millasta on perhe-elämä jos on pieni lapsi ja nainen raskaana?

[anni]

tai vaikka vain pieniä lapsia? mite parisuhde kestää sen ja pysyy? (siis tarkoitan sen väsymyksen,sen jos nainen on raskaana ja hirmu herkkä), millasta sellanen elämä on? siis en kysele tätä pahalla haluan vaan tietää mikä on pysyvän suhteen salaisuus?

 

[Dorde]

mikä parisuhde??? Ja kun se toinen vauva syntyy niin herkimmillä taas mennään. Tärkeetä olis ottaa yhteistä aikaa jostain.

 

[anni]

anteeksi en ihan täysin ymmärtänyt vastaustasi lähinnä tuo kohta kun vauva syntyy niin herkimmillä taas mennään,siis?

mutta millasta se on,siis miten miehet asian ottaa? kyllästyttääkö sellanen elämä? siis en nyt puhu kokoajasta,vaan vaikka hetkittäin? miten päivät sujuu,antaako mies edelleen hellyyttä ja rakkautta vaikka olisi vauva ja pieni lapsi?

 

[Cruella DeVille]

kyllä meillä ainaki yhteistäki aikaa on, tietty vähissähän se on mut olla yritetty sitä ottaa vaikka väkisin. tärkeetä parisuhteelle. meillä ainakaan ei oo suhdetta rasittanu vaikka 2 pientä onki. pojat siis 2v9kk ja 4kk. vanhempi ei oo miehen biologinen mut pitää ku omaansa. miehellä edellisestä liitosta pari vanhempaa muksua et neki vielä tässä sopassa mut suhde kestää kun muuri B)

 

[Dorde]

anteeksi en ihan täysin ymmärtänyt vastaustasi lähinnä tuo kohta kun vauva syntyy niin herkimmillä taas mennään,siis?

mutta millasta se on,siis miten miehet asian ottaa? kyllästyttääkö sellanen elämä? siis en nyt puhu kokoajasta,vaan vaikka hetkittäin? miten päivät sujuu,antaako mies edelleen hellyyttä ja rakkautta vaikka olisi vauva ja pieni lapsi?

Niin siis jos raskausaikana oli tunteet pinnassa niin mulla synnytys vain lisäsi herkkyyttä. Päivät menee lapsien kanssa touhutessa, omaa aikaa ei ole saati sitten aikaa hoitaa parisuhdetta. Meillä mies hoitaa tyttöjä paljon mutta ehkä vaimoakin pitäs välillä hoitaa..

 

[Kowalski]

Siinähän se meni. Meillä toisen lapsen odotus oli kyllä aika helvetillistä aikaa: raskaus oli vahinko ja miehen peliriippuvuus oli juuri revennyt käsistä. Mutta siitä päästiin yli, ja nyt on jo kaaauan mennyt oikein kivasti, lapset on 4 v ja 2 v.

 

[elokuu19]

Meillä oli esikoinen 8kk kun aloin odottamaan keskimmäistä.Mies oli just valmistumassa ja paiski töiä,minä hoidin kodin ja valvoin esikon kanssa kaiket yöt.Mutta siis..parisuhde hoituu siinä samalla kun jaksaa helliä toista ja asioista puhutaan eikä LUOVUTETA ongelmien edessä.

Oikeastaan haastavampaa on nyt ollut kun lapsia kolme ja kuopus nuorimpana järjestää niin erilaista ohjelmaa kun isommat 6v ja 5v.

Yhteistä aikaa on ku koko perhe tekee yhdessä jotain.Kun lapset nukkuu niin on intiimimmän yhteiselon aika.

 

[nedra]

Tottahan se ihan vauva-aika on stressaavaa ja seksipuoli ei niin hehkeää ole,mutta kyllä meillä on tilanne ns normalisoitunut kun vauva on vähän kasvanut.Noin yleisesti ottaen meillä on parisuhde vain vankistunut sen yhteisen odotuksen ja pienen ihmisen alun toimia ihmetellessä.

 

[kukeseen]

Mnjaa, ei minun mielestäni toi meidän perhe-elämä nyt mitenkään ihmelliseksi muuttunut, kun tulin uudestaan raskaaksi esikoisen ollessa 10kk ikäinen. Nyt ovat pojat 2,5v ja 11kk ja kyllä me miehen kanssa vielä toisiamme rakastamme :heart: Parisuhde on kestänyt hyvin, vaikka kahdenkeskeista aikaa ole pahemmin ollutkaan. Minusta kyllä ovatkin olleet tärkeämät noi päivättäiset herkät hetket, kun kahdestaan ravintolassa tai yökerhossa. Kyllä se onni siitä arjestakin löytyy Kuopus on ollut aika vilkas ja huonouninen ja olen ollut välillä todella väsynyt. Silloin mieheni on hoitanut lapsia ja hoivanut mua :heart: :heart:
Itse olen sitä mieltä, että meidän hyvän jaksamisen taustalla on kahdestaan eletyt vuodet ennen lapsia. Silloin oppimme tuntemaan toisensa sen verran hyvin, että nyt osaa ja jaksaa rakastaa sitä välillä väsynyttä ja ärtyisää kiukkupussiakin :heart:

 

[minnaryyni]

Meillä kakkonen valvotti ihan kauheesti ja isompi, silloin 2 v, on tosi vilkas ja vaativa, ikuinen uhmailija. Pahimmillaan oltiin niin väsyneitä, että jo aamulla käveltiin päin seiniä, ihan oikeasti! Mä en ainakaan siinä vaiheessa edes halunnut hellyyttä tai mitään muutakaan, tuntui et on vaan yks roikkuja lisää. Vuokrakämppäilmoituksiakin jo pahimmillaan kattelin, ihan kuin lähteminen ois jotain auttanut. Pahin on jo takana, kakkonen jo puoltoistavuotias. Tosin valvottaa edelleen. Jotenkin tässä kahlataan päivästä toiseen ja kolmattakin suunnitellaan. Muuten pitäisin pidemmän tauon, mut ikä tulee itellä vastaan. Ketään hoitajia meillä ei ole, ainut isovanhempikin asuu n. 1000 km päässä eli näkee lapsenlapsiaan kerran-pari vuodessa. Eli vois kysyä, et mikä yhteinen aika, onkse jotain syötävää?

 

[anni]

nappe nyt ymmärrän,mutta mies ei kuitenkaan jättänyt vaikka olitkin herkkä ja tunteet pinnassa.

ravistettava omaskakas miten teitte sen,selvisitte siitä? mua niin pelottaa että meillä on ero edessä siksi kyselen

 

[plää]

Suoraan sanottuna pers***stä!
Mies ei jaksanu,ja hankki suhteen toiseen naiseen. Nuoreen, sinkkuun, lapsettomaan.
Että näin kivaa aikaa se oli.

 

[umbrella-]

nappe nyt ymmärrän,mutta mies ei kuitenkaan jättänyt vaikka olitkin herkkä ja tunteet pinnassa.

ravistettava omaskakas miten teitte sen,selvisitte siitä? mua niin pelottaa että meillä on ero edessä siksi kyselen

Kuulostaapa ikävältä. Kyllä meillä mies ainakin hyvin ymmärsi, että tunteet on herkässä ja hormonit heittelee, mutta oli tukena ja anoti hellyyttä ja läheisyyttä ja tarpeen tullen väisteli kun mun temperamentillä välillä sai tuta kunnon kiukunpuuskiakin.

 

[Kowalski]

ravistettava omaskakas miten teitte sen,selvisitte siitä? mua niin pelottaa että meillä on ero edessä siksi kyselen

Meillä alkoi menemään paremmin heti, kun mies myönsi olevansa peliriippuvainen, myönsi sen olevan ongelma, ja ymmärsi tarvitsevansa apua.
Se pelaaminen oli oikeastaan ainoa syy siihen, että meillä oli kamala kriisi. Pelaamisen vuoksi mies ei olisi toista lasta halunnutkaan: olin monesti sanonut että hän pilaa pelaamisellaan minun ja lapsen elämän, ja mies ajatteli ettei halua pilata toisenkin lapsen elämää...eli peliriippuvuus sen helvetin aiheutti.
Ei se yhtä suurta kriisiä kuitenkaan ollut: valokuvia juuri katselin, ja olihan meillä hyviä päiviäkin välissä. Mutta rankkaa aikaa kaiken kaikkiaan. Tosi rankkaa :| . Mä sain paljon tukea vanhemmiltani, kummitädiltäni ja muutamalta ystävältä, se helpotti. Kävin myös juttelemassa perheneuvolassa psykologin kanssa.

 

[Aaban]

Riippuu varmaan perheestä...