Alkuperäinen kirjoittaja ex-juoppo:
"World Medical Association teki päätöksen 1970 luvun alussa, että alkoholismi luokitellaan sairaudeksi. (tunne elämän sairaus) Meillä vasta 1980 luvulla myönnettiin ensimmäiset eläkkeet alkoholismin vuoksi. "
Niin, alkoholismihan on siitä mielenkiintoinen "sairaus", ettei siihen tunneta muuta tehokasta parannuskeinoa kuin potilaan oma päätös tervehtyä eli lopettaa juominen. Alkoholistiksihan tulee kuka tahansa, joka juo riittävän paljon riittävän pitkään.
Se mikä on kullekin "riittävä" sitten vaihtelee yksilöstä riippuen. Naisillehan vähempikin riittää alkoholisoitumiseen.
Olisiko oikeampi ajatella, että joidenkin ihmisten vastustuskyky hermomyrkylle nimeltä alkoholi on heikompi kuin toisten? Alkoholismiin "sairastumiselta" välttyy, jos ei k.o. ainetta sisäänsä laita. Alkoholiahan ei kenenkään ole pakko alkaa juomaan, kyse on täysin vapaaehtoisesta typeryydestä.
Ihan kuin arsenikkiin kuoleminen olisi myös sairaus - voivoi, miten sitä nyt noin pääsi käymään että myrkky meni ja tappoi!
Kirjoittamani perustuu faktoihin, ei minun mielipiteisiini. Jos alkoholisti siis päättä lopettaa juomisen, homma hanskassa? Ei se kuule ihan niin helppoa ole. Raitistumiseen tarvitaan aivan ensimmäisenä oma vilpitön halu juomisen lopettamiseen. Kaikki juopothan on tehnyt tuon päätöksen / lupauksen lukemattomia kertoja. Aina vaan retkahtavat uudelleen juomaan. Jos raitistumisen syynä on perhe, työ, raha....jne, raittiit päivät ovat luetut. Raitustuminen vaatii lähes täydellisen elämäntavan muutoksen, ja sen tulee tapahtua vain ja ainoastaan itsensä vuoksi. Vaikutta vähän siltä ettet taida sittenkään olla "alan" ihmisiä. Joillekin jo ensimmäinen humala on niin kielteinen kokemus, ja se ei tuo sitä mielihyvän tunnetta. Heistä harvemmin tulee ongelma käyttäjiä.
Aiheeseen palatakseni, lääkärit ovat samanlaisia ihmisiä puolisoina kuin kuka tahansa, oli juoppo tai ei.