I
ihan rikki
Vieras
Ollaan oltu mieheni kanssa yli 6 vuotta yhdessä(niistä 3 vuotta asuttu saman katon alla). Suhde alkoi, kun olin 17 ja hän 20). Alusta asti hän kertoi mulle rakkaudesta minua kohtaan ja siitä, että haluaa olla loppuelämään yhdessä. Rakastin häntä myös...omalla tavalla.(Hän on ihana ja hyvä ihminen, ei ole väkivaltainen, ilkeä, käyttää alkoholia kohtuudella). Kaikki nämä vuodet yhdessä ovat olleet mukavia. Meillä on hieno asunto, hyvä auto, ihana koira
, me matkustetaan paljon. Viime vuonna menimme kihloihin. Olimme maailman onnellisimpia.
Kuitenkin, kuten jokaisessa suhteessa, on meillä ollut kaikenlaisia vaikeuksia (pari kertaa melkein erosimme). Mutta sitten asiat sovittiin taas ja jatkettiin.
Näen miehessäni vain muutamaa asiaa, joista en pidä - vähäinen urheilu(itse urheilen paljon ja joskus haluaisin lähteä mieheni kanssa vaikka kävelylle...hän ei jaksa, koska tulee Formulat, jalkapallo, on parempaa tekemistä tai muuten vaan laiskottaa), tupakointi(hän tietää, etten tykkä siitä), mustasukkaisuus (liiallinen). Minussa on ehkä jopa enemmän "miinuksia"
Me opiskellaan molemmat vielä, miehellä jäljellä 1 ja mulla 2 vuotta. Kesän alussa lähdin työharjoitteluun ulkomaille. Ikävöin miestäni ja muuta perhettäni kamalasti.
(Unohdin sanoa, että Suomessa käyn yökerhossa tai baarissa kerran kuukaudessa tai harvemmin. Yleensä kuskina)
Täällä, ulkomailla, käydään sitten kavereiden kanssa enemmään ulkona. Kerran baaritiskillä jäin juttelemaan yhden miehen(23v.) kanssa, hän tarjosi juotavaa ja istuskeltiin siinä varma 2-3 tuntia. Hänen kanssa oli niin helppo jutella asiasta kun asiasta.(Kerroin heti alkuun, että seurustelen jne.) Silti, hänen puhelimeen ilmestyi mun puhelinnumero ja minun puhelimeen, hänen :/.
Viikon päästä käytiin kahvilla ja taas juteltiin. Hän kyseli paljon elämästäni, miksi tulin juuri tähän maahaan ja mitä ajatuksia tulevaisuudesta minulla on Hän myös kertoi omasta elämästä jne. Pysyttiin ihan kavereina, ei mitään muuta.
Siitä lähtien hän oli mun mielessä... En ottanut yhteyttä häneen,mutta salaa toivoin, että hän soittaa.
2 viikkoa myöhemmin lähdimme kavereiden kanssa taas ulos ja laitoin viestin sille:/. Missä se on ja että olisi mukava nähdä.(ei olisi pitänyt)
Nähtiin sen kanssa ja tunnsin häntä kohtaan jo aivan jotain muuta, kun pelkkä kaveruutta. Lämpimiä tunteita...
Seuraava päivä vietettiin yhdessä(pussailtiin).
Nyt siitä on 4 viikkoa ja ollaan oltu säännöllisesti yhdessä. Olen rakastunut häneen... Ei tälläisia tunteita mulla ennen ole ollut(ei edes miestäni kohtaan).
Nyt en tiedä mitä pitäisi tehdä. Tunnen kamalaa syyllisyyttä. Ei mun mies ole ansainnut tätä.
Tunteilleni en voi mitään... Olen täysin hajalla...
Sanonko miehelleni tästä ja lopetan suhden molempiin miehiin (sillä tämä suhde on mahdoton, me asutaan eri maissa, vaikka se mies sanoo, että on rakastumassa minuun, ja pelkkää sitä(...ja mun mies ansaitsee parempaa naista:/ ).
Olen sika...inhottaa!!!
(onko muita samassa tilanteessa)
, me matkustetaan paljon. Viime vuonna menimme kihloihin. Olimme maailman onnellisimpia. Kuitenkin, kuten jokaisessa suhteessa, on meillä ollut kaikenlaisia vaikeuksia (pari kertaa melkein erosimme). Mutta sitten asiat sovittiin taas ja jatkettiin.
Näen miehessäni vain muutamaa asiaa, joista en pidä - vähäinen urheilu(itse urheilen paljon ja joskus haluaisin lähteä mieheni kanssa vaikka kävelylle...hän ei jaksa, koska tulee Formulat, jalkapallo, on parempaa tekemistä tai muuten vaan laiskottaa), tupakointi(hän tietää, etten tykkä siitä), mustasukkaisuus (liiallinen). Minussa on ehkä jopa enemmän "miinuksia"
Me opiskellaan molemmat vielä, miehellä jäljellä 1 ja mulla 2 vuotta. Kesän alussa lähdin työharjoitteluun ulkomaille. Ikävöin miestäni ja muuta perhettäni kamalasti.
(Unohdin sanoa, että Suomessa käyn yökerhossa tai baarissa kerran kuukaudessa tai harvemmin. Yleensä kuskina
) Täällä, ulkomailla, käydään sitten kavereiden kanssa enemmään ulkona. Kerran baaritiskillä jäin juttelemaan yhden miehen(23v.) kanssa, hän tarjosi juotavaa ja istuskeltiin siinä varma 2-3 tuntia. Hänen kanssa oli niin helppo jutella asiasta kun asiasta.(Kerroin heti alkuun, että seurustelen jne.) Silti, hänen puhelimeen ilmestyi mun puhelinnumero ja minun puhelimeen, hänen :/.
Viikon päästä käytiin kahvilla ja taas juteltiin. Hän kyseli paljon elämästäni, miksi tulin juuri tähän maahaan ja mitä ajatuksia tulevaisuudesta minulla on
Hän myös kertoi omasta elämästä jne. Pysyttiin ihan kavereina, ei mitään muuta. Siitä lähtien hän oli mun mielessä... En ottanut yhteyttä häneen,mutta salaa toivoin, että hän soittaa.
2 viikkoa myöhemmin lähdimme kavereiden kanssa taas ulos ja laitoin viestin sille:/. Missä se on ja että olisi mukava nähdä.(ei olisi pitänyt)
Nähtiin sen kanssa ja tunnsin häntä kohtaan jo aivan jotain muuta, kun pelkkä kaveruutta. Lämpimiä tunteita...
Seuraava päivä vietettiin yhdessä(pussailtiin).
Nyt siitä on 4 viikkoa ja ollaan oltu säännöllisesti yhdessä. Olen rakastunut häneen... Ei tälläisia tunteita mulla ennen ole ollut(ei edes miestäni kohtaan).
Nyt en tiedä mitä pitäisi tehdä. Tunnen kamalaa syyllisyyttä. Ei mun mies ole ansainnut tätä.
Tunteilleni en voi mitään... Olen täysin hajalla...
Sanonko miehelleni tästä ja lopetan suhden molempiin miehiin (sillä tämä suhde on mahdoton, me asutaan eri maissa, vaikka se mies sanoo, että on rakastumassa minuun, ja pelkkää sitä
(...ja mun mies ansaitsee parempaa naista:/ ). Olen sika...inhottaa!!!
(onko muita samassa tilanteessa)
) Mää oon vaan sitä mieltä, että suhde ei jaksa, jos sille ei tee mitään, koskaan. Pitkässä suhteessa sitä tietää, että jaahas, nyt ollaan tässä vaiheessa, mutta täältä taas noustaan. Välillä pohjalla, välillä pinnalla ja kuitenki menee suurimmaksi osaksi ihan hyvin. Ja kun menee enimmäkseen hyvin, niin ei ne muutamat huonot hetket voi pilata juttua. Ei mikään ihmissuhde voi olla koko ajan ihan loistava ja täydellinen. En tiiä, osasinko selittää, mutta noin aattelen.