minkä ikäisen lapsen jättäisit kotiin 15min koiranpissityksen ajaksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja no entäpäs
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

no entäpäs

Vieras
minkä ikäisen lapsen jättäisit kotiin 15min koiranpissityksen ajaksi? tai pulen tunnin kauppareissun ajaksi? ihan mielenkiinnosta vielä haluan kysyä näinkin päin kun omat lapset eivät vielä ole niin vanhoja. ja onko väliä nukkuvatko vai ovatko hereillä?
 
5veen ja puolen tunnin ajaksi 6veen niin etten ole lähistöllä. Lähistöllä jos pyörin esim. pihatöissä, voi olla yksinään niin kauan kuin viihtyy. Riippuu tietysti lapsestakin.

Taapero nukkuu sisällä kun vien koiran 5min, joka päivä. Korttelin ympäri en lähtisi.

Terveen järjen juttuja, nykyään saadaan hössötys aikaiseksi mistä vaan.
 
Vartiksi oon jättänyt yhdessä 8vn ja ens kuussa 5v täyttävän.
Yleensä ovat katselleet lastenohjelmia tms. sillä aikaa.

Kuopus on ollut yksin lyhyemmän ajan esim. roskien vienti, autotallissa käyminen tms.
 
Mä en oikein osaa arvioida, kuinka pienen jättäisin missäkin tilanteessa, ellei se satu omalle kohdalle. Mutta tällä hetkellä voin jättää 6-vuotiaan siksi aikaa, kun käyn koiran kanssa ulkona eli olen poissa yleensä noin vartin. Kauppaan en lähtisi niin että hän jäisi yksin kotiin.
 
Riippuu lapsesta... Omani ei ole vielä tuon ikäisiä, mutta sisarusteni lapsista sanoisin, että veljen poika olisi pärjännyt yksin jo hienosti tuon ajan ainakin viimeistään, kun täytti 4, mutta siskon tyttöä en jättäisi yksin edes vielä 5 vuotiaana...
 
Yksin kotiin puoleksi tunniksi eskari-iässä tai ekalla, riippuu lapsen omasta tahdosta ja valmiuksista.

Vartiksi? No voisin jättää nuo kaikki jos saisin itkuhälyttimen mukaan. Nuorimmainen nukkuu välillä huonosti eli en edes hänen nukkuessaan mielellään jätä häntä tupakkaa pidemmäksi ajaksi kuulomatkan ulkopuolelle. Vaikka hän nyt ehkä "vain" itkisi pinnasängyssään, hän herättäisi viereisissä huoneissa nukkuvat sisarukset jos pitkään itkisi, sitten isommat hätääntyisivät kun ketään ei kuulu jne..

Vartiksi voisin isommista 5 ja 8v jättää molemmat yhdessä vaikka telkkaria katsomaan, näitä on jo vähän harjoiteltukin. Pienintä vajaa parivuotiasta ei tietenkään.
 
Kai joku muu perheenjäsen vie ne piskit yli tunnin lenkille per päivä. D: Vai mennäänkö sen oman vauvan ehdoilla vaan kunnes on kuusivuotias ja saa olla yksin. vai saako koira köpötellä ne pitkät lenkit rattaiden vierellä? Hmm. :/
 
Kyllä nyt 8-vuotias ainakin hetken yksin pärjää. Minun piti aikanani 8-vuotiaana tulla yksin koulusta kotiin (koska äiti ja isä olivat töissä) ja olla pitkäkin aika yksin, ennen kuin äiti ja isä tulivat töistä, eikä ainoa sisarenikaan (pikkusisko) ollut kotona, kun oli siihen kellonaikaan. Enkä voinut soittaa kännykälläkään, koska se oli sitä aikaa, jolloin ei kännyköitä vielä kovin paljoa ollut.

Isoäitini taas joutui jossain noin 10 vuoden iässä matkustamaan SOTA-AIKANA yksin Rovaniemelle sukulaisia tapaamaan. Yksin matkusti pienenä lapsena junalla pitkän matkan ja kun saapui määränpäähän niin kaupunki oli aivan raunioina ja kaupunki kuhisi saksalaisia sotilaita. No, oli kuitenkin onnellisesti määränpäähän päässyt.
 
Koiran pisiitykseen ei mene kuin 5min.. Jos siis muuten saa päivällä tarpeeksi lenkitystä.. Eli siksi aikaa jättäisin jo ihan vauvasta,kunhan vauva nukkuu "varmasti" =syönyt masun täyteen, vaipat vaihdettu jne..
Kauppareissun 30min ajjaksi jättäisin eskari-ikäisen,jota on jo harjoitettu olemaan yksin lyhyempiä aikoja..
 
15 min koiranpissityksen ajaksi olen jättänyt ehkä 5-vuotiaan. Mutta menee minulla joskus tuo vartti nytkin jos pissitän koiraa ihan tässä kotinurkilla ja jään pihassa suustani kiinni naapurin kanssa. Silloin tuo kohta 4v saattaa kurkkia ovesta että mihin olen jäänyt. Rivitalo siis kyseessä.

Kauppareissun ajaksi olen jättänyt eskarilaisen yksin isosiskon kanssa, on itse halunnut jäädä.
 

Yhteistyössä