Alkuperäinen kirjoittaja äijä-69:
Täytyy nyt sanoa pitkäaikaisen miehenä elämisen jälkeen, etten tunne jääväni mistään paitsi, enkä olevani mitenkään toisarvoinen uuden elämän luomisessa...
Yhtälailla naisilta jää kokematta kaikki miehenä oloon liittyvät asiat...
Hmm tässä mietin tuota kirjoittamaasi. Ja aloin miettiä tuota omaa turjaketta. Sen rentoa olemusta, semmoista poikamaisuutta, joka ei myrkytä päiviänsä jonninjoutavilla asioilla. Jotenkin sitä piirrettä kadehdin tuota rentoa, muttei silti vastuutonta elämäntapaa.
Se kaikkinainen vehkeily ja pahanpuhuminen puuttuu. Sekä se herneittenvetäminen nekkuun puuttuu. Ja se, ettei kyräillä vaan asiat sanotaan asioina.
Sekä sellainen uhkarohkeus, ettei aina murehdi ettei nyt voi, että jotain varmasti sattuu. Siis sellainen elämänkoulu lapsille. Äiti tarkkailee lapsen jokaista askelta, ettei vain mitään satu. Isä taas toimii eri tavalla. Ei murehdi liikoja, ei mieti, että jospa jotain sattuu. Sekä isän hermoja tietyissä asioissa, ja meiän isukki on aina soveltunut paremmin noihin kouluun liittyviin asoihin, läksyjen kuulusteluun, opettamiseen yms.
Tässä muutama. Sekä se ettei mies stressaa pesemättömillä pyykeillä, huushollin sekaisuudella, jääpä mutama harmaa hius saamatta. Mies ei myös valmistaudu tuntikausia johonkin tilaisuuteen. Tosin poikkeuksiakin löytyy.
Ja käsi sydämelle, moniko meistä oikeasti edes haluaisi että mies muuttuisi akkamaiseksi, enkä tarkoita että jos tekee kodintöitä, että näin kävisi. Vaan että sittenkö me naiset vasta oltaisiin tyytyväisiä, kun miehen henkinen taso olisi meidän naisten tasolla? Ihan yhtä lailla kuin, että naisen pitäisi olla kuin mies, erona vain että munat puuttuu. Kun miehet eivät ole meille naisille kateellisia, että voimme pukata naisia maailmaan, niin mistä kumpuaa se katkeruus, että kaikessa vertaame tuota naisen mahdollisuutta tuottaa jälkikasvua maailmaan. Onko se sitä paljon puhuttua p....skateutta joka kumpuaa sieltä lapsuudesta, mutta aikuisempana se vai saa raadollisempia piirteitä?
Kyllä se miehen ja naisen elämä on erilaista. Mutta pois tosiaan ajatusmaailma, että miehen maailmasta puuttuisi jotakin, koska mies ei koe sitä mitä synnyttänyt nainen. Kyllä ollaan hakoteillä, jos kaikessa verrataan siihen, että kun nainen voi saada lapsia, mutta mies ei.
Ja oma mies on sellainen vanhanaikainen luolamies. Joka on paikkansa ottanut, ja lunastanut kotona. Mulle sopii se, että olen tietyissä asioissa avuton, ja itse taas jonkin asian haltsaan paremmin. Toki poikkeuksiakin aina on, ja se vain vahvistaa säännön.
Mutta eläköön se pieni ero, riippumatta riippuuko vai ei.
Joskus harmittaa omankin mieheni puolesta, että hän ei ole saanut kokea sitä, miten ihanaa on kantaa lasta sisällään, tuntea sen potkut, synnyttää lapsi maailmaan ja ruokkia sitä omista rinnoista <3 Onko mielestänne maailmassa mitään tärkeämpää tehtävää kuin lapsen synnyttäminen?
