T
typerä nainen
Vieras
Aargh, olen typerä.
Olen ollut mieheni kanssa onnellisesti yhdessä jo reilu 10v. Ollaan edelleen kuin vastarakastuneet, seksi on hyvää ja sitä on riittävästi jne.
Nyt oon huomannut olevani yhdelle naiselle mustasukkainen. Ja typerintä on, että mulla ei ole minkäänlaista syytä olla mustis!
Mieheni käy ehkä kerran kaksi vuodessa kavereittensa kanssa baarissa tai saunaillassa ja kerran tää nainen oli ollut samassa saunaillassa ja mieheni kehui, miten mukava tää nainen oli. Hän on siis mieheni kaverin ex-avokki.
Jotekin sen jälkeen olen ollut jossain ihme hälytystilassa juuri tän naisen kohdalla. Muuten en ole mustasukkaista tyyppiä, mutta se nainen nostaa mussa jonkun ihme tunteen.
Viime viikonloppuna mieheni oli yötä pois kotoa (kavereitten kanssa mökillä) ja olivat käyneet baarissakin. Kysyin että oliko se "Sanna" baarissa kun näkyi facebookissa jotain maininneen. Mies sanoi että ei oo varma, oliko ollut baarissa, ei ollut ollut ainakaan juttusilla. (meidän kylässä ei ole kuin yksi baari ja kaikki tuntee toisensa)
Mulla on ollut viikonlopun jälkeen kumma olo, että jotain on tapahtunut. Mulla ei ole mitään todisteita, eikä mies ole ollut yhtään erilainen. Silti tää olo hämää mua ihan täysiä.
Miten pääsen tästä eroon?