Millä saan taottua äitini...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minä vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Minä vaan

Jäsen
29.05.2004
883
0
16
päähän tiettyjä asioita.

Mulla ja äidilläni ei oo koskaa ollu mistää parhaimmasta päästä välit.Aina on ollu jos jonkimoisia sanaharkkoja,mutta aina oon antanu anteeksi ja lopulta on sovittukin.Mutta nyt tuntuu etten viitsi edes enää sopia tai yrittää tulla toimeen.

Äidilläni on se huono puoli...että aina kun kerron hänelle jotain henkilökohtaisia asioita,niin hän menee ja juoruaa ne ihan kaikille...riippumatta siitä kuinka nolosta tai vaikeasta asiasta on kyse.Ja koskaan ei ole vaikuttanut,kun olen hänelle vannottanut,etten halua muiden ihmisten koskaan kuulevan niitä asioita.

Kaikkein pahin tapaus tuli viikonloppuna.kun sain tietää että hän oli toimittanut Baaritutuilleen keskenmenostani ja kaikesta siihen liittyvistä yksityiskohdista.Ja samalla sain kuulla että hän ja siskoni mielestä minä itseaiheutin km:ni..ja miten helvetillä olisin sen itse aiheuttanut!Oli niin kiva mennä baariin juhlimaan mieheni kanssa ja yrittää saada muuta ajateltavaa,kuin keskenmenoni...ja sitten joku puolituttu kyselee että kuinkas olen voinut sen jälkeen yms...

Tähänasti olen sen asian pystynyt pitämään sisälläni ja olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut...mutta hermostuin totaalisesti äidilleni...huusin ja tönin.(rumasti tehty,mutta hermot paloivat totaalisesti).Tilanne meni kuitenkin ohi nopeasti...ja nyt en ole kuullut äidistäni maata,kuin silloin yöllä lähetti viestin että ei ole enää vaivoinani...Laitoin vain takaisin että en ole niin sanonutkaan,mutta haluaisin joskus puhua äitini kanssa asioistani,ilman että koko paikkakunta siitä tietää seuraavana päivänä.

Nyt mulla tuntuu räjähtävän pää...omatunto soimaa kun räyhäsin äidille ja taas toisaalta tiedän etten tehnyt väärin vaan äitini teki.Onko muilla yhtään samanlaisia tilanteita ollut ja miten ne on selvitetty vai onko annettu asian vain olla!
 
Aika inhottava tilanne.
Minä myös olen kokenut keskenmenon vuosia sitten ja se oli minulle kova paikka ja en halunnut, että asiasta puhutaan muiden kuullen. Onneksi mielipidettäni/-pidettämme kunnioitettiin ja asia pysyi "salassa", vain lheisemme tiesivät. Tiedän tunteesi ja ikäväsi. Ja puhumattakaan syytöksistä - että aiheutit itse km:si...huh huh!

Kun odotimme lastamme viikoilla 13 ja raskaus keskeytyi, syytin itseäni ja etten ollut halunnut pikkuista tarpeeksi, että olisi selvinnyt. Epävarmuutta äitinä ja olin silloin vielä nuori ja epävarma itsestänikin.

Nyt siitä on jo vuosia...Puhun asiasta avoimesti. Se ei ole minulle enää satuttava asia. Ehkä aika ja vielä "suuremmat" murheet ovat saaneet näköalani erilaiseksi. Siltikin mielestäni asioista puhutaan vielä liian vähän ja vähätellään alkuraskauden km:n kokeneita.

Jaksua kaiken keskellä.
Voithan sovitella äitisi kanssa jos sinusta tuntuu pahalle käytöksesi, mutta ei äitisikään oikein ole toiminut sen perusteella mitä kertomastasi ymmärrän. Toisaalta voi hyvinkin olla, että hänelle itselleen kokemus on ollut rankka ja hänellä ei ollut muuta tietä purkaa tunteitaan?! Siltikin hän on toiminut väärin.
Toivottavasti hän ymmärtää ääliömäisyytensä. Mielestäni äitien tulee olla luottamuksemme arvoisia ja pitää suunsa :x supussa niin pyydettäessä!
 
Kiitos viestistäsi.

Täytyy vain yrittää päästä taas väleihin...mutta opinhan ainakin sen etten enää äidilleni mitään kerro.Sillä tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen yhteenottomme...sillä hän ei vain yksinkertaisesti pysty olemaan hiljaa.

Olin niin pettynyt vain,kun luulin että jättäisi tällaisesta asiasta kuulemansa asiat omaan tietonaan.Mutta kun mikään ei ole pyhää.Mutta näköjään ihminen joka ei itse ole kokenut keskenmenon tuskaa,ei voi sitä myöskään ymmärtää.

 
Niinhän se taitaa olla...suru kun on jokaiselle omansa ja kun jotakin ei ole kokenut niin sitä ei voi myöskään ymmärtää!

:hug: jaksamista ja koita takoa sen mammasi päähän järkeä!

;)
 

Yhteistyössä