Alkuperäinen kirjoittaja AP:
*halaus*(jos nää hymiöt hittosoikoon toimis kirjautumattakin)Se vaan on niin pyllystä..Mä haluan auttaa ystäviäni ja kuunnella heitä,Auttaa ja ottaa alkkis-siskon meile asumaan.Teen kaikeni kuka mitäkin milloinkin tarvitsee ja ihan sydämestäni haluan tehdä sen.Mut en vaan käsitä etteikö kukaan osaa mitenkään arvostaa sitä?Kitosta en tarvitse.Pienen pieni vastapalvelus kuten kuuntelu olis heikolla hetkellä ihan huippujuttu,mut ei..Mulla on ihana mies joka jaksaa pitää mut jaloillani jotenkin,mut näissä asioissa se ei kykene auttamaan.Se ei voi käsittää miksi olen niin kiltti läheisilleni joita ei kiinnosta kuin oma napa.Sen mielipide on et anna jo olla ja unohda..Mä en vaan voi..
Kyse ei välttämättä ole siitä, että sun lähipiirisi ajattelisi vain omaa napaansa. Jos ja kun sä olet ollut aina se kuuntelija ja auttaja, se vahva, voi olla heille - ainakin alitajuisesti - pelottavaa, että sä saattaisitkin olla heikko. Sulla on tietty "rooli" yhteisössä, vähän sellainen äidin tai parantajan rooli. Jos roolit heittävät kuperkeikkaa, se voi olla ahdistavaa ja pelottavaa. Lähipiirisi ei välttämättä edes tiedosta koko asiaa, mutta käyttäytyy kuitenkin sen mukaan. Kun mun avomies kauan sitten kuoli, mä olin se, joka lohdutti muita. Normaalisti kai muiden olisi kuulunut lohduttaa mua? Kun likka sitten 3 viikkoa myöhemmin syntyi vammaisena, kuulin usein tuon lauseen "kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kestää". Nyt kun asiaa ajattelen tarkemmin, siihen lauseeseen on voinut lohdutuksen lisäksi kuulua myös tietynlainen toivomus siitä, että mä selviän. Koska kehen muuhun muut sitten olisivat turvautuneet, jos mä en olisikaan selvinnyt?
Ei se ammattiauttaja haitaksikaan ole, mutta mä tajuan hyvin, mitä tarkoitat tuolla kuuntelemisella maksua vastaan. Oletko pitänyt koskaan päiväkirjaa? Usein kirjoittaminen auttaa jäsentämään asioita päässään siinä missä niistä puhuminenkin.