M
murheellinen
Vieras
heippA
en ole raskaana enkä odota olevani vielä pariin vuoteen. ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne koska luulen että te voisitte auttaa minua.
olen juuri saanut tietää että yksi parhaimmista ystävistäni on raskaana. hän on saman ikäinen kuin minä ja on jo pitkään halunnut lasta. nyt hän vihdoin on raskaana ja olen tottakai hyvin onnellinen hänen puolestaan. mutta samalla olen hiukan masentunut asiasta. tuntuu siltä että tässä tämä nyt sitten oli; siis meidän ""suhde"". tämä saattaa kuulostaa raalta; en tarkoita että ystävyytemme on lopullisesti loppu (ei tietenkään, silloinhan se ei ole ollut ystävyyttä) mutta enää emme lähde spontaanisti ""yksille"" kaupunkiin tai lähde noin vain mihinkään. eihän lapsi mitään rajoita jos ei niin halua, missään nimessä, mutta luulenpa että tämä ystäväni hautautuu kotiinsa, eikä enää lähde noin vain mihinkään. vaikka voisikin. olenko ihan sydämmetön?? miksi tunnen näin? niin kuin sanoin, olen iloinen ja onnellinen vauvasta, mutta samalla hyvin surullinen siitä, että enää en ole se jonka kanssa ystäväni viettää aikaansa. onhan hänellä tosin aina ollut miekkosensa, mutta sitä ei lasketa, jos tiedätte mitä tarkoitan. tämän jälkeen kaikki pyörii vain vauvan ympärillä. kaikki te äidit siellä: tämä on teille hyvin onnellista ja jännittävää aikaa, mutta oletteko ikinä ajatelleet miltä ystävistänne voi tuntua (ei että sillä pitäisi tällaisessa asiassa olla mitään väliä, mutta kuitenkin)?! yritän vain sanoa sitä, että älkää kuitenkaan unohtako meitä, parhaita ystäviänne, koska luulen/tiedän että niin voi käydä hyvin helposti.
en ole raskaana enkä odota olevani vielä pariin vuoteen. ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne koska luulen että te voisitte auttaa minua.
olen juuri saanut tietää että yksi parhaimmista ystävistäni on raskaana. hän on saman ikäinen kuin minä ja on jo pitkään halunnut lasta. nyt hän vihdoin on raskaana ja olen tottakai hyvin onnellinen hänen puolestaan. mutta samalla olen hiukan masentunut asiasta. tuntuu siltä että tässä tämä nyt sitten oli; siis meidän ""suhde"". tämä saattaa kuulostaa raalta; en tarkoita että ystävyytemme on lopullisesti loppu (ei tietenkään, silloinhan se ei ole ollut ystävyyttä) mutta enää emme lähde spontaanisti ""yksille"" kaupunkiin tai lähde noin vain mihinkään. eihän lapsi mitään rajoita jos ei niin halua, missään nimessä, mutta luulenpa että tämä ystäväni hautautuu kotiinsa, eikä enää lähde noin vain mihinkään. vaikka voisikin. olenko ihan sydämmetön?? miksi tunnen näin? niin kuin sanoin, olen iloinen ja onnellinen vauvasta, mutta samalla hyvin surullinen siitä, että enää en ole se jonka kanssa ystäväni viettää aikaansa. onhan hänellä tosin aina ollut miekkosensa, mutta sitä ei lasketa, jos tiedätte mitä tarkoitan. tämän jälkeen kaikki pyörii vain vauvan ympärillä. kaikki te äidit siellä: tämä on teille hyvin onnellista ja jännittävää aikaa, mutta oletteko ikinä ajatelleet miltä ystävistänne voi tuntua (ei että sillä pitäisi tällaisessa asiassa olla mitään väliä, mutta kuitenkin)?! yritän vain sanoa sitä, että älkää kuitenkaan unohtako meitä, parhaita ystäviänne, koska luulen/tiedän että niin voi käydä hyvin helposti.