Toggle sidebar

Miksi te ihmiset teette lapsia liian pienin ikäeroin??Tänäänkin täällä 2 ketjua, jossa äiti ei jaksa taaperoa, koska

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kyllikki"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Mulla muuten on ollut 3-vuotias hoidossa 3 päivänä viikossa max 6 tuntia kerrallaan. Syynä oli lapsen ruotsinkielen tukeminen - ruotsi on perheen isän kieli. Nyt jälkeenpäin voi sanoa, että vaikka tuo kielen tukeminen oli ihan perheen sisäinen päätös, lapsen lukihäiriö näkyi tuolla tavalla jo 3-vuotiaana. Ja varmasti oli ihan oikea päätös, ja se on auttanut lasta paljon.

Itse olisin päässyt paljon helpommalla, jos keskimmäinenkin olisi ollut vain kotona, ei olisi tarvinnut lähteä viemään keskimmäistä aamulla hoitoon - aamut olisivat olleet leppoisempia, olisi pitänyt huolehtia vain koululainen kouluun. Samoin sitä lasta ei olisi tarvinnut lähteä hakemaan vauvan kanssa vauvan päiväuniaikaan.

Lisäksi alueellamme ei ole minkäänlaista ruotsinkielistä kerhotoimintaa - jota lapsi olisi tarvinnut kielenkehityksen tukemiseen - ainoa vaihtoehto tuolle oli siis päivähoito.
 
Mulla on vauvan ja uhmaikäisen 2 vuotiaan kans paljon helpompaa, ku oli viimesilläån raskaana ollessani vain ton vanhemman kans. Kun itse on hyvässä kunnossa niin jaksaa paljon helpommin.
 
Onpas kärkästä keskustelua jokseenkin ikuisesta "kiistan"aiheesta. Ymmärrän ap:n pointin sikäli että itse 2v sitten vauvaa yötäpäivää hyssytellessä itkin ja ajattelin, että en kestäisi jos tässä olisi vielä isompi (pieni) lapsi lisäksi. Nyt kun ns standardi-ikäero olisi ajankohtainen, olen edelleen sitä mieltä että ei toista lasta ainakaan vuoteen. Sillä jos tulokas olisi yhtä itkuinen kuin esikoinen, en uskoisi selviäväni täysjärkisenä. Vaikka on ihana mies/isä jne. Mutta nostan hattua kaikille ystäville jotka hankkivat/saavat lapset pienellä ikäerolla, enkä tosiaan ajattele heidän valittaessa elämän raskautta että kikkeliskokkelis, mitäs läksit.

Vaikka ne voimavaransa miettisikin ja tietää pärjäävänsä, niin takuulla tulee raskaita hetkiä ja niistä haluaa purkautua. Minä olen saanut vinkua ystävilleni yhden lapsen aiheuttamaa väsymystä ja mua on kuunneltu, tsempattu ja empatisoitu niin paljon, että suon heille kyllä ilomielin samat oikeudet valittaa kahdesta tai useammasta lapsesta.
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Näin, eikä sitä omaa väsymystään kukaan osaa ennustaa. Joku luulee, että jaksaa mitä vain ja murtuu sitten jossain vaiheessa. Ja joku toinen panikoi pärjäämistään, mutta kaikki meneekin hienosti.

Vaikeahan se olisi sanoa ihmisille, että tehkää vain sillä ja sillä ikäerolla. Mitä, jos olisimme mieheni kanssa tehneet lapset seitsemän vuoden ikäerolla, ja sitten kouluaikana esikoisella olisi ongelmia ja vauvalla olisi koliikki? Siinäkin voisi olla jaksaminen kortilla ja hermot kireällä.

Käyttäisit tuon ihmettelyyn käyttämäsi ajan vaikka sen pohtimiseen, miten väsynyttä äitiä voisi auttaa.
Click to expand...

No ei tarvitse kummoinen ennustaja olla, että osaa arvata, että kahden alle kolmevuotiaan kanssa on helvetin rankkaa.
 
[QUOTE="aloittaja";28420912]Mutta kannattaako uhmata omaa jaksamistaan, ja tehdä lapset liian putkeen?
Eikö olisi parempi äiti, jos huolehtisi itsestään, ja panostaisi siihen yhteen lapseen ensin?
Kun nykyään tuntuu, että äideillä on kurinpito ihan hakusessa, ei pärjätä vahvatahtoisten taaperoiden kanssa, ei osata laittaa lapsille rajoja, ja sitten kun lapsia on 2 tai 3, muut paitsi pienin jäävät huomioimatta, eikä ymmärretä että hekin ovat edelleen pieniä ja kaipaavat äitiään.

Niin, ja isommat tietenkin laitetaan mahd-pian tarhaan, että saadaan olla "rauhassa"vauvan kanssa. Ja lapset kokevat että heistä halutaan päästä eroon, kun vauva saa jäädä kotiin. Onko tämä reilua, ja vastuuntuntoisen aikuisen käytöstä?

Mikä pakko on tehdä monta lasta, kun siitä ei sitten omin avuin selvitäkkään??[/QUOTE].

Samaa mieltä.
 
[QUOTE="Heh";28422173]No ei tarvitse kummoinen ennustaja olla, että osaa arvata, että kahden alle kolmevuotiaan kanssa on helvetin rankkaa.[/QUOTE]

Helvetin rankkaa? ehhehhe, ei nyt sentään pääsääntöisesti. Huonoja hetkiä tulee mutta on elämässä rankempiakin juttuja..
 
  • Tykkää
Reactions: chef
[QUOTE="Heh";28422173]No ei tarvitse kummoinen ennustaja olla, että osaa arvata, että kahden alle kolmevuotiaan kanssa on helvetin rankkaa.[/QUOTE]

Mulla on 2,5-kuukautinen ja 2,5-vuotias, eikä tämä ainakaan vielä ole ollut mitenkään helvetin rankkaa. Eikä edes rankkaa, kun molemmat nukkuu hyvin. :)
 
[QUOTE="Heh";28422173]No ei tarvitse kummoinen ennustaja olla, että osaa arvata, että kahden alle kolmevuotiaan kanssa on helvetin rankkaa.[/QUOTE]

No ei minulla ainakaan ole rankkaa.. Vauva 4 kk ja esikoinen 2-vuotias. Mies töissä aamu kuudesta ilta viiteen ja suku yms. tukiverkko reilun 200 km:n päässä. Miehen kanssa ollaan viimeksi oltu kahdestaan ulkona viime kesänä yhtenä iltana (se oli myös eka kerta sitten esikoisen syntymän). Esikoinen ei ole ollut hoidossa ollenkaan eikä tule olemaan vielä reiluun vuoteen. Eihän ne kaikki päivät ole jelpoimmasta päästä, mutta ei tämä ole rankkaa minun eikä miehen mielestä.

Rankin jakso elämässämme oli 1,5 vuotta ennen esikoisen syntymää kun minulla oli rankka jakso töissä ja mies horjui burnoutin partaalla oman työtaakkansa alla.. Onneksi selvittiin siitä keväästä, mutta tiukkaa teki.
 
Niin, siis tähän asiaan ei mitenkään voi varautua, mitään ei voi ennustaa ja lässynlää, mutta esim. miehen väkivaltaisuus, alkoholisoituminen ym pitäisi voida ennustaa tai on tyhmä, vararikko, työttömyys ym pitäisi voida ennustaa tai on aivan idiootti ja vastuuton jne.
Siis tämän palstan mukaan... Mielenkiintoista.

Jos niitä lapsia ymmärtää tehdä, niin pitäisi olla varautunut työn määrän kasvuun, ja hoitaa ne lapset ihan itse. Valittaa saa, ilman muuta, mutta lapset hoidetaan itse ja sitä aikaa niille kaikille hommataan sitten jostain. Lapsia ei laiteta hoitoon siinä vaiheessa kun itse järjestää itselleen lisäduunia.. Ei sitä normaalissa työssäkään ensin haalita itselleen lisää töitä ja sen jälkeen delegoida hommia muiden hoidettavaksi.
Nämä asiat on erittäin helposti ennakoitavissa, eläkää sen mukaan.
 
[QUOTE="vieras";28422246]Mulla on 2,5-kuukautinen ja 2,5-vuotias, eikä tämä ainakaan vielä ole ollut mitenkään helvetin rankkaa. Eikä edes rankkaa, kun molemmat nukkuu hyvin. :)[/QUOTE]

Sama juttu. Täältä löytyy 2v5kk ja 5kk ikäiset joiden kanssa elämä on itseasiassa todella rentoa ja mukavaa. Hyvin nukkuvatkin vaikka tuo vauva heräileekin jonkun kerran yössä syömään. :)

Jos nuo olisivat ainoat lapset niin voisin ihan hyvin haaveillakin vielä kolmannesta suht pienellä ikäerolla.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
Olen toisen niistä päivällä olleista ketjuista ap. Tulipa paha mieli tästä ketjusta. Nyt vain mietin, että taas olisi pitänyt jaksaa ja pitää suunsa kiinni. Mutta nyt jää sitten mun palstailu tähän ainakin tällä palstalla. Eipä enää kiinnosta jostain syystä :( Vaikka ihania tsemppareita(kin) täältä löytyi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toisen ketjun ap:
Olen toisen niistä päivällä olleista ketjuista ap. Tulipa paha mieli tästä ketjusta. Nyt vain mietin, että taas olisi pitänyt jaksaa ja pitää suunsa kiinni. Mutta nyt jää sitten mun palstailu tähän ainakin tällä palstalla. Eipä enää kiinnosta jostain syystä :( Vaikka ihania tsemppareita(kin) täältä löytyi.
Click to expand...

Voi ei, älä nyt oikeesti ota noin vakavasti sitä mitä täällä puhutaan. Harvalla täällä on koskaan mitään hyvää sanottavaa mistään. Se on oikeasti ihan se ja sama mistä on kyse, niin sut teilataan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja dddd:
Voi ei, älä nyt oikeesti ota noin vakavasti sitä mitä täällä puhutaan. Harvalla täällä on koskaan mitään hyvää sanottavaa mistään. Se on oikeasti ihan se ja sama mistä on kyse, niin sut teilataan.
Click to expand...

Kyllä se vain harmittaa, kun oikeasti ei oikein ole ketään, jolta tukea saisi ja täältäkin sataa kiviä niskaan. Kelle sitä sitten avautuisi?
 
Ap:llä ei taida lapsia olla yhtään. Kuule, se voi olla niinkin, että lasten kanssa pärjää hyvin, mutta sitten tulee jotain odottamatonta, esim. itse sairastuu, puoliso jää työttömäksi, oma äiti kuolee, eikä sitten enää jaksakaan. Miten sellaiseen voi valmistautua?

Ihmiset nyt valittaa ihan kaikesta, työstään, puolisostaan, omakotitalostaan, opiskelustaan, koiran lenkittämisestä jne, mutta ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Kun vähän päästelee höyryjä, niin sitten jaksaa taas paremmin. Vai kuvitteletko sinä, että Veikka Gustafsson kiipesi kaikille niille vuorille hymyssä suin ja oli koko ajan hyväntuulinen? Ettei vaan hänkin joskus kiukutellut kumppaneilleen jossain kohtaa nousua?
 
Okei. Vastauksista (keskiarvosta) päätellen siis lapsilauman synnyttäneet ruikuttajat lähes yhdestä suusta toitottavat, että hätä ei olekaan tämän näköinen, kunhan tuuletellaan, mutta lapset kyllä hoidetaan. Jippii. En enää kallista korvaanikaan tuttavapiirini valituksille, en ota (sinkkuna) kakaroitaan hoitoon/yökylään mistään säälistä enkä myötätunnosta. Opinpahan taas tästäkin jotakin...
 
Ap ei ole ilmaissut itseään ehkä kauhean hyvin, mutta kyllä tuolla rivien välissä totuuden siementäkin on. Itse en pidä 2-3 vuotta pienenä ikäerona, ennemmin normaalina, mutta alle tuo kyllä sitä on. Olen käynyt lasten kanssa leikkimässä paikassa, jossa lapset ovat vanhempiensa vastuulla, ja siellä nähnyt useita äitejä, joilla kolme pientä lasta. Esim. vauvan lisäksi 1,5- ja 3-vuotias. Äidit ovat vauvojensa kanssa, ja nuo muut pienet ovat oman onnensa nojassa, vaikka tarvitsisivat ohjaajaa/vahtijaa/syliä... Monesti on käynyt minullakin mielessä, että miksi lapsia on pitänyt pukata (tiedän, etteivät ole olleet vahinkoja) noin tiuhaan, kun ei selvästikään jakseta heistä huolehtia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jeah!!!:
Okei. Vastauksista (keskiarvosta) päätellen siis lapsilauman synnyttäneet ruikuttajat lähes yhdestä suusta toitottavat, että hätä ei olekaan tämän näköinen, kunhan tuuletellaan, mutta lapset kyllä hoidetaan. Jippii. En enää kallista korvaanikaan tuttavapiirini valituksille, en ota (sinkkuna) kakaroitaan hoitoon/yökylään mistään säälistä enkä myötätunnosta. Opinpahan taas tästäkin jotakin...
Click to expand...

Mun mielestä täällä ei ole kukaan ole sanonut noin kuten sanot. Suurin osa on sanonut, että välillä on rankkaa, mutta että silti siitä selviää ja että valittamalla jaksaa eteenpäin.

Ja minä ainakin olen sanonut,että meillä se rankin vaihe on menossa juuri nyt. Mun lapset ovat 8-,11- ja 16-vuotiaat. Työn ja perheen yhteensovittaminen on rankkaa. Mulla on vaativa asiantuntijatyö, lapsilla paljon harrastuksia, ja siis niihin kuskaamista, ja keskimmäisellä erittäin vaikea lukihäiriö, jonka vuoksi tehdään töitä vähintään tunti päivässä. Pikkulapsiaika välillä vähäisine unineen, lasten sairastelukierteissä tuntuu tähän verrattuna helpolta. Olen jo useamman vuoden odottanut keväällä kovasti lasten kesälomaa, silloin ei tule läksyjä ja osa harrastuksistakin on tauolla. Kesä on siis vuoden helpoin aika, kunnes se rumba alkaa taas syksyllä.

Minä ottaisin kaiken avun mieluusti vastaan, mutta enpä edes tiedä miten joku voisi tässä tilanteessa auttaa. J

Kaiken kuitenkin korvaa noiden lasten sanat, kuopus sanoo kauniiksi, kaikki rakastavat, halivat ja suukottelevat. Rakastavat perheen yhteistä aikaa, tekevät mieluusti asioita yhdessä, jopa mun 16-vuotias teini.
 
  • Tykkää
Reactions: kaalojuuli
Tässä kylällä asuu nainen joka on aina räjähtäneen näköinen ja lapsilleen tiuskii ja puhisee. Kerhossa kerran juuri sanoi että on jo lapsena halunnut 6 lasta, (silloin oli 4) ja nyt näyttää olevan kuusi. En myöskään ymmärrä sitä.
Tokihan jokainen on joskus väsynyt yms. mutta jo pääosin sen ajan minkä tuolla kodin ulkopuolella pyörii on väsynyt ja kypsä lapsiinsa, niin entäs jos tekisi sitten vain sen määrän minkä kanssa pääosin jaksaa hyvin...
 
Ap niputtaa nyt aika monta isoa asiaa yhteen:
- Tehdäänkö yksi vai useampi lapsi
- Tehdäänkö lapset pienellä vai isolla ikäerolla
- Hoidetaanko lapsia itse vai onko ne hoidossa
- Panostetaanko lasten kasvattamiseen vai ei
- Jaksaako vanhemmat vai ei (oli em. asiat miten tahansa)
Kannattaisi valita mikä kärki edellä aloittaa keskustelun ;)

Mutta alkuperäiseen kysymykseen. Me teimme kaksi lasta peräkkäin, koska halusimme minimoida riskit lasten sairauksille ja kehitysviiveille, joiden riski väistämättä kasvaa kun ikää tulee lisää. Tämä oli se suurin juttu - lasten terveys. Ja syy miksi alettiin vasta yli 30v lasten tekoon oli se, että tapasimme mieheni kanssa vasta vähän vajaa kolmekymppisinä.

Muuta plussaa pienestä ikäerosta on se, että lapsista todellakin on seuraa toisilleen. Heillä on mukavampaa yhdessä. Omaa jaksamista helpotti se, että pikkulapsiaika, yöherätykset ja päiväkorirumba hoidettiin "kertarysäyksellä" pois eikä jatku ikuisuuksiin.

Ja kyllä, oli rankkaa muutaman vuoden verran, mutta nyt on ihanaa ja jaksetaan ja halutaan kasvattaa lapsemme kunnolla. Aikansa kutakin. Ei siihen kuole vaikka elämässä olisi muutama rankkakin vuosi. Lapset palkitsevat ne kyllä myöhemmin kun itse hoitaa kasvatuksen kunnolla.
 
Ymmärrän tavallaan AP:n pointin. Aikuisten ihmisten tulisi tuntea omat voimavaransa ja toimia sen mukaan. Minä esimerkiksi olen tehnyt yhden lapsen, enkä enempää tee, koska tiedän, että vaikka mitä tapahtuisi (joku meistä sairastuisi, tulisi työttömyyttä jne.), tällä kokoonpanolla pärjätään. Samoin tiedän, että jos lapsia olisi enemmän, en pystyisi niin hyvin arjestamme selviävän kuin itse toivoisin. On tärkeää ihan oikeasti miettiä realiteetit tarkkaan ennen kuin tekee niin suurta päätöstä kuin lasten hankinta on.

Valittaa toki minun mielestä saa sitä, että välillä on rankkaa usean lapsen kanssa. Sitä en tarkoita. Mutta en esimerkiksi ymmärrä tuttuani, joka jo nyt raskaana ollessaan on päättänyt pitää isommalle lapselle hoitopaikan vauvan synnyttyä ja syynä on oma jaksaminen. Jos jo etukäteen tietää, ettei omia lapsiaan jaksa hoitaa, niitä ei pidä tehdä.
 
Mutta mistä sitä sitten ihan oikeasti tietää jaksaako? Jos nyt ajattelen että en jaksa, mutta vahinko tapahtuu ja tadaa sitä sit kumma kyllä jaksaakin. Tai ajattelee että jaksaa, mutta tadaa sitten ei jaksakaan. Miten päin vain sitä katsookin elämää ei voi ennustaa.

Sitä voi yrittää ajatella ja vääntää asioita päässään miten päin vaan mutta emme voi tietää tarkkaan mitä sitten tulee tapahtumaan.
 
Eli siis tällä logiigalla teit miten päin vaan niin se on väärinpäin.

Mulla on kaks kaveripariskuntaa joilla on lapset suunnilleen samalla ikäerolla. Toinen äiti jaksaa hyvin, ei oo ollut ongelmia. Toisen äidin nuorimmalla ollut koliikkia ja virtsatietulehduksia, ja hän on ollut väsynyt ja välillä valittanut kuinka rankkaa on. Miksei saisi? Ei hän varmaan etukäteen tiennyt että näin tulee käymään.

Jos aina varautuu vain pahimpaan, sitä voi menettää elämässä niiiiiin paljon.
Tottakai täytyy miettiä että mitä puolia asialla on, mutta hyvin vaikea sitä on oikeasti tietää yhtään mitään omasta jaksamisesta ja tulevasta vauva-arjesta. Se on elämää ja täytyy elää. Jokainen tekee omat päätöksensä ja miksi joillakin pitäisi olla oikeus rankalla kädellä arvostella toisia? Miksei kysy asiaa ja ilmaise mielipidettään kauniisti, miksi täytyy
A) yleistää
B) moralisoida
C) käyttää todella karkeita sanavalintoja?
Siitä tulee vain liian monelle paha fiilis.

Ap, onko nyt hyvä mieli? Saitko sitä mitä halusitkin? Eli päästä purkamaan omia paineitasi muihin kanssaihmisiin?
Valittaminen on sallittua mutta muiden arvostelu, yleistäminen ja inhottava kielenkäyttö harvemmin kuuluu niihin.
Saa sanoa, ettei jaksaisi. Saa sanoa että on väsynyt. Miksi se tekisi kenestäkään meistä huonompaa ihmistä? Tervettä järkeä on purkaa pahaa oloaan ja hakea jotain helpotusta ennenkuin tilanne menee vaikka pahemmaksi...
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa