Toggle sidebar

Miksi te ihmiset teette lapsia liian pienin ikäeroin??Tänäänkin täällä 2 ketjua, jossa äiti ei jaksa taaperoa, koska

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kyllikki"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Alkuperäinen kirjoittaja chef:
Mun mielestäni ole todella törkeätä vasta mun lapsilukumäärääni "mitä järkeä????".

Sulla on siis oikeus ladella törkeyksiä, koska sun mielestäsi ne on vaan raakoja totuuksia...mutta jos joku muu latelee raakoja totuuksia, on ne sitten törkeitä vastauksia?

Just. Ei tuommoisen ihmisen kanssa kannata edes alkaa vääntämään. Se olisi pelkkää ajanhukkaa.
Click to expand...

Ai anteeksi, ei ollut kyllä tarkoitus olla törkeä. Tarkoitin ihan asiallisesti sanoa että mitä järkeä on olla kaksi uhmaikäistä ja vauva samaan aikaan. Mutta ilmeisesti sanoin sen liian törkeästi, ehkä en vaan ymmärrä että jotkut eivät koe sitä liikana. Mulla on paha tapa sanoa suoraan, miettimättä sanankäänteitä.
Mutta tarkoituksella en ivaile kenellekään heidän äideistään,tai että miksi jostain tuli tuollainen-sellaisia kommentteja itse sain, todella loukkaavaa.
Nimimerkit hmm ja poikia3, laukoivat törkeitä loukkauksia, miksi pitää itse mennä täysin alhaiselle tasolle, jos ei pidä ketjusta? Olisi lukematta sitten? On täällä pahempiakin ollut, ja mielestäni arvostelulleni on syy. En arvostele pahalla, vaan ihmettelen ääneen, että eikö ihmiset tajua kuinka suuri vastuu se lapsen kasvattaminen on. Minusta se ei ole niin paha aihe, että pitää lyödä vyön alle.
Mutta tällainen tää palsta näköjään on. Saitte ainakin pahoitettua mieleni, onneksi olkoon HMM ja POIKIA3!
 
Mun lapsilla on ikäeroa 2v3kk. Raskausaika ja vauva-aika meni oikeastaan todella hyvin ja varsin helpostikin, mutta nyt kun nuo ovat 4,5v ja 2,5v, niin välillä mulla kyllä savu nousee korvista, noi on keskenään aika mahdottomia välillä, tappelevat ja riekkuvat, mutta silti olen sitä mieltä, että noilla on just hyvä ikäero.

Toisekseen on epänormaalia, jos äiti ei joskus väsy ja hermostu, ne on ihan normaaleja olotiloja.
 
[QUOTE="aloittaja";28421178]Oletpa ilkeä. Etkö keksi parempaa sanottavaa? Et näköjään.[/QUOTE]

Eli asia oli juuri niin kuin arvelinkin: äitisi teki sinut tietämättä yhtään, miten pärjäisi ;)

Ja muuten - jos olisin oikeasti ilkeä, sanoisin että lapsuudessa saamasi rakkaus kantaa edelleen ja tekee sinusta harvinaisen empaattisen ihmisen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hmm...:
Eli asia oli juuri niin kuin arvelinkin: äitisi teki sinut tietämättä yhtään, miten pärjäisi ;)

Ja muuten - jos olisin oikeasti ilkeä, sanoisin että lapsuudessa saamasi rakkaus kantaa edelleen ja tekee sinusta harvinaisen empaattisen ihmisen.
Click to expand...

Uskomatonta kiusaamista. Olisikohan aika katsoa peiliin ja miettiä miksi nautit siitä että loukkaat jotain tuntematonta ihmistä?
 
Mulle raskausaika oli kuin leikkiä, vaikka taapero olikin. Toista oli vauvan synnyttyä; kävi nimittäin niin että raskausaikana tuli ero ja pienellä tulokkaalla puolestaan puhkesi neljä kuukautta kestänyt koliikki, joka oli suoraan sanottuna yhtä helvettiä meille kaikille. Oma jaksamiseni oli todellakin koetuksella, vauvan kanssa valvoin yöt ja taaperon kanssa päivät.

Nyt nuo ajat on takana päin ja pienessä ikäerossa on mielestäni ollut suurimmaksi osaksi plussapuolia. Meille tämä on siis ollut erittäin ihana ja rikastuttava asia - sen raskaimman eli koliikkiajan jälkeen.

Se nyt vain on niin ettei koliikkia tai muitakaan äkillisiä kuormituksia voi etukäteen ennustaa. Samoin koskaan ei voi tietää, jos ennen niin energinen ja pirteä vanhempi romahtaakin kuorman alla...

Toki jos etukäteen tietää ja epäilee suuresti ettei jaksa, niin sitten suosittelisin harkitsemaan raskautumista vasta myöhemmin :)
 
[QUOTE="aloittaja";28421327]Uskomatonta kiusaamista. Olisikohan aika katsoa peiliin ja miettiä miksi nautit siitä että loukkaat jotain tuntematonta ihmistä?[/QUOTE]

En ehtinyt lukea viimeisintä viestiäsi, olen pahoillani että heitin lisää löylyä vaikka sinulla oli jo valmiiksi paha mieli.

Mutta mitä luulet, oletko itse aiheuttanut hyvää mieltä esimerkiksi noiden tämänpäiväisten ketjujen aloittajalle, jolla on jo valmiiksi raskas vaihe elämässään? Tässä sinulle on hyvä tilaisuus miettiä, miltä hänestä tuntuu.
 
mää taas tein iltatähden monen vuoden jälkeen ja voin kyl sanoo ettei toiseen lapseen omat rahkeet kestäis huh...nauttinut olen tästä yhdestä,on hienoa seurata hänen kehitystään rauhassa kun siinä ei ole paria muuta muksua taistelemassa huomiosta...yhteen saa kyllä jäädä,kavereistakaan ei ole pulaa,yks kaveri kun lähtee niin seuraava jo soittaa ovikelloo:)...yhden lapsen kanssa on kivaa,ja joskus voi ottaa hoitoon jonkun monilapsisen perheen yhden vesan ja auttaa näin samalla väsynyttä äitiä,näin meillä:).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hmm...:
En ehtinyt lukea viimeisintä viestiäsi, olen pahoillani että heitin lisää löylyä vaikka sinulla oli jo valmiiksi paha mieli.

Mutta mitä luulet, oletko itse aiheuttanut hyvää mieltä esimerkiksi noiden tämänpäiväisten ketjujen aloittajalle, jolla on jo valmiiksi raskas vaihe elämässään? Tässä sinulle on hyvä tilaisuus miettiä, miltä hänestä tuntuu.
Click to expand...

Tämä ketju ei ole osoitettu hänelle. Tuskin tätä lukeekaan.
Tämä on yleistä pohdintaa siitä, miksi ihmiset ottavat lasten tekemisen niin kevyesti, vaikka selvästi niitä voimavaroja ei ole alunperinkään.
Jokaisen olisi syytä pohtia tätä, ennen kuin tekee yhtäkään lasta. Maailma on jo ylikansoitettu ja lapset voivat huonosti. Toin vaan hieman kärjistetysti esille, että mikä pakko on tehdä monta lasta, miksi esim yksi ei riitä? Tai miksi ei jakseta odottaa ennen kuin tehdään toinen ja kolmaskin. Tuntuu että kukaan ei harkitse yhtään mitään, mutta sitten ollaankin syvässä suossa, kun ei jakseta. Pahinta on että ei huvita hoitaa omia lapsiaan.

Hassua, että kukaan ei kehtaa myöntää että ehkä sanoissani on pienen hivenen verran järkeä. Eikö olisi hienoa, että ihmiset ensin kartoittaisivat oman jaksamisen, ennen kuin tehdään lisää lapsia?
 
[QUOTE="aloittaja";28421363]Tämä ketju ei ole osoitettu hänelle. Tuskin tätä lukeekaan.
Tämä on yleistä pohdintaa siitä, miksi ihmiset ottavat lasten tekemisen niin kevyesti, vaikka selvästi niitä voimavaroja ei ole alunperinkään.
Jokaisen olisi syytä pohtia tätä, ennen kuin tekee yhtäkään lasta. Maailma on jo ylikansoitettu ja lapset voivat huonosti. Toin vaan hieman kärjistetysti esille, että mikä pakko on tehdä monta lasta, miksi esim yksi ei riitä? Tai miksi ei jakseta odottaa ennen kuin tehdään toinen ja kolmaskin. Tuntuu että kukaan ei harkitse yhtään mitään, mutta sitten ollaankin syvässä suossa, kun ei jakseta. Pahinta on että ei huvita hoitaa omia lapsiaan.

Hassua, että kukaan ei kehtaa myöntää että ehkä sanoissani on pienen hivenen verran järkeä. Eikö olisi hienoa, että ihmiset ensin kartoittaisivat oman jaksamisen, ennen kuin tehdään lisää lapsia?[/QUOTE]

Erittäin "yleisellä" tasolla kommentoitkin esim. Chefin lapsilukua. He ovat ihan yhtä todellisia ihmisiä kuin sinä ja äitisi.

Ja kuten sanottua, järkevintä olisi maailman ja oman jaksamisensa kannalta heittäytyä lapsettomaksi. Miksi se yksi lapsi "pitää" tehdä?
 
[QUOTE="aloittaja";28421363]Tämä ketju ei ole osoitettu hänelle. Tuskin tätä lukeekaan.
Tämä on yleistä pohdintaa siitä, miksi ihmiset ottavat lasten tekemisen niin kevyesti, vaikka selvästi niitä voimavaroja ei ole alunperinkään.
Jokaisen olisi syytä pohtia tätä, ennen kuin tekee yhtäkään lasta. Maailma on jo ylikansoitettu ja lapset voivat huonosti. Toin vaan hieman kärjistetysti esille, että mikä pakko on tehdä monta lasta, miksi esim yksi ei riitä? Tai miksi ei jakseta odottaa ennen kuin tehdään toinen ja kolmaskin. Tuntuu että kukaan ei harkitse yhtään mitään, mutta sitten ollaankin syvässä suossa, kun ei jakseta. Pahinta on että ei huvita hoitaa omia lapsiaan.

Hassua, että kukaan ei kehtaa myöntää että ehkä sanoissani on pienen hivenen verran järkeä. Eikö olisi hienoa, että ihmiset ensin kartoittaisivat oman jaksamisen, ennen kuin tehdään lisää lapsia?[/QUOTE]


Edelleen MITEN?

Kyllä kai jokainen miettii raskautta suunnitellessaan, että onko musta tähän.

Mutta sehän on vaan arvailua.
 
[QUOTE="aloittaja";28421363]Tämä ketju ei ole osoitettu hänelle. Tuskin tätä lukeekaan.
Tämä on yleistä pohdintaa siitä, miksi ihmiset ottavat lasten tekemisen niin kevyesti, vaikka selvästi niitä voimavaroja ei ole alunperinkään.
Jokaisen olisi syytä pohtia tätä, ennen kuin tekee yhtäkään lasta. Maailma on jo ylikansoitettu ja lapset voivat huonosti. Toin vaan hieman kärjistetysti esille, että mikä pakko on tehdä monta lasta, miksi esim yksi ei riitä? Tai miksi ei jakseta odottaa ennen kuin tehdään toinen ja kolmaskin. Tuntuu että kukaan ei harkitse yhtään mitään, mutta sitten ollaankin syvässä suossa, kun ei jakseta. Pahinta on että ei huvita hoitaa omia lapsiaan.

Hassua, että kukaan ei kehtaa myöntää että ehkä sanoissani on pienen hivenen verran järkeä. Eikö olisi hienoa, että ihmiset ensin kartoittaisivat oman jaksamisen, ennen kuin tehdään lisää lapsia?[/QUOTE]

Jos luet viestini tuosta hieman ylempää niin huomaat kyllä siinä pientä komppaamisen makua ;)
 
Oman perheeni iltatähtenä oon aina harmitellut kun oon jäänyt "ulkopuoliseksi" omien sisarusteni elämänvaiheista. Nyt aikuisena tää on tasoittunut mutta pienempänä oli ikävää. Heillä siis ikäeroa 3 vuotta, ja minulla keskimmäiseen 8. Eli omien kokemuksieni pohjalta aion kyllä lapset tehdä pienellä ikäerolla vain jos mahdollista, yleensä sisarussuhteista tulee näin tiiviimpiä. Yksi lapsi voi joillekin olla ihan hyvä ratkaisu, mutta koen itse ajatuksen surullisena siltä kantilta että kun itsestäkin joku päivä aika tulee jättämään, haluan että lapsillani on elämässä tukea toisistaan vaikka eivät olisikaan omaa perhettä hankkineet.
 
Mitä tähän oikein pitäisi vastata?

Vastaukseksi ei ilmeisesti kelpaa että ihmiset haluavat erilaisia asioita ja jollekin se tarkoittaa useampaa lasta pienellä ikäerolla. Tuo voi olla heille ihan toimivakin ratkaisu vaikka välillä olisikin rankkaa ja sitä sitten purkaisi ystävälleen tai keskustelupalstalle. Lapsia voi myös tulla ilman yrittämistä ja kaikki ei näe aborttia vaihtoehtona tuolloinkaan. Matkalla voi myös tulla yllätyksiä ja sillä helpolla vauvalla/taaperolla iskeekin rankka uhmaikä tai helpon esikoisen sisarukselle tulee koliikki, lapsi sairastuu tms. Voi myös olla ettei mitään tuollaista tule vaan arki sujuu kauttaaltaan ihan mukavasti. Kaikki ihmiset eivät edes koe että elämän pitäisi aina olla helppoa eikä toisaalta kaikki myöskään pimahda heti jos tulee vähän vastoinkäymisiä.

Pitääkö tähän nyt vastata että ei, kukaan ei ikinä tule ajatelleeksi mitä tuo arki voi olla ja sitten yhtäkkiä ollaan neljän alle kouluikäisen kanssa ihan loppu ja toivotaan että oltaisiin oltu yhtä viisaita kuin sinä? Tulisiko siitä sitten hyvä mieli?
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe
Myö ollaan menty sillä periaatteella että lapset otetaan ilolla vastaan jos ovat tullakseen, mutta tietysti myö ollaan ennen tähän ajatukseen pääsemistä mietitty asioita omien voimavarojen kannalta. Mutta niin kai jokainen tekee eikä nyt ihan tieten tahtoen yritä saada lasta, jos jo valmiiksi tietää ettei siitä mitään tule.

Lapsia on meillä kolme ja ovat melko pienellä ikäerolla. Tähän mennessä meillä on mennyt mukavasti eikä jaksamisessa suurempia ongelmia ole ollut. Mie tarkoitan siis että varmaan aika harva sellainen vanhempi joka ei KOSKAAN ole väsynyt, turhautunut tms.

Meillä kuten varmaan muillakin vanhemmilla oletus on ollut se, että tilanne uuden lapsen tultua maailmaan pysyy niin normaalisena kuin uuden vauvan synnyttyä yleensä voi silloin kun kuvioissa on isompiakin lapsia. No ihan hyvin on meillä mennytkin.

Yksi lapsista oli koliikkivauva. Se reilu kolme kuukautta mitä huutoa kesti, oli hirmu raskasta aikoja. Moni ihminen ihan läheltä on kertonut koliikkiajasta ja sen tuomasta uupumuksesta mutta kyllä se niin oli että niiden kertomusten perusteella myö ei siltikään osattu kylliksi valmistautua siihen, miten rankkaa se koko aika oikeasti oli. Eikä myö mistään voitu tietää, että nyt tällä lapsella tulee olemaan koliikki. Pieni pala elämäähän se reilu kolme kuuta oli, mutta kyllä se silloin tuntui ikuiselta kärsimykseltä... Silti mie olisin valmis käymään uudestaan koliikkiajan läpi, jos jollain tulevalla lapsella koliikki olisi. Nythän mie nimittäin tiedän, että koliikkiajasta voi selvitä sen raskaudesta huolimatta.

Mutta rehellisesti, eihän kukaan voi tietää, mitä elämässä tapahtuu. Synnytyksenjälkeinen masennus saattaa iskeä oli koliikkia tai ei, ja se voi toimia porttina muille mielenterveysongelmille. Lapsella voi ilmetä erityistarpeita jotka kuormittavatkin vanhempaa liikaa. Jaksaminen voi muuten vain heikentyä... Eihän sitä kukaan tiedä eikä voi ennalta tulevaisuuteen nähdä, kyllähän myö kaikki se tiedetään...

Ja jos tietää ettei oikeasti jaksa enää enempää lapsia kun nykyisten kanssakin jo ongelmia joihin oma jaksaminen ei riitä, niin eiköhän silloin jätä lapsen tekemättä... Kyllä mie luulen että jokainen harkitsee ainakin vähän, ennen kuin antaa lapsille "luvan" tulla.

Meille lapsia saisi tulla lisääkin. Miun väsymys on helpottanut, koska vaikeimmat ajat pienimmän kanssa ovat takana ja mie tunnen voivani paremmin kaikella lailla. Vastikään mie sain keskenmenon, ja nyt tuntuu etten mie "uskalla" heti yrittää, pelkään uutta pettymystä koska tuo edellinen raskaus oli toivottu ja menetys näin alkuvaiheesakin kävi todella kipeää. Mutta ehkä mie annan ajatuksilleni aikaa, uskon että parhain päin tässä kuitenkin käy.
 
[QUOTE="aloittaja";28421085]Juuri tällaista ajattelutapaa vierastan.
"Ei yhden vauvan äiti voi ennustaa ja tietää millaista se todellinen arki on sen tulevan taaperon kanssa."
-Eikö??Todellako? Eikö juuri tämän takia kannattaisi hieman odottaa, että näkee mitä se arki on sen YHDEN kanssa? Onko niin kiire tedhä lapsia että ei voi edes odottaa että ensimmäinen on uhmaiän yli, jotta NÄET mitä se arki lapsen kanssa on. Vai onko sinusta järkevämpää vaan pamahtaa paksuksi uudestaan ja katsoa mitä tulevan pitää?

Toiseksi , eikö tuo että "lapsista olisi seuraa toisilleen" ole pelkkää legendaa?
Lapsethan vaan riitelevät keskenään.

Et aio jäädä odottamaan että ensimmäinen lapsi kasvaa? Juuri tuo on NIIIIN itsekäs ajatusmalli. SULLA ei ole aikaa jäädä katsomaan miten yhden kanssa menee ja miten lapsi kasvaa, vaan on PAKKO tehdä lapsia lisää,ihan vaan siitä pakosta. Ei tietenkään tarvii odottaa siihen asti että lapsi muuttaa kotoaan, mutta eikö tosiaan ole "aikaa"odottaa edes että millaiseksi taaperoksi se esikoinen kasvaa?

Ja sun mielestä lapsia vaan kuuluu tehdä, ja sitten ne hoidetaan vaikka vituttaisi.
No huh. Juuri tolla asenteella mielestäni ei kannattaisi tehdä lapsia lainkaan.[/QUOTE]

Tuolla logiikalla pitää odottaa sen ekan kouluiän ja murkkuiänkin yli, että näkee millasta se on SEN lapsen kanssa. Lapsethan on erilaisia ja lapset saman perheen sisällä saattaa olla TÄYSIN erilaisia.

Miten se olisi legendaa? :D taidat olla provo. Se että lapset tappelee, ei poista sitä että heistä voi olla paljonkin seuraa toisilleen. Tuolla logiikalla ei kannata hankkia parisuhdettakaan, kerta kuitenkin joskus tulee riideltyä..

Kyllä, en aio elää pikkulapsiaikaa kenties kymmentä vuotta. Haluan hoitaa lapseni kotona 3-vuotiaaksi saakka, ja jos alan tekemään seuraavaa vasta kun esikoinen on esim. 3, saan olla ikuisuuden himassa. Jos se tekee minusta itsekkään äidin että en halua olla vuosikausia kotona vaan haluan tienata meidän perheelle elannonkin jossain vaiheessa, niin olkoon niin. Mulle se on vaan elämää ja realiteettia.

Ei mun mielestä lapsia kuulu vaan tehdä, jos ei halua. Tuon väänsit omasta päästäsi. Taidat olla aikamoinen provo.
 
[QUOTE="aloittaja";28421215]No selvä se! Hyökätkää joukolla minun kimpuuni, suorastaan kiusaamista jo.
Selkeästi olet empaattinen ja auttavainen ihminen; yhdyt heti joukkokiusaamiseen.
Sitähän täällä harrastetaan.Hyökätään aina joukolla yhden kimppuun, jonka ajatuksia ette sulata.

Taisin osua heikkoon kohtaan..kun noin pitää puolustaa ja tahalleen loukata.[/QUOTE]

Kiusaamista ja oikein joukkokiusaamista? :D Oletko sä ap tosissasi? Kyllä, vaikkei kotikasvatus hääviä ollutkaan niin sinuun verrattuna olen todellakin empaattinen ja auttavainen :) Sinä haukut kaksplussalla väsyneitä äitejä, minä olen lyhyen ajan sisään tarjoutunut kahdelle väsyneelle läheiselle ottamaan töistä vapaata ja tulemaan auttamaan vauvan kanssa. Ota mallia ;)
 
Toisaaltaan isokin ero voi olla rankkaa aikaa. Mein pojilla on 8 vuotta ikäeroa ja välillä on vaikeeta kun olin jo tottunut siihen että pääsi yksin mihin halus, pystyi harrastamaan jne... Nyt kun kauan kaivattu kuopus syntyi niin siinä on taas opettelua että ei niin vain lähdetäkkään harrastuksiin, kavereille jne... Itse kyllä kannatan pieniä ikäeroja jos vain on mahdollista.
 
Kiitos, Madicken, vastauksesta numero 65. Se oli täyttä asiaa hyvin ilmaistuna. Elämä voi olla helpompaa tai vaikeampaa ja silti yhtä lailla antoisaa. Ja on kovin kapeakatseista leimata toisen ihmisen elämänvalinnat harkitsemattomiksi tai peräti vääriksi siksi, että hän heikkona hetkenään tulee valittaneeksi netissä väsymystään.

Sen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, voi kertoa vain ihminen itse, ja hänkin yleensä vasta elämänsä ehtoopuolella.
 
[QUOTE="aloittaja";28421206]Mitä vikaa käytöksessäni on? Jos arvostelen sitä, että tehdään päättömästi useita lapsia, ja sitten ei jakseta hoitaa niitä. Ja arvostan sitä, että otetaan oikeasti vastuuta siitä yhdestäkin lapsesta, eikä heti tyrkätä muiden hoidettavaksi.
Mitä pahaa mielipiteissäni on?

Nyt pää pois sieltä perseestä. Ei tarvitse psykologisesti alkaa haukkua ja hyökätä minua kohtaan, on minullakin oikeus olla jotain mieltä.

Ala-arvoisia nämä teidän vastauksenne.[/QUOTE]

Sulla on toki oikeus olla tuota mieltä. Mutta sinun käytöksesi on myös ala-arvoista, etkä sitä näe. Kukaan ei voi tietää jaksamisensa rajoja etukäteen, et sinäkään. Et voi tietää, tuleeko ne rajat vastaan yhden lapsen kanssa, vaiko toisen, vai eivätkö koskaan.

Ja lisäksi, jokaisella on oikeus olla joskus väsynyt. Siitä on oikeus myös valittaa, joskus se valittaminen auttaa sitten taas jaksamaan pidempään.

Minäkin olen välillä väsynyt, en kuitenkaan ollut sitä lasten ollessa pieni, vaan ne mun väsymiseni hetket ovat tulleet kun vähintään 2 lapsista on ollut kouluikäisiä. Kun ei ole kokemusta elämästä koululaisten kanssa, ja kaikista ongelmista, joita voi tulla vastaan, ei ole tietoa siitä, jaksaako vaiko ei.

Kuten kirjoitin aiemmin, jos olisin tiennyt, ei lapsia olisi kolmea. Toisaalta sitten olisin menettänyt myös monta onnen hetkeä, joita en haluaisi mistään hinnasta missata. Mulle mun perheeni on mun elämäni keskipiste.

Olen myös nähnyt lähipiirissäni, mitä yhden lapsen vakava sairastuminen voi aiheuttaa perheelle.

Mutta sinä tunnut olevan sitä mieltä, että kaiken voi tietää etukäteen, kaikkeen voi varautua. Ikävä kyllä ei voi, ja se on juuri sitä elämää.
 
Tälläiset aloitukset ärsyttää mua jostain syystä ihan suunnattomasti!! Nykyään äitien pitäisi olla mahdollisimman tehokkaita, tunteita ei saa näyttää liikaa ja missään nimessä et voi tunnustaa edes ajatelleesi, että elämä on joskus aika rankkaa pienten lasten kanssa! Mitä hittoa? Yrität hakea vertaistukea sellaisilta, jotka ovat saattaneet edes joskus hairahtua ajattelemaan, että kylläpäs nuo lapset vie aikaa ja rahaa ja ovat välillä vieläpä raivostuttaviakin. Ja vastaukseksi saat, että "ei meidän lapset ainakaan", "itse olet lapsesi hankkinut", "miksi olet edes lapsia hankkinut" yms.

Rakkaitahan nuo lapset ovat, mutta joskus ihan pirun ärsyttäviä! Ja kyllä, suunnitelmissa on kolmaskin pirulainen tähän samaan huusholliin noiden kahden muun lisäksi. Ikäerot tulee olemaan pienet, järjenlähtö on hyvinkin mahdollista ja osittain jopa suotavaa, niin voi laittaa lapsien lukumäärät ja ikäerot silkan järjettömyyden piikkiin.
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja";28421176] jos jo yhden lapsen kanssa on jo haastavaa ja vaikeeta:
Eikö olisi parempi äiti, jos huolehtisi itsestään, ja panostaisi siihen yhteen lapseen ensin?
Click to expand...

Näin mun äiti teki. Sai ensin minut, panosti minuun ja sitten hankki lisää lapsia ja panosti vuorostaan niihin. Täytyy sanoa, että olisin minäkin kaivannut äitiä ja huomiota senkin jälkeen kun sain pikkusisaruksia, vaikka olinkin jo niin vanha että minulla pystyi hoidattamaan vauvaa. En suosittele.


Mä olen sitä mieltä, että jos jo olemassa olevien lasten/lapsen kanssa ei jaksa eikä pärjää, niin ei tietenkään ole mitään järkeä tehdä siihen tilanteeseen lisää. Mutta lasten ikäero ei kyllä siihen liity mitenkään. Taaperon äiti voi ihan hyvin jaksaa hoitaa vauvankin, ja tokaluokkalaisen äiti ei välttämättä millään. En myöskään tajua mitään "paras ikäero lapsille"-tappeluita, koska jokaisessa perheessä tilanne on niin erilainen, että sama ratkaisu ei ole kaikille hyvä.
 
[QUOTE="aloittaja";28421296]Ai anteeksi, ei ollut kyllä tarkoitus olla törkeä. Tarkoitin ihan asiallisesti sanoa että mitä järkeä on olla kaksi uhmaikäistä ja vauva samaan aikaan. Mutta ilmeisesti sanoin sen liian törkeästi, ehkä en vaan ymmärrä että jotkut eivät koe sitä liikana. Mulla on paha tapa sanoa suoraan, miettimättä sanankäänteitä.
Mutta tarkoituksella en ivaile kenellekään heidän äideistään,tai että miksi jostain tuli tuollainen-sellaisia kommentteja itse sain, todella loukkaavaa.
Nimimerkit hmm ja poikia3, laukoivat törkeitä loukkauksia, miksi pitää itse mennä täysin alhaiselle tasolle, jos ei pidä ketjusta? Olisi lukematta sitten? On täällä pahempiakin ollut, ja mielestäni arvostelulleni on syy. En arvostele pahalla, vaan ihmettelen ääneen, että eikö ihmiset tajua kuinka suuri vastuu se lapsen kasvattaminen on. Minusta se ei ole niin paha aihe, että pitää lyödä vyön alle.
Mutta tällainen tää palsta näköjään on. Saitte ainakin pahoitettua mieleni, onneksi olkoon HMM ja POIKIA3![/QUOTE]

Sinä tässä ketjussa olet loukannut toistuvasti toisia ihmisiä. Sulla on jotkut oudot lasit silmillä, ja kuvittelet olevasi oikeassa, kaikki muut mielipiteet ovat vääriä. Vain täydelliset ihmiset saisivat tehdä lapsia täyelliseen tilanteeseen. Valitettavasti ne täydellisetkin ihmiset väsyvät, täydellistenkin ihmisten lapset sairatuvat tappaviin tauteihin. Täydellistenkin ihmisten avioliitot voivat päättyä eroon, täydellinenkin ihminen voi masentua.

Toisten ihmisten asemaan asettuminen ja empatiakyky on tarpeen, kun yrittää ymmärtää toisia, sen sijaan että pyrkii heitä syyllistämään.

Myönnän toki, että kommenttini oli ilkeä, pyydän sitä anteeksi. Kommenttini tarkoitus oli pysäyttää sinut ja saada sinut miettimään omaa käytöstäsi. Se on kaukana hyvästä ja kun jatkat kommentointiasi, huomaa, ettei sinulla ole haluakaan ymmärtää, vai sinä olet mielestäsi oikeassa. Muut ovat tyhmiä ja järjettömiä, kun eivät ymmärrä, että lapsiluku on väärä, tai lapsia tehdään liian pienellä ikäerolla, tai oikeastaan edes sitä ensimmäistä lasta ei saisi tehdä, jos ei ole 120 % varma, että hänet jaksaa hoitaa itse.

Kannattaa tulla alas sieltä norsunluutornista ja vaikka auttaa niitä ihmisiä, jotka eivät jaksa. Sinullekin voi vielä tulla se hetki, kun et jaksa, ehkä silloin jaksat olla myös itsellesi armollinen. Nykytilanteessa et sitä olisi, ja se vielä pahentaisi olotilaasi.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa