Jaska-: Ei ole mitään vikaa sanoa, ettei tiedä. On kuitenkin asioita, jotka tiedämme, mutta tietomme saattaakin osoittautua myöhemmin virheelliseksi. Esimerkiksi ravitsemusoppi on muuttunut viimeisen 50 vuoden aikana merkittävästi. Siitä huolimatta, että se 50 vuoden takainenkin tieto perustui tieteellisiin tutkimuksiin. On myös uskomuksia, jotka osoittautuvatkin myöhemmin todeksi. Kun mä olin 60-luvulla lapsi, äidilläni oli tapana sanoa, että "kalasta kasvaa järki". Samoin oli sanonut hänen 1800-luvun puolella syntynyt äitinsä hänelle aikoinaan. Ja mä sanoin aikoinaan niin omille lapsilleni. Kuitenkin vasta tällä vuosituhannella on tullut ihmisten tietoisuuteen - kun asiaa on tieteellisesti tutkittu - , että kalaöljyissä on rasvahappoja, jotka mm parantavat muistia ja keskittymiskykyä. Uskonnot ovat paljon vanhempaa perua. Monet asiat niissä perustuvat sen hetkiseen tietoon. Koska ajassa ei voi mennä taaksepäin eikä kysyä enää, että mistäs näin päättelit, on joko uskottava siihen, että se tieto on edelleen oikea tai sitten tyrmättävä asia ja odotettava, että joku kenties 100 vuoden päästä päättää tehdä tieteellisen tutkimuksen asiasta.
Mä palaan mielelläni näihin vanhoihin luonnonuskontoihin, koska mielestäni ne kuvastavat parhaiten ihmisten tarvetta ylipäätään uskontoon sekä uskonnon merkitystä ihmiselle. Uskontojen avulla on voitu kuljettaa sukupolvilta toiselle sellaista perimätietoa, mikä on ollut ihmisen hengissä pysymisen kannalta jos ei nyt suoranaisesti välttämätöntä niin ainakin tarpeellista. Jos tutkii näitä vanhoja luonnonuskontoja, huomaa, että suuri osa uskonnosta liittyy ihmisen ravinnon saamiseen. Miksi näin? Koska 1000 vuotta sitten ei voinut surauttaa autolla Prismaan tekemään ruokaostoksia ja ilman riittävää ravintoa sairastui ja kuoli. Eri uskontojen käsitys siitä, mistä vuosi alkaa ja mihin se loppuu, on vaihdelleet alueittain. Yhteistä niille on kuitenkin, että se perustuu tavalla tai toisella sen alueen ravinnon saantiin. Joissain uskonnoissa vuosi päättyy, kun sato on saatu korjattua talteen. Joissain uskonnoissa vuosi alkaa, kun jokin ravinnoksi pääsääntöisesti käytetty eläinlaji on joko lukumäärältään suurimmillaan tai helpoiten metsästettävissä.
Myös monet juhlat liittyvät ravinnon saamiseen. Olitkos sä metsämiehiä? Tiedät, mitä on hirvenpeijaiset? Sekin on vanha pakanallinen riitti. Miksi tällaisia pakanallisia riittejä vietetään edelleen nykypäivän Suomessa? Miksi ihmeessä fiksu, kenties korkeasti koulutettukin suomalainen mies hirven ammuttuaan vietää porukalla jotain ikiaikaista pakanallista riittiä? Hyvä kysymys. Ehkä ihmisellä ei olekaan tarve luopua kaikesta, mikä on hömpäksi todistettu?
Minäkään en ole varma, että kaikkiin kysymyksiin tarvitsisi vastata. Yksi sellainen kysymys on, onko jumalia olemassa. Tarvitseeko siihen vastata, kun emme ole yksimielisiä edes siitä, mitä jumalat ovat? Sekin kun riippuu siitä, keneltä kysyy. Ja jos siitä päästäisiin yksimielisyyteen ja vielä siitäkin, että niitä on, seuraava kysymys olisi, että onko niitä sitten yksi vai monta. Ja jos yksi, niin kuka niistä on sitten se oikea. Ja jos päädyttäisiin siihen, että jumalia ei ole, niin mitä muutakaan sitten ei ole? Lakataanko viettämästä hirvenpeijaisia? Puretaanko kirkot ja moskeijat? Jauhetaanko vainajat suoraan ruumishuoneella sikojen rehuksi ja rakennetaan hautausmaiden päälle pilvenpiirtäjiä? Uskontoihin liittyy paljon enemmän kuin vain jumalat, pyhät kirjat ja rituaalit. Niihin liittyy niin ihmiskunnan, sukujen kuin yksittäisen ihmisenkin historia.
Olet hyvin oikeassa tuossa kielen riittämättömyydessä. Meillä ei ole sanoja kaikkeen, mitä tarkoitamme. Joudumme ehkä käyttämään sanoja, jotka eivät ihan tarkalleen ottaen kuvaa tarkoittamaamme asiaa, mutta on kuitenkin lähinnä sitä. Sama sana voi kuitenkin tarkoittaa jollekin toiselle jotain muuta. Esimerkiksi kun joku kristitty sanoo mulle, että hän
tietää Jumalan olevan olemassa, niin mä kyllä ymmärrän, mitä hän tarkoittaa. Ei mun tarvitse kysyä, että "no missäs näit?". Mutta jos hän sanoisi saman sulle, niin varmasti ainakin ajattelisit kysyä "no missäs näit?" Sanalla "tietää" ei tarkotetakaan tässä yhteydessä samaa tietämistä kuin että mä tiedän mun kännykäni olevan tuossa näppiksen vieressä.
Kieli on myös vuosisatojen saatossa muuttunut. Kun olen lukenut joitakin viime vuosisadan alkupuolelta olevia teosofisia kirjoja, joissain kieli on yllättävän vaikeaa tajuttavaksi. Ja vielä kun se on kirjoitettu vanhalla "harakanvarvasfontilla". Kun mennään ajassa taaksepäin, voi vain miettiä, miten monta asiavirhettä on voinut tulla jo pelkästään siksi, että jonkun käsialasta ei ole saanut selvää. Jos siis ajatellaan vaikkapa kirjaa nimeltä Raamattu, on täysin mahdotonta sanoa, miten paljon se on matkan varrella muuttunut. Se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että joku jossain joskus on sitä kirjoittanut. Sekin sisältää sitä perimätietoa, minkä joku on katsonut aikoinaan tarpeelliseksi aikalaisilleen ja jälkipolville jakaa.
Mistä ei voi puhua, on vaiettava. Jos tällä tarkoitit, että mikäli jollekin ei ole sanaa kuvaamaan, siitä ei tarvitse puhua, niin mä olen täysin eri mieltä. Kieli kehittyy ja asioille löydetään yhteisesti hyväksyttyjä termejä, kun niistä puhutaan. "Kävin äsken eriössä. Millainen etäkohdistin sulla muuten on?". Näinkin voisi olla, mutta eriön tilalta kuitenkin on päädytty käyttämään sanaa vessa tai WC ja etäkohdistimesta tuli hiiri. Ehkä meillä on jonain päivänä enemmänkin sanoja kuin karvas, kitkerä, makea, hapan jne kuvaamaan erilaisia makuja. Ehkä joskus sukupolvien päässä on termi, jolla voidaan kertoa, miltä kahvi maistuu.
Oli kyllä mielenkiintoinen artikkeli. Aika monestakin kohdasta olin samaa mieltä. Mikä ei kuitenkaan muuta miksikään sitä, että olen edelleen pakanauskovainen
