miksi en ole niin onnellinen?

[murheellinen]

heippA
en ole raskaana enkä odota olevani vielä pariin vuoteen. ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne koska luulen että te voisitte auttaa minua.
olen juuri saanut tietää että yksi parhaimmista ystävistäni on raskaana. hän on saman ikäinen kuin minä ja on jo pitkään halunnut lasta. nyt hän vihdoin on raskaana ja olen tottakai hyvin onnellinen hänen puolestaan. mutta samalla olen hiukan masentunut asiasta. tuntuu siltä että tässä tämä nyt sitten oli; siis meidän ""suhde"". tämä saattaa kuulostaa raalta; en tarkoita että ystävyytemme on lopullisesti loppu (ei tietenkään, silloinhan se ei ole ollut ystävyyttä) mutta enää emme lähde spontaanisti ""yksille"" kaupunkiin tai lähde noin vain mihinkään. eihän lapsi mitään rajoita jos ei niin halua, missään nimessä, mutta luulenpa että tämä ystäväni hautautuu kotiinsa, eikä enää lähde noin vain mihinkään. vaikka voisikin. olenko ihan sydämmetön?? miksi tunnen näin? niin kuin sanoin, olen iloinen ja onnellinen vauvasta, mutta samalla hyvin surullinen siitä, että enää en ole se jonka kanssa ystäväni viettää aikaansa. onhan hänellä tosin aina ollut miekkosensa, mutta sitä ei lasketa, jos tiedätte mitä tarkoitan. tämän jälkeen kaikki pyörii vain vauvan ympärillä. kaikki te äidit siellä: tämä on teille hyvin onnellista ja jännittävää aikaa, mutta oletteko ikinä ajatelleet miltä ystävistänne voi tuntua (ei että sillä pitäisi tällaisessa asiassa olla mitään väliä, mutta kuitenkin)?! yritän vain sanoa sitä, että älkää kuitenkaan unohtako meitä, parhaita ystäviänne, koska luulen/tiedän että niin voi käydä hyvin helposti.

 

[Tsirrp]

Oletko ajatellut, että ystäväsi ""hautautessa kotiin"" hänellä saattaa olla siellä mielenkiintoisempaa kuin ikinä baarireissulla (vauva oppii uusia asioita, jne.) Saatat olla jossain mielesi syvillä perillä hieman mustis tästä vaikka et sitä myönnäkään.

Sen sijaan, että miettisit syvään ja hartaasti mitä Sinulta on pois, voisit miettiä mitä se teidän suhteeseenne ja sinulla (ja tietysti hänelle) tuo. Jos ystävä-äiti ei pääse aina rientoihin, niin sinähän voisit tuoda riennot hänen luokseen. Istua iltaa, saunoa, jutustella, ottaa pari. Pieni vauva (oletettavasti) nukkuu vielä paljon, ja pitkiä yöunia, joten se ei vie ystäväsi aikaa aivan sataprosenttisesti (ja luultavasti ystäväsi mieskin osallistuu hoitamiseen). Jos ystäväsi mies ei ole vienyt sinulta häntä pois, niin tuskin niin tekee vauvakaan. Opettele innostumaan vauvasta ja myöhemmin tekemään lapsen kanssa asioita.

Ajattele vauvaa ystäväsi jatkeena, puolena hänessä jonka tahdot oppia tuntemaan eikä väliintunkijana.

Itselläni ei ole vielä lapsia, toivottavasti jonain päivänä (vaikka piankin) on, mutta olin samassa tilanteessa hiukan aikaa sitten, joten osaan samastua asemaasi jotenkin.
Lisäksi sitten/jos joskus saat omia lapsia ystäväsi on erinomainen apu/lähde jolta voit kysyä kysymykset joita et muilta kehtaa.

 

[murheellinen]

hei tsirrp
tunsitko sinäkin näin? vai onko minussa jotain vikaa...? saattaa olla, että olen pohimmiltani myös hiukan kateellinen, mutta tiedän myös että en missään nimessä voi tällä hetkellä tulla raskaaksi.

 

[Pia]

heip
itse mietin asiaa taas toisesta näkökulmasta (olen ""kaveriporukan"" ensimmäinen joka odottaa lasta) ja joskus tuntuu, että muut ovat alkaneet pikkuhiljaa ""unohtamaan"" minut.. Vaikka ihan sama ihminen minä olen kun ennenkin, tällä hetkellä en vain lähde sinne baariin, mutta se ei tarkoita etteikö enää ikinä. Kyllähän se niin on, että aina niitä ystäviä tarvii.. Luulisi, että harva jaksaa pitemmän päälle olla linnouttuneena vain kotiin.. Vaikka pienen lapsen kanssa ei noin vaan lähdetäkkään minne vaan.. Lapsi muuttaa kuvioita, mutta ei sen tarvitse olla loppu kaikelle ystävien kesken oleville asioille..
Luulen, että osa kavereista ei osaa oikein suhtautua tähän asiaan..? On tämä sen verran iso juttu..
Oletko puhunut tästä asiasta ystävällesi, hän saattaa ajatella että ""unohdetaanko"" nyt hänet.. Tai sinua ei ehkä sillä tavalla masentaisi tämä, jos saisit ""selvitettyä"" tämän asian ystäväsi kanssa ja hänkin voisi olla onnellinen myös siitä, että on joku (muukin kuin mies) kenen kanssa jakaa tän iloisen asian!

 

[ymmärrän täysin]

Itse en ollut valmis äidiksi vielä yhtä aikaisin kuin monet ystäväni. Ulospäin suhtauduin asiallisesti, mutta sisäisesti kävin joka kerta läpi pienen ihmissuhdekuoleman ja hautajaiset. Joka ikinen kerta kun joku ystävistäni tai mieheni ja minun yhteisistä ystäväperheistä alkoi odottamaan lasta olin ihan kriisissä ja itkin ja masennuin. Syyt oli ihan täysin ja puhtaasti itsekkäitä; olisin halunnut että minun elämä pysyy sellaisena kuin se oli. En olisi halunnut, että muut menevät muuttamaan elämäänsä, koska se muutti samalla myös minun elämää : ) Olin siis ihan rikki ja itkin miehelleni kotona näitä tuntemuksia. Kenelläkään muulle en kehdannut asiaa myöntää. Ei taida olla tunteista jaloin, mutta vilpittömästä minusta tuntui pahalta itseni takia. Tunteissasi ei ole mitään väärää. Muutokset elämässä ahdistavat (myös ne positiiviset) ja samalla joutuu myös luopumaan jostakin, jota ei takaisin saa.

 

[hiphei]

Et ole sydämetön! Itse olen ihan viimeisilläni raskaana ja mietin itsekin kuinka kotiin linnoitautuneeksi olen muuttunut. Tällä hetkellä tietty kun laskettuun aikaan on 4 päivää niin ei sitä nyt paljon jaksakaan, mutta olen kanssa miettinyt tuota ystäväkuviota. Itselläni sattuu olemaan 3 kaveria raskaana samaan aikaan joten olemme ilm. siinä iässä että nyt on babybuumi menossa. On kuitenkin niitäkin jotka eivät ole mitenkään samassa vaiheessa ja yksi jopa sanoi, että voitasko olla nyt puhumatta vauvoista...olimme isossa porukassa jossa pari vauvakuumeista kyseli multa kaikkea ja vaikka huomasin, että tämä yksi ihminen oli ahdistunut aiheesta eikä yhtään kiinnostunut, niin en pystynyt olemaan vastaamatta näille kahdelle innostuneelle. Onneksi hän sitten sanoi sen ääneen ja rehellisesti niin toisetkin huomasivat. En halunnut mitenkään terrorisoida keskustelua, mutta olisi ollut vaikea olla vastaamatta muiden kysymyksiin.

Olen paljon liikkunut sisareni kanssa kävelyillä vaunujen kanssa jne. En ole mikään ""ah ihanaa lapsia tyyppi"" siinä mielessä että aina olisin innokkaasti toisten lasten kimpussa. Ymmärrän hyvin, että lapseton ihminen ei ole aina niin hirveän innostunut kuulemaan äitien toitotuksia ja vielä ankeampaa on ollut kuunnella niitä ""kyllä sä sitten ymmärrät kun sulle tulee lapsia"" ja ""tällaista tämä elämä näiden lasten kanssa sitten on"" ja ""ei elämän vaikeudesta tiedä mitään ennenkuin on omia lapsia"".....AARGH...tuollaiset kommentit saavat mun karvat pystyyn ja niitä en jaksa kuunnella itsekään vaikka olenkin nyt tulossa äidiksi.

Olen vakaasti päättänyt (hah saa nähdä kuinka käy), että yritän olla kavereitani kohtaan niinkuin ennenkin enkä lähde latelemaan mitään elämän totuuksia niinkuin lapsettomat eivät ymmärtäisi mitä elämä on. Haluan itsekin niitä iltoja joissa puhutaan IHAN muista asioista kuin lapsista. Ollaan ihan vaan tyttöjen kesken ja juorutaan vaikka viimeisimmistä julkkisjuoruista tai hiustyyleistä tms aivan täysin airhead asioista. Sitähän sen tuulettumisen tulisi olla. Ei sen täydy tosiaan baarissa tapahtua...mä en jaksa enää istua savuisissa ja meluisissa paikoissa ja sillä ei itse asiassa ole mitään tekemistä lapsen saamisen kanssa. Olen jo pitkään istunut iltoja mieluummin jonkun kotona.

Yksi ystävistäni on ollut parhaimpana äitiesimerkkinä mulle. Hänen kanssaan vietämme edelleen niitä tyttöjen iltoja. Olkoonkin niin, että olemme monesti hänen kotonaan ja vauva ja mies ovat kotona mutta ehkä toisessa huoneessa. Me saamme jutella omia juttuja ja juoda hieman viiniä ja juoruta sydämemme kyllyydestä. Lapsi saattaa juosta välillä syliin, mutta hei...so what! Sitten hän juoksee taas 5min kuluttua isänsä luo ja meillä on taas privaattiaikaa.

Älä siis huoli...puhu ystäväsi kanssa tunteistasi. Voi tosiaan olla, että hänkin tuntee itsensä nyt ulkopuoliseksi ja kuuntelee kateellisena sun juttuja vapaasta elämästä. Ruoho kun on monesti mukamas vihreämpää toisella puolella. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan te voitte molemmat kertoa toisillenne niistä omista iloistanne ja suruistanne ja jakaa ne kuten ennenkin. Aikaa löytyy kun sitä ystävyyttä vaalii. Synnytyksen jälkeen toki kaverillasi menee elämä sekaisin hetkeksi, mutta sama tyyppi hän sisimmältään siellä kuitenkin on ja kun vauvanhoito alkaa sujua ja voimat palata niin kyllä hän siellä edelleen on sinuakin varten. Ole sinä häntä varten tätä ennen ja tue häntä äitiyden alkutaipaleella.

 

[ajatuksia]

joo kyllä ystäväsuhde muuttuu kun jompikumpi saa vauvan. Itse ajattelin ihan samoin aikanani kun ystävät alkoi saada vauvoja ja ihan kuin ""pullahdin"" ulos heidän maailmastaa, ei ollut enää mitään yhteistä puhuttavaa. Ajattelin että minä kyllä sitten kohdallani....
...kuinkas kävikään. Se vain on niin että kun vauva tulee, äidin päätehtävä on huolehtia vauvan peruselintarpeista, nälästä, unesta, puhtaudesta, vilusta, lämmöstä, sairauksista ja siitä kehityksestä joka etenee ensimmäisen vuoden aikana suurin harppauksin. sitä on niin vaikea selittää että miten siihen vauvanhoitoon vaan kertakaikkiaan uppoutuu, mulla ainakin oli ihan sama mitä ympärillä tapahtui ensimmäisenn 4kk kunhan vauva voi hyvin. Ei siinä enää kertakaikkiaan jaksanut ajatella ystävän työmurheita tmv. mitä omalla kohdalla sattui ystävä kertomaan, ne tuntuu vaan niiin kaukasilta asioilta. Mutta kunhan vauva kasvaa niin sitten taas äidiltäkin jää energiaa ajatlela muita asioita. Toisaalta joskus voi käydä niinkin että arvomaailma heittää täysin ylösalaisin kun lapsen saa.

JOkatapauksessa, muista että olet silti tulevalle äidille hirmuisen tärkeä ihminen, älä missään nimessä jätä käymättä kylässä tai soittamatta kuulumisia jos tuntuu että aluksi et saa vastakaikua tai vain ryöpytyksen yöheräämisistä. Äidille on kuitenkin valtavan tärkeätä kontakti ulkomaailmaan silti...

 

[Mamma *4]

Tässä toisenlainen tarina.Entinen paras ystäväni -omasta halustaan tuli raskaaksi,kaipasi tukea ja ystävää vaikeana raskausaikanaan.Tuin minkä pystyin.Kun vauva sitten syntyi,hän ilmoitti ettei tarvitse enää ystäviä eikä muitakaan lähellensä.Hänellä on nyt vauva,muita ei tarvitse.Näin katkaisi 20v ystävyyden.

 

[***]

Näitä lukiessani tuli mielleen keskustelut joissa olin useasti osan aikaa ainakin kuin ulkopuolinen.Olen tällä hetkellä raskaana mutta viimeisenä omasta kaverporukastani. Kun keskusteltiin odottamisesta ja vauvoista en oikein osannut kommentoida mitään.Vaikka oli meneillään ns.tyttöjen ilta silti keskustelu oli välillä vauvoissa.
Nyt olen siis viikolla 34 ja olen jopa voinut osallistua niiltäkin osin keskusteluihin vaikka on meillä paljon muitakin aiheita mistä keskustella.

 

[murheellinen]

moi 'hiphei'
kiitos ihanasta viestistäsi! se osui ja upposi minuun täydellisesti. ihana kuulla että en ole niin sydämmetön ihminen kuin ajattelin. olen aina yrittänyt välttää suuria muutoksia elämässäni. useimmiten ne negatiiviset muutokset satuttaa, mutta näköjään myös ne positiivisetkin voi pistää mielen matalaksi.
enköhän minäkin pysty taas iloitsemaan ystäväni raskaudesta, kunhan pääsen alku shokin yli, vaikka se kestäisikin vähän aikaa.

 

[nanna]

itse olen kaveriporukasta ensimmäisenä nyt raskaana.itse ainakin nautin tällä hetkellä HIRVEÄSTI kotona olosta... laitan vaatteita valmiiksi,siivoilen kaappeja ym ym,mitä ei sitten vauvan kanssa tarvitse tehdä. ajatukset nyt loppuraskaudesta pyörivät pää sääntöisesti ""oman navan""ympärillä ja tulevassa synnytyksessä.itse olen ainakin huomannut,että muutamat nuoremmat ystäväni eivät jaksa kuunnella juttujani enää kauheasti,eikä heidän tarvitsekkaan,mutta elämässäni ei tällä hetkellä juuri muuta tapahdu kuin tuo vauvan odotus. eikä itseänikään kieltämättä huvita kuunnella kaikkia känni sekoiluja...
itse uskon,että tämä on tätä äidiksi kasvamista. tottakai ystävät ovat tärkeitä,ja täytyy pitää yhteyttä,mutta esim.kahville/seuraksi yhdelle en itse enää edes iltaisin pysty lähtemään ison vatsani ja turvotusteni ja väsymyksen kanssa,jos kaverit ilmoittavat menosta 15min ennen.
kun vauva on syntynyt ja arkipäivät alkavat sujua,on taas ystävienkin kanssa ihanaa ja mukavaa viettää taas aikaa,ja olla muutakin kuin äiti=) koitahan jaksaa vaan,kyllä asiat siitä lutviintuvat....

 

[Hmmm]

Eiköhän tuo nyt ole vähän liioittelua. Paras ystäväni sai lapsen 2 vuotta sitten ja olen pojan kummitäti Emme tietenkään voi enää lähteä tällä sekunnilla kaljalle mutta ei se tee ystävyydestä vähäpätöisempää. Edelleen hän on se ihminen joka tuntee minut läpikotaisin ja jolle voin kertoa mitä vaan. Käydään yhdessä uimassa ja aerobicissä ja aina kun ehdimme vierailemme mieheni kanssa heidän luonaan tai he meidän. On ihanaa seurata heidän pikkupoikansa kasvavan Nyt olemme mieheni kanssa siinä tilanteessa että yritämme itse lasta. Tiedän että tulen saamaan vielä kullanarvoisia neuvoja lapsiin liittyen ystävältäni joka on kaiken jo kerran läpikäynyt. Sanoisin että suhteemme on muuttanut muotoaan, mutta ehdottomasti parempaan suuntaan. Eikä se kaljoittelukaan enää kiinnosta. Minkä ikäinen muuten olet?

 

[AMI]

Ei sen tarvitse liioittelua olla, ja pitää muistaa et meitä odottajia sekä vauvojen äitejä on joka junaan ja vielä viimeisen vaunun jälkeen jäämäänkin, eli me koetaan asiat kovin eri tavoin, osa jää sinne kotikoloon vuosiksi symbioosiin, toiset taas etsivät nopeastikin muitakin aiheita elämänpiiriinsä kuin vauva ja vauvan asiat.
Koettakaa kestää vauvahurahtaneita, ja ymmärtäkää, minkä voitte, mut jossakin vaiheessa sit kun ette halua niitä vauvankakkajuttuja kuunnella, niin sanokaa ystäville nätisti mutta suoraan, et nyt vaihdetaan aihetta, ei ole itselle ajankohtaista eikä kiinnostavaa.