Minun tarinani

[Sani_]

Toivottavasti jaksatte lukea tämän.

Olin vain 16-vuotias kun kohtasin sen "unelmieni mies" ilemeistyi kuin tyhjästä elämääni.
Kaikki oli niin täydellistä. Kuin satua. Rakastuin päätä pahkaa häneen, hän voitti luottamukseni täysin.

Sitten alkoi helvetti. Vain vuotta myöhemmin. Lähes joka päiväinen haukkuminen ja pahoinpitely.
Sitä kuuli miten on käynyt vieraissa, vaikka olisi ollutkin kotona.

Olin vain 17-vuotias kun odotin hänelle lasta - hän raiskasi minut. Itse olen aborttia vastaan joten päätin pitää lapsen. Niin tämä mieskin tahtoi. Lupasi ettei tee minulle enää koskaan mitään pahaa.
Minä hölmö uskoin taas kerran. Kännipäissään hän hakkasi minut ja menetin lapsen.
Se pieni viaton lapsi joutui kärsimään.

Vain hetkeä myöhemmin sama elämä jatkui. Elin kuin mitään ei olisi sattunut. Elämämi oli pelkkää pelkäämistä. Muutimme yhteen. Aikani oli kortilla - töistä juoksin kotiin jottei menisi yliajaksi, tietty aika menee matkassa ja jos kävelin niin aika ylittyi, vastassa oli nyrkki.
En tavannut vanhempiani puoleen vuoteen, "vain arkussa" sanoi mieheni.

Meni monta viikkoa, hän piti minua kuin kukkaa kämmenellä. Uskoin taas hänen puheitaan "en tee sinulle enää koskaan mitään pahaa, rakastan sinua"

Kuinka ollakkaan se kaikki kääntyi taas pahaksi. Tällä kertaa hän yritti ampua minut.
Vain viikkoa myöhemmin minulta murtui käsi. Kahden viikon päästä unohdin kaiken ja palasin miehen luokse. Väkivaltainen elämä jatkui.

Viimein se tapahtui, hän yritti viimeisen kerran tappaa minut. Tulin järkiini ja muutin pois, pois ja kauaksi hänestä. Aloitin uuden elämän, tai niin luulin.
Hän jahtasi minua kaksi vuotta, en saanut edes lähetymiskieltoa.

Tästä kaikesta on nyt neljä vuotta, aika parantaa haavat mutta ei auta unohtamaan.
Pelkään liikkua yksin. Käyn psykologilla ja olen lääkityksen alaisena. Kesti kauan ennen kuin pystyin luottamaan keheenkään. Nyt minulla kuitenkin on ihana mies ja oma koti.

Toivon että te joita kohdellaan huonosti, tulette ajoissa järkiinne ja jätätte tuommoisen elämän.
Minä kärsin siitä todella paljon vieläkin. En tajunnut aiemmin miten läheiseni kärsi tästä, kun he saivat selville asian. Siskoni joka on minulle todella rakas itki ja pelkäsi menettävänsä minut.
Nyt vasta tajuan sen itse. 4 vuotta elämästäni meni hukkaan.

Ja kuitenkin, olen vain 23-vuotias, joutunut kokemaan todella pahoja asioita ja menetyksiä.

Minulta voi myös kysyä aiheesta, se auttaa selvittämään tätä prosessia paremmin. Ja ei, tämä ei ole mitään säälinhakua. Yritän kertoa tarinani jotta muut osaisivat varoa.

 

[DILLE MIESS]

[
QUOTE=Sani_;10607569]Toivottavasti jaksatte lukea tämän.

Olin vain 16-vuotias kun kohtasin sen "unelmieni mies" ilemeistyi kuin tyhjästä elämääni.
Kaikki oli niin täydellistä. Kuin satua. Rakastuin päätä pahkaa häneen, hän voitti luottamukseni täysin.

Sitten alkoi helvetti. Vain vuotta myöhemmin. Lähes joka päiväinen haukkuminen ja pahoinpitely.
Sitä kuuli miten on käynyt vieraissa, vaikka olisi ollutkin kotona.

Olin vain 17-vuotias kun odotin hänelle lasta - hän raiskasi minut. Itse olen aborttia vastaan joten päätin pitää lapsen. Niin tämä mieskin tahtoi. Lupasi ettei tee minulle enää koskaan mitään pahaa.
Minä hölmö uskoin taas kerran. Kännipäissään hän hakkasi minut ja menetin lapsen.
Se pieni viaton lapsi joutui kärsimään.

Vain hetkeä myöhemmin sama elämä jatkui. Elin kuin mitään ei olisi sattunut. Elämämi oli pelkkää pelkäämistä. Muutimme yhteen. Aikani oli kortilla - töistä juoksin kotiin jottei menisi yliajaksi, tietty aika menee matkassa ja jos kävelin niin aika ylittyi, vastassa oli nyrkki.
En tavannut vanhempiani puoleen vuoteen, "vain arkussa" sanoi mieheni.

Meni monta viikkoa, hän piti minua kuin kukkaa kämmenellä. Uskoin taas hänen puheitaan "en tee sinulle enää koskaan mitään pahaa, rakastan sinua"

Kuinka ollakkaan se kaikki kääntyi taas pahaksi. Tällä kertaa hän yritti ampua minut.
Vain viikkoa myöhemmin minulta murtui käsi. Kahden viikon päästä unohdin kaiken ja palasin miehen luokse. Väkivaltainen elämä jatkui.

Viimein se tapahtui, hän yritti viimeisen kerran tappaa minut. Tulin järkiini ja muutin pois, pois ja kauaksi hänestä. Aloitin uuden elämän, tai niin luulin.
Hän jahtasi minua kaksi vuotta, en saanut edes lähetymiskieltoa.

Tästä kaikesta on nyt neljä vuotta, aika parantaa haavat mutta ei auta unohtamaan.
Pelkään liikkua yksin. Käyn psykologilla ja olen lääkityksen alaisena. Kesti kauan ennen kuin pystyin luottamaan keheenkään. Nyt minulla kuitenkin on ihana mies ja oma koti.

Toivon että te joita kohdellaan huonosti, tulette ajoissa järkiinne ja jätätte tuommoisen elämän.
Minä kärsin siitä todella paljon vieläkin. En tajunnut aiemmin miten läheiseni kärsi tästä, kun he saivat selville asian. Siskoni joka on minulle todella rakas itki ja pelkäsi menettävänsä minut.
Nyt vasta tajuan sen itse. 4 vuotta elämästäni meni hukkaan.

Ja kuitenkin, olen vain 23-vuotias, joutunut kokemaan todella pahoja asioita ja menetyksiä.

Minulta voi myös kysyä aiheesta, se auttaa selvittämään tätä prosessia paremmin. Ja ei, tämä ei ole mitään säälinhakua. Yritän kertoa tarinani jotta muut osaisivat varoa.[/QUOTE]


SAIRAS MIES HLÖ YRITTÄÄ NÄKÖJÄÄN SAADA TÄRKEÄÄ VIESTIÄSI POIS ÄLKÄÄ POISTAKO.

 

[_Sani]

Itse en poista mitään.

Jos tämä on jollekki ongelma voi tulla sanomaan päin naamaa niin katotaan uudestaan
mikä mättää.

 

[Atvoi]

Oletpa joutunut nuoreen ikääsi verrattuna aikalaista kokemaan! Toivottavasti pääset pian elämässä eteenpäin ja saat uuden alun!

Mutta täytyy myös sanoa että toivottavasti sait kaiken tämän kokemasi jälkeen sen verran järkeä päähäsi ettet enää lähde samanlaiseen oravanpyörään mukaan.

Olin itse myös joskus aikoinani suhteessa jossa poikaystävä sattui olemaan pikkaisen liian paha suustaan ja olin suhteessa pidempääin kuin olisi pitänyt olla. Noin pahaksi ei touhu koskaan päässyt ja mielestäni jouduit tuollaiseen tilanteeseen omaa tyhmyyttäsi, mikä johtui varmasti siitä että olit niin kovin nuori. Harva kun kohtaa elämänsä miestä 16 vuotiaana

Mutta nyt sinulla on elämässä suunta eteenpäin! Tsemppiä!

 

[Sani_]

Kyllä paljon on koettu, liikaakin. Mutta kuten totesit, nuorena ollaan kyllä tyhmiäkin.

Ja kaiken tämän jälkeen olen todellakin viisaampi. Nyt kun osaa tunnistaa narsistisen ihmisen tietää olla varuillaan. Tämän uuden miehen kanssa olenkin seurustellut vähän yli kaksi vuotta ja hän on sellainen jota olen etsinyt

 

[Teiniäiti myös]

että olet löytänyt miehen elämääsi - heidän avullaanhan ne ongelmat ratkeavat. Älä turhaan ota elämää omiin käsiisi; kun tulee taas kriisi ongelman ratkaisu on uusi mies!

 

[Sani_]

että olet löytänyt miehen elämääsi - heidän avullaanhan ne ongelmat ratkeavat. Älä turhaan ota elämää omiin käsiisi; kun tulee taas kriisi ongelman ratkaisu on uusi mies!

Millähän oikeudella puhut tällä tavalla muille? Varsinkin kun nimimerkkisi on "Teiniäiti myös".

 

[maraton1970]

Toivottavasti jaksatte lukea tämän.

Olin vain 16-vuotias kun kohtasin sen "unelmieni mies" ilemeistyi kuin tyhjästä elämääni.
Kaikki oli niin täydellistä. Kuin satua. Rakastuin päätä pahkaa häneen, hän voitti luottamukseni täysin.

Sitten alkoi helvetti. Vain vuotta myöhemmin. Lähes joka päiväinen haukkuminen ja pahoinpitely.
Sitä kuuli miten on käynyt vieraissa, vaikka olisi ollutkin kotona.

Olin vain 17-vuotias kun odotin hänelle lasta - hän raiskasi minut. Itse olen aborttia vastaan joten päätin pitää lapsen. Niin tämä mieskin tahtoi. Lupasi ettei tee minulle enää koskaan mitään pahaa.
Minä hölmö uskoin taas kerran. Kännipäissään hän hakkasi minut ja menetin lapsen.
Se pieni viaton lapsi joutui kärsimään.

Vain hetkeä myöhemmin sama elämä jatkui. Elin kuin mitään ei olisi sattunut. Elämämi oli pelkkää pelkäämistä. Muutimme yhteen. Aikani oli kortilla - töistä juoksin kotiin jottei menisi yliajaksi, tietty aika menee matkassa ja jos kävelin niin aika ylittyi, vastassa oli nyrkki.
En tavannut vanhempiani puoleen vuoteen, "vain arkussa" sanoi mieheni.

Meni monta viikkoa, hän piti minua kuin kukkaa kämmenellä. Uskoin taas hänen puheitaan "en tee sinulle enää koskaan mitään pahaa, rakastan sinua"

Kuinka ollakkaan se kaikki kääntyi taas pahaksi. Tällä kertaa hän yritti ampua minut.
Vain viikkoa myöhemmin minulta murtui käsi. Kahden viikon päästä unohdin kaiken ja palasin miehen luokse. Väkivaltainen elämä jatkui.

Viimein se tapahtui, hän yritti viimeisen kerran tappaa minut. Tulin järkiini ja muutin pois, pois ja kauaksi hänestä. Aloitin uuden elämän, tai niin luulin.
Hän jahtasi minua kaksi vuotta, en saanut edes lähetymiskieltoa.

Tästä kaikesta on nyt neljä vuotta, aika parantaa haavat mutta ei auta unohtamaan.
Pelkään liikkua yksin. Käyn psykologilla ja olen lääkityksen alaisena. Kesti kauan ennen kuin pystyin luottamaan keheenkään. Nyt minulla kuitenkin on ihana mies ja oma koti.

Toivon että te joita kohdellaan huonosti, tulette ajoissa järkiinne ja jätätte tuommoisen elämän.
Minä kärsin siitä todella paljon vieläkin. En tajunnut aiemmin miten läheiseni kärsi tästä, kun he saivat selville asian. Siskoni joka on minulle todella rakas itki ja pelkäsi menettävänsä minut.
Nyt vasta tajuan sen itse. 4 vuotta elämästäni meni hukkaan.

Ja kuitenkin, olen vain 23-vuotias, joutunut kokemaan todella pahoja asioita ja menetyksiä.

Minulta voi myös kysyä aiheesta, se auttaa selvittämään tätä prosessia paremmin. Ja ei, tämä ei ole mitään säälinhakua. Yritän kertoa tarinani jotta muut osaisivat varoa.

Sani oletko kiltti ja lähetätä tämän tarinasi myös www.tukinet.net sivustolle.
Joku voi jotain hyötyä siitä siellä.
Ko. sivusto on mielenterveys-seurojen ja spr:n yhteinen tukisivusto.

Olet kokenut todella kovia, minä miehenä häpeän taas, mikä ajaa jotkut miehet tuolle polulle - sairaus lienee, kuulostaa todella vakavalta sairaudelta.
Mutta todella hyvä kun tuot varoituksen sanat esille, kiitos siitä Sani.

 

[Sairaus todellakin]

Sani oletko kiltti ja lähetätä tämän tarinasi myös www.tukinet.net sivustolle.
Joku voi jotain hyötyä siitä siellä.
Ko. sivusto on mielenterveys-seurojen ja spr:n yhteinen tukisivusto.

Olet kokenut todella kovia, minä miehenä häpeän taas, mikä ajaa jotkut miehet tuolle polulle - sairaus lienee, kuulostaa todella vakavalta sairaudelta.
Mutta todella hyvä kun tuot varoituksen sanat esille, kiitos siitä Sani.

Sairaus se onkin, luonnehäiriö, mutta erona muihin sairauksiin on että siitä joutuvat kärsimään lähimmäiset, ei sairas itse. Sairas ihminen itse vain nauttii muiden kiduttamisesta. Mitään parannuskeinoa tuollaisiin psykopaattisiin tapauksiin ei ole olemassa, ainoa keino suojautua heiltä on pysytellä erossa ja mahdollisimman kaukana. Heidän tunnistamisensa on joskus vaikeaa koska heillä on ensinnäkin todellinen kuudes aisti tunnistaa ja valikoida uhrinsa hyvin ja toisekseen he osaavat näytellä suht normaalia kunnes ovat saaneet uhrin tiukasti verkkoonsa. Sanillakaan ei vasta 17-vuotiaana ollut tarpeeksi elämänkokemusta tajuamaan tilanteen todellinen vaarallisuus ajoissa.

Sani, parasta mitä voit tehdä on jakaa kokemuksesi muiden nuorten naisten ja miestenkin kanssa jotta he välttyisivät kokemasta samaa kuin sinä. Ja miehet muistakaa, on olemassa naisia jotka osaavat ahdistaa miespuolisia uhrejaan nurkkaan aivan yhtä suvereenisti. Keinot ovat eri, mutta päämäärä sama, toisen ihmisen täydellinen alistaminen ja murtaminen.