miksi hiiva taikina pitää kohottaa kaksi kertaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miks näin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

miks näin

Vieras
Miksi taikina pitääensin kohottaa ja sitten leipoa ja vielä kohottaa? Eikös olisi helpompi jos leipois ja sitten kohottais? Miksi kaksi kohotusta? Itse olen tehnyt sämpylät niin, että kohotan sitten vasta kun olen leiponut ja ihan yhtä hyviä ovat olleet.
 
Tosiasia on kuitenkin, ettei se taikina oikein leipoudu kohottamatta. Eli leikattavia sämpylöitä tms voikin tehdä, mut kaulia ei esim korvapuusteihin. Itse en tajua sitä, että jotkut vaivaa sitä taikinaa kohotuksen jälkeen, kun musta se menee sillon taas semmoseks sitkeeks, niinkuin ennen kohotusta. Itse vaan kaadan pöydälle ja leikkaan tai kaulin heti.
 
Joissain ruokaohjelmissa ihan nuo kokitkin ovat kuuluneet sanovan ettei sitä hiivataikinaa tarvitse kohottaa kuin yhden kerran. Tiedä sitten mistä sellanen käsitys ja tapa on saanut alkunsa. Itse teen ensin sen taikinan ja kun se on kohonnut leivon sen ilman vaivaamista valmiiksi pulliksi, leiviksi tai sämpylöiksi enkä kohota enää sen jälkeen vaan suoraan uuniin. Kohoavat siellä uunin lämpötilassa kuitenkin ja tulee kyllä tosi muhkeita vaikka ei kovin suuriksi olis leipoessaan jättänytkään. Eli ihan tarpeetonta on monta kertaa kohotella.
 
Meillä töissä leivotaan lounas patongit niin, että tehdään taikina, ei kohoteta vaan leivotaam patongiksi ja sitten vasta kohotetaa. samalla tavalla leivomme myös myyntiin menevät pullat tehdään taikina, leivotaan pullat ja kohotetaan pullina. sitä ihmetten miksi leivonta ohjeissa käsketään kohottaa taikina ennen leipomista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

lisäys.... siis ennen leipomista ja toisenkerran leipomisen jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei ole pakko jos ei haluu:
Tosiasia on kuitenkin, ettei se taikina oikein leipoudu kohottamatta. Eli leikattavia sämpylöitä tms voikin tehdä, mut kaulia ei esim korvapuusteihin. Itse en tajua sitä, että jotkut vaivaa sitä taikinaa kohotuksen jälkeen, kun musta se menee sillon taas semmoseks sitkeeks, niinkuin ennen kohotusta. Itse vaan kaadan pöydälle ja leikkaan tai kaulin heti.

Kyllä se taikina leipoutuu ilman kohotustakin, pitää vaivata taikinaa tarpeeks pitkään, että tulee sitkoa. Sen tietää siitä jos taikinaa viruttaa ja se repeää sitko on huono.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Meillä töissä leivotaan lounas patongit niin, että tehdään taikina, ei kohoteta vaan leivotaam patongiksi ja sitten vasta kohotetaa. samalla tavalla leivomme myös myyntiin menevät pullat tehdään taikina, leivotaan pullat ja kohotetaan pullina. sitä ihmetten miksi leivonta ohjeissa käsketään kohottaa taikina ennen leipomista.

lisäys.... siis ennen leipomista ja toisenkerran leipomisen jälkeen.

Vieläkin lisään... Taikinat tehdään kylmään veteen/maitoon. pullat/patonhit kohotetaan kohotus kaapissa johon voi säätää lämmö ja kosteuden. Kukaan ei arvais lopputulokesta, että kerran vaan kohotettu ja kylmään nesteeseen. Pullataikinaan tulee samat aineet kuin kotonakin, ei mitään lisäaineita. Patonkeihin tulee "jauhoparanne"
 
Yhteistyössä