ryhtyä heti uuteen suhteeseen. Tuo että ajattelet millaista olisi sinkkuna, kertoo kyllä omalta osaltaan sitä, että et ollutkaan valmis tuohon uuteen suhteeseen.

Olisiko nyt kuitenkin niin, että et vain osaa tai uskalla olla yksin ja siksi aloit taas suin päin suhteeseen?
Ei siinä suhteessakaan kannata kuitenkaan olla, jos haikailee sen sinkkuuden perään eikä ole päässyt vielä irti siitä entisestä elämästä.

 

[etsi itsesi]

Eli olet seurustellut 8kk miehen kanssa, ette vielä edes harkitse yhteen muuttamista ettekä edes näe joka päivä. Minusta tuo kuulostaa enemmän sellaiselta teiniseukkaukselta. En oikein tuon kertomuksesi perusteella jaksa uskoa, että olisitte toisillenne ne oikeat. Ehkä sinun kannattaa kuitenkin nyt olla yksin niin pitkään, että tiedät varmasti mitä haluat ja pystyt panostamaan suhteeseen täysillä sitten kun sen aika on. Ihan kokemuksesta voin sanoa, että sen oikean ihmisen kanssa ei tarvitse jahkailla, miettiä eikä haikailla entistä elämää, vaan palikat loksahtavat kohdalleen kuin itsestään.

 

[Xena- 70]

Pahinta tässä on tämä ahdistus kun mä aina mietin että onko tämä nyt sitä mitä mä haluan. Mä haluaisin sisäisen rauhan! Luulen että mä olen entisessä suhteessa tottunut ainaiseen jahkailuun niin että mä en enää osaa muuta vaan haluamattani rääkkään itseäni tällaisilla ajatuksilla. Tai sitten mä olen mieleltäni sairas.

Samassa tilanteessa olleena suosittelen paria käyntiä hyvällä terapeutilla, ei mitään seurakunnan tai kunnan pakkopalvelujuttuja, vaan ihan yksityinen ja hyvä. En tiedä millä paikkakunnalla asut, mutta isoimmilla paikkakunnilla niitä ainakin on.

Asiani ovat nyt hyvin, samaa ei voi sanoa takavuosistani, melkein erosimme aviomieheni kanssa, kummallakin oli jo toiset miehet ja naiset katsottuna, asia oli enää lopullista sinettiä vailla. Olisi ollut turha ero, sillä ammattitaitoinen terapeutti sai selville että vika oli ainoastaan minun korvien välissä. Eihän se ilmaista lystiä ollut, mutta kannatti, selvittää itselleen asioita. Nyt ovat muut miehet ja naiset jääneet, enää ei voisi vähempää kiinnostaa joku kolmas pyörä. Mutta sen selvittämiseen tarvittiin asiantuntijaa. Niin huonosti ihminen itsensä tuntee.

 

[joskus uusi suhte]

Joskus uusi suhde heti perään sinetöi eron sopivasti. Ei ole ainakaan takaisinpalaamisen vaaraa kun on jo antanut toiselle miehelle. Eksä ei edes huolisi vaikka kuinka ruikuttaisi.
No ojasta allikkoon on suhde kuin suhde, sen opin minäkin aloittajan tarina sama minulla,
mutta tein niin että nyt olen sen 2.miehenkin kanssa ollut jo sen kriittiset 6 vuotta,
ja todettiin että hukkaan meni taas tämäkin vaiva. Ei tuo ukko minua rakasta, tai ehkä rakastaa muttei niin kiihkeästi etteikö olisi valmis luovuttamaan jokaisen vastoinkäymisen tullen. On mukava kun on mies...1 mies riittää eikä näköjään vaihtamalla ainakaan parane kuin alkuhuuman ajaksi, sitten ne samat kuviot alkavat taas. Eli tee sinäkin aloittaja niin että ole nyt tuon miehen kanssa, mutta pidä niin kevyenä ettei tarvitse elää toisen mukaan, pitäkää eri osoitteet ja nauttikaa toisistanne kun haluatte. MIehille se kyllä sopii, miehethän haluavat tunnetusti sitä oma tilaa myös! Paras tilanne on kun ei tarvitse seksiä metsästää eikä hakeutua puutteessa baareihin, vaan tietää että on sentään joku muttei tarvitse kokoajan nyhjätä silti,eikä leikkiä mitään avioliittoa.