Miksi te ihmiset teette lapsia liian pienin ikäeroin??Tänäänkin täällä 2 ketjua, jossa äiti ei jaksa taaperoa, koska

["kyllikki"]

on raskaana ja pinna kireällä.
Mitä te kuvittelitte että se elämä on kun toisella on uhma, ja toinen syntyy?
Jos ette jaksa edes raskaana sen yhden kanssa, miten ajattelitte jaksaa vastasyntyneen kanssa, kun uhmaikäinen saa vielä pahempia raivareita ja on mustasukkainen?

Kysyn vaan, koska en YMMÄRRÄ että niitä lapsia pitää tehdä putkeen, kun yhtäkään ei sitten jakseta hoitaa. Ettekö osaa huolehtia ehkäisystä, vai mikä on?

 

[äitivieras]

Eiköhän se väsymys iske jokaiselle vanhemmalle joskus, oli lasten ikäero mikä tahansa. Jokaisessa iässä ja ikäerossa on omat ongelmansa.

 

[Phoebsi]

Eiköhän se väsymys iske jokaiselle vanhemmalle joskus, oli lasten ikäero mikä tahansa. Jokaisessa iässä ja ikäerossa on omat ongelmansa.

Näin, eikä sitä omaa väsymystään kukaan osaa ennustaa. Joku luulee, että jaksaa mitä vain ja murtuu sitten jossain vaiheessa. Ja joku toinen panikoi pärjäämistään, mutta kaikki meneekin hienosti.

Vaikeahan se olisi sanoa ihmisille, että tehkää vain sillä ja sillä ikäerolla. Mitä, jos olisimme mieheni kanssa tehneet lapset seitsemän vuoden ikäerolla, ja sitten kouluaikana esikoisella olisi ongelmia ja vauvalla olisi koliikki? Siinäkin voisi olla jaksaminen kortilla ja hermot kireällä.

Käyttäisit tuon ihmettelyyn käyttämäsi ajan vaikka sen pohtimiseen, miten väsynyttä äitiä voisi auttaa.

 

["aloittaja"]

Eiköhän se väsymys iske jokaiselle vanhemmalle joskus, oli lasten ikäero mikä tahansa. Jokaisessa iässä ja ikäerossa on omat ongelmansa.

Mutta kannattaako uhmata omaa jaksamistaan, ja tehdä lapset liian putkeen?
Eikö olisi parempi äiti, jos huolehtisi itsestään, ja panostaisi siihen yhteen lapseen ensin?
Kun nykyään tuntuu, että äideillä on kurinpito ihan hakusessa, ei pärjätä vahvatahtoisten taaperoiden kanssa, ei osata laittaa lapsille rajoja, ja sitten kun lapsia on 2 tai 3, muut paitsi pienin jäävät huomioimatta, eikä ymmärretä että hekin ovat edelleen pieniä ja kaipaavat äitiään.

Niin, ja isommat tietenkin laitetaan mahd-pian tarhaan, että saadaan olla "rauhassa"vauvan kanssa. Ja lapset kokevat että heistä halutaan päästä eroon, kun vauva saa jäädä kotiin. Onko tämä reilua, ja vastuuntuntoisen aikuisen käytöstä?

Mikä pakko on tehdä monta lasta, kun siitä ei sitten omin avuin selvitäkkään??

 

[....]

Tokihan nämä äitiliinit pärjäävät. He laittavat taaperon hoitoon, ja itse jäävät vauvan kanssa kotiin viettämään laatuaikaa. Tämän mahdollistaa suomen päivähoitojärjestelmä

 

[Madicken04]

Vaikka sillä että se oma olo on vauvan synnyttyä sen 100 kertaa parempi ja energisempi kuin loppuraskaudesta?

Joskus raskausajat vaan on rankkoja ja viimeiset viikot sitä on ihan loppu. Oli muut lapset minkä ikäisiä hyvänsä, voi tuntua ettei jaksa vastata heidän tarpeisiinsa niin kuin pitäisi ja silloin kannattaakin jättää kaikki ylimääräinen minimiin. Tuskin noiden hetkien kivut ja väsymykset vielä on syy jättää lapset tekemättä.

 

["aloittaja"]

Näin, eikä sitä omaa väsymystään kukaan osaa ennustaa. Joku luulee, että jaksaa mitä vain ja murtuu sitten jossain vaiheessa. Ja joku toinen panikoi pärjäämistään, mutta kaikki meneekin hienosti.

Vaikeahan se olisi sanoa ihmisille, että tehkää vain sillä ja sillä ikäerolla. Mitä, jos olisimme mieheni kanssa tehneet lapset seitsemän vuoden ikäerolla, ja sitten kouluaikana esikoisella olisi ongelmia ja vauvalla olisi koliikki? Siinäkin voisi olla jaksaminen kortilla ja hermot kireällä.

Käyttäisit tuon ihmettelyyn käyttämäsi ajan vaikka sen pohtimiseen, miten väsynyttä äitiä voisi auttaa.

Mielestäni jokainen voisi pohtia sitä omaa jaksamistaan ja omia resurssejaan ENNEN kuin laitetaan toinen lapsi aluilleen. Ei nykymaailmassa ole pakko olla vähintään se 2 lasta joka perheessä. Harvat yhtään edes miettivät onko heillä siihen VARAA!
Lapsia vaan tehdään, ja yhtäkkiä ollaankin burnoutin tai masennuksen partaalla, ja lapset ovat heitteillä. Todella paljon nykyään näkee välinpitämättömiä vanhempia.

Pointtini tässä keskustelussa on, että eikö olisi parempi tehdä se YKSI lapsi ja antaa hänelle parhaat lähtökohdat elämään, kuin se että "sokeena" tehdään mahdollisimman nopeasti mandollisimman monta, ja sitten huomataankin että "ei musta ollut siihen", pää ei kestä kotona olemista jne, ei jakseta kasvattaa, ei jakseta panostaa lapsiin YHTÄÄN. Luullaan että lapset kasvavat kuin itsestään, ilman kasvattamista.

 

[Hmm...]

Eivätkös ne olleet yhden ja saman henkilön aloituksia? Lieneekö peräti sama kuin tämä joka päivä pyykkiä pesevä ja imuroiva raskaana oleva superäiti, jonka mies käy salilla viisi kertaa viikossa...

Omilla lapsillani ikäeroa tasan kaksi vuotta, ja meillä arki kyllä helpotti vauvan synnyttyä.

 

["aloittaja"]

Tokihan nämä äitiliinit pärjäävät. He laittavat taaperon hoitoon, ja itse jäävät vauvan kanssa kotiin viettämään laatuaikaa. Tämän mahdollistaa suomen päivähoitojärjestelmä

Juuri näinhän ne tekevät! Ja äidin tunneside esikoiseen tai kahteen vanhimpaan katoaa kokonaan, kun hoidettavana on uusi vauveli." Isot lapset kyllä pärjäävät."
Viidakko opettaa(päiväkoti).

 

[chef]

No ensinnäkin, joskus niitä lapsia vaan tullatupsahtaa ilman sen kummempaa tekemistä. Tai no, onhan siinä JOTAIN tarvinnut tehdä tullakseen raskaaksi, mutta olemassa on siis myös suunnittelemattomia raskauksia.

Toisekseen, mistä helvetistä sä voit ETUKÄTEEN tietää miten raskaaksi sen elämän kokee, jos lapset tekee pienellä ikäerolla?
En mä ainakaan ole mikään meedio, joka tietää tasan tarkkaan miten minkäkin asian koen. Kun mulla oli sylissä 5kk ikäinen vauva ja plussasin, mä kuvittelin suunnilleen kuolevani. Mutta en kuollut. Hengissä olen edelleen. Eikä väsytä, vaikka on 1v1kk ikäerolla kaksi pientä...ja niiden kahden pienen lisäksi on yksi isompikin. Ja odotan neljättä lastakin tässä vielä.

Mulla on siis kaksi uhmaikäistä ja kohta sitten se vauva. Ja osaan kyllä (nykyään) huolehtia ehkäisystä, sillä tämä lapsi on suunniteltu. Kyllä mä koen, että mun voimavarani riittää vielä tähän yhteen, vaikka kotona onkin yksi vähän isompi ja kaksi vähän pienempää hirviötä riekkumassa.

Mutta mistäs hitosta mä sen tiedän, että kuinka tässä sitten lopulta käy. Mitä jos pimahdankin ihan lopullisesti? Ei kaikkea voi aina ennakoida ja etukäteen tietää.

 

[Hmm...]

[QUOTE="aloittaja";28420940]Mielestäni jokainen voisi pohtia sitä omaa jaksamistaan ja omia resurssejaan ENNEN kuin laitetaan toinen lapsi aluilleen. Ei nykymaailmassa ole pakko olla vähintään se 2 lasta joka perheessä. Harvat yhtään edes miettivät onko heillä siihen VARAA!
Lapsia vaan tehdään, ja yhtäkkiä ollaankin burnoutin tai masennuksen partaalla, ja lapset ovat heitteillä. Todella paljon nykyään näkee välinpitämättömiä vanhempia.

Pointtini tässä keskustelussa on, että eikö olisi parempi tehdä se YKSI lapsi ja antaa hänelle parhaat lähtökohdat elämään, kuin se että "sokeena" tehdään mahdollisimman nopeasti mandollisimman monta, ja sitten huomataankin että "ei musta ollut siihen", pää ei kestä kotona olemista jne, ei jakseta kasvattaa, ei jakseta panostaa lapsiin YHTÄÄN. Luullaan että lapset kasvavat kuin itsestään, ilman kasvattamista.[/QUOTE]

Vielä parempi olisi olla tekemättä yhtään lasta. Moni on väsynyt ja masentunut sen yhdenkin kanssa.

Ei voi tietää ennen kuin koettaa.

 

[äitivieras]

[QUOTE="aloittaja";28420912]Mutta kannattaako uhmata omaa jaksamistaan, ja tehdä lapset liian putkeen?
Eikö olisi parempi äiti, jos huolehtisi itsestään, ja panostaisi siihen yhteen lapseen ensin?
Kun nykyään tuntuu, että äideillä on kurinpito ihan hakusessa, ei pärjätä vahvatahtoisten taaperoiden kanssa, ei osata laittaa lapsille rajoja, ja sitten kun lapsia on 2 tai 3, muut paitsi pienin jäävät huomioimatta, eikä ymmärretä että hekin ovat edelleen pieniä ja kaipaavat äitiään.

Niin, ja isommat tietenkin laitetaan mahd-pian tarhaan, että saadaan olla "rauhassa"vauvan kanssa. Ja lapset kokevat että heistä halutaan päästä eroon, kun vauva saa jäädä kotiin. Onko tämä reilua, ja vastuuntuntoisen aikuisen käytöstä?

Mikä pakko on tehdä monta lasta, kun siitä ei sitten omin avuin selvitäkkään??[/QUOTE]

On eri asia puhua siitä tehdäkö monta lasta vai puhutaanko ikäerosta vain. Päätäppä nyt.

Kaikkea ei tosiaan voi ennustaa, ei yhden vauvan äiti voi ennustaa ja tietää millaista se todellinen arki on sen tulevan taaperon kanssa. Kukaan ei tiedä millainen seuraava vauva on. Isompienkin lasten kanssa voi olla yllättävän rankkaa.

Itse ainakin haluan lapset pienellä ikäerolla, jotta

a. heistä olisi toisilleen enemmän seuraa
b. en juoda olemaan kotona vuosikymmeniä vaan hoidan kotiäityilyt pois "kertaiskulla"
c. en tiedä millaiseksi taaperoksi tämä lapseni kasvaa, tai koululaiseksi, enkä aio jäädä sitä odottamaankaan. Minusta typerä syy lykätä lapsentekoa. Tuolla logiikalla pitää odottaa siihen saakka että eka muuttaa pesästä pois. Voihan se teininkin kanssa elo olla täyttä helvettiä. Hirveämpää kuin taaperon kanssa.

Lapset otetaan vastaan sellaisina kun ne tulee, ja ne hoidetaan. Jos vituttaa ankarasti, voi purkaa oloaan esim. tänne palstalle. Se että valittaa jostain, ei suoranaisesti tarkoita ettei "pärjäisi".

 

[Phoebsi]

[QUOTE="aloittaja";28420940]Mielestäni jokainen voisi pohtia sitä omaa jaksamistaan ja omia resurssejaan ENNEN kuin laitetaan toinen lapsi aluilleen. Ei nykymaailmassa ole pakko olla vähintään se 2 lasta joka perheessä. Harvat yhtään edes miettivät onko heillä siihen VARAA!
Lapsia vaan tehdään, ja yhtäkkiä ollaankin burnoutin tai masennuksen partaalla, ja lapset ovat heitteillä. Todella paljon nykyään näkee välinpitämättömiä vanhempia.

Pointtini tässä keskustelussa on, että eikö olisi parempi tehdä se YKSI lapsi ja antaa hänelle parhaat lähtökohdat elämään, kuin se että "sokeena" tehdään mahdollisimman nopeasti mandollisimman monta, ja sitten huomataankin että "ei musta ollut siihen", pää ei kestä kotona olemista jne, ei jakseta kasvattaa, ei jakseta panostaa lapsiin YHTÄÄN. Luullaan että lapset kasvavat kuin itsestään, ilman kasvattamista.[/QUOTE]

Hmm.. mitenhän nämä äidit kokisivat jaksamisensa, jos heillä olisi joskus apua? Tai edes toisten äitien henkinen tuki siihen, että raskausajat ei aina ole helppoja ja siihen, että koskaan ei voi täysin tietää mitä tuleman pitää.

Silloin kun minä olin taapero, oli kunnalla tarjota väsyneen tai vaikka vain kuumeisen äidin avuksi kodinhoitaja. Mumminikin oli saatavilla, ja naapurissa asui toinen samanlainen perhe kuin me oltiin. Se ei sitten myöhemmin minun äitinä kyllä auttanut, mutta hänellä oli ongelmia muutenkin.

Väsymyksen kohtaa myös tavallinen nainen, jolla olisi varaa vaikka viiteen lapseen. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että ihmiset on erilaisia? Sinä paasaat osaamattomista äideistä jotka eivät panosta lapsiinsa yhtään... no minä tunnen toisenlaisia äitejä, sellaisia joilla on tallella paitsi järki lastensa kanssa niin myös empatiakyky toisia kohtaan.

 

[ihan loppu]

minäkin tein sen mokan että lapset ikäerolla 2v3kk ja nyt oon hermoraunio vauvan ja uhmaikäsen kanssa...miks kukaan ei sanonu et tää on näin kauheeta tappelua koko ajan! terv. sterilisaatio jonossa oleva väsynyt äiti...

 

["aloittaja"]

Vielä parempi olisi olla tekemättä yhtään lasta. Moni on väsynyt ja masentunut sen yhdenkin kanssa.

Ei voi tietää ennen kuin koettaa.

Ai koettaa? Lapsen koekaniineina. No sehän on viisasta!

 

["aloittaja"]

No ensinnäkin, joskus niitä lapsia vaan tullatupsahtaa ilman sen kummempaa tekemistä. Tai no, onhan siinä JOTAIN tarvinnut tehdä tullakseen raskaaksi, mutta olemassa on siis myös suunnittelemattomia raskauksia.

Toisekseen, mistä helvetistä sä voit ETUKÄTEEN tietää miten raskaaksi sen elämän kokee, jos lapset tekee pienellä ikäerolla?
En mä ainakaan ole mikään meedio, joka tietää tasan tarkkaan miten minkäkin asian koen. Kun mulla oli sylissä 5kk ikäinen vauva ja plussasin, mä kuvittelin suunnilleen kuolevani. Mutta en kuollut. Hengissä olen edelleen. Eikä väsytä, vaikka on 1v1kk ikäerolla kaksi pientä...ja niiden kahden pienen lisäksi on yksi isompikin. Ja odotan neljättä lastakin tässä vielä.

Mulla on siis kaksi uhmaikäistä ja kohta sitten se vauva. Ja osaan kyllä (nykyään) huolehtia ehkäisystä, sillä tämä lapsi on suunniteltu. Kyllä mä koen, että mun voimavarani riittää vielä tähän yhteen, vaikka kotona onkin yksi vähän isompi ja kaksi vähän pienempää hirviötä riekkumassa.

Mutta mistäs hitosta mä sen tiedän, että kuinka tässä sitten lopulta käy. Mitä jos pimahdankin ihan lopullisesti? Ei kaikkea voi aina ennakoida ja etukäteen tietää.

Onkos kiva jos pimahdat? Sitten jää 4 lasta äidittömäksi..

Just tätä mä tarkoitan, että onko pakko testata että kuinka paljoon kykenee.
Miksi pitää laittaa oma jaksamisensa äärirajoille?
Sulla siis kohta vauva ja 2 uhmaikäistä, no huh huh!Mitä järkeä????????

 

[Phoebsi]

[QUOTE="aloittaja";28421004]Onkos kiva jos pimahdat? Sitten jää 4 lasta äidittömäksi..

Just tätä mä tarkoitan, että onko pakko testata että kuinka paljoon kykenee.
Miksi pitää laittaa oma jaksamisensa äärirajoille?
Sulla siis kohta vauva ja 2 uhmaikäistä, no huh huh!Mitä järkeä????????[/QUOTE]

Minun äitini pimahti, ja meitä lapsia oli tasan yksi.

 

["aloittaja"]

On eri asia puhua siitä tehdäkö monta lasta vai puhutaanko ikäerosta vain. Päätäppä nyt.

Kaikkea ei tosiaan voi ennustaa, ei yhden vauvan äiti voi ennustaa ja tietää millaista se todellinen arki on sen tulevan taaperon kanssa. Kukaan ei tiedä millainen seuraava vauva on. Isompienkin lasten kanssa voi olla yllättävän rankkaa.

Itse ainakin haluan lapset pienellä ikäerolla, jotta

a. heistä olisi toisilleen enemmän seuraa
b. en juoda olemaan kotona vuosikymmeniä vaan hoidan kotiäityilyt pois "kertaiskulla"
c. en tiedä millaiseksi taaperoksi tämä lapseni kasvaa, tai koululaiseksi, enkä aio jäädä sitä odottamaankaan. Minusta typerä syy lykätä lapsentekoa. Tuolla logiikalla pitää odottaa siihen saakka että eka muuttaa pesästä pois. Voihan se teininkin kanssa elo olla täyttä helvettiä. Hirveämpää kuin taaperon kanssa.

Lapset otetaan vastaan sellaisina kun ne tulee, ja ne hoidetaan. Jos vituttaa ankarasti, voi purkaa oloaan esim. tänne palstalle. Se että valittaa jostain, ei suoranaisesti tarkoita ettei "pärjäisi".

No minun näkökulmastani todella moni ei selvästikään pärjää.

 

[Phoebsi]

[QUOTE="aloittaja";28421018]No minun näkökulmastani todella moni ei selvästikään pärjää.[/QUOTE]

Onko pärjääminen sinusta sitä, että ei koskaan väsy, eikä valita, eikä etsi apua tai vertaistukea?

 

[Joosukka]

Mun pää ei kestä aina kotona olemista ja kun semmonen tunne tulee, niin sitten vaihdan kotiseinämän näkymät hetkeksi johonkin muuhun, menen vaikka katselemaan kaverin seiniä ja mulle on viides lapsi tulossa..o-ou

Jokainen ihminen väsyy aina, johonkin. Mutta ei se ole syy lopettaa elämistä, että välillä väsyttää. Olisikohan ihminen ollenkaan jos ei väsyttäisi? Ja kyn väsyttää ja vähän ketuttaa niin on ihan ok kertoa se jollekkin, ketuttaa paljon vähemmän, kun sen saa jakaa.

Mua väsyttää välillä mun teinin, toisinaan mun uhmis, sitten taas toisiksi vanhin ja toisiksi nuorin, ukkokin rasittaa joskus. Välillä on sellanen kuplakikkeli otsassa, että tekis mieli oikein itkeä ja parkua sekä polkea jalkaa. Ja sitten viellä tää asunto..voi kiesus että ahdistaakin koko ärsyttävä kämppä. On liian pieni, mutta kun ei muuttaakkaan huvittaisi. Ja toisinaan tuntuu, että lahoaa käsiin.

Mutta en mä silti ajatellut ryhtyväni asunnottomaksi, lapsettomaksi sinkuksi, koska välillä ei jaksa ja ottaa päähän. Ja työttömäksikääne n ole koskaan ryhtynyt siksi, että välillä keljuttaan niin maanpenteleesti mennä töihin ja ei aamulal jaksais sängystä nousta. Enkä koiraakaan pois anna, vaikka joskus tekis mieli viedä se meetfurstitehtaalle makkara tarpeiksi.

Elämä ei vaan ihan joka päivä ole ihanaa eikä kukaan pirteä peipponen ensihetkestään viimeiseen hengenvetoon. Valitettava tosiasia

 

["vieras"]

Minä pelkäsin, että kuopuksen synnyttyä eka vuosi menee ihan väsymyksen sumussa kun ikäeroa tuli (tarkoituksella) 1v8kk. Olin väärässä.. Raskausaika oli se kaikista rankin ja väsyttävin vaihe.. Nyt kuopus on 4 kk:n ikäinen. Itsekin olen muuten sterilisaatio jonossa, sillä en halua enempää lapsia.

Esikoinen on ollut kotihoidossa koko ajan ja tulee olemaan 2014 syksyyn saakka kun molemmat menevät hoitoon ja minä töihin. Onhan niitä vähemmän hauskoja päiviä, mutta meidän perheelle lyhyellä iköerolla lasten saaminen on ollut tosi onnen potku.

Tämän päiväiset aloitukset sitä paitsi olivat mielestäni yhden ja saman henkilön kirjoittamia.

 

["aloittaja"]

On eri asia puhua siitä tehdäkö monta lasta vai puhutaanko ikäerosta vain. Päätäppä nyt.

Kaikkea ei tosiaan voi ennustaa, ei yhden vauvan äiti voi ennustaa ja tietää millaista se todellinen arki on sen tulevan taaperon kanssa. Kukaan ei tiedä millainen seuraava vauva on. Isompienkin lasten kanssa voi olla yllättävän rankkaa.

Itse ainakin haluan lapset pienellä ikäerolla, jotta

a. heistä olisi toisilleen enemmän seuraa
b. en juoda olemaan kotona vuosikymmeniä vaan hoidan kotiäityilyt pois "kertaiskulla"
c. en tiedä millaiseksi taaperoksi tämä lapseni kasvaa, tai koululaiseksi, enkä aio jäädä sitä odottamaankaan. Minusta typerä syy lykätä lapsentekoa. Tuolla logiikalla pitää odottaa siihen saakka että eka muuttaa pesästä pois. Voihan se teininkin kanssa elo olla täyttä helvettiä. Hirveämpää kuin taaperon kanssa.

Lapset otetaan vastaan sellaisina kun ne tulee, ja ne hoidetaan. Jos vituttaa ankarasti, voi purkaa oloaan esim. tänne palstalle. Se että valittaa jostain, ei suoranaisesti tarkoita ettei "pärjäisi".

Juuri tällaista ajattelutapaa vierastan.
"Ei yhden vauvan äiti voi ennustaa ja tietää millaista se todellinen arki on sen tulevan taaperon kanssa."
-Eikö??Todellako? Eikö juuri tämän takia kannattaisi hieman odottaa, että näkee mitä se arki on sen YHDEN kanssa? Onko niin kiire tedhä lapsia että ei voi edes odottaa että ensimmäinen on uhmaiän yli, jotta NÄET mitä se arki lapsen kanssa on. Vai onko sinusta järkevämpää vaan pamahtaa paksuksi uudestaan ja katsoa mitä tulevan pitää?

Toiseksi , eikö tuo että "lapsista olisi seuraa toisilleen" ole pelkkää legendaa?
Lapsethan vaan riitelevät keskenään.

Et aio jäädä odottamaan että ensimmäinen lapsi kasvaa? Juuri tuo on NIIIIN itsekäs ajatusmalli. SULLA ei ole aikaa jäädä katsomaan miten yhden kanssa menee ja miten lapsi kasvaa, vaan on PAKKO tehdä lapsia lisää,ihan vaan siitä pakosta. Ei tietenkään tarvii odottaa siihen asti että lapsi muuttaa kotoaan, mutta eikö tosiaan ole "aikaa"odottaa edes että millaiseksi taaperoksi se esikoinen kasvaa?

Ja sun mielestä lapsia vaan kuuluu tehdä, ja sitten ne hoidetaan vaikka vituttaisi.
No huh. Juuri tolla asenteella mielestäni ei kannattaisi tehdä lapsia lainkaan.

 

[chef]

[QUOTE="aloittaja";28421004]Onkos kiva jos pimahdat? Sitten jää 4 lasta äidittömäksi..

Just tätä mä tarkoitan, että onko pakko testata että kuinka paljoon kykenee.
Miksi pitää laittaa oma jaksamisensa äärirajoille?
Sulla siis kohta vauva ja 2 uhmaikäistä, no huh huh!Mitä järkeä????????[/QUOTE]

No ei se kyllä varmaan kivaa ole. Mutta kyllä mä ihan yhtä hyvin voin pimahtaa oli mulla niitä lapsia tai ei.

Ja miksi juuri neljä lasta on se raja sille testaukselle? Miksei kolme? Tai seitsemän?

En mä koe laittavani omaa jaksamistani äärirajoille. Kyllä mä koen, että tämän akan kaatamiseen vaaditaan aika paljon enemmän, kuin neljä lasta. Tai edes yhdeksän.

Joo, mulla on kohta vauva ja kaksi uhmaikäistä. Ja paljonkin on järkeä. Paljon isomman järjen mä tässä näen, kuin että pitäisin 10 vuoden tauon ja vääntäisin iltatähden.

 

["aloittaja"]

Sen toisen ketjun äiti tänään sanoo esim. että taapero ei tykkää hänestä, ja hän on huono äiti.
Ei ole itsetunto kunnossa edes hoitamaan sitä ensimmäistä lasta; lapsi lyö äitiä ja äiti on kädetön opettamaan sääntöjä lapselle jne. MIKSI tällaiset sitten tekevät heti toisen lapsen putkeen??
Voisko joku nyt antaa edes YHDEN HYVÄN SYYN että MIKSI?

 

["vieras"]

Tuota, minä odotin ap 4 vuotta ennen kuin toinen ilmoitti tulostaan. Ja pimahdin silti. Äitini pimahti, kun olin 10. Olisikko ihan varmuuden vuoksi pitänyt jättää muksut tekemättä?