V
vierailija
Vieras
Joka ikinen vuosi, JOKA IKINEN maaliskuu käydään läpi sama keskustelu kotihoidontuesta. Suomalainen äiti nähdään säälittävänä, tyhmänä ja holhottavana reppanana, joka ei ymmärrä ettei kotona tehty hoivatyö ole minkään arvoista, eikä lapsi ole sen arvoinen että ansaitsisi oman vanhemman hoivaa. Jos nainen on lapsiaan hoitaessaan onnellinen, se on vain merkki siitä, että yhteiskunta on epäonnistunut naisen vapauttamisessa tämän naiseudesta. Nainen ei ymmärrä, että vain vieraiden ihmisten hoitaminen on asia, josta voi saada iloa. Naisjärjestöt ovat kauhuissaan siitä, etteivät nämä naiset ymmärrä olevansa uhreja viihtyessään omassa elämässään ja omassa kodissaan omien valintojensa seurauksena varsin hyvin.
Keskustelu menee aina samaa rataa. Vasemmisto, vihreät ja ek pitävät asiasta helvetinmoista meteliä. Puolivälissä maaliskuuta kaivetaan jostain ne samat tutkijat todistelemaan kuinka kotihoito ja lapsen saaminen ylipäänsä on suorastaan hirvein asia mitä naiselle voi tapahtua.
Ja sitten lopulta, viimeistään toukokuussa, todetaan että tällä hallituskaudella ei mitään tapahdu, koska kunnilla ei ole varaa tällaisiin uudistuksiin (kunnat maksaisivat tästä mansikoita lisääntyneinä päivähoidon kuluina) ja perussuomalaiset yhä edelleen sitä vastustavat. Mitä ihmettä juuri kevättalvella politiikassa tapahtuu, että tämä rähinä sijoitetaan tähän?
Olen aina ollut sitä mieltä, että naista ymmärtää parhaiten toinen nainen. Nyt on kuitenkin se tilanne, että juuri naisjärjestöt ovat niitä, jotka aggressiivisimmin yrittävät romuttaa äidin mahdollisuuden hoitaa pientä lastaan kotona. Aivan kuin nämä eivät jollain tunnetasolla ymmärtäisi ollenkaan äitiyttä ja pienen lapsen tarpeita sekä vanhemman ja lapsen välistä kiintymyssuhdetta. Tunnekylmää touhua. On hullua, että kotihoitoa puolustamaan tarvitaan nimenomaan miehiä koska politiikassa olevat naiset keskittyvät lähinnä haukkumaan heitä jotka eivät halua laittaa pientä taaperoa hoitoon. Soini on ollut melkeinpä ainoa, joka on viime vuosina puhunut äitiydestä ylipäänsä arvostavasti ja lämpimästi arvokkaana tulevien sukupolvien eteen tehtävänä työnä.
Keskustelu menee aina samaa rataa. Vasemmisto, vihreät ja ek pitävät asiasta helvetinmoista meteliä. Puolivälissä maaliskuuta kaivetaan jostain ne samat tutkijat todistelemaan kuinka kotihoito ja lapsen saaminen ylipäänsä on suorastaan hirvein asia mitä naiselle voi tapahtua.
Ja sitten lopulta, viimeistään toukokuussa, todetaan että tällä hallituskaudella ei mitään tapahdu, koska kunnilla ei ole varaa tällaisiin uudistuksiin (kunnat maksaisivat tästä mansikoita lisääntyneinä päivähoidon kuluina) ja perussuomalaiset yhä edelleen sitä vastustavat. Mitä ihmettä juuri kevättalvella politiikassa tapahtuu, että tämä rähinä sijoitetaan tähän?
Olen aina ollut sitä mieltä, että naista ymmärtää parhaiten toinen nainen. Nyt on kuitenkin se tilanne, että juuri naisjärjestöt ovat niitä, jotka aggressiivisimmin yrittävät romuttaa äidin mahdollisuuden hoitaa pientä lastaan kotona. Aivan kuin nämä eivät jollain tunnetasolla ymmärtäisi ollenkaan äitiyttä ja pienen lapsen tarpeita sekä vanhemman ja lapsen välistä kiintymyssuhdetta. Tunnekylmää touhua. On hullua, että kotihoitoa puolustamaan tarvitaan nimenomaan miehiä koska politiikassa olevat naiset keskittyvät lähinnä haukkumaan heitä jotka eivät halua laittaa pientä taaperoa hoitoon. Soini on ollut melkeinpä ainoa, joka on viime vuosina puhunut äitiydestä ylipäänsä arvostavasti ja lämpimästi arvokkaana tulevien sukupolvien eteen tehtävänä työnä.
