Miksi jotkut ovat sitä mieltä, että ylipainoinen nainen ei voi saada miesseuraa itselleen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kysyvä ei tieltä eksy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kysyvä ei tieltä eksy

Vieras
Enkä nyt tarkoita pelkkiä yhden illan juttuja vaan íhan parisuhdetta. Miksi ei voisi lihava nainen saada miestä parisuhteeseen? Ja miksi mies ei voisi olla ihan kunnollinen, fiksu ja jopa normaalipainoinen?

Itse olen n. 25kg ylipainoa omaava ja eikä mun ole tarvinnut paljon puutteessa olla sinkkunakaan. Jotkut täällä kirjoittavat, että miehille kelpaa lihava yhden illan jutuksi kun on muka varma saanti näiltä. No ei todellakaan ole varma saanti, en ketä tahansa huoli. Ja mitä sitten vaikka mies hakisi musta vain seksiä siinä yhden illan jutussa. Sitä pelkkää seksiä mäkin siinä haen. Parisuhteet ja miehet niitä varten ovat aivan erikseen.

Ylipainoisena olen myös seurustellut ja olen elänyt avoliitossa. Olen myös saanut lapsia tuon entisen avopuolisoni kanssa. Ja ei mies ei jättänyt mua ja lähtenyt hoikemman matkaan vaan me kasvoimme erilleen ja mä lopulta pisti suhteen poikki. Miksi mies edes olisi lähtenyt mun kilojen takia koska ne kilot olivat jo silloin kun tapasimme.

Onko näillä lihavia irvivillä huono itsetunto jota pitää yrittää kohottaa yrittämällä alentaa muita? Vai onko jotakin patoutumia lihavia kohtaan?

Ja kyllä täällä haukutaan myös laihoja, mutta mä olen enemmän kyllä nähnyt ylipainoisten haukkumista. Ketään ei kyllä tarvisi haukkua, oli se paino mikä tahansa.
 
En ole ikinä ymmärtänyt myöskään tuota ajatusmaailmaa. Olen aina ollut ylipainoinen, ja miehiä on riittänyt - seurusteluun ja seksiin. Yksikään miehistäni ei ole ollut ylipainoinen. On ollut entistä NHL-kiekkoilijaa ja MM-hiihtäjää... Taitaapi olla enemmän kateellisten höpinöitä. Tosin kaveritkin sanoo mulle usein suoraan, että miten sä teet ton - siis että vedän miehiä puoleeni vaikka en edes yritä. Heitä siis normaalipainoisina ja solakoina ihmetyttää, miksi voin ainoana saada miehiä heidän istuessaan samassa seurassa - ja vielä myöntävät sen. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja liian paksu perhoseksi:
Olen siis sitä mieltä, että kyse ei ole painosta vaan siitä miten kilonsa kantaa :)

Siitäkin, ja myös siitä, millainen on muuten olemukseltaan. Jos on kovin ulospäinsuuntautunut, iloinen, helposti lähestyttävä, huumorintajuinen.... tuollaiset ominaisuudet peittää ne ylimääräiset kilot alleen ihan kevyesti!

Esim. mulle miehessä olisi tärkeintä positiivinen olemus, sellainen pieni pilke silmäkulmassa :) . Pitää olla helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen. Ja jos puhutaan ulkomuodosta, niin siisteys ja puhtaus, ne on avainsanoja.
 
Aika outoa jos joku on sitä mieltä. Mitä itse tiedän pyöreitä naisia, niin ei kenelläkään ole ollut koskaan vaikeuksia löytää itselleen miestä, ei yhdenillanjuttua eikä pidempääkään suhdetta.
 
Ystäväni on lyhyt ja ylipainoinen ja se on silti sellainen kissa että..on onnellisesti avoliitossa. Näin tänään rannalla naisen jonka istuessa, sen selkäranka törrötti ilkeästi esiin, se ei ollut kovin kaunista. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilith Le Mort:
Alkuperäinen kirjoittaja liian paksu perhoseksi:
En ole ikinä ymmärtänyt myöskään tuota ajatusmaailmaa. Olen aina ollut ylipainoinen, ja miehiä on riittänyt - seurusteluun ja seksiin. Yksikään miehistäni ei ole ollut ylipainoinen. --- :D

peesi

Peesi. Elän nykyään avioliitossa. Mieheni ei ole ylipainoinen. Ihan normaalipainoinen.
Samaa olen minäkin miettinyt ku ap.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei se painoa katso:
Ystäväni on lyhyt ja ylipainoinen ja se on silti sellainen kissa että..on onnellisesti avoliitossa. Näin tänään rannalla naisen jonka istuessa, sen selkäranka törrötti ilkeästi esiin, se ei ollut kovin kaunista. :(

...mutta sitäkään ei ole kiva kuulla.

t. tahtomattaan laiha
 
Yleensähän se meneekin niin, että miehet lähestyvät herkemmin niitä vähän rumempia naisia, kun ajattelevat että kauniit saavat kuitenkin enemmän huomiota osakseen. Monet ei niin viehättävät naispuoliset kaverini ovat haalineet enemmän tuntumaa miehistä, kuin minä konsanaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja liian paksu perhoseksi:
En ole ikinä ymmärtänyt myöskään tuota ajatusmaailmaa. Olen aina ollut ylipainoinen, ja miehiä on riittänyt - seurusteluun ja seksiin. Yksikään miehistäni ei ole ollut ylipainoinen.

Miksei ole? Onko ylipainoisissa miehissä sitten joku vika? Miksi ei ylipainoinen sulle kelpaa? Onko jotenkin hienompaa että on normaalipainoinen mies?

Jokaiselle kokoluokalle löytyy ottajia, oli sitten
fat-woman-outside.jpg

tai

thumbnail.php
 
Mun eräs ystävä on ylipainoinan ja aina ollut ihan mahdoton mies magneetti. ientiä on ollut niin että heikompaa oli alkanut hirvittämään.
Ompahan nykyään sitten naimisissa ja lapsiakin saanut =)
 
toi on niin totta.. Mä olen reilusti siis todella reilusti ylipainoinen, mutta sinut itseni kanssa.. Vaikka myönnän pienempi voisib myös olla.. Miehi' on riittänyt, kukaan ei ole ollut ylipainoi´nen ja "varma nakki" en ole. Tällä hetkellä elän onnellisesti kihloissa normaalikokosen miehen kanssa ja hän hyväksyy kiloni.

Niin kauan ku itse kiloni kannan ja keneltäkään en siihen apua pyydä, mun läskeistäni on turha kenenkään tulla mulle päätään aukomaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn:
Yleensähän se meneekin niin, että miehet lähestyvät herkemmin niitä vähän rumempia naisia, kun ajattelevat että kauniit saavat kuitenkin enemmän huomiota osakseen. Monet ei niin viehättävät naispuoliset kaverini ovat haalineet enemmän tuntumaa miehistä, kuin minä konsanaan.

Voi että... Sulta menny miehet sivusuun ku mies reppanat ovat luulleet että sun vähemmän kauniit ystävät antaa helpommalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:

Ja varmaan pitääkin paikkaansa. Kyllä sitä välillä kadulla kävellessä ihmettelee itsekseen, että miten noinkin erinäköiset ihmiset ovat saaneet toisensa.
 
Ootkos kenties vähän liian pinnallinen ihminen.
 
Jaa en kauheasti ole ajatellut asiaa... Tarkemmin kun aloin miettimään, niin taitaa niin ollakin, että lihavilla miehillä on vientiä vähemmän kuin lihavilla naisilla. Ja myös niin, että ylipainoinen mies/nainen yleensä pariutuu normaalipainoisen naisen/miehen kanssa. Pitkän liiton aikana, toki ihmiset lihoavat ja laihtuvat, mutta kun aloin miettimään sitä millaisia ovat olleet alkujaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn:
Yleensähän se meneekin niin, että miehet lähestyvät herkemmin niitä vähän rumempia naisia, kun ajattelevat että kauniit saavat kuitenkin enemmän huomiota osakseen. Monet ei niin viehättävät naispuoliset kaverini ovat haalineet enemmän tuntumaa miehistä, kuin minä konsanaan.

Mä en menisi tässä kohtaa puhumaan kauneudesta. Ylipaino on kuitenkin eriasia kuin kauneus. Itsekään en koskaan ole ollut ylipainoinen, mutta tällainen harakanpelätti olen aina ollut.

Yhteistyössä