Miksi ihmiset ei saisi surra tai olla pahoilla mielin?

[ihmettelijä]

Mua on alkanut vähän ihmetyttämään muutama seikka. Jos joku kertoo täällä pettymyksestää. Oletetaan vaikka, että yrittää puhua tunteistaa, kun on pettynyt vaikka lapsen sukupuoleen. Heti alkaa kauhea pommitus. Olisit tyytyväinen, kun on olemassa lapsettomia jne. Eihän ihmiset varmaan tuollaisia sen takia kerro, että haluaisivat ärsyttää muita. Ehkä se tuntuu itsestäänkin jo tarpeeksi pahalle, kun tuntee moisesta pettymystä. Jotkut sitten saavat nautintoa heidän kiusaamisestaan ja pilkkaamisestaan.
Toinen on sitten nämä vähävaraiset. Jos jotain harmittaa, kun rahat on tiukilla. Niin jonkun mielestä se on heti henkilön oma syy ja tuo on turhaa narinaa. Hankkisit kunnon ammatin jne. Ja lisäksi se että "jollain on vielä vähemmän rahaa". Ihan kuin ihmisellä ei koskaan olisi oikeutta tuntea mitään tai olla surullinen, koska aina löytyy joku huonompiosainen...
Jos joku taas on väsynyt lapsiinasa tai koettaa purkaa tuntojaan, niin joku siihenkin menee möläyttämään "mitäs olet lapsia hankkinut, kun et jaksa hoitaa".
Mä en kyllä tosiaan tajua, että mitä ihmiset saa siitä, että toisen tunteita halvennetaan ja sanotaan suoraan, että noin ei saa kokea tai tuntea. Eihän ihminen mahda mitään emootioilleen. Pakkohan ne on elää ja läpikäydä. Aika moni varmaan kaipaa tukea, eikä haukkumista.

 

[JaS]

Aiheuttaisiko tämä"minäminäminäitseensinkaikkimulle"ajattelutapa tälläistäkin ? Kirjoitat aivan asiaa

 

[isoäiti mölykylästä]

nykyihmiset on niin pinnallisia ihmisiä, ettei uskalleta näyttää ja kokea niitä tunteita, varsinkaan jos on kyse surusta ja jostain negatiivisesta

 

[Herkkis äiti]

Asiasta kirjoitat.
Monta kertaa minäkin palstalla ollessani ihmettelen todella tylyjä kommentteja, ja varsinkin juuri ihmisille, jotka ovat väsyneitä , masentuneita tai muuten kaipaavat edes hiukan tukea ja myötätuntoa.

 

[ihmettelijä]

Aiheuttaisiko tämä"minäminäminäitseensinkaikkimulle"ajattelutapa tälläistäkin ? Kirjoitat aivan asiaa

hmm. Oisko se sitten niin, että ne jotka näille toisille puhuu rumasti, niin eivät osaa tavallaan asettua toisen asemaan, jos ovat itse eri tilanteessa tai ovat eri tavalla ajattelevia??

 

[Inkkari]

Mua ahdistaa myös kun ei saa näyttää jos on väsynyt tai vittuuntunut. Etenkin anoppi ei ymmärrä. Hän ei katso meidän lapsia koskaan jotta voitais käydä miehen kanssa esim. ulkona syömässä, tai katsoo pitkin hampain ja ihmettelee että maksetaan kalliisti kun kotonakin voi syödä (!).
Yritin viikonloppuna hänelle sanoa ettei lasten kanssa olo aina ole pelkkää herkkua ja hän katsoo mua hämmästyneenä ja naurahtaa kummallisesti kuten aina jos joku sanoo hänen mielestään jotain tyhmää.
Olen oikeasti ollut tosi väsynyt ja koetan hoitaa koulua, etsiä töitä ja olen kaiken muun ajan lasten kanssa. Mua suoraansanottuna vituttaa suunnattomasti jos en saa näyttää että olen väsynyt, en jaksa aina olla "kiva-kiva, hali-hali" ja hymyillä kun tekee mieli itkeä. Eihän tää johda muuhun kuin siihen, että en enää käy anopilla.
Ymmärrän kyllä ettei minun väsymykseni ole muitten ihmisten vika, eikä heidän syy jos ketuttaa, mutta ihmettelen myös sitä mentaliteettia muiden taholta, että yhtään ei saa valittaa.
Vahingoniloa, sanon minä.

 

[ihmettelijä]

Asiasta kirjoitat.
Monta kertaa minäkin palstalla ollessani ihmettelen todella tylyjä kommentteja, ja varsinkin juuri ihmisille, jotka ovat väsyneitä , masentuneita tai muuten kaipaavat edes hiukan tukea ja myötätuntoa.

Oiskohan he sitten itse myös sellaisia, joiden kosketus omiin tunteisiin on tavallaan melko pitkälle jo kadonnut. Jospa heidän tunteitaan on vaikka vähätelty joskus lapsena ja ovat sitten kovettuneet. Menee ajattelu tässä aika pitkälle, mutta tuli mieleen. Alkaakohan ihmiset vieraantua omista tunteistaa eivätkä halua muidenkaan tuovan niitä esiin?

 

[tyttöjen äiti]

Mua ahdistaa myös kun ei saa näyttää jos on väsynyt tai vittuuntunut. Etenkin anoppi ei ymmärrä. Hän ei katso meidän lapsia koskaan jotta voitais käydä miehen kanssa esim. ulkona syömässä, tai katsoo pitkin hampain ja ihmettelee että maksetaan kalliisti kun kotonakin voi syödä (!).
Yritin viikonloppuna hänelle sanoa ettei lasten kanssa olo aina ole pelkkää herkkua ja hän katsoo mua hämmästyneenä ja naurahtaa kummallisesti kuten aina jos joku sanoo hänen mielestään jotain tyhmää.
Olen oikeasti ollut tosi väsynyt ja koetan hoitaa koulua, etsiä töitä ja olen kaiken muun ajan lasten kanssa. Mua suoraansanottuna vituttaa suunnattomasti jos en saa näyttää että olen väsynyt, en jaksa aina olla "kiva-kiva, hali-hali" ja hymyillä kun tekee mieli itkeä. Eihän tää johda muuhun kuin siihen, että en enää käy anopilla.
Ymmärrän kyllä ettei minun väsymykseni ole muitten ihmisten vika, eikä heidän syy jos ketuttaa, mutta ihmettelen myös sitä mentaliteettia muiden taholta, että yhtään ei saa valittaa.
Vahingoniloa, sanon minä.

Jotenkin musta tuntuu, että se oma tunteiden peittely johtaa juuri anoppisi kaltaisiin henkilöihin. Sellaisiin, jotka oudoksuvat ja halveksuvat kaikkea heikkoutta.

 

[Herkkis äiti]

Asiasta kirjoitat.
Monta kertaa minäkin palstalla ollessani ihmettelen todella tylyjä kommentteja, ja varsinkin juuri ihmisille, jotka ovat väsyneitä , masentuneita tai muuten kaipaavat edes hiukan tukea ja myötätuntoa.

Oiskohan he sitten itse myös sellaisia, joiden kosketus omiin tunteisiin on tavallaan melko pitkälle jo kadonnut. Jospa heidän tunteitaan on vaikka vähätelty joskus lapsena ja ovat sitten kovettuneet. Menee ajattelu tässä aika pitkälle, mutta tuli mieleen. Alkaakohan ihmiset vieraantua omista tunteistaa eivätkä halua muidenkaan tuovan niitä esiin?

Voi olla.
Sitten on taas meitä minun kaltaisiani, liiankin herkkiä ihmisiä. Itse ainakin kärsin liiallisesta herkkyydestäni, vaikka kaipa se on tavallaan voimavarakin.Tai ainakin voisi olla, kun vain osaisin sen oikein kanavoida, enkä aina olisi itku silmässä.

 

[Inkkari]

Mua ahdistaa myös kun ei saa näyttää jos on väsynyt tai vittuuntunut. Etenkin anoppi ei ymmärrä. Hän ei katso meidän lapsia koskaan jotta voitais käydä miehen kanssa esim. ulkona syömässä, tai katsoo pitkin hampain ja ihmettelee että maksetaan kalliisti kun kotonakin voi syödä (!).
Yritin viikonloppuna hänelle sanoa ettei lasten kanssa olo aina ole pelkkää herkkua ja hän katsoo mua hämmästyneenä ja naurahtaa kummallisesti kuten aina jos joku sanoo hänen mielestään jotain tyhmää.
Olen oikeasti ollut tosi väsynyt ja koetan hoitaa koulua, etsiä töitä ja olen kaiken muun ajan lasten kanssa. Mua suoraansanottuna vituttaa suunnattomasti jos en saa näyttää että olen väsynyt, en jaksa aina olla "kiva-kiva, hali-hali" ja hymyillä kun tekee mieli itkeä. Eihän tää johda muuhun kuin siihen, että en enää käy anopilla.
Ymmärrän kyllä ettei minun väsymykseni ole muitten ihmisten vika, eikä heidän syy jos ketuttaa, mutta ihmettelen myös sitä mentaliteettia muiden taholta, että yhtään ei saa valittaa.
Vahingoniloa, sanon minä.

Jotenkin musta tuntuu, että se oma tunteiden peittely johtaa juuri anoppisi kaltaisiin henkilöihin. Sellaisiin, jotka oudoksuvat ja halveksuvat kaikkea heikkoutta.

Joo, hän on kyllä pitkälle hyvin, hyvin korrekti ihminen josta ei tiedä tykkääkö vai inhoaako hän jotain ihmistä. Jos inhoaa, mitään ei ainakaan sano ääneen, on sitten vaan hiljaa ja ilmeensä saattaa paljastaa.
Ja heikkohan ei saa olla, tota sekin. hassua että hän vaan on "niin heikko" ettei pärjää meidän kahden lapsen kanssa yhtäaikaa.
Musta on myös aika hullua ettei hän osaa ajatella että parisuhdekin voisi paremmin jos joskus voisi kohdata miehensä ilman lapsia. Mutta e-hei.

 

[ap]

Mua ahdistaa myös kun ei saa näyttää jos on väsynyt tai vittuuntunut. Etenkin anoppi ei ymmärrä. Hän ei katso meidän lapsia koskaan jotta voitais käydä miehen kanssa esim. ulkona syömässä, tai katsoo pitkin hampain ja ihmettelee että maksetaan kalliisti kun kotonakin voi syödä (!).
Yritin viikonloppuna hänelle sanoa ettei lasten kanssa olo aina ole pelkkää herkkua ja hän katsoo mua hämmästyneenä ja naurahtaa kummallisesti kuten aina jos joku sanoo hänen mielestään jotain tyhmää.
Olen oikeasti ollut tosi väsynyt ja koetan hoitaa koulua, etsiä töitä ja olen kaiken muun ajan lasten kanssa. Mua suoraansanottuna vituttaa suunnattomasti jos en saa näyttää että olen väsynyt, en jaksa aina olla "kiva-kiva, hali-hali" ja hymyillä kun tekee mieli itkeä. Eihän tää johda muuhun kuin siihen, että en enää käy anopilla.
Ymmärrän kyllä ettei minun väsymykseni ole muitten ihmisten vika, eikä heidän syy jos ketuttaa, mutta ihmettelen myös sitä mentaliteettia muiden taholta, että yhtään ei saa valittaa.
Vahingoniloa, sanon minä.

Jotenkin musta tuntuu, että se oma tunteiden peittely johtaa juuri anoppisi kaltaisiin henkilöihin. Sellaisiin, jotka oudoksuvat ja halveksuvat kaikkea heikkoutta.

Joo, hän on kyllä pitkälle hyvin, hyvin korrekti ihminen josta ei tiedä tykkääkö vai inhoaako hän jotain ihmistä. Jos inhoaa, mitään ei ainakaan sano ääneen, on sitten vaan hiljaa ja ilmeensä saattaa paljastaa.
Ja heikkohan ei saa olla, tota sekin. hassua että hän vaan on "niin heikko" ettei pärjää meidän kahden lapsen kanssa yhtäaikaa.
Musta on myös aika hullua ettei hän osaa ajatella että parisuhdekin voisi paremmin jos joskus voisi kohdata miehensä ilman lapsia. Mutta e-hei.

Mun appiukko heittelee samalaisia kommentteja niinkuin tuo "on kotonakin ruokaa, miks pitää mennä ulos syömään". Hän on hyvin erikoinen. Huomauttelee kaikenlaisista asoista. Ei puhu tunteistaan yleensä mitään. Sitten kun hänen nykyinen puolisonsa muutti hänestä hetkeksi erilleen, niin alkoi purkaa melkein20 vuoden takaisia juttuja edellisestä vaimostaan (mieheni äidistä). Itki kauheasti. Oli ihan hysteerinen, vihainen ja halvensi ja haukkuin ensimmäistä vaimoaan, joka toki olikin tehnyt pahoja tekoja ja jättänyt pienet lapset hänen hoidettavakseen. Vaikutti siltä kuitenkin, että hän rupesi toisen eron tapahtuessa puimaan ensimmäistä eroaan, joka oli täysin käsittelemättä. Lisäksi hän kertoi minulle, ettei todellisuudessa ole lainkaan rakastanut lastensa äitipuolta ja on onnellinen että tämä lähti. Kuitenkin otti tämän parin kuukauden kuluttua takaisin. Ihminen voi siis todella olla näin hukassa itsensä kanssa.